perjantai 18. joulukuuta 2009

Yleistäminen ei auta asiaa

Historian ja nykypäivän välillä on tapana etsiä yhtäläisyyksiä. Mikael Hiltunen (TS 13.12.2009) ja Jorma Miettinen (TS 16.12.2009) tuntuvat olevan aika lailla eri linjoilla siitä, mitä yhtäläisyyksiä on löydettävissä maastamuutosta Suomesta ammoisina aikoina ja maahanmuutosta Suomeen nykyisin.

Takavuosina historiaa opiskellessani tulin raaputtaneeksi hieman myös Pohjois-Amerikassa elävien suomalaissiirtokuntien elämän pintaa. Raittiusyhdistyksiä perustettiin, koska elämä uudella mantereella sisälsi juuri niitä sopeutumista vaikeuttavia tekijöitä, mihin Hiltunen viittaa. Sopeutuminen on vaatinut vuosikymmeniä niin siellä kuin myöhemmin Ruotsissakin. Vieläkin saattaa Ruotsissa kuulla epätoivoisen huudahduksen ”En finne igen!”. Kovalla työnteolla sopeutumisvaikeuksista selvittiin.

Keskeinen ero kirjoittajien näkemysten välillä näyttää olevan siinä, mitkä ovat maahanmuuton syyt. Miettinen leimaa kaikki nykyiset Suomessa elävät maahanmuuttajat sosiaaliturvan perässä muuttajiksi ja samalla sosiaaliturvasta nauttijat loisiksi. Suomalaiset taas muuttivat vain työtä tehdäkseen. Yhtäläisyyksillä leikittäessä ei pitäisi syyllistyä näin räikeisiin anakronismeihin. Eikä etenkään syyttää toista historian väärin tulkinnasta jos syyllistyy siihen itse. Aikahan oli tyystin toinen!

Moni suomalainen syrjäytyi Pohjois-Amerikassa juomisongelman tai muiden henkilökohtaisten onnettomuuksien takia. Tokihan he olisivat joutuneet käyttämään sosiaaliturvaa, jos sellainen olisi ollut. 1960-luvun Ruotsissa moni siihen jo turvautuikin. Mutta suurin osa halusi ja pystyi tekemään hyvin työnsä, mistä Miettinen kirjoittikin.

On räikeä vääryys väittää, että Suomessa asuvat maahanmuuttajat ovat muuttaneet tänne vain sosiaaliturvan perässä. Toki on niitäkin, jotka ottavat vain rusinat pullasta. Suurin osa kuitenkin haluaa tehdä töitä ja sopeutua yhteiskuntaamme. Yhtä hyvin voisimme yleistää, että kaikki suomalaiset ovat juntteja. Monihan niin sanoo. Se ei ole kuitenkaan totta. Eihän?

Kannatan lämpimästi Mikael Hiltusen ajatusta siitä, että meidän tulisi tehdä enemmän helpottaaksemme maahanmuuttajien sopeutumista ja sitä kautta työllistymistä. Työelämän vaatimukset ovat muuttuneet esi-isiemme ajoista. Ilman kielitaitoa on vaikea pärjätä työmarkkinoilla. Maahanmuuttajat eivät ole mielikseen lähteneet kotimaistaan kylmään Pohjolaan, kuten eivät esi-isämmekään lähteneet mielikseen valtameren taakse.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Mikä on median vaikutin?

Medialla tuntuu olevan dilemma: vallassa olevaa porvarikoalitiota tulisi haukkua, mutta inhottaa tehdä sitä johtavan oppositiopuolueen SDP:n hyväksi. Mikään ei tunnu olevan niin vastenmielistä, kuin tylsä ja inhorealistinen sosialidemokraattinen aate.

Ajankohtainen kakkonen kokosi 17.11. suureen studiokeskusteluunsa suuren joukon mediavaikuttajia, alan tutkijoita ja pari poliitikkoa pohtimaan teemaa "media ja valta". Yleinen teesi oli, että koska oppositio on niin hampaaton, pitää median ottaa sen rooli haltuunsa (ja kirjoittaa lautakasoista, taiteenostoista ja muista politiikan ydinkysymyksistä).

Kuitenkin johtavat mediat ovat vaienneet johdonmukaisesti mm. Jutta Urpilaisen ja Ari Korhosen varoittelut koskien taantumaa (loppukesä 2008), vääriä veronalennuksia sekä elvytyksen puutetta. Kun Euroopan komissio moittii porvarihallitusta, vain HS kirjoittaa asiasta ja sekin ikään kuin pelin keksijänä. Oppositio onkin hampaaton jos se vaietaan jatkuvasti.

SDP:llä on oma linja verotuksen toteuttamiseksi, kuntien tukemiseksi ja palvelujen turvaamiseksi. Se järjestää aiheesta tiedotustilaisuuksia, mutta sisältö ilmeisesti ylittää median edustajien vastaanottokyvyn. Sen sijaan Timo Soinin reppavat hokemat aiheuttavat iloisia huudahduksia ja kätten taputuksia. Taitaa olla riittävän yksinkertaista. Mutta mitä hän esittikään.

Päätoimittaja Lasse Virtanen kirjoittaa jälleen kerran SDP:n "linjakriisistä" (Aamuset 18.11.2009). Kaikilla muilla on omia vaihtoehtoja mutta SDP vain keskittyy kertomaan, mitä vikaa niissä on.

Ensinnäkin, SDP:llä on omia tavoitteita koskien julkisen sektorin toimintakyvyn kehittämistä, mutta ne eivät ole kovinkaan radikaaleja. Pitäisikö sitten olla? Toiseksi, politiikan agendan määrittää suurin puolue Kokoomus ja esittelijänä toimiva kaupunginjohtaja. Kokoomus kyllä esittää muutoksia, mutta eiväthän ne mitään säästä. Tai säästää pitkällä jänteellä kun palveluista täytyy luopua kun niihin ei enää ole varaa. Siihenkö Aamuset ja muu media tähtää?

Media tuntee oman valtansa. Potkimalla ja ennen muuta vaientamalla demareita viestimet ottavat osaa omistajiensa talkoisiin, joilla luodaan kaupallisempaa yhteiskuntaa - yhteiskuntaa jossa ostetaan enemmän ilmoitustilaa ja maksetaan vähemmän veroja.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Millä saa säästöjä, millä ei?

Turun kaupunki on korviaan myöten taloudellisissa vaikeuksissa. Se on elänyt yli varojensa jo pitkään. Kaupunkilehti Turkulainen otti pääkirjoituksessaan kantaa talouden tasapainottamislääkkeisiin tavalla, joka saa epäilemään, että kirjoituksen on laatinut lehden päätoimittaja, Kokoomuksen entinen kaupunginvaltuutettu Pauli Komsi.

