Suomen sanotaan olevan yhdistystoiminnan luvattu maa. Samalla kuulemme uutisia lukuisten yhdistysten ja nuorisojärjestöjen laskevista jäsenmääristä ja aktiivisuudesta. Jo pitkään minustakin on näytänyt siltä, että etenkin nuorisojärjestöt partiosta lähtien kärsivät uusien jäsenten vähyydestä. 1970-luvulla järjestötoiminta vei ihmisten vapaa-ajasta karhunosan. Nytkin vapaa-aika on täynnä toimintaa, mutta yhä enemmän erikoistutaan jo pienestä pitäen johonkin urheilulajiin tai musiikki-instrumenttiin. Vapaa-ajasta kilpailee myös vapaa-aika - siis oleskelu perhepiirissä. Enkä moiti mitään mainituista korvikkeista.
Vanhat yhdistykset jatkavat mutta vaikka jonkun verran tulee uusia toimijoita, ei se riitä korvaamaan luonnollista poistumaa. Voi ajatella, että monet yhdistykset ovat olleet poikkeuksellisen suuria ja nyt normalisoituvat kokonsa puolesta. Toisaalta rinnalle tulee koko ajan uusia aktiivisia yhdistyksiä. Eli näyttää siltä, että Suomi on edelleenkin yhdistysten luvattu maa, mutta yhä monisäikeisempi ja sirpaleisempi.
Kävin tutustumassa yhteen suhteellisen uuteen yhdistykseen, Turun seudun nivelyhdistykseen Aninkaistenkadulla. Yhdistys tarjoaa apua, kerhotoimintaa ja tukea niveltautiasioissa. Esimerkiksi anoppini, joka sai kesällä polven tekonivelen, liittyi yhdistykseen ja hän on kehunut saaneensa yhdistykseltä paljon hyödyllistä tietoa ja tukea. Jäsenmäärä ylitti nopeassa tahdissa 1000 rajapyykin.
Kuten monella muullakin vasta-alkaneella yhdistyksellä, nivelyhdistykselläkin innon ja jäsenmäärän sijaan ongelmana on käyttövarat. Se peittoaa toiminnallaan monet perinteikkäät yhdistykset, mutta uutena yhdistyksenä sen on vaikeampi päästä kaupungin vakiintuneiden avustuksensaajien joukkoon, onhan vanhoille tutuillekin tarjolla lähinnä kurjuutta. Ilman aktiivisia vapaaehtoisia toimihenkilöitä yhdistys olisi jo lakannut toimimasta. Mistä apu?
Turun kaupungin olisi syytä löytää tulevalla vaalikaudella riittävät keinot turvatakseen vapaaehtoisen yhdistystoiminnan uudet muodot. Toiminta ei saa jäädä kiinni yksittäisten toimijoiden jaksamisesta. Siinä määrin tämän kaltaiset säästävät panostuksia yhteiskunnalta. Tilanne on vaikea, kun kaupunki on talousvaikeuksissa ja vanhatkin yhdistykset tarvitsevat tukensa. Hyvällä tahdolla tilanne varmasti kuitenkin ratkeaa.
keskiviikko 27. elokuuta 2008
tiistai 26. elokuuta 2008
Tuttu ja turvallinen?
Turun Sanomat uutisoi tänään 26.8.2008 kunnallisvaaliasetelmista. Jo aikaisemmin lehti esitteli Kokoomuksen ehdokaslistaa kertoen mm. että "lähes puolet ehdokkaista on uusia". Sdp:n osalta lehti totesi puolueettomaan tyyliinsä, että Sdp:n lista on kuten puheenjohtajansa Seppo Lehtisen slogan "tuttu ja turvallinen". Olen kohtuullisen pahoillani luodusta vastakkainasettelusta. En siksi, että tuttuudessa ja turvallisuudessa olisi jotakin pahaa, vaan siksi, että olemme osittain pakon edessä ja osin tietoisesti hakeneet hallittua muutosta ryhmään ja uusia kasvoja.
