Sillanko tarpeessa olimmekin?

Kaija H. piti eilen viimeisen puheensa apulaiskaupunginjohtajana Turun kaupunginvaltuustossa. En nyt välitä palata seitsemän kuluneen vuoden aikana sattuneisiin tapauksiin Hartialan johtamalla sektorilla. Juhlapuheissa todettiin, että palvelusektori on vaikea johdettava, ja se riittänee yhteenvedoksi siitä aiheesta.

Tuli vain mieleen, että Hartiala kertoi miellyttävimpien hetkien akj-urallaan osuneen ulkomaisten ja joiden kotimaistenkin vieraiden isännöimiseen. Nämä olivat vuolaasti kehuneet kaupunkiamme miljöön, kulttuuritarjonnan ja asukkaiden ystävällisyyden puolesta. Vaikka juhlapuheet ovat usein yliampuvia, uskon kehujen olevan osin ansaittujakin. Turku on kaupunkina mainettaan parempi.

Omassa keskustelussamme vilisevät kuitenkin palvelupuolen jonot, puutteet sekä talouden epätoivoinen epätasapaino. Niskassa hengittää Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 suurine investointeineen. Olemassa olevat arvokiinteistöt herättävät kiivasta keskustelua: kuuluuko kaupungin omistaa asuintaloksi suunniteltu Kristiinankatu 1 tai ravintolaksi suunniteltu ja sellaisena jatkava Pinella etc.? Tähän ja moneen muuhun seikkaan vedoten tuntuu erikoiselta, että intoa löytyy suunnitella Aurajokea ylittämään uutta siltaa.

Keskustelua käydään lähinnä siitä, tulisiko sillan olla Kauppiaskadun vai Nunnankadun vai Suurtorin jatkeena ja mihin suuntaan viistosti. Sillan ulkonäön sopivuutta suomalaiseen kulttuurimaisemaan ei juurikaan pohdita. Saati sitä, mikä sellaisen tarve on kevyen liikenteen näkökulmasta.

Onhan selvää, että Tuomiokirkkosilta ja Auransilta ovat liian ahtaita autoille, fillareille ja jalankulkijoille. Mutta kuka kiertäisi Nunnankadun kautta keskustaan? Tosiasiassa tarvitsisimme leveämmän Auransillan, mutta nykyinen kaunis silta on suojeltu. Teatterisilta palvelee hyvin Martin suunnalta kulkevia ja Kerttulin suunnalta tulevien on ihan yhtä helppo ylittää Tuomiokirkkosilta kuin muutkin sillat. Nunnankatu ei johda yhtään mihinkään, ellei satu olemaan matkalla Kåreniin konserttiin. Sillan toisella puolella tarvetta olisi enemmän - sekä uusi pääkirjasto, että Brahenkatu houkuttelevat polkupyöräilijöitä puoleensa, mutta tuloreitti on ongelma.

Vaikka sillan tarve olisi suurempikin, olen sitä mieltä, että sellaiseen ei nyt ole varaa. Ensin tulee kunnostaa koulut ja päiväkodit, rakentaa vanhuksille riittävästi palveluasumista ja hoivapaikkoja. Moni liikenteen ongelmakohta vaatii pyöräteitä ihan oikeasti. Rakennetaan niitä, niin kaupungistamme tulee houkuttelevampi kevyen liikenteen kaupunki. Ja siistitään kauppatorin ympäristö arvoiseensa kuntoon.

Puhe itsenäisyyden kunniaksi

Oppia ikä kaikki. Nyt olen sitten pitänyt puheen Suomen itsenäisyyden kunniaksi. Tärkeälle aiheelle arvokkaat puitteet antoi palvelutalo Kotikunnaan asukkaista ja henkilökunnasta koostunut monikymmenpäinen yleisö. Oli hienoa nähdä, että niin monia sotiemme veteraaneja on vieläkin itsenäisyysjuhlissa mukana. Tilaisuus oli tunteellinen, sotaveteraanien veljeskuoro lauloi ja kodin asukas lausui runon. Ohessa juhlapuheeni 4.12.2007:

Arvoisat kuulijat

Hyvä Kotikunnaan väki

Itsenäinen Suomi täyttää ylihuomenna 90 vuotta. Itsenäisyys on termi, jonka jokainen suomalainen yhdistää johonkin positiiviseen ja ihanteikkaaseen, mutta muuten tulkinnat sen olemuksesta vaihtelevat ihmisten välillä ja ikäryhmittäin.

Vuonna 1917 itsenäisyys oli eliittien harrastus ja se saavutettiin laajemman kuohunnan sivutuotteena. Maailmankatsomus oli erilainen. Suomi oli osa Venäjän mahtavaa keisarikuntaa, joka oli osallisena suuressa maailmansodassa samalla kun se kävi omaa sisäistä kuohuntaansa. Saksaan lähteneet jääkärit haaveilivat itsenäisestä Suomesta, mutta laajoja kansanjoukkoja huoletti lähinnä ruuan riittävyys ja sodan tuoma kurjuus. Maailmansota ja poliittinen kuohunta yhdistyivät kohtalokkaalla tavalla ja suotuisten suhdanteiden seurauksena Suomi uskaltautui haastamaan heikoimmillaan olleen Venäjän. Pelaaminen kannatti, sillä Venäjällä valtaan nousseet bolsevikit olivat valmiita vahvistamaan suomalaisten itsenäisyysjulistuksen.

Nykynuoren on mahdotonta kuvitella suomalaista yhteiskuntaa 90 vuotta sitten. Venäläinen yksinvaltius vahvisti jyrkkää luokkajakoamme. Yksikamarisen eduskunnan mukanaan tuoma demokratia otti ensi askeliaan, mutta keisari saattoi koska vaan kävellä pienen Suomen eduskunnan yli. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo elivät vain julistuksissa. Nälkä ja puute olivat köyhän alituisina vieraina. Itsenäinen Suomi sai huonoimmat mahdolliset eväät alkutaipaleellaan, kun yhteiskunta repeytyi kahteen sotivaan ja sen jälkeen katkeruuttaan purkavaan leiriin.

Onkin ihme, että yhteiskuntamme on edistynyt näin paljon. Se on vaatinut kansallista yksimielisyyttä ja suuria uhrauksia itse kultakin. 1930-luvulla olimme lähellä diktatuuria, mutta demokratiamme kesti paineen. 1940-luvulla suuri Neuvostoliitto yritti saada Suomen valtaansa, mutta yhtenäinen Suomen kansa kesti senkin paineen. Sanoin on mahdoton kuvata sitä ihmettä, mikä koettiin talvella 1939–40, kun pari vuosikymmentä aiemmin toisiaan tappaneet leirit puolustivat yhteistä rajaamme tunnetuin, kunniakkain seurauksin. Eikä voida unohtaa myöskään kesän 1944 suurta puolustustaistelua, kun varmistettiin Suomen säilyminen demokraattisten valtioiden joukossa. Se oli torjuntavoitto.

Vaikka kunnioitukseni sotiemme veteraaneja kohtaan on suurta, haluan nostaa vielä erikseen esiin toisen uroteon. Toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakennus ja Suomen nostaminen ennennäkemättömään kukoistukseen lähes epätoivoisessa tilanteessa on suursaavutus sekin. Lapsia kasvatettiin aivan omaa luokkaansa oleva määrä. Samalla kehitettiin lainsäädäntöä ja torjuttiin Neuvostoliiton lähentelyt niin sanottuina vaaran vuosina. Aserintama-akselin häikäilemätön politiikka oli välttämätöntä, kun joiltakin toisilta meni samalla sekaisin oman maan ja naapurimaan etu. Pikatahdissa sotakorvaukset maksettiin ja rakennettiin loistava toimiva hyvinvointiyhteiskunta, minkälaista nyt kadehditaan ympäri maailman.

Hyvät kuulijat,

Mitkä ovat ne arvot, jotka yhdistävät suomalaisia itsenäisyyden alkutaipaleella, tai toisen maailmansodan juoksuhaudoissa verrattuna nykyisin työikäiseksi tuleviin? Mitä on se itsenäisyys, mitä me haluamme tänä päivänä puolustaa? Onhan päätöksentekoa jyvitetty Euroopan unionille ja kansallisomaisuuttamme leviää ympäri maailman. Nykysuomalainen ei koe samankaltaista kansallismielisyyttä, kuin 1930-luvun suomalainen. Sitä ei enää opeteta oppikirjoissa eikä opetuselokuvissa eikä se liity automaattisesti maaseuturomantiikkaan ja maanpuolustukseen.

Minä koen, että itsenäisyytemme ydin on yhteinen uskomme oikeudenmukaisuuteen. Toisille se tarkoittaa lakien orjallista tulkintaa, kuten sortovuosina nähtiin. Valkoinen Suomi katsoi vuonna 1918 puolustavansa laillista esivaltaa. Toisille se tarkoittaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, eli avun antamista sitä tarvitseville ja tasa-arvon edistämistä työelämässä ja sukupuolten välillä. Tämä painotus korostui punaisen Suomen joukoissa. Näiden oikeuskäsitysten välille itsenäisessä Suomessa on löydetty ihailtava harmonia, jota on puolustettu niin sodassa kuin rauhassa, ja jos sen minusta on kiinni, niin tullaan puolustamaan vastaisuudessakin.

Hyvät Kotikunnaan asukkaat. Tällaisin miettein haluan kiittää teitä elämäntyöstänne tähän mennessä. Ja hyvät työntekijät, teitä kiitän siitä arvokkaasta työstä mitä täällä teette. Päiväkään siitä ei ole turhaa. Ja toivotan teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää.

Vasemmistoliitto osaa

Turun Sanomat kertoivat Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen piirin piirikokouksesta tuttua tarinaa. Suurin syntipukki kaikkeen on Sdp, joka ei vieläkään ymmärrä olla vasemmistolainen puolue. Ja vasemmistolaisuudenhan määrittelee Vasemmistoliitto eikä kukaan muu. Koska he ovat fiksumpia. Tai ainakin he ovat vasemmistolaisempia - eihän sitä nyt perustella tarvitse. Joka tapauksessa Sdp on kaiken pahan alku ja juuri - ja koko kokouksen kärkisanoma olikin siinä.

Ei mitään uutta auringon alla. Vasemmistoliitto jatkaa tässäkin asiassa kommunistien perinteitä, onhan väkikin sama. Miten se vanha koira nyt voisikaan uusia temppuja oppia.

Maailma muuttuu. Sen mukana kommunistinen ideologia käytäntöön vietynä on ajautunut karille oikein ryminällä. Ja hyvä niin. Suomessa raunioille perustettiin Vasemmistoliitto, jonka ideologia on kauniisti sanottuna jäänyt ainakin minulle hieman epäselväksi. Selvää on kuitenkin se, että Sdp on edelleen luokkavihollisten puolue. Ainakin ne demarit on ärsyttävän taviksia, älymystöä siellä ei juurikaan ole niin kuin Vasemmistoliitossa, jonka jäsenet ovat paljon fiksumpia.

Maailma muuttuu, sosialidemokratia pysyy. Se on rauhan liike, jonka perustuu vapauden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon ihanteille. Kuvaavaa onkin, että Stalinia ja Hitleriä yhdisti inho sosialidemokratiaa kohtaan juuri noiden ihanteiden takia. Vasemmistoliiton retoriikasta huomaa, että myös asenteet sosialidemokraatteja kohtaan pysyvät yhtä yllätyksettöminä. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee.

Kaikenko sai ja hieman enemmän?

Tästä nyt näyttäisi tulevan minulle hieman tällainen vastineluukku. Pitäisi tietenkin osata linjata uutta ja mullistavaa, mutta kiireen keskellä sitä yleensä vain reagoi erilaisiin esityksiin.

Nyt on tarpeen kommentoida vaihteeksi alueen valtalehden Turun Sanomien erästä hokemaa. Lehti tapaa ottaa melko kritiikittömästi kaupunginjohtajan puheet täytenä totuutena.

