Suomalaisessa politiikassa ollaan herttaisen yksimielisiä siitä, että tasa-arvo on hyvä tavoite. Näkemyseroja on lähinnä siinä, riittääkö ns. mahdollisuuksien tasa-arvo, vai onko tavoiteltava toteutuvaa tasa-arvoa. Porvarileiri tyytyy usein ensimmäiseen vaihtoehtoon vasemmiston päätyessä jälkimmäiseen.
Kysymys on siksi tärkeä, että monet meistä syntyvät edelleen olosuhteisiin, jotka tekevät tasa-arvoisuuden toteutumisen hankalaksi, ellei jopa mahdottomaksi. Sellaisten perheiden lapset, joissa on työttömyyttä ja päihdeongelmia, ovat suuressa vaarassa ajautua vanhempiensa tielle. Sosiaalinen asema on Suomessa turhankin periytyvää.
Näin ei tarvitse olla. Sosiaalista liikkuvuutta voidaan lisätä yhteiskuntaluokkien sekoittumista ja yhteisiä kokemuksia lisäämällä. Lapset saavat helpommin murrettua osattomuuden periytymisen kierteen, kun esimerkiksi päiväkoteja ja kouluja ei eriytetä eri luokkataustaisten vanhempien mieltymysten perusteella.
Monet asiantuntijat pitävät ihmisen myöhemmän kehityksen ja tasa-arvon kannalta keskeisenä tekijänä laadukasta, maksutonta päivähoitoa ja esiopetusta. Päivähoidossa lapset voivat kehittyä tasa-arvoisesti riippumatta kodin olosuhteista.
SDP esitti puoluekokouksessa 2008 Suomeenkin maksutonta päivähoitoa. Vaikka kyseessä onkin lisähelpotus lapsiperheille, ensisijainen näkökulma on lasten olosuhteissa ja tasa-arvossa. Aloitteelle kohautettiin olkia ja se vaiettiin lähes kuoliaaksi.
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on julkisuudessa sanonut, että Suomella olisi varaa maksuttomaan päivähoitoon, mutta maksuttomuuteen ei pidä mennä periaatteesta. Onko siis Kokoomuksen periaatteena, että tasa-arvon ei pidä Suomessa toteutua nykyistä paremmin? Sopiiko periytyvä hyvinvointi Kataisen ideologiaan paremmin? Ovatko suuret tuloerot kenties hyvä tavoite kansantalouden mekanismien kannalta? Ei siihen ainakaan muiden pohjoismaiden esimerkki anna vahvistusta.
Toivon, että SDP jatkaa tämän tärkeän aloitteensa ajamista matkalla kohti seuraavia eduskuntavaaleja ja hyvän vaalimenestyksen kautta saa aloitteen seuraavaan hallitusohjelmaan. Siten voimme ottaa ratkaisevan askeleen mahdollisuuksien tasa-arvosta kohti todellista tasa-arvoa.
lauantai 20. maaliskuuta 2010
perjantai 12. maaliskuuta 2010
Jänikset maailmankartalle!
Tapasin Turku Touringin järjestämässä matkailutilaisuudessa Someron kaupunginjohtajan. Puhuimme sikäläisistä julkkiksista, ja puheeksi tuli luontevasti niin Unto Mononen kuin Rauli Badding Somerjokikin. Herroja yhdistää Someron lisäksi suht varhainen poistuminen elävien kirjoista. Kolmas yhdistävä tekijä on Mauri Antero Numminen, kolmas Someron superjulkkis.
Tähdennettäköön heti alkuunsa, että ajatusmaailmaani ei sovi henkilöpalvonta. Pidettäköön tätä siis pikemminkin onnittelupuheenvuorona. Vaikka ei lienekään tapana kirjoittaa julkisia onnittelupuheenvuoroja ihmisille, joita ei tunne. Kirjoitan silti.
Niin - M.A.Numminen täyttää tänään 70 vuotta, lämmin onnentoivotus hänelle siitä. Numminen aloitti tunnetun taiteellisen uransa vuoden 1958 paikkeilla nimenomaan Unto Monosen yhtyeessä. Somerolla ei silloin tainnut pahemmin olla bändivaihtoehtoja, mutta onnekas sattumus joka tapauksessa. Numminen ei aloittanut laulajana toisin kuin hänen ääntämyksestään voisi päätellä, vaan vasta Orgiastic Nalle Puh Big Band -yhtyeessä Monosen muutettua Helsinkiin vuoden 1960 paikkeilla. Tästä on siis puoli vuosisataa aikaa. Numminen oli jo konkari, kun hänen ja Someron kolmannen superjulkkiksen Rauli Badding Somerjoen tiet kohtasivat. Herrat olivat mukana mm. Suomen merkittävimmän underground-ilmiön Suomen Talvisota 1939-40 -kokoonpanon vaiheissa.