Sdp:n listalla on 52 uutta ehdokasta vuoden 2004 vaaleihin nähden. En ole matemaattisesti kyvykäs, mutta minun käsitykseni mukaan 52 on yli puolet sadasta. Turun Sanomien mukaan lista on siis tuttu ja turvallinen mutta Kokoomuksen lista on uudistunut. Millä logiikalla? Sdp:n ehdokkaista 18 on 30-vuotiaita tai sitä nuorempia. Mutta varsinainen uutinen mielestäni on suuri määrä aiemmin kadoksissa olleita kolmi- ja nelikymppisiä.
Viittaako turvallisuuteen se, että Sdp:stä on luopumassa kuusi suosittua valtuutettua Pertti ja Kirsti Paasio suurimpina ääniharavoina? Minusta tilanne on suorastaan kihelmöivä. Pystyvätkö uudet haastajat pitämään luopujien äänet? Ketkä nousevat vapautuneille paikoille? Kokoomuksella on muuten luopujia huomattavasti vähemmän kuin Sdp:llä joten vaihtuvuus tullee olemaan vähäisempää ja ääniharavina vanhat tutut Ilkka Kanervan johdolla.
Haastajia, joilla on hyvät saumat, on sdp:n listalla paljon. Onnistuneella kampanjalla Sdp pystyy pitämään asemansa tai jopa nousemaan kaupungin valtapuolueeksi. Nyt on nähty viimeiset 12 vuotta, mihin on johtanut kokoomuksen hegemonia. Yhteistyötä pitää jatkaa talouden tervehdyttämiseksi mutta aloite voisi olla välillä inhimillisissä mutta jämpteissä käsissä, eli Sdp:llä.
Voisiko Turun Sanomien lähestymistavalla olla joitain ideologisia tarkoitusperiä?
Sdp:n listalla on 52 uutta ehdokasta vuoden 2004 vaaleihin nähden. En ole matemaattisesti kyvykäs, mutta minun käsitykseni mukaan 52 on yli puolet sadasta. Turun Sanomien mukaan lista on siis tuttu ja turvallinen mutta Kokoomuksen lista on uudistunut. Millä logiikalla? Sdp:n ehdokkaista 18 on 30-vuotiaita tai sitä nuorempia. Mutta varsinainen uutinen mielestäni on suuri määrä aiemmin kadoksissa olleita kolmi- ja nelikymppisiä.
Viittaako turvallisuuteen se, että Sdp:stä on luopumassa kuusi suosittua valtuutettua Pertti ja Kirsti Paasio suurimpina ääniharavoina? Minusta tilanne on suorastaan kihelmöivä. Pystyvätkö uudet haastajat pitämään luopujien äänet? Ketkä nousevat vapautuneille paikoille? Kokoomuksella on muuten luopujia huomattavasti vähemmän kuin Sdp:llä joten vaihtuvuus tullee olemaan vähäisempää ja ääniharavina vanhat tutut Ilkka Kanervan johdolla.
Haastajia, joilla on hyvät saumat, on sdp:n listalla paljon. Onnistuneella kampanjalla Sdp pystyy pitämään asemansa tai jopa nousemaan kaupungin valtapuolueeksi. Nyt on nähty viimeiset 12 vuotta, mihin on johtanut kokoomuksen hegemonia. Yhteistyötä pitää jatkaa talouden tervehdyttämiseksi mutta aloite voisi olla välillä inhimillisissä mutta jämpteissä käsissä, eli Sdp:llä.