Viimeksi 28.11. TS kirjoittaa pääkirjoituksessaan, kuinka valtuusto antoi Turun hallintokunnille kaiken mitä nämä ymmärsivät pyytää ja hieman enemmänkin.

Ettei jäisi epäselväksi ensi vuoden budjetin osalta: hallintokunnat eivät saaneet ensi vuoden budjettiin kaikkea mitä halusivat ja hieman enemmän. Kaupunginjohtaja laati keväällä 2007 (ilmeisesti legendaarisella hattu tai hanska -menetelmällä) ohjeluvut kullekin hallintokunnalle ja hallintokuntien oli sopeutettava omat budjettinsa niihin. Ohjeluvut hyväksyttiin kaupunginhallituksessa äänestyspäätöksellä. Sdp äänesti niitä vastaan, koska halusi ensin kuulla kunkin luvun (hajonta oli suuri) perustelut. Niitä ei kuulunut.

Hallintokunnat (mm. sosiaalitoimi ja opetustoimi) esittivät paljon suurempia lukuja voidakseen täyttää lakien ja inhimillisyyden kannalta välttämättömät palvelut laadukkaasti. Tällainen menettely kiellettiin.

Kaupungin talouden kannalta tiukat luvut olivat välttämättömät, mutta on vastuutonta väittää että hallintokunnat olisivat saaneet haluamansa. Sitenhän voitoisiin myös väittää, että lautakunnat ovat asiantuntemattomia kun eivät saa rahaa riittämään vaikkapa kohtuullisiin luokkakokoihin tai riittävään vanhustenhuoltoon. Kyllä lautakunnissa tiedetään puutteet tarkoin ja ikävä totuus on, että kurjuutta jaetaan myös ensi vuonna.

Palkka on vaikea asia

Sairaanhoitajien työtaistelutoimet toivat viime hetkillä toivotun tuloksen: turvallisuusvajetta ei tarvitse päästää syntymään palkkatasa-arvon etenemisen takia. Odotan mielenkiinnolla, miten Suomen hallitus ministeri Kataisen johdolla osaa tästä ottaa rusinat pullasta. Todennäköisesti osaa.

Hallitushan ei ole työmarkkinaosapuoli. Paitsi silloin, kun tulokset ovat miellyttäviä. Hallitus ei ole työmarkkinaosapuoli, kun työtaistelutoimet uhkaavat. Mutta kun ihmiset saavat lisää rahaa, se on hallituksen ansiota.

No, kunniaa kokoomukselle: lumipallo lähti pyörimään kokoomuksen vaalistrategien tuuppaamana. Etenikin aika pitkälle. Mutta tyylipisteet eivät ole kovin korkeat. Tulee mieleen Jan Boklöv mäkihyppytermejä lainatakseni.

Olisiko kuntatyönantajan kannattanut lähteä hakemaan haluttua palkkatasa-arvoa jollakin muulla taktiikalla, kuin ehdottamalla lääkäreille heti 10 % till? Tulee meinaan kalliiksi tämä jatko, kun sairaanhoitajat tarvitsivat tietenkin paljon enemmän jotta palkat yhtään lähestyisivät toisiaan.

Nimittäin mitä tehdään sen kokoomuksen toisen vaalilupauksen kanssa? He lupasivat, että jos asia on heistä kiinni, valtio kattaa täysimääräisesti koko normaalin palkankorotuskierroksen ylimenevän osan. Vaan mitä sanoo Katainen nyt? 150 000 000 € saa riittää. Summa on samaa luokkaa kuin vanhoissa tupojen tasa-arvoerissä. Kunnat ovat kohta eritteissä.

Kaiken tämän seurauksena sairaanhoitajien osalta lähestytään oikeudenmukaisempaa palkkaa. Näin he ainakin kokevat ja hyvä niin. Mutta missä piilee seuraava tärkeä hyvin koulutettu naisvaltainen ryhmä, ja miten suhteet sitten heittävät häränpyllyä. Minä en osaa arvioida eri ammattien vaativuutta ym. seikkoja, enkä kadehdi niitä jotka joutuvat niitä arvottamaan.

Turku on monipuolisen lastenkulttuurin kaupunki

Minulla oli ilo osallistua viime lauantaina Turun Nuoren Teatterin 35-vuotisjuhliin. Tilaisuudessa käytiin läpi nykyistä ja mennyttä ohjelmistoa, josta kävi hienosti ilmi, kuinka laadukasta lapsille ja nuorille suunnattua teatteria Turussa osataan tehdä lasten ja nuorten omin voimin. Juhlan alussa yhdistyksen pj Petri Uggeldahl julkisti myös teatterin tulevan taiteellisen johtajan nimen. Juha-Pekka Mikkolan nimi takaa sen, että TNT:ssä tullaan tekemään laadukasta lastenteatteria myös jatkossa.

Kaupungin tervehdyksen toi kulttuurilautakunnan pj Pekka Ruola, joka kiitteli aiheellisesti TNT:tä aktiivisuudesta turkulaisen nukketeatteritoiminnan tilakysymyksissä. Nukketeatteri Mundo sai tilat Ursininkadulta Uggeldahlin pelinavauksen ansiosta. Tällaista aloitteellisuutta kaivattaisiin laajemminkin turkulaisessa kulttuurikentässä.

Kävin pohtimaan mukavan iltapäivän aikana ja uudestaan taas eilen käydessäni kaupunginteatterin Sopukassa turkulaisen lastenkulttuurin positiivista tilaa. Sopukassa esitettiin kaupunginteatterin ja Tehdasteatterin yhteistyönä Mauri Kunnaksen kirjoihin pohjautuva Viikingit tulevat. Näiden lisäksi lapsille tarjotaan kulttuurivirikkeitä mm. upeassa uudessa pääkirjastossa, Linna-teatterissa, Seikkailupuistossa, Pikkolo-teatterissa ja monessa muussa paikassa.

Eikä pidä unohtaa Turun kesäteatteria. Viime kesänä Peter Panin näki 35 000 katsojaa, sitä edellisenä kesänä Lumikin 34 000 katsojaa. Ensi kesänä teemme Pekka Töpöhännästä version, joka suomennetaan varta vasten Vartiovuoren kesäteatterin katsojien tarpeiksi.

Kaikkea tätä vasten voidaan hyvin todeta, ettei Turulla ole häpeämistä lastenkulttuurissaan. Ja nuorillekin löytyy tarjontaa Auran Panimon ja Vimman lisäksi monista tapahtumista. Nämä on nostettava merkittävään arvoon toteutettaessa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2011. Siten pidetään sieraimet veden pinnan yläpuolella.

Ammattimaista vai ideologista?

Kaupunginvaltuutettu Heikki Pälve (kok.) pohtii tänään 27.10.2007 Turun Sanomissa kaupunginjohtajan talousohjelman ihanuutta. Hän peräänkuuluttaa ammatti-ihmisten valmistelun hyväksymistä ideologisten vastakkainasettelujen sijaan. Kaupunginjohtaja (kok) ja talousjohtaja (kok) ovat kuitenkin valmistelleet ohjelman, jota on mahdotonta kaikilta osiltaan hyväksyä, juuri siitä syystä, että se ei kaikilta osiltaan vaikuta ammattimaisesti vaan ideologisesti tehdyltä.

Btw miksi terveyslautakunnan varapj Pälveelle kelpaa tämä ammatti-ihmisten lausunto, mutta ei terveystoimenjohtajan Markku Suokkaan (sit.) lausunto terveystoimen ensi vuoden budjetista? Sen sijaan kaupunginhallituksen (luottamusmieselin) näkemykset terveystoimen ongelmista olivat hänen mielestään viisaampia.

Ai että miksi kaupunginjohtajan talousohjelma ei vaikuta ammattimaisesti valmistellulta? Siinä annetaan ymmärtää, että Lehtolaakso Oy on velaton yhtiö ja siitä tulisi huomattava myyntitulo. Se ei pidä paikkaansa, tutustukaa vaikka Lehtolaakson tilinpäätökseen. Siksi toisekseen eräistä arava ym. järjestelyistä johtuen Lehtolaakson myyminen kokonaisuutena ei olisi edes mahdollista.

No miksi se sitten vaikuttaa ideologiselta? Koska myymisellä olisi välittömät vaikutukset asuntojen hintoihin ja kokoomuksen kannattajien vuokratuloihin Turussa. Asumisen kustannukset nousisivat entisestään. Kuppaiset saisivat muuttaa muualle tai heidän pitäisi ruinata lisää rahaa sosiaalitoimesta. Sitä talousjohtaja ei ole ainakaan vielä laskenut, kuinka paljon sosiaalipuolen menot kasvaisivat. Muusta toiminnasta menetettävien rahojen kohde on ainakin selvä: vuokraisännät.

Myllykodinko myynnillä säästöjä?

Länsikeskuksen takana Turussa on vanhusten hoiva- ja palvelutalo Myllykoti. Myllykotia pitää yllä Myllykoti Oy jonka osakekannan omistaa 100% Turun kaupunki. Myllykoti Oy maksaa vuosittain huomattavia summia entisen yksityisen kaupungin pelastaman Turun Sairaskodin velkoja. Sen lisäksi se tarjoaa kiitettyä palveluasumista, pitkäaikaissairaanhoitoa etc. vanhuksille.

Turun terveyslautakunta kilpailutti kesällä pitkäaikaissairaanhoitonsa. Halvimman hinnan tarjosi Lähimmäispalveluyhdistyksen ylläpitämä Kotikunnas (127 euroa/vanhus/vrk). Myllykodin hinta oli vain 50 senttiä enemmän. Yksityiset palveluntarjoajat hinnoittelivat vastaavan palvelunsa huomattavasti arvokkaammiksi, jotkut jopa useilla kymmenillä euroilla. Totta kai - pitäähän yritysten tehdä voittoa (jos ei muulla niin ihmisten avuntarpella). Turun kaupunki joutuu ostamaan kaiken tarjolla olevan vanhustenpalvelun veitsi kurkulla, sillä sairaanhoitopiirissä kummittelevat siirtoviivemaksut.

Nyt kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen esitti myyntivimmassaan, että kaupunki voisi tehdä säästöjä myymällä Myllykodin. Asiakirjan arvio myyntituloksi oli 5-10 miljoonaa euroa. Myllykodin toimitusjohtajan arvio oli 1,2 - 1,5 miljoonaa euroa. Varovainen arvio kaupungin lisääntyviksi vuodepaikan hinnoiksi voisi olla vaikka 700 000 euroa vuodessa maltillisen omistajan kanssa. Ahneempi omistaja voisi nyhtää kaupungilta kaksinkertaisenkin summan vuodessa tietoisena terveystoimen ostopakosta. Missä on siis säästö?

Kokonaan toinen kysymys on palvelun laatu ja henkilökunnan asema. Ja entä pysyvyys? Yksityinen säätiö lopetti Betaniakoti -nimisen vanhustentalon jokin aikaa sitten koska se ei tuottanut riittävästi ja oli korjauksen tarpeessa. Asunnoista sai paremman tuoton kuin vanhusten hoitamisesta.

Julkisessa palvelussa on omat arvonsa. Tässä tapauksessa niitä on paljon. Toivottavasti yksityistämiseen yleensä lämmöllä suhtautuva Kokoomus ei ennusmerkkien mukaan hyväksy Myllykodin myyntiä. Sdp ei sitä ainakaan tee.

Arjen turvallisuutta kaupan

Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen on budjettiesityksensä tehnyt. Mitään mullistavia säästötoimenpiteitä ei esitys sisällä, vaikka tarvetta olisi. Miksi keskushallintoa paisutetaan edelleen? Tulevatkohan yhä kallistuva terveyshuolto ja vanhustenhuolto yllätyksinä?