"Veroja korottamalla heikennetään kuntalaisten ostovoimaa, eikä se siksi kannata". Valtiohan on keventänyt hyväosaisten verotusta rankalla kädellä ja rahoittanut sen velkarahalla. Siitä huolimatta Euroopan Komissio huomauttaa, ettei Suomi ole sijoittanut velkarahaansa elvyttäviin toimiin. Ollaanko siellä taitamattomia, vai? Miksi tätä viestiä ei ole juurikaan uutisoitu?

Samalla kun verojen korottaminen saa moitteet (mukavaahan se olisi laskea, mutta palvelujen turvaaminenkin olisi mukavaa) Turkulainen moittii myös sitä, ettei rakenteellisia muutoksia sallita. Näiksi luetellaan Myllykodin myyminen torppaaminen ja 450 hajallaan sijaitsevan vuokra-asunnon myymisen epäileminen. Rakenteellisia uudistuksia? Onhan ne sitä, jos halutaan heikentää kunnan tarjoamia palveluja entisestään.

Mainitut 450 asuntoa ovat ne kaikkein tuottavimmat, joiden tuotolla kunnostetaan halvempien vuokratalojen remontit. Onhan sekin rakenteellista uudistamista, jos päästetään asunnot niin huonoon kuntoon, ettei niissä voi enää asua. Myynti saatetaan joutua tekemään sillä ehdolla, että asukkaiden asuminen ja vuokrataso turvataan, ja sillä, että myyntitulolla rakennetaan uusia vuokrataloja ja edistetään näin työllisyyttä. Mutta vain hetkellisen rahan saamiseksi myynti ei ole perusteltua.

Myllykoti tarjoaa vanhusten palveluja huomattavasti huokeammalla kuin voittoa tavoittelevat alan yritykset. Yhtiö ei rasita Turkua millään tavoin, mutta tarjoaa hyvän verrokin ja laadukkaita huokeita vanhustenpalveluja. Jos laitos myytäisiin, vuodessa Turun kaupunki joutuisi maksamaan korkeampina maksuina n. 500.000 - 1 M € tulonsiirtoja sijoittajien taskuun. On kai sekin rakenteellista uudistamista.

Koska valtio on valinnut verojen alennukset kuntien tukemisen ja riittävien elvyttävien investointien sijaan, on kuntien nostettava verojaan. Myymisillä saataisiin hetkeksi rahaa kassaan, mutta seurauksena on tulojen tippumisen lisäksi omaisuuden katoaminen. Siitä taas seuraa koko julkisen talouden romahtaminen. Jatkossa vain raha puhuisi. Sekö on eräiden pääkirjoitustoimittajien ja porvaripuolueiden tavoitteenakin?

perjantai 2. lokakuuta 2009

Torjunta toisensa perään

Turun kaupunginvaltuusto hyväksynee kaupungille omistajapolitiikan maanantaina 5.10.2009. Asiakirja on kulkenut pitkän tien ja muuttunut paljon. Kaupunginjohtajan alkuperäisessä esityksessä oltiin myymässä kaupungin vuokra-asuntokantaa, ulkoistamassa teknistä sektoria (eli irtisanomassa tuhansia työntekijöitä) ja myyntilistalla olivat myös mm. Myllykoti ja tekstiilihuoltoyhtiö. Kaupunginvaltuuston enemmistö oli taannoin valmis hyväksymään asiakirjan sellaisenaan, mutta vasemmisto vastusti.

Kun veljet vasemmalla ovat keskittyneet vain vastustamaan kaikkea, SDP on ottanut vuosikymmenten varrella linjakseen asioiden hoitamisen kuntoon. Keskinkertainen kompromissi on parempi kuin totaalinen turpiin otto. Tälläkin kerralla lähdettiin ajamaan omaa vaaliohjelmaa ja turvaamaan turkulaisten vuokra-asukkaiden ja pienipalkkaisten työntekijöiden työsuhdeturvaa. Samalla haluttiin estää eräät puhtaasti ideologiset myynnit.

Elokuussa konsernijaostolle tuotiin jo huomattavasti siedettävämpi omistajapolitiikka-asiakirja. Vieläkin mukana olivat mm. maininnat Myllykodin ja tekstiilihuollon myymisestä, mutta yhteisesti sopimalla nämäkin saatiin poistetuiksi. Nyt selvitetään teknisen sektorin yhtiöittämisestä koituvat hyödyt ja haitat. Samalla lasketaan omalle työlle hinta ja verrataan sitä vapaisiin markkinoihin. Yhtiöittäminen toteutetaan vain, jos Turun veronmaksajat todellisesti hyötyvät siitä.

Moinen muokkaaminen asiakirja SDP:n vaaliohjelman mukaiseksi ei ollut sattumaa. Se perustui pitkälti ryhmien välisen sopimuksen kirjauksiin yhdessä sopimisesta, mutta myös SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Jarmo Rosenlöfin valtavaan uurastamiseen. Vaikka uhka kyseisistä toimenpiteistä säilyy näilläkin kirjauksilla ja seuraavien vaalien jälkeen kaikki on taas avoimena, kannatti se tehdä. Kun toiminnat kerran ulkoistaa ja myy, paluuta siitä ei ole. Nyt tilanne saadaan rauhoitettua ja päästään kehittämään ja tehostamaan toimintaa vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Mielenkiintoinen kyselytutkimus

Turun sanomat oli tehnyt sunnuntain 6.9. lehteen mielenkiintoisen kyselytutkimuksen turkulaisille suhtautumisesta kunnallisveron suuruuteen sekä kulttuuripääkaupunkivuoteen.

Ensimmäinen johtopäätös oli se, että turkulaiset ovat erittäin heterogeeninen ryhmä. Jotkut eivät tienneet kunnallispolitiikasta tahi kulttuurista tuon taivaallista, jotkut tiesivät paljonkin; joillekin tuli positiivisia, joillekin negatiivisia ajatuksia mieleen. Analyysit ja johtopäätökset vaihtelivat myös ikäryhmien sisällä.

Kunnallisveron suhteen näkemys oli melko selkeä: veroja voidaan nostaa, mikäli siten voidaan turvata keskeiset peruspalvelut, eli sosiaali- ja terveyspalvelut, sekä opetus. Tämä näkemys on yksi yhteen oman puolueeni SDP:n ajaman ajatuksen kanssa. Eli voidaan nostaa, kunhan käytetään olennaiseen ja tehostetaan myös muualta.

Kulttuurin suhteen näkemykset vaihtelivat laajemmalti. Yleinen pohjavire oli kuitenkin se, että kulttuuripääkaupunkivuosi koetaan eliitin projektina ja että se on jäänyt etäiseksi. Näin kokivat myös monet sellaiset, jotka sinänsä suhtautuvat kulttuuriin positiivisesti. On yhdentekevää, onko mielipide säätiön toimihenkilöiden mielestä kohtuullinen tai ei, jos näin kerran koetaan. Se on erittäin merkittävä singnaali 2011-säätiölle. Alkaa olla kiire tehdä jotakin asian hyväksi!