Voisiko Turun Sanomien lähestymistavalla olla joitain ideologisia tarkoitusperiä?
maanantai 18. elokuuta 2008
Omaishoitajan arki
Eräs kunnallisvaaliehdokkaamme kävi tänään luonani. Hän kertoi, että kesä on mennyt 89-vuotiasta äitiä hoidellessa Uudessakaupungissa. Muut lapset asuvat vielä kauempana äidin sijoilta, mutta vuorovedoin häntä hoidetaan. Pää toimii, mutta siivous, kaupassakäynti ja sairauden jälkeinen kuntoutus vaativat apua. Itse toimimaan tottunut rouva purkaa tietysti turhautumistaan siihen lähimmäiseensä, joka eniten auttaa. Tinki on raskas, mutta arvokas.
Ehdokas kertoi aikovansa pyrkiä vaikuttamaan omaishoitajien aseman helpottamiseen ja kotisairaanhoidon palvelujen lisäämiseen, kun nyt on tutustunut omaishoitajan arkeen. Asian hyväksi on pitkään toiminut mm. Omaishoitajat ja läheiset -liitto, mutta kuntia ja muita rahoittajia tarvittaisiin hätiin.
Itse olen saanut hieman häivähdystä siitä, mitä se on. Anoppi muutti joku vuosi sitten Turkuun asuttuaan siihen saakka pääkaupunkiseudulla. Polvivaivat seurasivat mukana ja hän lähti jonottamaan keinoniveltä. Ylpeydellä voimme todeta, että operaatio, jota Helsingissä saisi jonottaa kolmekin vuotta, tuli täällä puolessa vuodessa. Kallis operaatio vaatisi vielä kotona tehtävää kuntoutusta ja jälkiseurantaa. Nykyisellään tämä on potilaan ja tämän läheisten aktiivisuuden varassa. Ilman kuntoutusta kallis operaatio on turhanpäiväinen ja se saadaan uusia.
Ei muuten tekisi mieli kokeilla: polvi irrotettiin ja sen tilalle laitettiin uusi muovinen. Anoppi kuunteli musiikkia siinä vieressä, kun nukutusta ei anneta komplikaatioiden pelossa. Sitten vaan hakasilla ja tikeillä kiinni. Sattuipa niinkin, että kipulääkepumppu oli ensimmäisen yön tukossa. Ja kyllä kuulemma sattuikin.
Olemme Annikan kanssa käyneet anopin urheaa kultaista noutajaa Akua lenkittämässä kolmasti päivässä. Kaupassa on tullut käytyä ja ruokaa tehtyä. Ei voi väittää, että kesäloman lopulla ja töiden juuri alettua urakka olisi kohtuuton, mutta työtahdin kiihtyessä asioiden sovittaminen käy yhä haasteellisemmaksi. Vaikka toki Akun kanssa ulkoilu on mukavaa vastapainoa toimistossa kökkimiselle.
Osaan jo aika hyvin eläytyä siihen, mitä se vaatisi, jos toinen olisi täysin armoillasi, eikä kyseessä olisi tilapäinen vaiva, vaan pysyvä hoitosuhde. Kiitos ja kumarrus niille, jotka niin tekevät. Tämä joukko ei tule pienenemään, vaan vanhusten kunnon kohetessa pikemminkin päin vastoin. Yhteiskunnan on kyettävä tavalla tai toisella vastaamaan tähän haasteeseen.
Ehdokas kertoi aikovansa pyrkiä vaikuttamaan omaishoitajien aseman helpottamiseen ja kotisairaanhoidon palvelujen lisäämiseen, kun nyt on tutustunut omaishoitajan arkeen. Asian hyväksi on pitkään toiminut mm. Omaishoitajat ja läheiset -liitto, mutta kuntia ja muita rahoittajia tarvittaisiin hätiin.
Itse olen saanut hieman häivähdystä siitä, mitä se on. Anoppi muutti joku vuosi sitten Turkuun asuttuaan siihen saakka pääkaupunkiseudulla. Polvivaivat seurasivat mukana ja hän lähti jonottamaan keinoniveltä. Ylpeydellä voimme todeta, että operaatio, jota Helsingissä saisi jonottaa kolmekin vuotta, tuli täällä puolessa vuodessa. Kallis operaatio vaatisi vielä kotona tehtävää kuntoutusta ja jälkiseurantaa. Nykyisellään tämä on potilaan ja tämän läheisten aktiivisuuden varassa. Ilman kuntoutusta kallis operaatio on turhanpäiväinen ja se saadaan uusia.