Sen sijaan merkittäviä myyntikohteita listalla kyllä on. Tarkoitus olisi myydä merkittäviä kiinteistö- ja toimintamassoja, ja rahastoida tuotto. Vuosittainen tuotto sitten laitettaisiin toimintaan. Kaunis ajatus, mutta aluksi pitää miettiä, mitä ko. kohteiden myynti aiheuttaa lisälaskua.

As. Oy Lehtolaakso on merkittävä vuokrataloyhtiö Turussa, joka majoittaa pienituloisia turkulaisia mukavissa kohteissa kohtuuhinnalla eri puolilla kaupunkia. Hallitussopimuksen allekirjoittaneet valtuustopuolueet ovat sitoutuneet takaamaan kohtuuhintaisen vuokra-asuntotarjonnan Turussa. Yksityisillä markkinoilla sitä ei voida taata. Ja kuka ostaa niin suuren kohteen?

Toinen merkittävä myyntikohde on vanhusten palvelutalo Myllykoti Oy. Sen joku saattaisi ostaakin, mutta ottaisiko se lähes satapäisen henkilökunnan vanhoilla eduilla töihin? Entä turvattaisiinko palvelutaso? Pari vuotta sitten yksityinen taho ilmoitti lopettavansa vastaavanlaisen laitoksen nimeltään Betaniakoti, koska se "ei tuottanut riittävästi". Jo nyt kaupunki joutuu ostamaan mihin hintaan tahansa vanhusten vuodepaikkoja, koska omasta puolesta niitä ei ole riittävästi. Asia ei helpotu, jos Myllykotikin alkaisi periä kiskurihintoja. Nyt 100% kaupungin omistamassa Myllykodissa hinta-laatusuhde on ollut kohdallaan.

Voidaan myydä Kristiinankatu 1 tai Pinella. Kyseiset kiinteistöt eivät ole kaupungin ydintoimintoja tukevia ja niitä sitovat suojelumääräykset. Minun puolestani voitaisiin myydä myös vaikkapa Turkuhalli tai Kupittaan jäähalli. Ei yksityisessä hallissa pelattu jääkiekko ole huonompaa kuin julkisessa pelattu. Mutta pitää miettiä kolme kertaa, ennen kuin aletaan murentamaan turkulaisten duunareiden tai vanhusten perusturvallisuutta myymällä asunnot ja palvelut alta.

Elämän vääryyksiä

Luettelenpa nyt sitten kaiken mikä juuri nyt harmittaa. Lähtökohta on hyvin varsinaissuomalainen: Miksi kirjoittaa positiivisia kun voi kerran kirjoittaa negatiivisiakin?

Ensinnäkin; Miksi tällaiseen nettipäiväkirjaa ei ehdi kirjoittaa silloin, kun olisi vaikka mitä kirjoitettavaa? Itse asiassa olisi hyvä jäsentää ajatuksiaan monista ajankohtaisista aiheista kirjoittamalla mietteensä ylös muitten arvioitavaksi (mikäli joku muu kuin Jussi näitä lukee). Mutta aikaa on vain lomalla tai sellaisen tienoolla. Ja silloin sitten tulee välillä kirjoitettua vain jotta tulisi kirjoitettua. Jostakin pitäisi saada ladatuksi lisää aikaa omaan kovalevyynsä.

Toiseksi; Miksi vasta kipeänä huomaa, että kaikkea ei ole pakko saada valmiiksi sillä istumalla? Kun tauti iskee, tekee vain välttämättömän ja siirtää huomiselle sen mitä ei ole välttämätöntä tehdä tänään. Siitä ei voi syyttää edes nykyaikaa vaan ihan pelkkää peilikuvaa. Sitä yrittää hypätä juuri niin korkean riman yli, kuin miten korkealle itse on sen nostanut.

Kolmanneksi; Miksi aina on eniten töitä tai tauteja juuri silloin kun metsä on kauneimmillaan ja huhut kertovat valtavista suppilovahverosadoista? No, eipä kai sen väliä, kun en minä niitä koskaan kumminkaan edes löydä.

Neljänneksi; Kehuin tuossa aluksi, että olisi vaikka mitä, mistä on tehnyt mieli kirjoittaa. Nyt, kun olisi hetki aikaa, niin en muista mitä olin ajatellut.

Minä syytän edellä mainituista epäkohdista Suomen hallitusta. Ja Turun päättäjiä.

Patikointi ja sosialidemokratia

Toisinaan on hyvä määritellä itselleen, mikä on oma ideologia. Minun tapauksessani kyse on sosialidemokratiasta. Perinteikkäät tasa-arvo, vapaus ja oikeudenmukaisuus ovat hyviä ihanteita, mutta kaipaavat hieman täsmennystä ja elävöitystä. Asiaa voisi olla hyvä lähestyä populaaristi metaforien kautta.

Oma kiteytykseni sosialidemokratiasta palautuu yllättäen partioharrastukseni oppeihin kauas 1980-luvulle. Ensimmäisillä patikkaretkilläni vaellustaitoja meille räkänokille opetti partiojohtaja Ari "Aimo" Linkolehto (nykyisin Partiovarusteen toimitusjohtaja). Eipä varmaan arvannut, että opeillaan olisi vaikutuksia jonkun pojan yhteiskunnallis-aatteelliseen ajatteluun.

Aimo opetti, että kun liikutaan ryhmässä, kannattaa aina liikkua hitaimman ja heikoimman kulkijan ehdoilla. Siten päästään parhaaseen lopputulokseen. Ei siten, että muut - vahvemmat ja nopeammat - jäisivät kaikki lorvimaan, vaan siten, että he kannustavat ja auttavat hitaampaa parempaan suoritukseen. Yhteishenki ja toimintakyky on huonoin niissä ryhmissä, joiden nopeimmat ampaisevat karkuun näyttäen omaa erinomaisuuttaan, kun heikoimmat jäävät kelkasta kokonaan. Sellainen ryhmä on perillä kokonaisuutena paljon myöhemmin, kuin toisistaan välittävä ryhmä ja yhteistyössä suunnistava ryhmä.

Olen omaksunut tämän mallin yhteiskunnallisen ajatteluni perustaksi. Sivistynyt ja menestyvä yhteisö laittaa lapset ja vanhukset etusijalle. Heikko-osaisia ei päästetä syrjäytymään, vaan turvaverkko pidetään toimintakunnossa. Heikoimman voidessa hyvin koko porukka voi hyvin.

Ehkä toimintamalli oli helppo omaksua siksi, että itse tulin aina viimeisenä. Olin lättäjalkainen ylipainoinen sohvaperunuuteen taipuvainen kaupunkilainen. Minua kuitenkin kannustettiin aina parempaan suoritukseen. Nyt kun on ihmissuhteet, kotiasiat, työasiat ynnä muut kunnossa, haluan toimia niidenkin puolesta, jotka itse eivät jaksa.

Elinvoimainen keskusta on ekoteko

Osa kuluttajista autoilee omalla autollaan joka tapauksessa. Nämä valitsevat kauppapaikkansa hyvien yhteyksien ja parkkitilan perusteella. Suurissa kaupungeissa on ollut nähtävissä kehitys, että kaupungin liepeille rakennettuihin hyvien liikenneyhteyksin ja parkkitiloin varustetut jättiostoskeskukset vievät pieniä laadukkaita yrityksiä luontaisista kauppakeskustoista pois.

Luontaiset kauppakeskustat taas pakkaavat olemaan joukkoliikenteen solmukohtia. Jos merkittävä osa kuluttajista hylkää parkkitilan takia keskustan, kärsivät myös joukkoliikennettä käyttävät asiakkaat heikkenevän palvelun takia. Ja sitten pitää saada paremmat joukkoliikenneyhteydet sinne, missä on paremmat parkkitilat. Sinne missä on parhaat palvelut, kannattaa lähteä kauempaakin. Kierre toimii.

Palveluiltaan elinvoimainen, tiiviisti myös asuntokäyttöön rakennettu keskusta on ympäristön kannalta paras malli. Yksityisautoilua tulisi hillitä, mutta se ei onnistu naiivilla parkkihallin rakentamisen estämisellä. Kun laadukkaat kauppaliikkeet ovat kävelyetäisyyden päässä ja joukkoliikenneyhteydet riittävän houkuttelevat, alkavat parkkihallit tulla tarpeettomiksi. Maanalaisiin tiloihin voi silloin rakentaa vaikka liikuntahalleja, sekin palvelee tiivistä kaupunkirakentamista.

Näistä syistä nostan hattua tamperelaisille tovereille fiksusta päätöksestä rakentaa parkkihalli Hämeenkadun alle. Turussa vastaavaa hanketta tosin onneksi hoidetaan puhtaasti liike-elämän rahoilla.

Vielä jätteiden kuljetuksesta

Tässä eräänä aamuna käyskennellässäni suomalaisen luonnon yhdessä harvinaisimmista keitaista Ruissalon kuuluisalla saarella tuli taas mieleen jätteidenkuljetuksen nykyjärjestelmän älyttömät piirteet. Samassa pihapiirissä oli Turun kaupungin kiinteistöjä sekä yksityisiä kiinteistöjä. Näillä on kilpailutettuna sopimukset eri jäteyhtiöiden kanssa. Eri firman autot pörräävät eri pöntöillä eri aikaan. Alueellinen kilpailuttaminen olisi vähentänyt pörräyksen ainakin puoleen siinä pihapiirissä. Ruissalon kaltaisen saaren luonnolle on merkitystä, onko jätteidenkuljetusta puolet enemmän vai vähemmän. Millepä ei?

Ei tule muutosta tähän. Sen takaavat Kokoomuksen ja Rkp:n valtuustoryhmät sekä muutama "vihreä" valtuutettu, pari kepulaista, vasemmistolaista ja yksi demari, joille oman alueen hyvät kokemukset nykymallista menivät uuden järjestelmän hyötyjen edelle.

Turun Sanomat asettui esityksen vastustajien tueksi pääkirjoituksessaan. Tietysti. Sen mielestä on vain "demokratiaa", että esitys kaatui. Se ei ihmettele, mitä tapahtui eräiden lautakuntien yksimielisten esitysten jälkeen. Minusta tuntuu, että jonkun muun, kuin luonnon tai tavallisen kuntalaisen taloudelliset edut ajoivat kaiken edelle. Siihen malliin systeemiä leimattiin mm. "sosialisoinniksi". Minä en ole ennen tiennytkään, että sosialisoiduilla aloilla itsenäiset yrittäjät tekevät hommat tarjouskilpailun perusteella.

Asiassa hyötyy lähinnä ylivoimainen markkinajohtaja Lassila&Tikanoja, jonka edustaja ei tahtonut pysyä housuissaan valtuuston päätöksen kuultuaan. Miksiköhän hän niin paljon riemastui? Ehkä siksi, ettei hänen tarvitse alistua yhtä vapaalle kilpailulle kuin tamperelaisen kollegansa. Se seikka ei poistu, että L&T hallitsee 70% markkinoista ja keskihinta on lähes 2,5 kertaa suurempi kuin Tampereella. Kyllä tilanteen säilyminen voikin riemastuttaa.

Edellisessä aihetta käsitelleessä kirjoituksessa arvelin olevani päättämässä asiasta. Turun Seudun Jätehuollon hallituksen jäsenten ei lakimiehen tulkinnan mukaan pitänytkään jäävätä itseään, joten minua ei tarvittukaan. Hyvä niin, lopputulosta se ei olisi muuttanut. TSJ on muuten lain mukaan taho, joka päättää jätteiden loppusijoituksesta täysin riippumatta kuljettajasta, joten vihreiden asiaa vastaan äänestäneiden argumenteissa oli myöskin hiomista.