Itse koen asiat aika lailla samalla tavalla kuin jutussa haastateltu vanha kaverini Otto Sjöholm. Suhtaudun positiivisella odotuksella. Ja alakulttuurit on otettava huomioon, kuten Otto huomautti. Voihan se olla, että on otettukin, mutta turkulaiset eivät sitä nyt tiedä. Tiedotusta olisi varmaankin syytä tehostaa.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Suurtapahtumien paraati



Turun kesä on tarjonnut melkoisen määrän upeita suurtapahtumia, ja yhä riittää uusia. Viimeksi eilen lähtivät suuret purjelaivat (kuva ylhäällä), joita kävi katsomassa arviolta puoli miljoonaa henkeä. Fantastinen tapahtuma.

Aikaisemmin kesällä perinteikäs Ruisrock täytti Ruissalon Kansanpuiston yli 90 000 festarivieraan voimin. Kuten joka vuosi, taas kerran voin todeta, että olisi aika hölmöä siirtää ainutlaatuinen tapahtuma pois Ruissalosta. Paikka ja tapahtuma hakee vertaistaan. Järjestäjät ovat tehneet hyvää työtä kitkeäkseen ympäristöhaittoja. Olisi hurjaa tehdä Ruisrockista tusinamassatapahtuma jollakin suurella parkkipaikalla. Myös keskiaikamarkkinat ovat jo saaneet suuret joukot liikkeelle.

Seuraavaksi tulee niinikään jo perinteinen DBTL. Laituri luo haasteen keskustan asukkaiden viihtyvyydelle, mutta on sekin varmasti uhrauksen arvoinen. Myöhemmin loppukesällä koetaan vielä mm. Turun messut ja naisten EM-futispelejä.

Suurtapahtumilla on suuri merkitys alueen liike-elämälle. Hotellit ja ravintolat hyötyvät, kuten myös monet muut yrittäjät. Näinä aikoina tällä on entistäkin suurempi merkitys. Siksi toivon turkulaisten jaksavan häiriöitä liikenteen ja melun osalta.

PS. Ostin muuten TSR:stä hienon lippalakin ihanalta Helena Oppaalta, jolla on Puistokadulla design-yritys nimeltään "Punainen norsu". Helu keskittyy lastenvaatteisiin, mutta löytyipä jotakin tällaiselle hieman isommallekin lapselle. Suosittelen. Mukavaa, että seudulla menestyvät edelleen monet laadukkaat yritykset.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Onnistunut seikkailu jännittää



Muskettisoturit Markus Järvenpää, Juha-Pekka Mikkola ja Tom Petäjä seuraavat taustalla, kun nuoret rakastavaiset Oula Kitti (D'artagnan) ja Emmi Kaislakari tuijottavat toisiaan tulisesti silmiin.

Turun kesäteatterin "Kolme muskettisoturia" sai loistavat arvostelut - eikä syyttä. Antti Majanlahti joukkoineen teki erinomaista työtä. Näyttelijäkaarti on osaava ja innostunut.

On hienoa nähdä, ettei näyttelijöiden ja muun henkilökunnan moraali heikkene, vaikka esityksiä on valtava määrä. Eikä siinä kaikki, että esityksiä on paljon - heinäkuussa on totuttuun tapaan liian vähän katsojia. Asiakkaiden kiinnostus on suurempi heinä- ja elokuuta kohtaan. Eipä tilanne taida paljon olla toisenlainen muuallakaan Suomessa: Mökki ja pitkät yhtenäiset lomat kiinnostavat enemmän kuin kaupungissa poikkeaminen. Teatterin taloudesta viime kädessä vastaavalla ongelma on kuitenkin suuri. Kesässä onkin jännitettävää monessa mielessä: Juttu on hyvä ja jännä, mutta myös katsojatavoitteen täyttyminen jännittää.

Joka vuosi yhdistystämme puhuttaa mainostaminen. Kymmenet tuhannet ihmiset löytävät teatteriin joka vuosi, joten ei se voi olla epäonnistunuttakaan. Mutta lisää huomiota kaipaisimme nimenomaan heinäkuun alkuun, jolloin viidakkorumpu ei ole vielä tehnyt tehtäväänsä.

Harmillista on se, että vaikka teatteristamme suolletaan tietoa ja vinkkejä pääkaupunkivetoiselle lehdistöllemme, vain paikallinen lehdistö tuntuu kiinnostuvan Vartiovuorenmäen teatterivanhuksesta. Jutun pitäisi olla hyvä ja näyttelijöiden osaavia ja kiinnostavia. Johtuuko kiinnostuksen puute siitä, että kohdeyleisönä ovat "vain" lapsiperheet vai siitä, että ammattimaisesti tehtyjen näytelmiemme taustalla on vain harrastajaorganisaatio? Vai pelottaako pääkaupunkiseudun viestimiä, että Turusta voisi tulla liian positiivisia kulttuuriuutisia? Onneksi paikalliset viestimet eivät ole viitanneet kintaalla Turun kesäteatterin suuntaan ja onneksi kymmenet tuhannet ihmiset näyttävät löytävän tiensä teatteriimme tänäkin kesänä. Tulevina vuosina ehkä keksitään, miten heinäkuun puolivälissäkin saadaan katsomo myytyä loppuun.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Kesäjuttuja kesäterässä

Vihdoinkin olemme Annikan kanssa päässeet lomailun makuun. Hieman vierailtu siellä ja lomailtu täällä. Oikein rentouttavaa.

Olemme taas kotona käymässä ja selailin lehtiä. Taas on Turun kunnallispolitiikasta tehty "asiajuttuja" kun ei asiajuttuja näytä olevan.

TS / Heinon Jari on päässyt yhdessä pääkirjoitustoimittajan kanssa hämmästyttävään lopputulokseen: Kokoomus ja demarit ovat nimenneet pääosin kokeneita miespuolisia valtuutettuja konserniyhtiöiden hallitusten puheenjohtajiksi. Pitäisi olla kuulemma nuoria kokeilemassa ja kasvamassa.

Näiden harmaahapsisetien joukkoon lueteltiin mm. varavaltuutettu Mia Ilola ja kiinteistökehitysasiantuntija Mikko Lehtinen (noin 30-v). Tai Mikko lueteltiin virkamieskiintiöön, kun taas Esko Heinonen poliittisiin mandaatteihin (miksi?).