Ihailen suuresti antaumusta, millä Numminen on vienyt Suomea maailman kartalle. Hän on todellinen persoona, jollaisia ei tänä päivänä enää näytä syntyvän. Hänellä on ääni jonka jokainen suomalainen tuntee ja josta jokaisella on myös mielipide. Vuosikymmenet eivät ole lainkaan vaikuttaneet hänen luomisvoimaansa. Suomen lisäksi hänellä on uskollinen kannattajakuntansa mm. Ruotsissa ja Saksassa.
Numminen ei näyttäisi väheksyvän kulttuurin mitään osa-alueita. Häneltä sujuvat leadit ja oopperat. Hän puhuttelee tavallista lähiökansaa kapakkakulttuurillaan. Populaarikulttuurin toimijat arvostavat hänen panostaan kaupunkifestivaalien vakioesiintyjänä. Opiskelijoita Numminen on viihdyttänyt kaikkina aikoina. Kerrotaan, että M.A. kiersi Turun osakuntien juhlia vuosikaudet viinapalkalla, mutta kyllästyi jossakin vaiheessa sen sortin hyväntekeväisyyteen. Kerran hän otti mukaansa kymmenien henkien big bandin, mistä suurin osa istui juottolan puolella. Ei kuulemma tullut vähään aikaan uusia keikkapyyntejä. Mutta eniten arvostan M.A.n ja hänen aisaparinsa Pedro Hietasen merkittävää panosta lastenkulttuurille, mihin jutun otsikkokin viittaa. Kehenpä ei olisi lapsena tehnyt vaikutusta Nummisen tulkinta Herra Huusta taikka legendaarinen "Auto synnyttää"? On nostettava hattua herroille, jotka vielä hieman yli keski-ikäisinä arvostavat lapsia niin paljon, että pukeutuvat kissaksi ja jänikseksi.
Kokoonnun joskus samanhenkisteni seuraan juomaan huokeaa punaviiniä ja kuuntelemaan Nummisen musiikkia. Ilta alkaa yleensa 1960-luvun klassikoilla edeten erilaisiin tulkintoihin muotimusiikista. On ihmeellistä, kuinka paljon taiteilija voi saada irti tyhjänpäiväisistä muotirenkutuksista. On vaikea unohtaa M.A.n ja Pedron osallistumista teknohuumaan teknokitaran ja teknosyntikan säestyksellä.
Myös punk sopi yhdessä vaiheessa taiteilijan pirtaan, niin hienosti sujui yhteiskeikka kemiläisen Terveet kädet -yhtyeen kanssa. Legendaarinen "Tehtaan vahtimestarit" taipui punkiksi Turun illassa 1990-luvun lopussa. Keikan kruunasi yleisön kanssa yhdessä laulettu TK:n hittikappale "Pissaa ja paskaa".
Sen lisäksi, että Nummisen levytykset ovat ajattomia taideteoksia, hän on myös aktiivinen keikkailija. Muistan noin vuosikymmen sitten keikan vanhassa puutalossa Vartiovuorenrinteen juurella, jossa juhlittiin Pedron 50. ikävuotta. Koko yleisö lauloi yhteen ääneen kappaleen "Minä soitan harmonikkaa" antaumuksella, joka hakee vertaistaan. Olen ollut sen jälkeenkin muutamalla herrojen keikalla, eikä meininki hiipunut. Toivottavasti ei hiivu vastaisuudessakaan, vaikka ura onkin jo nyt ainutlaatuinen.
Onnea maestro.
Tähdennettäköön heti alkuunsa, että ajatusmaailmaani ei sovi henkilöpalvonta. Pidettäköön tätä siis pikemminkin onnittelupuheenvuorona. Vaikka ei lienekään tapana kirjoittaa julkisia onnittelupuheenvuoroja ihmisille, joita ei tunne. Kirjoitan silti.