Jälleen S:t Olofskolan

Päivän Turun Sanomissa oli taas paljon ihmeteltävää. Yksi on Kokoomuksen vaikeus päästä eroon S:t Olofskolanin lisätilojen asian hoitamiseen liittyvistä epämiellyttävyyksistä vajaa vuosi sitten. Petteri Orpo vierittää syyn siitä, ettei Turun taloutta saada kuntoon Sdp:lle, koska tämä kieltäytyi osallistumasta talouden tasapainottamistyöryhmään tapauksen jälkeen. Se oli Orpon mukaan "tekosyy, ettei tarvitsisi kantaa vastuuta kaupungin taloudesta". Aika paksua tekstiä sellaisesta ryhmästä, joka osaa kyllä kertoa, minne tarvittaisiin lisää rahaa, muttei kerro mistä sitä saadaan (muuta kuin ympäripyöreästä "tehostamisesta"). Tehostaminen tarkoittaa leikkaamista. Mistä leikataan?

Siksipä kertauksena tapaus S:t Olofskolan:

Turussa oli päätetty budjetin teon yhteydessä perustaa talouden tasapainottamista pohtiva työryhmä jäseninään suurimpien "hallitussopimukseen" sitoutuneiden ryhmien edustajat. Samoihin aikoihin kaupunginhallitukseen tuli investointikorjauslista, jonka yhtenä kohtana oli S:t Olofskolanin lisätilatarpeen paikkaaminen Työväenopiston kiinteistöstä vapautuvilla tiloilla. Lisätilaan oltiin sitouduttu "hallitussopimuksessa". Kiinteistössä oli kuitenkin kaksi vaihtoehtoa tarpeen tyydyttämiseen; valmis opetukseen kelvollinen kerros, hinta 20 000 € tai tyystin remonttia vaativa kerros, hinta 600 000 €. Rkp:n vaatimuksesta kiinteistölautakuntaa ja opetuslautakuntaa kuulematta kaupunginhallitus päätti äänestämällä, että toteutetaan kalliimpi vaihtoehto. Tämä oli vallitsevassa taloustilanteessa Sdp:lle sietämätön vaihtoehto, kun halvempikin olisi kelvannut.

Hallitussopimuksessa on pykälä, että mikäli sopimusosapuolille syntyy erimielisyyttä sopimukseen kirjattujen asioiden täytäntöönpanosta, kutsuu kaupunginhallituksen puheenjohtaja (silloin Aleksi Randell, kok) sopimusosapuolet neuvottelemaan ratkaisusta. S:t Olofskolanin lisätila oli kirjattu sopimukseen. Sdp:n pyynnöstäkään neuvotteluja ei kutsuttu koolle, vaan asia vietiin porvarien äänienemmistöllä (kok, vihr, rkp) läpi.

Asiassa syntyi selvä käsitys, että Sdp:tä tarvitaan kyllä taloutta tasapainottamaan, mutta siitä ei tarvitse sopimusosapuolena piitata. Päätös oli täysin luotujen pelisääntöjen vastainen sekä järkevän taloudenpidon vastainen. Jos Sdp olisi silloin taipunut asiassa, olisi ollut todennäköistä, että sitä olisi kyykytetty työryhmänkin asioissa. Homma ei toimi niin, että toiset tuhlaavat ja toiset säästävät, asioihin pitää sitoutua yhteisesti yhteisin pelisäännöin.

Eipä tainnut huoli olla aiheeton. Kun keväällä 2007 kaupunginjohtaja toi vuoden 2008 ohjeluvut hallintokunnille, pyysi Sdp perusteita niille ennen päätöksentekoa. Miksi ammattiopetuslautakunta saa alle prosentin, kun keskushallintoa taas paisutetaan prosenttikaupalla tehtyjen päätösten vastaisesti? Luvut vietiin porvariäänin läpi niiden taustoista piittaamatta. Miten voidaan lisätä hoitajien määrää ja palkkoja, kun terveystoimen luvut eivät kata edes nykyisten palkkojen ja vuokrien indeksikorotuksia? Vastaus pitäisi löytyä kaupungin suurimmaksi äänestetyn puoleen Kokoomuksen suunnalta, mutta eipä kuulu mitään.

Järkevä jätehuolto on ympäristöteko

Ollakseni ammattimainen varamies olen joutunut poikkeuksellisen paljon tekemisiin Turkuun valmisteltavan jätteidenkuljetuksen keskitetyn kilpailutuspäätöksen kanssa. Ensin asian käsitteli ympäristö- ja kaavoituslautakunta, jossa kokoomus äänesti tyhjää muiden kannattaessa keskitettyyn järjestelmään siirtymistä. Sitten asia tuotiin kaupunginhallitukseen, jossa äänestin asian puolesta Seppo Lehtisen oltua esteellinen asiassa. Siellä kokoomus ja rkp jo vastustivat uudistusta. Nyt maanantaina asia on tulossa kaupunginvaltuuston päätettäväksi ja kokoomus tekee huhujen mukaan rajua käännytystyötä epätietoisten joukossa. Valtuuston kokouksessa moni Sdp:n valtuutettu on estynyt saapumaan paikalle, minkä vuoksi olen varavaltuutettuna tulossa päättämään asiaa Lehtisen taas jäävätessä itsensä. Olen asian takana ylpeänä, joskin ymmärrän asian vastustajienkin huolen. Ympäristöarvot ajavat kuitenkin arvomaailmassani yksittäisen omakotiasukkaan valinnanvapauden edelle.

Tällä hetkellä useilla omakotialueilla eri firmojen autot ajavat eri aamuina eri pihoille ja saattavat pahimmillaan kuskata kaatopaikalle vajaita kuormia. Vertailukunnissa jäteautojen ajokilometrit ovat paljon kohtuullisemmat. Kun alueet keskitetään yksittäisille yrittäjille, vähenee turhien ajojen määrä huomattavasti. Ja taas ollaan pieni askel lähempänä puhtaampaa maailmaa.

Toinen asia (vähäpätöisempi) on hinta. Tamperelainen maksaa jätteenkuljetuksesta n. 11 senttia asuinnneliömetriä kohden ja turkulainen n. 25 senttiä. Tampereella on kunnan kilpailuttama systeemi. Varissuolainen maksaa kutakuinkin yhtä vähän kuin tamperelainen, koska se on riittävän suuri kokonaisuus jo nyt ja siellä on riittävän suuret jäteastiat.

Vastustan myös hintakartelleja. Siltähän tilanne yllä olevan perusteella näyttää. En sano että "on", mutta "näyttää". Keskitetyn systeemin myötä usemmat yrittäjät pääsivät Tampereella kisaan mukaan. Miksi meillä kävisi eri tavalla? Miksiköhän Turun seudun tämän hetken ylivoimainen markkinajohtaja Lassila&Tikanoja vastustaa innokkaasti uudistusta? Onhan se jatkossakin vahva toimija kun kilpailutetaan. Miksiköhän Varsinais-Suomen Jätehuolto Oy 5%:n markkinaosuudellaan kannattaa uudistusta?

Siis: hinta laskee, kilpailu muuttuu reilummaksi ja maailma on askeleen lähempänä pelastusta. Ei ole ollut vaikea valinta eikä ole.

Lämmin kiitos juhlani muistaneille

Täytin viime viikolla 30, minkä kunniaksi sain Ari Korhoselta Frederikin parhaat. "Mä oon kolmekymppinen, takana on luja putki rilluvuosien." Tänään Korhonen pahoitteli lahjaansa uudestaan. Kävin viime viikonloppuna Lahdessa Sdp:n tulevaisuusseminaarissa, mihin ajoin käytännön syistä yksin. Pysyin hereillä mennen tullen Frederikin ansiosta, joten en ole lainkaan pahoillani saamastani lahjasta. Sanat ovat kertakaikkisen huvittavia kuten toteutuskin. Filosofinen pohdinta kohdistuu siihen, onko kysymys taiteilijan itseironiasta vaiko tahattomasta huumorista.

Itse syttärijuhlassa Ruissalon Kansanpuiston vanha kesäteatteripaviljonki oli täynnä vanhoja ja uusia ystäviä, sukulaisia, tovereita ja tuttavia. Meininki oli hieno, kiitos kaikille mukana olleille. Erityisen ylpeä olen Turun seudun musiikkioppilaitoksen kahden bändin esityksistä. Sekä Turku Swing, että Not So Grand Funk Jam Band keräsivät paljon ansaittuja kehuja. Myös Taideakatemian opeilla sirkustaituruuttaan esitellyt Erika "Typy" Halonen ihastutti. On mukava voida silloin tällöin antaa esiintymistilaisuuksia oman seudun nuorille osaajille.

Eivätkä Aurinkoravintolan braatwurstit ja hapankaalit, äitin piirakat tai omat boolisekoituksetkaan jääneet vaille kehuja - päin vastoin. Ja Annika ja äiti koristelivat paikan nätiksi. Olen otettu läheisteni viitseliäisyydestä.

Tähän liittyvät myös lukuisat muistamiset juhlavieraiden ja muiden tuttujen parista. Erityisen mielissäni olen Matti Koskelinin perikunnalta hankitusta 1970-luvun tyylikkäästä italialaisesta polkupyöräkaunottaresta, sekä eräiden valtion päämiesten tyylikkäistä rintakuvista. Kaikki lahjat ja kortit olivat kovasti mieleeni (joskin demarinuorilta saamani upea cityrinkka kehotettiin avaamaan varoen ja sisällä olikin Ritva Santavuoren kirjoittama kirja, jossa hän on itse kannessa).

Kiitos kaikille asiaan sekaantuneille. Parin vuosikymmenen kuluttua järjestän taas juhlat.

Ei vielä kirvestä kaivoon

Edeltäjäni Turun sosialidemokraattien toiminnanjohtajana, eli Ari Korhonen elvytti vanhan perinteen kuukausittaisesta juttutupaillasta. Tarkoituksena on koota kuukauden viimeisenä perjantaina jäseniä epävirallisempaan debattiin ajankohtaisista aiheista. Tuoppi kädessä on helpompi kertoa mitä ajattelee. Kokoustilanamme on Panimoravintola Koulun historianluokka.

Eilen perjantaina 31.8. tupa oli tupaten täynnä. Illan otsikkona oli "Uudistumisen alku? Kalliomäen työryhmän analyysin analyysi". Alustajana oli työryhmän jäsen Pertti "Pepe" Paasio ja kommenttipuheenvuoron käytti Turun demarinuorten puheenjohtaja Piia Elo. Pertin alustus oli hyvä, Piian kommentit raikkaita ja keskusteluun ei tahtonut riittää siihen varattu kaksi tuntia. Uudistumishalukkuutta oli, eikä tyydytty pelkkään huonon onnen valittamiseen.

Itse raportti ei olisi antanut aihetta niinkin monipuoliseen keskusteluun, mutta Pertti antoi hieman ekstraa. Televisiomainokset ja huonot äänestysilmat jäivät onneksi sivulauseisiin ja keskityttiin harjoitetun politiikan ja yleisen mediaosaamisen ruotimiseen. Myös järjestö"koneelle" annettiin huutia ja etsittiin uusia toiminnan ja osallistumisen muotoja. Henkilökysymykset jäivät harmillisen pieneen rooliin.

Paikalla oli normaali juttutupaa nuorekkaampi joukko. Oli eri ikäisiä ja eri taustan omaavia demareita. Kenenkään puheista ei kuultanut epätoivo tai luovuttamisen halu. Minulle jäi sellainen olo, että tekemisen meninki tulee parantumaan ja uudistuksia seuraamaan. Pidetään kirveet vielä käsissä, veisteltävää piisaa. Kuten puheissa todettiin, heikompi tarvitsee jatkossakin puolestapuhujia ja painotusten suurista linjoista riippumatta sosialidemokraatit tulevat sellaisia olemaan.

Joukkoliikenne ja propaganda

Joukkoliikennelautakunnan varapuheenjohtaja Niko Aaltonen on Turun Kokoomuksen ehdottomia propagandan mestareita. Niko teki näkyvää politiikkaa aiemmin opetuslautakunnassa ja sitä ennen nuorisolautakunnassa. Nyt Niko kirjoitti Turun Sanomien mielipidesivulla oivallisen kirjoituksen joukkoliikenteen hyvästä tilasta Turussa.