Jos olisimme vaihtaneet vaikkapa Turun Seudun veden puheenjohtaja Esko Heinosen juuri pari vuotta ennen valtavan hankkeen valmistumista johonkin nuoreen kokeilijaan, mitäköhän TS sanoisi siihen? Onko yhtiön puheenjohtajuus ylipäänsä oikea paikka harjoitella vaikuttamista? Tuntevatko TS:n toimittajat yhtiölakia ja sen tuomia velvollisuuksia verrattuna lautakuntatyöhön?

Eikö sille anneta mitään arvoa, että useiden yhtiöiden hallituksissa on kasvamassa fiksuja nuoria tuleviin ykköspesteihin? Opiskelija Toni Eklund nimettiin Turun Messukeskus Oy:n hallitukseen ja opiskelija Terhi Salmenoja Turun Kaapelitelevisio Oy:n hallitukseen. Minä ikäloppuna (31) jatkan Myllykoti Oy:n hallituksessa ja aloitin myös Turku Touring Oy:n hallituksen varapuheenjohtajana. Säätiöt ovat sitten oma maailmansa. SDP on luottanut nuoriin niin ylioppilaskyläsäätiössä kuin kauppaopetussäätiössäkin.

Onko asioiden laittaminen mittasuhteisiinsa tai niiden laajempi tutkistelu ihan vanhanaikaista? On sitten kesä tai ei.

lauantai 30. toukokuuta 2009

Säästämisen tuskaa

Kuntasektori on joutumassa toden teolla laman maksumieheksi. Turun kaupunki oli jo valmiiksi ongelmissa, eikä maailmanlaajuiset virtaukset helpota tätä tuskaa. Yksinkertainen fakta on, että Turkuun ei muuta riittävästi uusia hyvätuloisia veronmaksajia mutta palvelujen tarvitsijoiden määrä kasvaa. Yhtälö ei toimi.

Kehitys on osaltaan aiempien ja varmaan nykyistenkin päättäjien edesauttamaa, mutta kaikki olisi epä-älyllistä kaataa heidänkään syliin. Turku on kantanut vastuunsa riittävästä palvelutasosta mm. vanhuksille, riittävistä panostuksista elinkeinoelämään koko seudun työpaikkojen tarpeiksi, laadukkaista monipuolisista kulttuuripalveluista (koko seudun tarpeiksi) sekä asuttanut seudun maahanmuuttajat ja yrittänyt tarjota näille kotouttamiseen tähtääviä palveluja (siis yrittänyt).

Nyt ei vieteri enää veny. Koko palvelurakennetta on voitava tarkastella kriittisesti. Kaupungin nykyjohto ei tosin tee sitä kovin johdonmukaisesti. Yksi selvittää yhden palvelun verkkoa ja toinen toisen. Näiden kanssa rinnakkain keskushallinto tekee omaa verkkoselvitystään lainkaan kommunikoimatta näiden hallintokuntien kanssa. Se, että asiassa sählätään (taas) ei poista sitä tosiasiaa, että verkkoja on voitava tarkastella.

Lehdistä saa lukea, että on pöyritstyttävää edes keskustella koululaisista säästämisestä tai lastentarhoista. Vanhuksiin pitäisi panostaa enemmän (mikä pitää paikkansa). Samalla kuullaan huutoa siitä, että kirjastojen kokonaisvolyymia pitäisi kasvattaa, vaikka asukasmäärä ei ole kasvanut. Pöyristyttävää ja hirveää jos ei näin tehdä. Kulttuuripääkaupunkistatus pois vaan! Samalla olen itse huolissani kolmannen sektorin toimijoista. Avsutuksien karsimisella uhkaillaan jatkuvasti, vaikka järjestöt tekevät osittain lakisääteisiä tehtäviä ja nimenomaan ennaltaehkäisevää työtä, mikä säästää kalliin terveyden- ja sosiaalihuollon kustannuksia. Erityisen huolissani olen kaupungin mielenterveyspalvelujen tarvitsijoista. Heitä ei moni puolusta, mutta palvelutarjonta ei paikoin täytä edes lain henkeä. Asiat pitäisi lehdissäkin laittaa mittasuhteisiinsa. Vain hyväosaisten kapina kuuluu.

Investointien tekemättä jättäminen ei ole mikään säästöratkaisu. Jos kuntakaan ei investoi, verotulot tippuvat entisestään ja sosiaalipuolen menot karkaavat. Nyt tarvitaan töitä julkiselta sektorilta!

Yhtälö on kuntien kannalta hankala. Jos Turku nostaa prosentilla veroastetta, saa se noin 23 miljoonaa euroa lisää rahaa. Tarve olisi vähintään 100 miljoonaa euroa! Veroprosenttia pitää nostaa, mutta neljä prosenttia on mahdoton ajatus, kun kymmenen minuutin ajomatkan päässä olevat kermankuorijakunnat eivät niin tee.

Miksi Suomen hallitus pääsee kuin koira veräjästä? Veroja alennetaan sieltä ja täältä, eivätkä ne vaikuta taloutta elvyttävästi. Valtion veropolitiikan keinoin kunnat voitaisiin pelastaa, mutta mm. metsänomistajien ja suurkauppiaiden edut menevät edelle. Miksi rahavirtoja ei voida verottaa kunnolla? Koska kuntien veroprosentit ovat lähempänä porvari-ideologian mukaista tasaveromallia. Valtion vero on progressiivista ja se tulee porvaritaktiikan mukaan ajaa alas. Talousahdingossa on helppoa myös kokoomusjohtoisissa kunnissa ulkoistaa palveluja "säästöjen" nimissä laatua sen enempää pohtimatta.

No, mitä pitäisi tehdä? Vaikea sanoa. Minimoida vahingot? Odottaa äänestäjien heräämistä porvarihypen jälkeen? Niin kai sitten.

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Perspektiiviä Pihkovasta

Venäjän poliittinen kenttä ei ole erityisen vakiintunut neuvostoajan päätyttyä. Yhtenäinen Venäjä hallitsee ja oppositiopuolueista tunnetuin lienee vanhan ajan kommunistit. Uskottavan oppositiopuolueen ei ole onnistunut nousta todelliseksi haastajaksi.

Pari vuotta sitten muutama pienempi puolue yhdistyi Oikeudenmukainen Venäjä -nimiseksi puolueeksi. Sille myönnettiin Sosialistisen internationaalin seuraajajäsenyys ja se onkin hakenut sisäpoliittista uskottavuutta kansainvälisillä yhteyksillä. Sosialidemokraattinen maailmanyhteisö on edelleen maailman suurin poliittinen liike, joten se on luonteva tapa nivoa puolue osaksi laajempaa kokonaisuutta.