Ei muuten tekisi mieli kokeilla: polvi irrotettiin ja sen tilalle laitettiin uusi muovinen. Anoppi kuunteli musiikkia siinä vieressä, kun nukutusta ei anneta komplikaatioiden pelossa. Sitten vaan hakasilla ja tikeillä kiinni. Sattuipa niinkin, että kipulääkepumppu oli ensimmäisen yön tukossa. Ja kyllä kuulemma sattuikin.
Olemme Annikan kanssa käyneet anopin urheaa kultaista noutajaa Akua lenkittämässä kolmasti päivässä. Kaupassa on tullut käytyä ja ruokaa tehtyä. Ei voi väittää, että kesäloman lopulla ja töiden juuri alettua urakka olisi kohtuuton, mutta työtahdin kiihtyessä asioiden sovittaminen käy yhä haasteellisemmaksi. Vaikka toki Akun kanssa ulkoilu on mukavaa vastapainoa toimistossa kökkimiselle.
Osaan jo aika hyvin eläytyä siihen, mitä se vaatisi, jos toinen olisi täysin armoillasi, eikä kyseessä olisi tilapäinen vaiva, vaan pysyvä hoitosuhde. Kiitos ja kumarrus niille, jotka niin tekevät. Tämä joukko ei tule pienenemään, vaan vanhusten kunnon kohetessa pikemminkin päin vastoin. Yhteiskunnan on kyettävä tavalla tai toisella vastaamaan tähän haasteeseen.
perjantai 8. elokuuta 2008
Verot laskee - kansa hurraa!
En ole ekonomisti, enkä kansantaloustieteilijä. En siis osaa kirjoittaa merkittäviä analyyseja nykyisen veropolitiikan vahvuuksista ja heikkouksista. Etenkään vahvuuksista. Siksi tyydyn pieneen kansanmiehen pähkäilyyn.
Suomen tasavallan hallitus ilmoitti ylpeänä laskevansa tuloveroa tasaisesti tulotasosta piittaamatta. Ihmiset ovat hyväntuulisia. Onhan hallitus ensin ilmoittanut laskevansa ruuan arvonlisäveroa ja metsäomistuksistaankin köyhä kansamme saa nyt suuremman tuoton, kun verokarhu ei vie kaikkia tuohia.
Kärpän Unto kävi talolla ja kertoi eräiden eläkkeellä olevien tovereidensa iloinneen valtion tuloveron laskemisesta. Unto oli kysynyt tuttavaltaan kuinka paljon tämä tienaa. Kävi sitten ilmi, että itse asiassa riemuitsija saa niin pientä eläkettä, että hän ei edes maksa valtion veroa, vaan pelkkää kunnallisveroa. Eipä voi sitten alennuskaan olla järin merkittävä. Suurituloisille veroale sen sijaan on merkittävä.
Ruuan arvonlisäveron alentaminen on useiden asiantuntijoiden suulla todisteltu tehottomaksi keinoksi kuluttajan ja valtiontalouden kannalta. Se nyt vaan oli pakko tehdä, kun KePu oli sen maajusseille luvannut. Valtio menettää valtavat verotulot ja voiton käärivät maanviljelijät ja kauppiaat. On sekin yhdenlainen tulonsiirto. Kansaneläkkeen varassa elävä tahi opiskelija saa sen kuuluisan luun käteensä. Onneksi kaikki metsää omistavat opiskelijat saavat nyt paremman tuoton omistukselleen.