Aaltosen sanailuihin voi yhtyä muilta osin, mutta "sinivihreän" hallituksen osuus asiaan on hieman totuutta vieroksuva. Aloite suurten kaupunkien joukkoliikennetukeen lähti edellisestä hallituksesta Susanna Huovisen (sd.) toimiessa liikenneministerinä. Määrätkin olivat jo katsottuna. Porvarihallitus leikkasi ja myöhensi tätä tukea merkittävästi, mutta sai propagandavoiton ollessaan vallassa nyt kun sitä ylipäätään tullaan maksamaan. Jos edellisen hallituksen linjaa olisi noudatettu, tuki olisi niin merkittävä, että Turussakin olisi voitu peruuttaa kiusallinen kertalippujen hinnankorotus tai laajentaa työsuhdematkalippukokeilua (joka muuten ei sekään tullut tämän vuoden talousarvioon Kokoomuksen vaatimuksena vaan Sdp:n ja vihreiden aloitteesta).

Eikä Niko väitäkään tekstissään muuta. Taitavana propagandistina hän vaan tuo asiat esiin tarkoituksenmukaisella tavalla. Kaikkihan niin tekisivät jos osaisivat.

Oma näkemykseni on, että joukkoliikennelautakunta on tehnyt Turussa hyvää jälkeä erityisesti palkkaamalla Sirpa Kortteen joukkoliikennejohtajaksi. Hänen joukkonsa saavat aikaan. Yhteistyö lautakunnan puheenjohtaja Mika Maaskolan (sd.) kanssa näyttäisi sujuvan hyvin ja Mika tekeekin hyvää lobbaustyötä toimivamman joukkoliikenteen puolesta. Entistä parempaan joukkoliikenteeseen päästäisiin, kun asiaa ruvettaisiin hoitamaan seudullisesti yhdestä toimistosta käsin. Näin hyötyisivät sekä ympäristö, että tavalliset työmatkalaiset. Parhaiten joskaan ei helpoiten se kävisi kuntarajat haihduttamalla.

Positiivinen kulttuuriuutinen Turusta!

Osasta turkulaista kulttuuriväkeä minulle tulee mieleen tarina pojasta, joka huvitti itseään huutamalla metsässä "susi, susi!" Sehän päättyi niin, että aikaisemmin hätiin juosseet kyläläiset luulivat pojan leikkivän silläkin kerralla, kun susi söi tämän.

Valitettavasti tämä joukko on aika äänekäs huutaessaan päättäjien olevan kulttuurivihamielisiä ja koko kaupungin kulttuuristatuksen olevan pelkkä vitsi. He eivät varmaan tule ajatelleeksi, että he sahaavat myös omaa oksaansa nakertaessaan kulttuurimainettamme. Sen verran kulutan kulttuuripalveluja Turussa ja tunnen kulttuurin tekijöitä, että tiedän tuon näkemyksen liioitelluksi. Siinä jää moni tärkeä ja oikeasti huomion arvoinen epäkohta huomiotta. Suurin osa kulttuuriväestä on kuitenkin fiksuja ja asiallisia ja valittavat vain aiheesta. Ja onhan niillä Turun Sanomia ja Helsingin Sanomia kiinnostavilla ammattivalittajillakin totuuden siemen valituksen joukossa. Susi, susi!

Oli ilo havaita, että Turun Sanomissa oli positiivinen kulttuuriuutinen Turusta. Turkua kotipaikkanaan pitävä uudenlainen teatteriryhmä Kolmas tila -tredje rummet on perustettu. Ryhmä ilmoittaa pyrkivänsä monitaiteellisuuteen ja -kielisyyteen. Monet ryhmän toimijoista eivät asu Turussa, mutta suurella osalla tiedän olevan siteitä Turkuun. Cécile Orblinin muistan lapsuudesta Nuorten Kotkien leiriltä, mutta myös Samppalinnan kesäteatterista kapteeni von Trappin esikoistyttärenä Lislinä kesällä 1995. Niinikään säveltäjä Kari Mäkirannan muistan Samppalinnan vuosiltani. Kiva nähdä heidät poseeraamassa Pinellan edessä Turussa (Sivumennen sanoen: se talo pitäisi saada kuntoon! Pronto!). Uudempia kontakteja joukossa minulle ovat ohjaaja Maiju Sallas ja pukusuunnittelija Pirjo Liiri-Majava, jotka tulevat tekemään Vartiovuorelle Pekka Töpöhäntää kesällä 2008. Toivotan 3 T -ryhmän tervetulleeksi osaksi turkulaista kulttuurikenttää, mukaan rakentamaan kulttuuripääkaupunkivuotta ja pitkäksi ajaksi sen jälkeenkin.

Tällaisia uusia avauksia tarvittaisiin paljon lisää. Ja aloitteen ei pidä jatkossakaan tulla virkamieskoneistosta, vaan kulttuuriväestä itsestään.

Mielipidekirjoittelun asiallisuudesta

Mistäköhän se johtuu, että mielipidesivut herättävät Turun Sanomista aina eniten tunteita ja myös ajatuksia. Sellaisista sivuista, jotka eivät herätä mitään, ei liene mitään iloakaan. Usein sivulla kirjoitetaan analyyttisiä, osin positiivisiakin (epävarsinaissuomalaista!) näkemyksiä ajankohtaisista asioista. Tänään taas rupesin pohtimaan, onko fiksua, että nimimerkin suojista saa roiskia ihan mitä tahansa skeidaa ilman analyysin häivääkään.

Nimimerkki "Ex-turkulainen" kertoi, että Turussa ei hoideta mitään hyvin johtuen päätöksentekijöistä ja heidän riitaisuudestaan. Yllättävän paljon täällä on työpaikkoja, asukkaita ja tapahtumia siihen nähden. Toiset yhtä analyyttiset pakkaavat kirjoittamaan, että Turussa ei hoideta mitään hyvin, koska päätöksentekijät sopivat kaikesta keskenään. Ole siinä sitten. Ex-turkulainen päätteli, että suur-Turustakin puhutaan vain turkulaisten vallanpitäjien lisääntyneen vallanhimon takia. Kirjoittaja jättää huomiotta mm. epätarkoituksenmukaisen, ympäristölle epäedullisen ja kalliin kaavoituskilpailun, jossa Turun lähikunnat ovat liian hyvässä asemassa Turun omiin syrjäalueisiin nähden. Voisiko tämän asian vastustamisella olla myös jotakin tekemistä naapurikuntien vaikuttajien valtaan tykästymisen kanssa koko seudun edun katsomisen sijaan?

No, voi sitä kaikkea hölmöä kirjoittaa ihan omallakin nimellä, kuten kansanedustaja Ville Niinistö tänään. Maailma ei ole mustavalkoinen, ja siksi Orikedon jätteenpolttoasiaa nyt noin helpolla voi taas vierittää turkulaisten päätöksentekijöiden typeryydeksi (joihin Ville Niinistö muuten lukeutuu). Ihan ympäristön suojelunkin kannalta jätteet kannattaa muuttaa energiaksi ja käsitellä kuljetuksen takia suurten asutusten välittömässä läheisyydessä (vrt. Tukholma). Orikedolla jätteitä on poltettu paljon ennen nykyistä asutusta, joten asiasta on tiedetty kun ostopäätös on tehty. Ja sitä paitsi Orikedolla mahdolliset savuhaitatkin kohdistuvat muualle. Asukkaiden osalta on muunneltua totuutta sanoa, etteikö normaaleja kuulemisia olisi järjestetty. Ihmiset vain pakkaavat heräämään silloin, kun juna on jo mennyt. Asukaskunta ei vastustuksessaan ollutkaan yksimielinen. No, nyt sitä uutta jätteenpolttolaitosta sinne ei tule. Joka tapauksessa minua häiritsee valtuutetun kynästä kielenkäyttö, joka on omiaan alentamaan entisestään valtuuston arvovaltaa. Kysehän on vain näkemyseroista.

Katsojamenestys

Viime kesinä olen harrastanut kesäteatteria hallinnosta käsin. Johdan puhetta Turun Työväen Teatterin Kannatusyhdistyksessä, joka on järjestänyt kesäteatteritoimintaa Turussa vuodesta 1928 lähtien, siitä viimeiset 20 vuotta koko perheen teatteria toteuttaen. Yhdistyksen ylläpitämä Turun Kesäteatteri Vartiovuorella on taatusti Suomen suurin koko perheen näytelmiin keskittynyt kesäteatteri Suomessa - siitä saimme näytteen tänäkin kesänä.

Kesällä 2006 väkeä katsomoomme houkutteli satuklassikko Lumikki ja ilkeää äitipuolta tulkitseva Krisse Salminen vetivät katsomoomme yli 34 000 katsojaa. Täksi kesäksi teimme ulkonäyttömöille sopivan sovituksen J.M.Barrien legendaarisesta Peter Panista. Nimiroolin teki loistava Antti Lang Helsingistä ja Kapteeni Koukkuna hauskutti Jukka Leisti Tampereelta. Tällä konseptilla saimme tänään 15.8. päättyneellä kaudella peräti 35 000 katsojaa. Se ei ole hullummin, kun näytöksiä oli 58 ja katsomoon mahtuu 650 henkeä.

Sain yhdistyksen johdettavakseni pahasti velkaantuneena kolme vuotta sitten. Kesäteatterimaailmassa näyttää käyvän niin, että kun menee pieleen, niin sitten menee kunnolla pieleen. Kun taas menee hyvin, saattaa vähän rahaa jäädäkin. Nyt näyttäisimme löytäneemme konseptin, jolla väkeä saadaan katsomoihin. Teatterimme palvelee lapsiperheitä ja talousaluettamme loistavasti, joten työmme ei mene hukkaan. Kiitos taas kaikille katsojille, lipunmyyjille, henkilökunnalle ja ennen kaikkea yhdistyksen jaksaville jäsenille.

Kuntakoko ja ympäristö

Aktian pääekonomisti hämmästelee aiheellisesti viikonlopun Iltasanomissa Suomen heikkoa asuntopolitiikkaa tähän mennessä. Asuminen on kallista ja uudisrakennuskohteiden hinnat ovat pilvissä. Pitää muuttaa kauas keskustoista jos haluaa asua tilavasti. Nähdäkseni tähän on johtanut mm. sirpaleinen kuntakenttä, jossa kaikki kunnat kilpailevat vain parhaista veronmaksajista sen sijaan, että työssäkäyntialueilla tehtäisiin kestävän kehityksen mukaista asuntopolitiikkaa.

Mitä kauemmas perhe joutuu muuttaamaan vanhempien työpaikoista ja koulu- ym. palveluista, sen enemmän luontoa kuormitetaan turhalla yksityisautoilulla. Parasta, mitä tällä sektorilla on tapahtunut pitkään aikaan, on edellisen punamultahallituksen käynnistämä Paras-hanke. Sen myötä kuntien keskinäisen asukaskilpailun sijaan voitaisiin keskittyä kokonaisvaltaiseen, monipuoliseen ja ympäristöystävälliseen kaavoittamiseen kuntarajoista piittaamatta. Toivonpa vaan, että se ei jää torsoksi Turun seudulla.

Toinen kysymys on suurten asutuskeskusten keskustojen hyötykäyttö. Otan esimerkiksi parhaiten tuntemani Turun. Kadut ovat liian kapeita johtuen 1800-luvun Engelin kaavasta. Tarve oli tuolloin toisenlainen. Nyt hyviä pyöräily-yhteyksiä haittaa omituisissa paikoissa olevat vanhat tehottomat rakennukset (esim. Kivenhakkaajankadun ja Itäisen Pitkäkadun risteys, jossa vanha ränsistynyt puutalo tukkii risteyksen, eikä toimivaa poikittaista pyörätieyhteyttä voida rakentaa).