Suomen SDP solmi viime lokakuussa yhteistyösuhteet OV-puolueeseen Moskovassa. Samalla sovittiin paikallistason pilottiyhteistyöstä Turun ja Pihkovan osastojen kesken. Kävimme Seppo Lehtisen ja Viktor Germanin kanssa solmimassa paikallisyhteistösopimuksen viime viikonloppuna Pihkovassa. Tapaus herätti paljon kiinnostusta paikan päällä. Huomasimme, että uskottavalle oppositiopuolueelle onkin tarvetta. Toivottavasti vierailustamme oli hyötyä siinä työssä.

Pietarin matkaajat tietävät, että matka Karjalan kannaksen halki ei vaurautta näytä. Matka Viron rajalta Pihkovaan oli vielä hurjemman näköinen. Tuloerot ja julkisten varojen puute näyttäytyivät uskomattoman selkeästi. Teiden päällystyksestä on pitkä aika. Talot ränsistyvät pystyyn. Muutama loistolukaali erottui joukosta. Kerrostaloalueiden kunnostuksesta oli pitempi aika.

Pihkova sijaitsee historiallisella rajaseudulla. Lukuisat linnoitukset kertovat seudun sotaisasta historiasta. Ilmeisesti venäläiseen filosofiaan ei sovi rajaseutujen kunnostaminen - kohta siellä paikat taas hajoavat kuitenkin. Onneksi linnoituksia oli laitettu kuntoon. Kulttuurihistorialle vallanpitäjät näyttäisivät antavan enemmän arvoa kuin asukkaille. Erityisesti kirkollisissa kohteissa kuluista ei ollut säästelty, esimerkkinä loistelia Petserin luostari.

Saimme isänniltämme herra Mihail Brachyakin johdolla lämpimän ja yltäkylläisen vastaanoton. Kuulimme OV-puolueen haasteista, joista päällimmäisiä olivat suuret tuloerot sekä korruptio. Eläkeläisten asema tuntui huolettavan aivan erityisesti. Vähäisistä julkisista töistä tai turvaverkoista huolimatta isäntämmekään eivät näyttäneet ajavan verotuksen muuttamista nykyisestä 13 % tasaveromallista. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että äänestäjät eivät ole halukkaita veroja maksamaan, koska niistä saatavaan hyötyyn ei uskota. Haasteita siis riittää.

Matkamme osui aika hyvään saumaan siltä kannalta, että se auttaa näkemään maailmaa taas hieman laajemmasta perspektiivistä. Kotikaupungissamme Turussa ollaan tekemässä rajuja palvelujen leikkauslistoja, jotka aiheuttavat tuskaa monille. Tilanne on toki vakava, mutta kaukaisemmasta kulmasta katsottuna kovin länsimainen ongelma.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Kesäistä jännitystä Vartiovuorenmäelle




Janne Virtanen ja Kristiina Halttu poseerasivat Vartsukan lehdistötilaisuuden jälkeen omalle väelle.

Olen aika innoissani ensi kesän näytelmästämme Turun kesäteatterissa. Järjestimme tänään lehdistötilaisuuden Kolmesta muskettisoturista Vanhalla suurtorilla. Tiedotusvälineitä oli ihan mukavasti paikalla perjantaipäivästä huolimatta.

Edeltäjäni teatterin peräsimessä, kunniapuheenjohtaja Kauko Leinonen, ehdotti minulle moneen kertaan kyseistä näytelmää. Hän ehti siitä jo tilaamaankin koko perheen sovituksen Anna Eloaholta, mutta projekti jäi kun puheenjohtaja vaihtui. Niin usein tapahtuu. Kaken ja minun välissä puheenjohtajana toimi Mauri Heikkilä. Kake poistui muille näyttämöille hieman sen jälkeen, kun julkistimme näytelmän, eikä hän siis ehdi näkemään lopputulosta. Mutta uskon hänen olevan edelleen hengessä mukana.

Käännyimme pari vuotta sitten uudelleen Anna Eloahon puoleen, joka otti työparikseen Kari Tuomen. Kaksikko kirjoitti verrattoman hauskan sovituksen, joka varmasti viihdyttää koko perhettä vauvasta vaariin. Oma oivallukseni näytelmän toteutuksessa on Antti Majanlahden kutsuminen näytelmää ohjaamaan. Antti näytteli ja ohjasi vuosikaudet Turun kaupunginteatterissa. Tutustuimme aikanaan Samppalinnan Tukkijoella 1994. Antin tyylillä pystytysajasta tulee varmasti mukava kokemus.

Sikälikin luvassa on mukava kesä tulossa, että koko muukin tiimi ja eritoten näyttämötaiteilijat ovat mainio kokonaisuus. Tänään esittelimme vain terävimmän kärjen: Kolme muskettisoturia ovat Tom Petäjä, Markus Järvenpää ja Juha-Pekka Mikkola. Sekä Petäjä että Mikkola ovat turkulaisille vanhoja rakkaita tuttavuuksia ja Järvenpää hieman uudempi sellainen. D'artagnan on Oula Kitti, joka myös tekee näytelmän vauhdikkaat miekkailukohtaukset.

Kardinaaliksi tulee viimeksi Turun kesäteatterissa Zorroa näytellyt Janne Virtanen. Janne muisteli, että Kake olisi häntä jo kysellyt Kolmeen muskettisoturiin mukaan - silloin soturiksi. Vuodet ovat vierineet... Viekasta Myladya näyttelee loistava Kansallisteatterin näyttelijä Kristiina Halttu, joka teki vaikuttavan roolisuorituksen Dome Karukosken ohjaamassa Tummien perhosten kodissa.

Muita mukavia työryhmän jäseniä tulevat olemaan mm. Turun Nuoren Teatterin monivuotinen upea tähti Emmi Kaislakari. Emmi oli antanut lapsena Turun Sanomiin haastattelun, että tavoitteena on mennä Teatterikorkeaan ja pyrkiä Vartiovuorelle. Kannattaa tähdätä korkealle;-) Mukana on myös Peter Panin Helinäkeijuna näytellyt Outi Ikonen ja taiteen turkulainen moniottelija Roope Lipasti. Ja monta muuta vanhaa tuttua ja uutta kasvoa.

Lavastajana jatkaa Teemu Loikas, joka nyt ottaa huolekseen myös puvut. Pukujen valmistus on Turun nuorten työpaja Fendarin tehtävänä. Maskit ja peruukit loihtii Alisa Oksanen. Yhtenä erikoisuutena näytelmässä on myös metallin kalske. Metallia on luvassa myös musiikeissa, jotka säveltää Janne Engblom.

On hyvä ja innostunut mieli. Jutusta täytyy tulla menestys.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Teatteriviikonloppu Tampereella

















Usein harmittelen, etten työni takia juurikaan ehdi harrastaa. Iltaisin lueskelen hieman historiallista tietokirjallisuutta. Luonnossa tulee liikuttua aivan liian harvoin. Vanha harrastukseni Turun Eränkävijöissä viikonloppureissuineen on työni luonteen takia ollut hankala pitää harrastusvalikoimassa. Iltoihin saati viikonloppuihin sitoutuminen ei vain onnistu.