Saman aikaisesti luemme uutisista, että taksat nousevat. Viimeksi eilen kerrottiin, että televisiolupamaksu nousee 10 € kerralla. Lämmitys- ja polttoainekustannukset ovat jo nousseet aiemmin, joten aiemmat palkankorotukset syödään tehokkaasti.
Kun kunnallisveroja ja taksoja nostetaan, lähestytään tasaveromallia. Valtio antaa ja valtio ottaa. Kuntien on pakko nostaa maksuja, mutta valtio pienentää samassa suhteessa valtionapuja. Kierre on valmis. Kunnat joutuvat ahdinkoon, mutta suurituloiset ostavat palvelunsa yksityisiltä. Onhan selvä, että taksat (esim. televisiolupamaksu) ovat samat suurituloiselle perheelle kuin yksin elävälle eläkeläiselle tai opiskelijalle.
Kuntien talous kurjistuu ja palvelut sitä myöden. Rikkaat pärjäävät paremmin, köyhä kärsii pahiten. Valtio on porvarihallituksen aikana pistänyt edellisten hallitusten teettämän hyvän talouden hyödyttämään rikkaita suurin veronalennuksin. Ja kansa hurraa.
Suomen tasavallan hallitus ilmoitti ylpeänä laskevansa tuloveroa tasaisesti tulotasosta piittaamatta. Ihmiset ovat hyväntuulisia. Onhan hallitus ensin ilmoittanut laskevansa ruuan arvonlisäveroa ja metsäomistuksistaankin köyhä kansamme saa nyt suuremman tuoton, kun verokarhu ei vie kaikkia tuohia.
Kärpän Unto kävi talolla ja kertoi eräiden eläkkeellä olevien tovereidensa iloinneen valtion tuloveron laskemisesta. Unto oli kysynyt tuttavaltaan kuinka paljon tämä tienaa. Kävi sitten ilmi, että itse asiassa riemuitsija saa niin pientä eläkettä, että hän ei edes maksa valtion veroa, vaan pelkkää kunnallisveroa. Eipä voi sitten alennuskaan olla järin merkittävä. Suurituloisille veroale sen sijaan on merkittävä.
Ruuan arvonlisäveron alentaminen on useiden asiantuntijoiden suulla todisteltu tehottomaksi keinoksi kuluttajan ja valtiontalouden kannalta. Se nyt vaan oli pakko tehdä, kun KePu oli sen maajusseille luvannut. Valtio menettää valtavat verotulot ja voiton käärivät maanviljelijät ja kauppiaat. On sekin yhdenlainen tulonsiirto. Kansaneläkkeen varassa elävä tahi opiskelija saa sen kuuluisan luun käteensä. Onneksi kaikki metsää omistavat opiskelijat saavat nyt paremman tuoton omistukselleen.
Saman aikaisesti luemme uutisista, että taksat nousevat. Viimeksi eilen kerrottiin, että televisiolupamaksu nousee 10 € kerralla. Lämmitys- ja polttoainekustannukset ovat jo nousseet aiemmin, joten aiemmat palkankorotukset syödään tehokkaasti.
Kun kunnallisveroja ja taksoja nostetaan, lähestytään tasaveromallia. Valtio antaa ja valtio ottaa. Kuntien on pakko nostaa maksuja, mutta valtio pienentää samassa suhteessa valtionapuja. Kierre on valmis. Kunnat joutuvat ahdinkoon, mutta suurituloiset ostavat palvelunsa yksityisiltä. Onhan selvä, että taksat (esim. televisiolupamaksu) ovat samat suurituloiselle perheelle kuin yksin elävälle eläkeläiselle tai opiskelijalle.
Kuntien talous kurjistuu ja palvelut sitä myöden. Rikkaat pärjäävät paremmin, köyhä kärsii pahiten. Valtio on porvarihallituksen aikana pistänyt edellisten hallitusten teettämän hyvän talouden hyödyttämään rikkaita suurin veronalennuksin. Ja kansa hurraa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)