Päättäjien on kannettava vastuunsa ympäristöstä: on rakennettava parempia ja turvallisempia pyörätieyhteyksiä sinne missä ihmiset liikkuvat. Ja on luotava parempia ja monipuolisempia mahdollisuuksia ihmisten asua työpaikan ja palvelujen läheisyydessä. Valitettavasti se voi tarkoittaa joidenkin kauniiden puutalojen purkamista uusien enemmän asuttavien kerrostalojen tieltä, enkä toki esitäkään minkään rakennushistoriallisesti (sijaintinsa tai rakennustapansa puolesta) arvokkaan rakennuksen oitis kaatamista. Toivonpahan vain, että luonto ja tulevat sukupolvet menevät luopumisen tuskan edelle.

Miksi vihreät ja ns. punavihreät vasemmistoliittolaiset kiihkeimmin vastustavat tällaisia ympäristöarvoja?

Esiintymisjännitystä ilossa ja surussa

On asioita joihin ei tunnu tottuvan. Yksi on esiintyminen yleisölle ainakin uusissa tilanteissa. Turun Nuori Teatteri pyysi minua ystävällisesti esitykseensä Haarakonttori vierailevaksi "pizzakuskiksi". Olen päättänyt esittää esityksen yhteydessä kauniin kansanballadin "Kaikki linnut laulelevat", jonka on tehnyt tunnetuksi Someron lahja suomalaiselle säveltaiteelle eli M.A.Numminen. Säestän itse itseäni barokkihuilulla. Harmi vaan, että sävelkorvaa on yhtä paljon kuin vastasyntyneellä variksella. Nervös! Erityisesti harmittaa, että jotkut ovat ostaneet lippunsa esitykseen ihan rahalla. Katsotaan, voiko jännitykseen kuolla.

Siitä puheen ollen, joudumme Annikan kanssa huomenna laskemaan kukat Annikan edesmenneen ystävän arkun ääreen. Koska Annika ymmärrettävästi pelkää itkun vievän vallan, olen luvannut lukea lyhet muistosanat. Kyllä sekin aiheuttaa ikävää oloa sen lisäksi että suru on suuri. Tällaiseen esiintymisjännitykseen tuskin pitääkään voida tottua. En ainakaan halua tottua.

Näihin tilanteisiin ei taida sopia puheiden yhteydessä käyttämäni vanha tilannetta laukaiseva kaskutoteamus: "Mikähän tätä paperia vaivaa kun se näin tärisee?" Parempi vaan koettaa kestää. Yleinen totuus lienee, että muut harvoin edes huomaavat jännitystä.

Onko mikään pyhää kun kännätään?

Turku on upeiden kesätapahtumien kaupunki. Yksi turkulainen pop-ikoni DBTL täytti 20 vuotta, mitä kävimme Annikan kanssa todistamassa. Eräiden arvioiden mukaan tapahtuma liikutti Aurajoen rannoille yli 100000 ihmistä, minkä rinnalla pienet lieveilmiötkin ovat sivuseikka. Laiturille on tilausta.

Parhaiten mieleemme jäi pari lauantaista päiväkeikkaa. Emma Salokoski Ensemble oli fantastinen. Lauantaina klo 14.00 oli liikkeellä lähinnä hyvästä musiikista kiinnostuneita, eikä niinkään ohrapirtelöä musiikin varjolla kilpaa kitkeviä. Toinen mainio kokemus oli vanha kunnon Grand Slam. Vain yksi oli joukosta poissa, mutta laulut ja henki olivat siellä. Puntti Valtosen riehakkuus ja esiintymistaito korvasivat Leskisen leskimäisyyttä. Ihmiset olivat hyvin keikassa mukana. Loppuillasta olisi monilta todennäköisesti mopokin karannut.

Yöllisten keikkojen aikana sen sijaan koimme olevamme väärässä paikassa. Festivaalien uuden suosikin Paula Koivuniemen aloitettua musiikkinsa eräs tanssimisesta innostunut pariskunta talloi ja töni meitä sillä seurauksella, että meillä oli juomaa enemmän vaatteilla kuin mukeissa. Kun Annika huomautti asiasta, seurauksena oli nyrkki nenään. Perään tämä nyrkkeilytaitoinen rouva näytti kieltä ja keskisormea ja kehotti haistelemaan eräitä nivustaipeiden alueita. Vieressä seisonut järjestysmies kohautteli tyylikkäästi hartioitaan rouvan vielä hyppiessä Annikan jaloilla.

Pohdimme, että tokkopa tuosta voi enää mauttomammaksi mennä. Kuulimme kuitenkin, että Kristiinankadulla eräs toinen neitokainen oli kyykistynyt jalkakäytävälle keventämään kulkuaan. Noin 80-vuotias rouva oli huomauttanut asian sopimatomuudesta, minkä seurauksena neitokainen oli paukauttanut mummua kuonoon.

Lööpistä luin, että jossakin toisaalla oli otettu pikkuvauva huostaan eräältä ympäripäissään olevalta pariskunnalta. Näitä varmaan käy kaiken aikaa eri puolilla Suomea erilaisissa tapahtumissa tai vaikka arkenakin, mutta ne herättävät vasta, kun ne sattuvat omilla nurkilla. Mikä ihmisiä vaivaa? Mitä pitäisi päätellä siitä, että naiset ovat alkaneet käyttäytyä yhtä tyylittömästi kuin miehet? Eihän tasa-arvo saa tarkoittaa sitä, että naiset taantuvat miesten tasolle! Mihin tämä johtaa? Mitä asialle voisi tehdä?

Edelliset sukupolvet taistelivat rikkoakseen tabuja. Nyt tarvittaisiin taistelua eräiden asioiden uudelleen pyhittämiseksi.

Nationalismin historiasta

Yksi heikkouksistani on epookkielokuvat. Vaikka epookkidvd:n kansi näyttäisi kuinka kököltä, niin en saa rauhaa, ennen kuin olen vuokrannut sen. Laadukkaampiinkin juttuihin sisältyy usein historiallisia ajallisia epätarkkuuksia tai virheitä eli anakronismeja. Olen lomalla ja Annika töissä, joten voin salaa katsoa huonoja epookkileffoja. Tänään vuokrasin Troija -nimisen leffan, jota Annika ei ole koskaan halunnut. Olipa taas elämys. Katsoin sen silti alusta loppuun.

Troijaan sisältyi yksi yleisimmistä anakronismeista. Siinä puhuttiin isänmaanrakkaudesta vaikka tapahtumat sijoittuvat yli 3000 vuoden taakse. Samanlaista puhetta näkee useissa keskiajasta kertovissa leffoissa. Käyttäydytään, kuin olisi ollut valtioita, kansallistunnetta tai isänmaanrakkautta.

Nykyisen kaltainen nationalismi luotiin Hegelin toimesta 1800-luvun lopussa. Sitäkin ennen voidaan löytää "kansoja" tai "kansallisuuksia". Keskeinen tapahtuma tässä suhteessa oli Westfalenin rauha vuodelta 1648, jolloin luotiin ensimmäiset selkeät valtiorajat Eurooppaan. Ennen sitä ei hegeliläisyydelle olisi ollut edes edellytyksiä. Oli ruhtinaskuntia ja valtakuntia, niissä alamaisia ja veronmaksajia. Paikkakuntarakkautta oli varmasti ja sopivan kuninkaan tai uskonnon puolesta oltiin valmiita sotimaan. Mutta 1900-luvun kaltaista isänmaallisuutta ei ollut.
Sodat olivat vähemmän julmia. Ihmiset olivat käytännöllisempiä. Valittiin sotajoukko sen mukaan, kuka oli voitolla tai maksoi eniten. Armeijat olivat valtiaiden henkilökohtaisia palkka-armeijoita, jotka tulivat kalliiksi. Sotaherrojen intresseissä olikin saada ihmiset toimimaan jonkun jalomman ja periaatteellisemman puolesta. Isänmaa toimi hyvin tässä tarkoituksessa.

En nyt halua sanoa, ettenkö kunnioittaisi viime sotien sankareitamme - heitä jotka puolustivat vapautta ja laillista yhteiskuntajärjestystämme. Silloinen kommunistien torjunta on yksi keskeisimmistä nykyisen hyvinvointimme peruspilareista (vrt. itäblokkiin). Olen myös hyvin kotiseuturakas ja monella tapaa isänmaallinenkin. Paheksumpahan vain sitä, mihin nationalismia on käytetty (ja käytetään) ja minkälaisin motiivein. Ja paheksun sitä, että elokuvateollisuus ilmeisen tietoisesti tunkee sitä pönkittäviä elementtejä paikkoihin, joihin ne eivät kuulu. Mitäköhän elokuvateollisuus siitä saa?

Porvarihallitus ja julkisuus

Nyt mätäkuun agendalle joutunut uutinen ei ansaitsisi jäädä pelkäksi mätäkuun uutiseksi. Tosin sitä sotkee hieman, kun yhdet puhuvat aidasta ja toiset aidan seipäästä. Sinänsä on toisarvoista, sopiiko porvarihallitus jatkavansa edellisen hallituksen linjaa olla vastaamatta lehtien gallupkyselyihin. Kysehän voi olla työhygieniaan liittyvästä ja töiden vaikeutumista torjuvasta toimenpiteestä. Ainakin kansanedustajille tulvii sähköposteihin jatkuvasti sen seitsemää kyselyä. Ministerin aika tuskin riittää tällaiseen.

Tänään 24.7.07 Uutispäivä Demarissa sekä Helsingin Sanomissa oli asiaan toisenlaista valoa tuovia näkökohtia. Hesari kyseenalaistaa, onko sopivaa, että poliitikkoja määrätään olemaan hiljaa mielipiteistään. Poliitikothan valitaan olemaan jotakin mieltä ja suomalaisen yhteiskunnan keskeisimpiä kulmakiviä on mielipiteenvapaus. Vaikka Vanhanen ei tarkoittaisi tätä, vaan edellä kuvaamaani työskentelyä helpottavaa perustelua, saadaan se näyttämään siltä. Demarissa Eero Heinäluoma puolestaan muistuttaa, että porvarihallitus on salaillut edeltäjiään tiukemmin lakiasioiden valmistelutilannetta ja että ne tupasahtavat ota tai jätä -muodossa eduskuntaan. Hän tulkitsee hallituksen vievän poliittista systeemiämme salailevampaan suuntaan.

En tiedä, onko näin, vai onko kyseessä vain napakka ja hieman ennenaikainen oppositiojohtajan lausunto. Mutta jos on kuten Heinäluoma väittää, on kyse vakavasta asiasta. Eduskunta on pidettävä ajan tasalla lakien valmistelussa, sillä valmiiseen tekstiin vaikuttaminen on paljon vaikeampaa. Kansan äänen on tultava kuuluviin!

(Toinen kysymys oli sitten, että kun Heinäluoma puhui lakitekstien valmistelusta, niin hallituksen edustajat keskittyivät kommentoimaan samassa uutisessa vain pääministerin uutta ohjeistusta. Eikö samassa jutussa kaikkien pitäisi puhua samasta asiasta?)

Julkisuusvaatimus pätee myös kunnalliseen valmisteluun. Turussa kansalaisaktiivit kritisoivat kaupunkia huonosta tiedottamisesta koskien kaikkien yhteisen Kulttuuripääkaupunki 2011 -projektin valmistelua. Kaupunginjohtajan velvollisuus olisi tiedottaa tai vaatia asianosaisia virkamiehiä tiedottamaan jatkuvasti veronmaksajille kalliin vuoden valmistelusta. Kansalaiskeskustelun pitäisi käydä kiivaana ja sen tulisi vaikuttaa valmisteluun. Miksi esimerkiksi valtalehti Turun Sanomat ei vaadi tätä?