Onneksi on jäänyt vaatteisiin tällainen mukava teatteriharrastus. Kun menin pikkupoikana 1994 Samppalinnan kesäteatterin työhaastatteluun, teatterinjohtaja Aulis Ruostepuro kyseli minulta taiteellisista taidoistani. "Osaatko laulaa?" Valitettavasti en. "Entäpä tanssia?" Eipä taida siitäkään tulla mitään, enkä ole näyttelemistäkään kokeillut. Sitten Auliksen ilme kirkastui ja hän kysyi "Osaisitko toimia äänimiehenä ja puuhailla mikrofonien ja kaiuttimien parissa?" Mutta enpä osannut sitäkään. Ruostepuro pudisteli päätään ja virkkoi "No niin, eiköhän me sinulle jotakin keksitä..."

En osaa vieläkään laulaa enkä tanssia, enkä ymmärrä äänentoistokaan mitään, mutta kesäteatterissa edelleen pyöritään. Olen vain vaihtanut mäkeä. Turun kesäteatteri Vartiovuorella tekee Suomen suurimmat koko perheen kesäteatterituotannot. Olen teatteria pyörittävän Turun Työväen Teatterin Kannatusyhdistyksen puheenjohtaja ja siinä sitä riittää harrastusta kerrakseen. Enemmänkin pitäisi ehtiä sitä sorttia harrastamaan.

Yksi osa harrastusta on itsensä valistaminen alan näytelmistä. Lastenteatteri on haastava laji, mitä vain ei voi perheen pienimmille syöttää. Sopivia näytelmiä ei loppujen lopuksi ole kovin paljon. Klassikot ovat suosituimpia, mutta uudistuakin pitäisi. Perheen pienimpien pitää saada virikkeitä ja kipinä teatteriin, mutta vanhemillekin pitää voida tarjota kunnon elämys. Siksi on hyvä hieman kiertää Suomea valistamassa itseään.

Tampere on julistautunut Suomen teatteripääkaupungiksi. Siellä onkin useita laadukkaita teattereita, jotka saavat sekä kaupungin että valtion tukea. Ja kävijämäärät ovat suuret hyvän maineen ja keskeisen sijainnin ansiosta. Eipä silti, Turun veronmaksajat laittavat vielä runsaammin rahaa omaan laitosteatteriinsa, sekä suureen ruotsinkieliseen teatteriin. Tampereella taloudellinen vastuu jakautuu tasaisemmin ja lipputulojen osuus on suurempi. Julistautuminen ei siksi ole kohtuutonta. Turun kulttuuripääkaupunkistatuksen puolesta puhuu se, että meidän kulttuuritarjontamme on monipuolisempaa mm. upean museoverkon ja tanssiteattereiden ansiosta. Mutta teatterissa on kirittävää. Siksi sinne on syytä tehdä aina silloin tällöin opintomatkoja.

Käväisimme Annikan kanssa piristämässä helmikuutamme ensin lauantaina Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä Lukkosulan ja Lumpeenkukkien parissa ja sitten pyhänä Komediateatterissa Ison Pahan Suden merkeissä. Heidi Krohnin mainio teksti oli samalla opiskelijoiden harjoitustyö. Teoksen on ohjannut Ilmari "Immu" Saarelainen (kuvassa Annikan kanssa). Ensimmäisen vaikutuksen tekivät upeassa kunnossa olevat teatterirakennukset. Ja seuraavan vaikutuksen tekivät laadukkaat näytelmät. Ja käsitin isäntämme Immun puheista, ettei se raha kasva Tampereellakaan puissa, vaan kaikessa vaaditaan nokkeluutta ja säästäväisyyttä. Se on syytä tiedostaa Turunkin talousvaikeuksien keskellä. Missään ei taide saa tarpeeksi rahaa ja se taitaa ollakin yksi sen käyttövoima.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Kulttuuritahtoa on – rahaa ei

Turun päättäjiä moititaan toistuvasti kulttuuritahdon puutteesta. Se on ymmärrettävää monien yksittäistapauksien valossa, mutta asioita pitäisikin muistaa katsoa laajemmasta perspektiivistä.

Päättäjät ovat monenlaisten paineiden ristitulessa. Päätöksentekokulttuuria on vaadittu jämäkämmäksi: päätökset on tehtävä ajallaan ja niissä on pysyttävä. Toisaalta perustellusti vaaditaan painopisteen siirtämistä hoitavasta toiminnasta ennaltaehkäisevään toimintaan. Tämä vaatimus puoltaa myös kulttuurin tukemista.

Samalla muistutetaan, että lapsiperheet lähtevät kaupungista, kun kouluverkkoa karsitaan sen sijaan että tyydyttäisiin vain rakentamaan uusia yksikköjä. Lapsiperheitä houkuttaa myös muiden kuntien maksamat kuntalisät, joita Turulla ei ole varaa maksaa.

Vanhusten palvelut nousevat yhä keskeisempään asemaan väestörakenteen muuttuessa. Painopistettä pyritään siirtämään kotihoidon suuntaan, mutta laitoshoidonkin tarpeeseen on vastattava. Lukuiset kolmannen sektorin yhdistysten vapaaehtoistoiminnat mm. omaishoitajien vapaapäivien tai vaikkapa nivelneuvonnan tarjoamiseksi eivät saa riittäviä avustuksia. Niiden runsaampi avustaminen säästäisi toisilta momenteilta.

Terveydenhoito on sektoreista se, jonka kustannukset nousevat kovinta vauhtia. Olisiko päättäjillä uskallusta tai kaupunkilaisilla ymmärtämystä sitä kohtaan, että jotkut sairaudet jätettäisiin jatkossa hoitamatta ja siten vain varakkailla olisi jatkossa mahdollisuus parantaa itsensä osasta tauteja? Tuskin. Ei minulla ainakaan. Myös sosiaalipuolella kaupunkilaisten tarpeet ja toisaalta valtion asettamat velvoitteet lisääntyvät.

Kulttuuria on monenlaista. Turku toimii veturina koko seudulle tarjoamalla mm. Suomen mahtavimman museoverkon Turun linnoineen, käsityöläismuseoineen ja taidemuseoineen. Turku laittaa paljon rahaa suomen- ja ruotsinkielisiin laitosteattereihin. Yhdistyskenttää tuetaan (joskaan ei riittävästi) siten, että Turussa on eturivin nuorisoteatteria, tanssiteatteria, sekä Suomen monipuolisin kesäteatteritarjonta. Erityisesti kuvataiteilijat ovat ongelmissa tilojensa suhteen, mutta silti Turku on pysynyt pinnalla kuvataiteen ja kirjallisuudenkin saralla. Myös populaarikulttuuri on hyvissä kantimissa kaupungissamme.