Niin - M.A.Numminen täyttää tänään 70 vuotta, lämmin onnentoivotus hänelle siitä. Numminen aloitti tunnetun taiteellisen uransa vuoden 1958 paikkeilla nimenomaan Unto Monosen yhtyeessä. Somerolla ei silloin tainnut pahemmin olla bändivaihtoehtoja, mutta onnekas sattumus joka tapauksessa. Numminen ei aloittanut laulajana toisin kuin hänen ääntämyksestään voisi päätellä, vaan vasta Orgiastic Nalle Puh Big Band -yhtyeessä Monosen muutettua Helsinkiin vuoden 1960 paikkeilla. Tästä on siis puoli vuosisataa aikaa. Numminen oli jo konkari, kun hänen ja Someron kolmannen superjulkkiksen Rauli Badding Somerjoen tiet kohtasivat. Herrat olivat mukana mm. Suomen merkittävimmän underground-ilmiön Suomen Talvisota 1939-40 -kokoonpanon vaiheissa.
Ihailen suuresti antaumusta, millä Numminen on vienyt Suomea maailman kartalle. Hän on todellinen persoona, jollaisia ei tänä päivänä enää näytä syntyvän. Hänellä on ääni jonka jokainen suomalainen tuntee ja josta jokaisella on myös mielipide. Vuosikymmenet eivät ole lainkaan vaikuttaneet hänen luomisvoimaansa. Suomen lisäksi hänellä on uskollinen kannattajakuntansa mm. Ruotsissa ja Saksassa.
Numminen ei näyttäisi väheksyvän kulttuurin mitään osa-alueita. Häneltä sujuvat leadit ja oopperat. Hän puhuttelee tavallista lähiökansaa kapakkakulttuurillaan. Populaarikulttuurin toimijat arvostavat hänen panostaan kaupunkifestivaalien vakioesiintyjänä. Opiskelijoita Numminen on viihdyttänyt kaikkina aikoina. Kerrotaan, että M.A. kiersi Turun osakuntien juhlia vuosikaudet viinapalkalla, mutta kyllästyi jossakin vaiheessa sen sortin hyväntekeväisyyteen. Kerran hän otti mukaansa kymmenien henkien big bandin, mistä suurin osa istui juottolan puolella. Ei kuulemma tullut vähään aikaan uusia keikkapyyntejä. Mutta eniten arvostan M.A.n ja hänen aisaparinsa Pedro Hietasen merkittävää panosta lastenkulttuurille, mihin jutun otsikkokin viittaa. Kehenpä ei olisi lapsena tehnyt vaikutusta Nummisen tulkinta Herra Huusta taikka legendaarinen "Auto synnyttää"? On nostettava hattua herroille, jotka vielä hieman yli keski-ikäisinä arvostavat lapsia niin paljon, että pukeutuvat kissaksi ja jänikseksi.
Kokoonnun joskus samanhenkisteni seuraan juomaan huokeaa punaviiniä ja kuuntelemaan Nummisen musiikkia. Ilta alkaa yleensa 1960-luvun klassikoilla edeten erilaisiin tulkintoihin muotimusiikista. On ihmeellistä, kuinka paljon taiteilija voi saada irti tyhjänpäiväisistä muotirenkutuksista. On vaikea unohtaa M.A.n ja Pedron osallistumista teknohuumaan teknokitaran ja teknosyntikan säestyksellä.
Myös punk sopi yhdessä vaiheessa taiteilijan pirtaan, niin hienosti sujui yhteiskeikka kemiläisen Terveet kädet -yhtyeen kanssa. Legendaarinen "Tehtaan vahtimestarit" taipui punkiksi Turun illassa 1990-luvun lopussa. Keikan kruunasi yleisön kanssa yhdessä laulettu TK:n hittikappale "Pissaa ja paskaa".
Sen lisäksi, että Nummisen levytykset ovat ajattomia taideteoksia, hän on myös aktiivinen keikkailija. Muistan noin vuosikymmen sitten keikan vanhassa puutalossa Vartiovuorenrinteen juurella, jossa juhlittiin Pedron 50. ikävuotta. Koko yleisö lauloi yhteen ääneen kappaleen "Minä soitan harmonikkaa" antaumuksella, joka hakee vertaistaan. Olen ollut sen jälkeenkin muutamalla herrojen keikalla, eikä meininki hiipunut. Toivottavasti ei hiivu vastaisuudessakaan, vaikka ura onkin jo nyt ainutlaatuinen.
Onnea maestro.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)