Virkamiehethän voivat aina vastavetona vedota julkisuuslakiin, jossa todetaan, että valmistelussa olevia asiakirjoja ei tarvitse näyttää kansalaisille, mikäli se häiritsee valmistelutyötä. Termiä "häiritä" voidaankin sitten tulkita jos niinkuin huvittaa. Saattaahan se papereiden näyttely häiritä vaikka valmistelun kannalta tuikitärkeitä päivänokosia. Mutta laki ei estä kansalaisia, poliitikkoja tai lehdistöä vaatimasta julkisuutta asioille. On tietenkin asioita, jotka eivät kestä ennakkojulkisuutta (esim eräät liiketoimet), mutta niitä on kuitenkin vain pieni osa. Vapaa tiedonkulku on demokratian peruspilari ja sitä on pidettävä pyhänä. Toivottavasti porvarihallitus ei ole romuttamassa sitä.

Veneilyn ekologisuudesta

Olin muutaman päivän äitini ja hänen miehensä mukana purjehtimassa lähinnä Ahvenanmaan saaristossa. Menin Kökariin yhteysaluksella, mistä lähdimme kohti luonnonsatamia. Oli kaunista ja rentouttavaa. Veneessä nukkuukin paremmin kuin kaupungin kuumuudessa. Kiitos mukavasta kestinnästä.

Yhtenä päivänä kippari täytti heidän pumpattavan parikajakkinsa - upea peli. Meloimme äidin kanssa läheisen Allskärin ympäri ja ihastelimme mm. väylää ylittävää hirveä ja upeita maisemia.

Kävin pohtimaan veneilyä ympäristöystävällisyyden kannalta ja Itämeren suojelun ja EU:n vaatimusten suhteellisuutta. Polttoöljyä käytimme sen verran, että satamiin mennessä ja sieltä lähtiessä koneet kävivät. Muuten kuljettiin tuulivoimalla. Pörräsimme nähtävyyksiä katsomassa pumpattavalla melavehkeellä. Tämän kaltaista lomailua on viime vuosina tuettu siten, että huviveneisiin määrättiin septitankit, jotka voidaan imutyhjentää perinteiseen mereen pumppauksen sijaan. Huraa, Itämeri pelastuu! Moisen vehkeen asentaminen ei ole ihan ilmaista. Seuraavaksi EU:n vaatimuksesta polttoöljyä ei voi enää tankata veneisiin verovapaasti. Sekin on pitkä sentti veneilijän kukkarossa.

"Elitistien ongelma!" parahtanee skeptikko. Onhan noita eliittiveneilijöitäkin, mutta kyllä se suurimmalta osaltaan on tavallisen kansan tavallisen ekologinen lomailumuoto. Pantaisiin esim. vesiskootterit ja muskeliveneet tuplaverolle, ja annettaisiin jo entisestään ympäristön kanssa sopusoinnussa elävien ihmisten jatkaa harrastustaan. Kun vene on myyty, on vaihtoehtona usein esim. thaimaanmatka tai jokin muu "ekoteko".

Arvostelumenestys

Ennen vanhaan oli kesäteatteripiireissä tapana todeta, että huono arvostelu takaa hyvän kävijämäärän - väki tykkää siitä, mistä kriitikko ei. Nykyisin ylistäviä kirjoituksia näkee usein. Joko näytelmien taso on parantunut, kriitikoiden mieli muuttunut tai kesäteattereihin suhtaudutaan eri tavalla. Haluan tietenkin uskoa ensin mainittuun vaihtoehtoon.

Turun Kesäteatterin Peter Pan sai melkoiset kehut sekä Turun Sanomilta, Åbo Underrättelseriltä että Salon Seudun Sanomilta. Eikä Uutispäivä Demarin Sandellikaan haukkunut niin paljon kuin yleensä. Erityisesti Teemu Loikkaan lavastusta on kehuttu, eikä syyttä. Lavastus on perusidealtaan verraton ja toteutus on taidokas (siitä huolimatta, että olin siellä minäkin pensseli kädessä). Myös ohjaus ja dramatisointi sai kehuja, sekä kaikki roolityöt.

Erikoista on se, että yleisön kommentit ovat samanlaisia. Ollaanko päästy pois siitä ajasta, että kriitikot ja yleisö ovat täysin eri maailmoista?

No, Linna-teatterin Puhelinluettelo sai kyllä moitteita, joihin vihastuneet asiakkaat laittoivat mielipidesivulle kovasti toisenlaista palautetta. Komedia on vaikea laji arvostella, sillä huumoreja on erilaisia. Linna-teatterin vakioyleisö haluaa juuri sellaista viihdettä, mitä siellä tehdään, eikä Linna petä fanejaan. Arvostelija katsoo hieman toisesta vinkkelistä ja tarkastelee taiteellisia ulottuvuuksia. Minun on tunnustettava, että olin melkolailla kriitikon kannoilla tässäkin tapauksessa.

Terveisiä Kansanpuistosta

Pohjoismaiden vanhin festivaali Ruisrock on jälleen meneillään Ruissalon kauniissa Kansanpuistossa. Upea meininki ei ainakaan vielä ole latistunut sateestakaan. Mutamäärät eivät ylläkään Roskilden festivaalin tasolle.

Ensimmäisenä iltana oli 18 000 ja toisena 30 000 musiikin kuulijaa. Sunnuntainakin varmaan menee 20 000 puhki. Aivan mieletön konsepti! Vuosi vuodelta Merimaa ja kumppanit ovat hioneet järjestelyjä kuntoon ja koko ajan paranee. Jonot olivat lyhyemmät, palvelut pelasivat ja eurot vaihtoivat omistajia.

Vaikka Vantaan Festivaalit hyötyvät tilaisuudesta paljon, on suurin hyötyjä Turun talousalue. Hotellit ovat täynnä ja kauppa käy. Turun imago saa vahvistusta. Vastaan työni puolesta alueen rakennusten siisteydestä, ja rokilla on negatiivinen vaikutus siihen. Siitä saamme toki asianmukaisen korvauksen, mutta joka tapauksessa asiat on nähtävä suuremmassa mittakaavassa. Järjestäjä näkee paljon vaivaa löytääkseen parannuksia ympäristöongelmiin, jotka ovat sittenkin pieniä. Kansanpuisto on tarkoitettu kansan käyttöön eikä ulkomuseoksi!

Mikäli Lounais-Suomen ympäristökeskus ja Turun Sanomat onnistuvat tavoitteessaan pilata niin monen rakastama viehättävä tilaisuus viemällä se jollekin tusinakentälle, ollaan kyllä erikoisilla jäljillä. Se tappaisi Ruisrockin.

Mielipidekirjoittelu

Lomalaisena on aikaa lukea Turun Sanomien mielipidesivulta se oikeanpuoleinenkin loosi, missä tekstarilla saa tuulettaa tuntojaan. On hyvä, että sellaiseen on paikkoja. Nettipalstoilla menee välillä jo överiksikin, lehdet sensuroinevat kuitenkin kaikkein pahimmat flopit.

Tänään (27.6.07) ihastelin erään tekstailijan positiivisuutta: "Turku, Suomen aurinkoisin kaupunki. Hyvää kesää turkulaiset! Made in Heideken". Kaikki eivät lähesty elämää valitettavasti ihan samalla asenteella.

Nimimerkki "Oire" kirjoitti: "Vanhustenhuolto ja terveydenhoito päälaellaan, eskarilaisten uimaopetus lopetetaan, uusi kirjasto, vaikka vanhakin olisi kelvannut, turhia lautakuntamatkoja, kasvoton ja hidas etuuskäsittely, turha toriparkki, maahanmuuttajien asuttaminen samaan lähiöön, katuväkivalta ja turvaton keskusta aurajokirantoineen! Tuota kaikkea ja vähän lisääkin on Turun tauti nimeltään!" Huh, onneksi vain vähän.

Turussa tehdään tietoni mukaan erinomaista vanhus- ja terveydenhuoltoa. TYKSissä makaa jonkun verran vanhuksia väärillä hoitopaikoilla, mihin koko ajan haetaan ratkaisua. Hammashuollon jonot ovat toki liian pitkät. Edellinen porvarihallitus sössi hammaslääkärien riittävän kouluttamisen.

Esikoululaisten uimaopetusta on virkamiesten puolelta ehdotettu lakkautettavaksi. Sosiaalilautakunta ei tietoni mukaan sitä tälläkään kerralla hyväksy. Kyseessä on yksi viimeisistä ei-lakisääteisistä palveluista sosiaalitoimessa ja säästökuuri on rankka. Toivottavasti järki kuitenkin voittaa.

Pääkirjaston tarpeellisuudesta olen eri mieltä. Lautakuntamatka ei useinkaan ole turha, mutta turhan kallis hyötyynsä nähden se voi minunkin mielestäni olla. Etuuskäsittelyn toimivuudesta minulla on hieman positiivisempi kuva. Toriparkki ei ole turha, mikäli kauppiaat ovat sen kaikilta osiltaan valmiita maksamaan. Liikemiehet eivät käsittääkseni laita rahojaan turhuuksiin.

Maahanmuuttajien keskittyminen Varissuon ja Lausteen lähiöihin on ongelma. Mutta me emme voi estää ketään muuttamasta tuttavien naapuriin, mikäli siinä on vapaata. Emme ainakaan sillä perusteella, että ovat syntyneet väärässä kulttuurissa. Kaikille osapuolille olisi hajauttaminen hyväksi - hyvät neuvot olisivat tarpeen. Katuväkivaltaa minäkin vastustan, mutta kun nuoria kerääntyy yhteen päihteiden kera, aina syntyy riski tappelusta. Sellaista on elämä suuressa kaupungissa.

Mistä nuo mielipiteet kumpuavat? Suomessa menee paremmin kuin koskaan ja ihmisillä tuntuu katkeruus vain kasvavan. Miksi negatiivisuus on niin suurta? Ongelmia on ja niitä tulee aina olemaan. Kun yhden tulipalon sammuttaa, syttyy toisaalla toinen. Kaikista kuitenkin yleensä selvitään. Ei sitä prosessia jatkuva murehtiminen ja manaaminen nopeuta.

Pakkomielteitä on monenlaisia

Juhannuksen jälkeen puuskuttaa aina pari päivää. Hiki kirpoaa kun liikauttaa eviään. Juhannuksena on aina pakko päästä samaan paikkaan, eli Suomen kauneimpaan saaristoon ja viihdytettävä itseään samoin metodein. Rasvaista ruokaa ja olutta kuluu enemmän kuin lääkäri määrää.
Ei pidä itseään toisaalta soimata. Kesä ja loma ovat rentoutumisen aikaa. Jokaista suupalaa ei pidä kauhistella liikaa. Joka toinen riittää. Kun kuuluu heimoon, joka lihoo vain makkarapaketin nähdessään, pitää kuitenkin hieman koettaa rajoitella.
Onneksi pakkomielteitä on myös toisenlaisia. Vaimoni pakotti minut kuntosalille joku vuosi sitten. Kokemus oli hirveä. Vaan kaikkeen tottuu. Nyt tulee fyysisesti huono olo, jollei pääse salille riittävän usein. Lähden tästä Kristiinankadulle polttamaan edellisiä juhannusruokia ja iltapäivällä ostamaan torikauppiailta hieman makkaraa keveämpi toisenlaisia kesämuonia. Nekin ovat parhaimmillaan pahuksen hyviä, ja jos ei niitä saa riittävästi, ei ole kivaa silloinkaan.

Vaikeuksien kautta uuteen nousuun

Sdp on käynyt erittäin raikasta ja tarpeellista keskustelua vaalitappionsa syistä tulevaisuuden tekemisensä tavoista. Katson, että vahvaa sosialidemokraattista puoluetta tarvitaan Suomessa jatkossakin. Isänmaa on aina ollut heikoimmillaan silloin, kun Sdp on ollut vaikeuksissa.

Kun minulta kysytään perusteluja, miksi olen valinnut sosialidemokraattisen aatemaailman ja puolueen, olen aloittanut perustelut historiasta. Se on luontevaa, sillä olen saanut historian tutkijan koulutuksen. Sdp on uudistuksellisilla ohjelmillaan ollut keskeisesti luomassa hyvinvointivaltiota ja ollut tärkein toimija padotessaan kommunismin etenemistä Suomessa. Tämä on täyttä totta, mutta kelpaako se perusteluksi enää vuonna 2007?

