torstai 27. tammikuuta 2011

Mieliinpainuva aloitus kulttuurivuodelle

Kulttuurin kokeminen on erinomaisen subjektiivista. Siksi ei paranisi ryhtyä väittämään mitään totuuksia aiheesta. Toisaalta, sehän on myös sen suola. Pahiten kulttuurikokemus epäonnistuu silloin, kun se herätä mitään tuntemuksia. Vai mitä mieltä olet?

Itselleni ja käsittääkseni Annikallekin alkanut vuosi täällä Euroopan kulttuuripääkaupungissa on ollut onnistunut kokemus. Otimme varaslähdön jo uudenvuoden aattona katsomalla kohunäytelmän Anna Karenina. Näytelmä herätti paljon tuntemuksia, eivätkä kaikki taatusti olleet positiivisia. Mutta se tuskin on ollut ukrainalaisohjaajalla tarkoituksenakaan. Moni tuttu näyttelijä teki suuren vaikutuksen uusilla ulottuvuuksillaan. Toisaalta keskittyminen herpaantui jo kolme varttia ennen loppua. Liian pitkää ei kannata tehdä, vaikka se olisi dramaturgisesti kuinka perusteltua.

Kuun puolivälissä oli avajaiset, missä Annika olikin esiintyjien puolella Kulkusten kanssa. Turkulaiskuorot olivatkin loistavan pyrotekniikan ohessa illan parasta antia. Poikkeuksena Tusarin mielipidepalstan valtavirtaan minua ei hävettänyt olla turkulainen. Illalla Logomossa tilaisuus oli ehkä latteahko odotuksiin nähden, mutta Tuomo Prättälä yhdessä Emma Salokosken kanssa pelastivat kyllä paljon.

Seuraavana aamuna kiiruhdimme tutustumaan Logomon lukuisiin näyttelyihin. Heti sisään astuttuamme tapasimme ihastuttavan yrittäjän Oppaan Helun tyttöineen. Eivät olleet päässeet ovisuuta pitemmälle, kun tytöt löysivät kiinnostavaa puuhaa jalkapallonäyttelystä. Myös Tuli on irti -näyttely ilahdutti interaktiivisuudellaan ja monipuolisuudellaan. Lapsiperheille tuskin tulee hukkareissua näihin kahteen. Ja kyllä aikuiselle riitti paljon ihmeteltävää.

Sen sijaan liput Liisa Ihmemaassa ja etenkin Suomen Tompan näyttelyihin taitaa olla lapsien osalta hukkainvestointi. Aikuisille ajatuksia herättävät näyttelyt eivät taida sopia lasten taidevalikoimaan. Tom of Finland puolustaa paikkaansa ilmiönä ja keskustelun herättäjänä, mutta teosten taiteellinen arvo ei ole mielestäni kiistaton. Kulttuurihistoriallinen ja etenkin homoseksuaalien identiteetin muokkaukseen liittyvä arvo sen sijaan on täysin kiistaton.

Ja sitten: Heti taas seuraavana viikonloppuna kiiruhdimme Logomoon. Nyt saimme seurata Turun Nuoren Teatterin jättisatsausta "1827 Infernal musical". Loistavat näyttelijät, muusikot, akrobaatit on jo moneen kertaan kehuttu, kuten myös riemastuttavasti hevikliseillä mässäilevä teksti. Myös lavastus ja puvustus, sekä kaikenlainen tekniikka oli suorastaan hengästyttävän hienoa. Parasta oli kuitenkin nuoren tekijäjoukon into ja osaaminen. Pekon harmittavaisesti pompannutta polvilumpiotakin on taidettu jo käsitellä ihan riittämiin, kuten myös Meurmannin ajanhallintakykyä. Toivotan parempaa onnea loppuihin esityksiin.

Annika tuli täysi-ikäiseksi(+) eilen keskiviikkona, minkä johdosta ostin meille liput ÅST:n Les Miserablesiin. ÅST on jo rakennuksena ja instituutiona melkoinen kulttuuriteko, ja hävettää, kuinka harvoin sen oven saa avattua. Mutta viime syksynä ensi-iltansa saanut näytelmä kruunasi meidän perheemme tammikuun. Upeasti miehitetty näytelmä herätti meissä koko tunneskaalan inhon, surun, empatian ja sympatian kautta iloon, riemuun ja toivoon. Ison näyttämön välitön tunnelma on aivan jotakin muuta kuin (valitettavasti) kaupunginteatterin isolla puolella. Tiistaina kaupunginteatterissa näkemäni Kesäyön hymyilyn omaistennäytös oli ihan mukavaa katsottavaa, mutta ei yllä aikaisemmin mainitsemieni kokemusten tasolle. Ja pelkäänpä, että siitä ei saada laitoksen valtavaan budjettivajeeseen paikkaajaa.

Kaiken kaikkiaan: Jos vuosi jatkuu näissä tunnelmissa, se ei voi olla muuta kuin menestys. Mutta edelleen huolehtivaisena kyselen: Jääkö vuodesta riittävästi myös rakenteisiin ja elinkeinoelämälle hyötyjä, jäähän?

torstai 20. tammikuuta 2011

Bore vai ilotulitus vai vanhukset?

Välillä keskustelu kunnallispolitiikan kysymyksistä hieman ihmetyttää. En oikein pidä asiallisena eri asioiden laittamista keskenään vastakkain, etenkään jos ne eivät mene samassa mittasuhteessa. Silti aion nyt niin tehdä. Olen tänään siis asiaton.

Mielipidepalstoilla vastustetaan usein raivoisasti ilotulituksia. Viimeksi 2011-avajaisten yhteydessä vaadittiin "niidenkin rahojen laittamista vanhustenhuoltoon". Kyllä taas joitakuita hävetti olla turkulainen, kun ilotulitettiin.

Mielipidepalstoilla puolustetaan raivoisasti Bore-laivan jatkoa Aurajoen rannassa. (Se muuten onkin kaunis minunkin mielestäni.) Mutta tuleeko siitä kannattavaa liiketoimintaa? Huoli siitä, että laiva jää veronmaksajien maksettavaksi, on todellinen. Tämän riskin torjuminen on otettava vakavasti. Voin sanoa varmuudella, että Boren vuosikustannuksilla toteutettaisiin useita ilotulituksia. Miksi sen ei pelätä olevan pois vanhustenhuollosta?

Vanhustenhuolto tarvitsee lisäresursseja! Tunnen monen talon arkea, eikä tilannetta voi pitää tyydyttävänä monessakaan paikassa. Ja laitoksiin olisi tulijoita, jos vain olisi paikkoja. Hoitoisuusaste on monella pielessä. Kotihoito painii resurssipulassa. Omaishoitajat kaipaisivat lisää vapaahetkiä. Ja niin edelleen.

Mutta siitäkin huolimatta ja juuri siitä syystä on syytä muistaa, että kaupunki, etenkin iso sellainen, on monisyinen toimija. Tarvitaan tuloja, jotta vanhustenpalvelut voidaan maksaa. Siksi on oltava vetovoimatekijöitä ja matkailunähtävyyksiä. Minä en haluaisi, enkä usko monen muunkaan haluavan asua kaupungissa, joka ei pidä vetovoimatekijöistään huolta. Ilotulitus ei minulle ykkösjuttu, mutta tiedän monen saavan sellaisista paljon valoa arkeensa. Ja elinkeinopanostuksia tarvitaan tai loputkin vanhukset voidaan ajaa hankeen. Voin keksiä lisääkin vastakkainasetteluja ja kärjistyksiä, jos on tarvis.