Kulttuuripääkaupungin saamat rahat eivät ole joko tai. Kun Turku laittaa hankkeeseen 18 miljoonaa, laittaa myös valtio ja yksityiset tahot 18 miljoonaa. Jos Turku laittaisikin 10 miljoonaa, tippuisi myös muiden osuus 10 miljoonaan. Silloin turkulainen kulttuurielämä ei menetä 8 vaan 24 miljoonaa euroa. On vain pidettävä huoli siitä, että sijoitus jää kulttuurin rakenteisiin, eikä ole vain hetken huumaa.

Uusi upea pääkirjasto on osoitus 2000-luvun päättäjien kulttuuritahdosta. On valitettavaa, että sen vaatimat resurssit tarkoittavat kahden keskustan sivukirjaston sulkemista. Martin kirjastoa koko lapsuuteni paljon käyttäneenä olen pahoilla mielin, mutta kaikkea ei voi saada. Paljosta joudumme vielä luopumaan.

Kaikkien muiden ongelmien ohessa nimittäin päättäjillä on vakava velvollisuus saada Turun kaupungin talous tasapainoon. Budjetissa on jo valmiina 50–100 miljoonan euron vajaus ja lisäksi verokertymien kerrotaan pienenevän. Yhden veroprosentin nosto tarkoittaisi vain noin 20 miljoonan euron lisäystä, joten kaikki muutkin kivet on käännettävä. Ikävää mutta totta.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Köyhyyttä torjuttava

Köyhyys lisääntyy Suomessa, eikä talouden taantuma paranna asiaa. Kunnat on ajettu ahdinkoon valtion toimesta: velvoitteet kasvavat toisin kuin tulot. Valtio on laskenut verojaan ja kunnat joutuneet vastaavasti nostamaan niitä, mikä huomioimatta eräitä vahennyksiä on askel kohti tasaverotusta. Ja tasaverotus taas on omiaan suosimaan suhteellisen köyhyyden lisääntymistä.

Huonosti hoidetut kunnat ovat suuri uhka köyhiä kohtaan. Talous on saatava tasapainoon omilla konsteilla ennen kuin ollaan pakon edessä. Pakkosäästämisestä syntyy suurimmat vaurioit niille, joista lähtee vähiten ääntä ja jotka eniten palveluja tarvitsisivat. Tätä taustaa vasten on hyvä tarkastella myös eräitä palveluverkkopäätöksiä.

Työ on parasta köyhyyden ehkäisyä. Siksi päättäjien on otettava kaikessa päätöksenteossa huomioon elinkeinoelämän tarpeet jos ei muuten, niin työllistämismielessä. Kuluttaminen tukee työllisyyttä, ja pienituloisten mahdollisimman matala verotus tukee kuluttamista. Ja helpottaa työllistämistä. Toisaalta verokertymä on pyrittävä pitämään mahdollisimman korkeana ja palvelutaso riittävänä pienituloisia ajatellen. Ja riittävä palvelutaso auttaa taas siihen työllisyyteen.

Keynes julisti aikanaan, että julkisen sektorin tulisi pienentää investointitasoaan hyvä taloustilanteen aikana ja lisätä sitä talouden taantuman aikana. Naulan kantaan. Pääministeri Vanhanen on antanut tätä ajattelua tukevia lausuntoja. Toivottavasti myös Kokoomus siirtyy SDP:n linjoille tässäkin asiassa. Valtiontaloutta ehtii taas laittaa kuntoon talouden lähtiessä uuteen nousuun, niin kuin SDP teki edellisellä hallituskaudellaan. Kun taas yksityinen sektori osoittaa kiinnostusta suuria investointeja kohtaan, on julkisen vallan tässä mielessä syytä mahdollistaa niiden tekeminen.

Suomessa ollaan tulossa tilanteeseen, joilloin liian pieni osuus väestöstä käy töissä. Ikäihmisten suhteellinen määrä kasvaa onnistuneen terveydenhuollon ja suurten ikäluokkien eläköitymisen ansiosta. Moni eläkkeestä haaveileva on havahtunut siihen, että vuosien varrella on kertynyt liian vähän eläkettä ja joudutaan jatkamaan työuraa. Yhteiskunnan kannalta tämä on positiivista - kokeneiden kansalaisten työpanosta ja osaamista tarvitaan. Ongelmaksi tämä muodostuu henkilökohtaisella tasolla, mikäli sairaatkin joutuvat tekemään töitä tai motivaatio on tyystin hukassa alalla. Tämä on ikävää yleisemminkin aloilla, joissa esiintyy työttömyyttä.

Eläkeläisten asema on yksi keskeisiä haasteita puhuttaessa köyhyyden torjumisesta. Toivottavasti hallituksen komiteatyö kantaa hedelmää tässä suhteessa. Epäilen, että taikatemppuja ei ole luvassa, vaan luu on jäämässä köyhtyvän käteen. Toivottavasti olen väärässä.

En tässä tarjoa mitää suurta visiota tai analyysia - en ole kansantaloustieteilijä enkä sosiaalipoliitikko. Kunhan hieman ajattelin ääneen talouden perusmekanismeista ja omasta arvomaailmastani niiden suhteen. Perusmurheenani on, että köyhyyttä ei tule edistää eikä tuloeroja kasvattaa. Mutta elinkeinoelämän pyörät pitäisi pitää pyörimässä juuri tästä syystä. Ja nämä tavoitteet tuntuvat välillä lyövän toisiaan korville.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Kasvun rajat?

Turun kaupunki on taloudellisesti ikävässä tilanteessa. Tulot ovat huomattavasti pienemmät kuin menot. Ennusteet vakuuttavat verotulojen pienenevän entisestään taloudellisen taantuman johdosta. Jo hyvinä aikoina Turku teki kymmenien miljoonien edestä alijäämäisiä vuosia.

Saman aikaisesti turkulaisten tarve laadukkaisiin palveluihin kasvaa. Jotkut menettävät työpaikkansa. Ikääntymisen tuomat palvelutarpeet lisääntyvät. Maahanmuuttajien integroiminen on vielä lapsen kengissään. Näiden työkykyiseksi kouluttamiseen pitäisi riittää paljon enemmän paukkuja.

Kuten Helsingissä, myös Turussa on yliedustus ikäihmisiä ja maahanmuuttajia verrattuna naapurikuntiin. Lapsiperheet muuttavat suurempien ja halvempien tonttien perässä lähikuntiin ja käyvät kahdella autolla Turussa töissä (raa'asti yleistäen). Uusia päiväkoteja ja kouluja rakennetaan yhä syrjemmäs sieltä, missä työpaikat sijaitsevat. Se ei ole erityisen kestävän kehityksen mukaista kaupunkisuunnittelua ja ilmiön taustat löytyvät tietenkin Turun kaupungin omasta takavuosikymmenten päätöksenteosta. Siitä huolimatta asiaan pitäisi saada korjaus. Jotta Turku voisi maksaa mm. seudun työpaikat, kulttuuri ja koulutuspalvelut, tarvitaan uusi tapa jakaa tuloja.

