lauantai 26. huhtikuuta 2008

Vaalien välillä näkyminen osa 2

Vajaa vuosi sitten eduskuntavaalien jälkimainingeissa kirjoitin vaalien välillä näkymisestä hieman huvittuneena niistä rektioista, mitä herätimme jakamalla makkaraa, vaikkein vaaleja ollut lähimainkaan. Samaa linjaa on jatkettu koko vuosi ja siltä osin on hyvä fiilis.

Olen työni puolesta ollut mukana järjestämässä Sdp:n kojua viisille messuille Turun messukeskuksessa sekä yleisötapahtumia ympäri Turkua. Viime syksynä tapahtumia oli mm. Patterihaassa, Jäkärlässä ja Runosmäessä. Tänä keväänä olemme kiertäneet valtuustoryhmämme ja aktiiviemme voimin itäisessä Turussa Majanummen koululla, pohjoisessa Turussa Impivaaran ulkoilukeskuksessa koko perheen tapahtuman merkeissä, läntisessä Turussa Pansion koululla niinikään koko perheen tapahtuman merkeissä ja viimeksi viime torstaina eteläisessä Turussa Vähä-Heikkilän koululla.

Selkeänä havaintona voidaan todeta, että turkulaiset ovat selkeästi kiinnostuneita yhteisistä asioista, mutta lähestymistapa niihin on erilainen. Tapahtumat, joissa kävijäjakauma koostuu lapsiperheistä, saa valtuutettu patsastella rauhassa. Kynnys tehdä keskustelualoite tuntuu olevan kummallekin osapuolelle ylivoimainen. Sen sijaan tapahtumissa, joissa pääjoukko on ollut kokenempia turkulaisia, on palautetta tullut reippaasti. Vaikuttamisen kulttuuri on tutumpi seniorikansalaisille. Miksi se on vieras nuoremmille? Voisiko 80-luvulla alkanut politiikan vastainen kouluopetus ja toimintakulttuuri olla osaselitys? On todellinen haaste saada yhteisten asioiden hoidon maine palautettua hovikelpoiseksi. On saatava sanoma perille, ettei ajankohtaisista asioista kiinnostunut ole mikään friikki. Ja meidän luottamushekilöidenkin olisi opeteltava ottamaan keskustelualoite haltuun, mikäli se madaltaa kynnystä kertoa murheistaan.

Joka tapauksessa on ollut mukava kiertää Turkua ilman sitä perinteistä vaalikrääsää ja vaalikiihkoa. Joskin sitäkin on taas luvassa ensi syksynä. Ja on sekin ihan mukavaa.

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Jätetään Koulu rauhaan

On aina mukava lukea, että turkulaisilta päättäjiltä löytyy aloitteellisuutta. Turun kulttuurilautakunnan demarit ehdottivat 12.4. Turun Sanomissa seniorien kulttuuritalon perustamista Turun keskustaan. Sellaista varmaan tarvitaankin aktiivisille kokeneemmille kansalaisille, joilta omat kokoontumistilat puuttuvat.

Mutta minun on tunnustauduttava konservatiiviksi mitä tulee ryhmän ehdotukseen senioritalon sijoittamiseksi.

Panimoravintola Koulua ei ole syytä ajaa pois nykyisestä kiinteistöstään. Kysymyksessä on persoonallinen keidas tusinakapakoiden viidakossa. Miellyttävä miljöö itse pantuine oluineen on paikka, johon voi ylpeänä viedä vieraat niin muualta Suomesta kuin muualtakin maailmasta. Myös Koulun keittiö edustaa kaupungin parhaimmistoa.

Ammattitaitoinen ja ystävällinen henkilökunta on aina antanut tilaa myös monien ravintoloitsijoiden kammoksumille poliittisille keskustelutilaisuuksille ja monille kulttuuritapahtumillekin. Muun muassa Turun Sdp:n juttutuvat pidetään Koulun hissanluokassa. Näin toivon tapahtuvan myös jatkossa ja uskon puhuvani laajan sosialidemokraattisen aktiivijoukon puolesta.

Perustetaan seniorien kulttuuritalo vaikkapa Palatsin kiinteistöön ja jätetään Koulu rauhaan.