perjantai 1. lokakuuta 2010

Tilaa messuta ja palloilla

Puut punervoivat ja ilma kirpakoituu. Luonnossa on äärest kaunista kulkea. (Onneksi voi suurimman osan ajasta istua toimistossa ja tuijottaa monitoria.) On siis taas se aika vuodesta kun Turun messu- ja kongressikeskus järjestää loistavat Kirja- ja ruokamessut. Se kuuluu joka syksyn ohjelmaan. Tunnelma on aina hyvä ja niteitäkin pakkaa jäädä vaatteisiin.

Tänä vuonna messukeskus palvelee uuden ravintolan voimin. Minulla oli tilaisuus käydä ihailemassa uutta upeaa keittiötä ja ruokasalia. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli ruuansekoituslaite, joka tiskaa itse itsensä. Uusi ravintola parantaa firman palveluja entisestään. Suuretkin kattaukset onnistuvat näyttävästi ja tilaa löytyy myös tanssille ja ohjelmanumeroille. Suuret tapahtumat voidaan järjestää Turussa entistä näyttävämmin, mikä tuo tänne myös matkailueuroja.

Koko Artukaisten seutu on nähdäkseni turhaan parjattu. Runsas parkkitila yhdistettynä toimiviin kiinteistöihin mahdollistaisi laajemmankin tapahtumatuotannon. Messukeskuksen seuraavana haasteena on lehtitietojen mukaan hallitilan lisätarve.

Tähän mennessä messukeskus on toteuttanut suuret investointinsa ilman kaupungin rahapanosta, mikä on erityisen arvostettavaa, kun ottaa huomioon että monilla muilla paikkakunnilla vastaavat investoinnit tehdään kunnan rahalla.

Messukeskus on ehdottanut, että uusi halli tehtäisiinkin yhdessä Turun kaupungin kanssa siten, että tila palvelisi samalla Turusta puuttuvana sisäpalloiluhallina. Asia on mielestäni kannatettava, mikäli sellaiselle oikeasti tarvetta on. En ole sen alan asiantuntija, mutta asia kannattanee selvittää. Pelkkien messuhalliseinien rakentaminen ei liene järkevää, kun kerran siihen voisi yhdistää muutakin.