Saman aikaisesti Turku yrittää saada talouttaan tasapainoon. Keinovalikoimaa tarvitaan laajasti. Yksi ikävimpiä keinoja on nykyisen palveluverkon tarkistaminen. Se on luotu kultaisella 1970-luvulla silloisten väestökehityslinjojen pohjalta. Se ei monin paikoin vastaa enää tarvetta. Keskittämällä voitaisiin taata taloudellisuuden ohella laatu. Tunnetekijät estävät kuitenkin järkevät päätökset, kuten kävi viimeisessä kouluverkkoselvityksessä Kokoomukselle.

Opetustoimi on tehnyt sinänsä hyvää työtä Timo Jalosen ja Henry Toivarin johdolla saadakseen sektorin talouden kuntoon. Nyt on aika korjata hedelmiä ja panostaa oppilashuoltoon tulevien vuosikymmenten paremmat elämänvalmiudet saavien oppilaiden ja sosiaalitoimen säästöjen nimissä. Toki eräitä järkeistyksiä verkkoon tarvitaan lisää.

Edellisten sukupolvien päätöksenteossa oli varmasti mukava olla mukana. Satraapit päättivät vain, mihin paikkoihin sijoitetaan mikäkin uusi palvelu. Nykyisten päättäjien ikävä mutta välttämätön velvollisuus on karsia verkko uudelleen realistiset tarvevaatimukset täyttäväksi. Näin minun sukupolveni ja minua nuoremmat pääsevät päätöksentekoon puhtaalta pöydältä, eikä useiden sukupolvien luomuksia purkamaan. Päätökset ovat siinä määrin ikäviä, ettei kukaan niitä erityisesti halua tehdä, mutta valitettavasti on pakko.

Kasvun rajat on monin paikoin saavutettu. Uusia nykyiset asuinvaatimukset täyttäviä alueita syntyy, mutta monet palvelut puuttuvat. Siellä missä on pikkulapsia, tarvittaisiin päiväkotia. Siellä, missä on lapsia, tarvittaisiin kouluja. Sitä vanhemmat voivat liikkua pitempiäkin matkoja, kunhan tarjolla olevat palvelut ovat laadukkaita. Se taas vaatii toimivaa joukkoliikennettä ja tiivistä yhdyskuntarakennetta.

Kun palveluverkot on tarkistettu, on syytä käydä hallinnon kimppuun. Turhat projektit ja konsultit tulee hylätä ensi tilassa. Koko hallinnon rakenteita pitää uskaltaa tarkastella ennakkoluulottomasti kuntarajoista lähtien aina pienimpien virastojen toimintatapoihin. Palvelujen laadun valvontaa on tehostettava ja hintakontrollia on tiukennettava. Jos maksamme ulkopuoliselle ylihintaa, on palvelu tuotettava omana työnä. Jos oma työ on ylihintaista, on rinnalle saatava tervehdyttävää kilpailua. Kaikille aloille tosin kilpailu ei sovi.

Kun palvelut ja rakenteet on käyty läpi, voimme harkita myös verojen ja taksojen korotuksia. Kyllä näistä vuosista voidaan selvitä, mutta se vaatii valmiutta ikäviinkin päätöksiin. Siksi esimerkiksi Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Keskustan kannattaisi tarkistaa toimintatapojaan. Mitä haluamme tuleville turkulaisille jättää?

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Vuoden vaihduttua

Huh, olipa loppuvuosi. Sen aikana synnytettiin Turkuun uusi ryhmien välinen sopimus ja jaettiin luottamustehtäviä seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Perustrendi on se, että kukaan ei ole tyytyväinen. Nähtäväksi jää, tuoko uusi erilainen sopu edes kaupungin talouteen tasapainon. Ennusteet verokertymästä ja toisaalta menojen kasvun jatkumisesta eivät tue tätä toivetta. Ja sopimuksen keinot jättävät liikaa vielä avoimeksi. Ikäviä päätöksiä ei yleensä kukaan halua kauden mittaan tehdä, muistellaanpa vaikka viime kaudelta eräiden puolueiden "vastuullista" käyttäytymistä kouluverkkoasiassa.

Yksi harmillinen ilmentymä talousahdingon kasvaessa on keskustelu Turun kulttuuripalveluista. Martin ja Mikaelin kirjastojen lakkauttamispäätös herättää voimakkaita tunteita vastaan, minkä toki ymmärrän hyvin. Oman alueen lähikirjasto on tärkeä palvelu etenkin huonommin liikkuville vanhuksille ja lapsiperheille. Ja kaikkien ulottuvilla oleva sivistys on arvo sinänsä.

Taas päivitellään, kuinka julkeaa tulevalta kulttuuripääkaupungilta on sulkea kulttuurilaitoksia. Tämä taas on mielestäni hieman ahdasta tulkintaa kulttuurin olemuksesta. Onko se seiniä ja vanhojen rakenteiden ylläpitämistä? Olisiko uusi upea pääkirjasto pitänyt jättää rakentamatta ja vanha pääkirjasto remontoimatta? Nimittäin jo sitä päätettäessä oli selvää, että ylläpitoresursseja (sisältää palkat ja materiaalit) tullaan siirtämään kahdesta keskustan muusta lähikirjastosta.

Turku tarvitsee mielestäni erityisesti uutta kulttuuria. Toisaalta uusia kulttuurin ilmenemismuotoja siellä missä ihmiset ovat. Vuoden 2011 on siis näyttävä arkipäivässä ja jäätävä rakenteisiin. Toisaalta tarvitaan uutta toimintakulttuuria: ikävätkin päätökset on uskallettava viedä läpi, mikäli ne ovat perusteltuja. Poukkoileva päätöksenteko ei ole hyvää kulttuuria.

Martinmäen asukkaana koen tuskaa Martin sivukirjaston lakkauttamisesta, mutta koetan ajatella positiivisesti: Uusi pääkirjasto on sen arvoinen. Tasapainoinen talous taas mahdollistaisi uudenlaistenkin kulttuurin muotojen ylläpidon ja laajemman materiaalitarjonnan jäljelle jääviin kirjastoihin. Taloudellisesti vakaa kaupunki pystyy paremmin pitämään huolta asukkaistaan, kuin se, joka kynsin hampain pitää kiinni vanhoista seinistä ja rakenteista.

Ja lopuksi varoituksen sana: Ikävät päätökset eivät tule jäämään tähän.