Minun, kuten kaikkien sosialidemokraattien, tulisi esittää itselleen kysymys: "Mitä minä voisin tehdä paremmin?" Itse olen koettanut muuttaa näkökulmaani. Miksi ajattelen edelleen, että Sdp on kannatettavin joukko kantamaan vastuuta Suomesta? Vaikka aatteellinen taustani löytyy edelleen historian saavutuksista, tulee minunkin miettiä tätä päivää ja tulevaisuutta.

Jahka sosialidemokraatit saavat jähmeän järjestökoneistonsa ja toimijoidensa ajatusmaailman vastaamaan 2000-luvun vaatimustasoa, uskon että sosialidemokratia on edelleen paras voima aatteellisen perustansa toteuttamisessa. Sdp edistää aidoimmin suvaitsevuutta ja tasa-arvoa. Paavo Lipponen ärsytti pitkälle menevällä tasa-arvoajattelullaan jopa lähipiiriään. Mutta tällainen ehdottomuus meille perustavaa laatua olevassa kysymyksessä tulee olla ylpeyden aihe ja itsestäänselvyys. Myös kansainvälisen solidaarisuuden ajatus kytee väessämme syvällä. Sdp:n tulee kertoa kaikille olevansa vastuullisten menestyjien puolue, puolue joka kantaa huolta myös niistä jotka eivät omillaan pärjää, eikä mikään yksittäisten ammattikuntien etujärjestö.

Työelämän kysymykset ovat jatkossakin Sdp:n ominta aluetta. Vaikka suomalaiset tienaavat enemmän kuin koskaan ja ihmisillä menee pintapuolisesti hyvin, on henkinen pahoinvointi lisääntynyt. Työelämän pelisääntöjä on parannettava yhdessä kaikkien ammattijärjestöjen kanssa. Toisaalta on huolehdittava siitä, että työtä riittää tasapuolisesti kaikille. Hyvänä alkuna näen keskustelun päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta. Jos työtön yksinhuoltajaäiti lähtee vauvan sylissään työnhakuun vain siksi, että porvarit haluavat, että köyhä ei voi lastaan maksutta päivähoitoon laittaa, ollaan väärillä jäljillä. Työnhaun tulee olla mahdollista täysipäiväisesti myös yksinhuoltajille. Kysymys on ensisijaisesti lapsen edusta, mutta myös työelämän tasa-arvon edistämisestä.

Toivon, että mahdollisimman moni sosialidemokraatti saa itsensä positiiviseen asentoon käytävän keskustelun pohjalta ja ottaa itseään niskasta kiinni. Meitä tarvitaan vielä!

Tervetuloa joukkoon

Työpaikkani naapurissa on Kelan "kaunis" sinapinkeltainen toimitalo. Kuulemma sen on suunnitellut sama kaveri, kuin yliopiston hallintoaukean rakennukset. Eipä uskoisi. Koko kevään olen ohi kävellessäni pohtinut talon tutun dirikan Heikki "Hessu" Heilän kutsua poiketa kun ehdin. Tänään oli viimein se päivä, kun sain aikaiseksi.
Hessu on aikanaan sudarijohtajana kaitsenut satoja turkulaisia - niin minuakin. Meillä on siis yhteistä järjestöhistoriaa kohta neljännesvuosisadan ajalta. Puhuimme Kelan byrokratiaviidakosta ja työpaikkani kuohunnasta kevään vaalitappion jälkeen. Puhuimme kuitenkin pääasiassa yhteisistä "toippalaisista" kuvioistamme.
Kerroin, kuinka tapasin yhdistyksemme viime tilaisuudessa nuoren naisen, jota en aluksi tuntenut. Kävi ilmi, että kysymyksessä oli Hessun ja minun yhteisen tutun tytär. Olin järkyttynyt - juurihan tuo oli vauva. Hessu toivotti minut tervetulleeksi joukkoon. Tällaiset havainnot tulevat kuulemma olemaan arkipäivää.
Hessu toivotti minut tervetulleeksi myös joukkoon nimeltä Eräkilta. Joukkoa kuulemma uhkaa ukkoutuminen. Kilta tukee Turun Eränkävijöiden ja Toivon Erätyttöjen toimintaa sekä
ylläpitää retkipaikkaa Saariselällä. Koska tunnen ukkoutumisen tuskan monesta muustakin yhteydestä, lupasin harkita asiaa.
Luulenpa, että jokaiselle suomalaiselle riittäisi koko joukko yhdistyksiä, joihin nämä olisivat tervetulleita. Suurin osa tekee hyvää ja kannatettavaa toimintaa. Ei anneta niiden hiipua!

Yrittäjä on useimmiten työläinen

En ole koskaan mieltänyt sosialidemokratiaa yrittäjyyttä tai yritysmaailmaa vastustavaksi aatteeksi eikä se sellainen olekaan. Sdp kuitenkin mielletään turhan usein siten, vaikka puolueen ensimmäiset aktiivit olivat mitä suurimmassa määrin pienyrittäjiä. Ei Sdp:n vieläkään pitäisi tyytyä olemaan tehtaiden ja kuntatyöntekijöiden puolue.
Tänään 16.6.2007 oli Turun Sanomissa Turun Yrittäjien puheenjohtajan Tuula Lindströmmin haastattelu, missä hän aiheellisesti toivoi enemmän keskustelua yrittäjien ja kaupungin päättäjien välillä. Samaa ovat Turun sosialidemokraatit vaatineet ja saivat asian kirjatuksi ns. hallitussopimukseen. Sopimuksesta olisi nyt pidettävä kiinni tältäkin osin ja pitää huolta, että seudun menestyksekkään yrittäjät olisivat edes keskusteluyhteydessä kaupunkiin.
Yrittäminen tuo työtä ja verotuloja seudullemme. Mutta alalla olisi myös paljon kehitettävää työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin suhteen. Oma isäni oli yrittäjä ja kaiket päivät hänellä meni toimistossa istuessa. Veljieni kanssa hän ehti viettää aikaa lähinnä lomilla. Hänen oli tehtävä töitä kovaa oman yrityksensä ja työntekijöiden sä hyvinvoinnin takaamiseksi. Tarina on tuttu. Jotain olisi keksittävä olosuhteiden parantamiseksi. Olen myös mm. harkinnut aloitteen laatimista Sdp:n puoluekokoukselle 2008, että yritykset tulisi vapauttaa pakollisesta kirkollisverosta.
Olen ilahtunut, että Sdp on saamassa kuntavaaleihin 2008 taas ainakin muutamia turkulaisia yrittäjiä, kuten Ahmed Al Chibibin ja Eija Niemisen. Toivottavasti myös pitkän päivätyön tehneet Mika Stepanoff ja Ruth Hasan jaksavat joukkuessa mukana. Yritysmaailmassa työskenteleviäkin on lähdössä mukaan. Näin taataan parhaiten, että yritysmaailman ääni kuuluu ainakin Sdp:n joukoissa.

Vastuun jaon vaikeudesta

Olen nyt toiminut kohta kolme kesää kunnianarvoisan Turun kesäteatterin peräsimessä. Kysymyksessä on luottamustehtävä, ei ammatti. Koko teatterin hallinto perustuu yhdistyksen harrastajavoimiin, mutta tuotamme ammattimaisia produktioita. Tapamme tehdä on halpa ja siihen nähden lopputulos on vuodesta toiseen erittäin laadukas. Tänä kesänä on luvassa erittäin upea Peter Pan.
Kun aloitin yhdistyksen luotsaamisen, ajattelin kirkasotsaisesti laittavani yhdistyksen organisaation rip rap kuntoon. Tehdään selkeät vastuujaot ja tasataan työtaakkaa täten. Ongelma ei ole siinä, etteikö kaikki hoitaisi ne tehtävät, mitkä heille on osoitettu. Ongelma on siinä, että vähän väliä tulee vastaan tekemättä jääneitä tehtäviä, josta kukaan ei kanna vastuuta. Ja kaikki osaavat kyllä sanoa, että "ei kuulu minulle".
Kaikkiin organisaatioihin tarvitaan jatkuvasti läsnäoleva ihminen, jolle kuuluu kaikki. Tuottajamme Anneli Larkia taikka minä olemme päivätöissä, emmekä tällaisia ihmisiä pysty olemaan. Näyttää siltä, että noin suuri lafka tarvitsee täysipäiväisen johtajan tai tuottajan. Yritämme nyt vielä täsmentää vastuujakoa entisestään, mutta alan muuttua skeptiseksi.
No, oli niin tai näin, niin joka vuosi osaava harrastajaporukkamme saa yhdessä upeiden ammattilaistemme kanssa loistavan teatterielämyksen koko perheelle - niin tänäkin vuonna. Synnytystuskat ovat silloin toissijaisia.

Rakkikoirista ei pidetä

Olen pohdiskellut Sdp:n toimintatapoja paljon. Valtakunnallisessa toimitsija/puheenjohtajapalverissa pari viikkoa sitten vakuuteltiin Eero Heinäluoman suulla, että "ei lähdetä ampumaan kaikkea mikä liikkuu vaan tehdään uskottavaa oppositiopolitiikkaa". Se on erittäin viisas lähestymistapa. Ei pidä vastustaa asioita vain siksi että esittäjä on väärä. Pitää puuttua vain todellisiin asioihin.
Uusi porvarihallitus vaan tuntuu antavan kaikki aseet kaiken haukkumiseen. Perintöveron poiston yksipuolisuus, hoitoalan palkkauskysymys ja sokerina pohjalla päivähoidon nollamaksuluokan poistaminen.
Näihin asioihin voidaan puuttua ja pitää puuttua. Mutta ihmiset ovat yliherkkiä sille, että heti hallitusvastuun loputtua aletaan ampua kaikkea liikkuvaa. Ja pöljää se olisikin. Ihmisiä ei pidä aliarvioida. Ollaan tarkkoina!

Vapaaehtoistyölle arvostusta

Kävelykatua kulkiessaan on vaikea olla törmäämättä merkittävien järjestöjen jäsenrekrytoijiin. Nämä tekevät arvokasta työtä tärkeiden asioiden hyväksi. Pääasiassa kyse on luonnonsuojelu- ja ihmisoikeusjärjestöistä.
Saman aikaisesti monet perinteiset järjestöt kituvat alamäen alhossa. Ei niiden työ sen arvottomampaa ole ollut, mutta niitä ei nuoret sukupolvet ole kokeneet samalla lailla rankan työn väärteiksi.
Lapsi olisi kyllä kiva viedä partioon, jotta itselle tulisi vapaa viikonloppu. Sehän on tervehenkinen harrastus. Mutta vapaaehtoisia tekijöitä ei tahdo enää partioonkaan riittää. Eikä oikein lapsiakaan, kun urheilu- ja musiikkiharrastukset ovat muuttuneet teini-iässä kokopäivätyöksi.
Saakohan enää mitään nykyisin "vain pikkaisen harrastaa" vai halutaanko kaikista lapsista litmasia ja paganineja?
Itse toimin mm. Ry Toivo II:n johtokunnassa voidakseni omalla panoksellani tukea päihteetöntä nuorisotyötä. Yhdistyksen talkoisiinkin koetan ehtiä (huonolla menestyksellä).
Miksi vielä 1980-luvulla kaikilla riitti aikaa myös yhdessä tekemiseen ja toimimiseen? Mihin se aika on kadonnut? Antakaa se takaisin kaikille!
Meillä ei ole varaa menettää upeaa yhdistysverkkoamme. Tehdään asialle jotakin.

Menot jatkavat karkailuaan

Turun Sanomat kertoi, kuinka Turun menokuri on edelleenkin heikko. Poliitikot sitoutuivat tälle vuodelle aiempaa tiukempaan menokuriin, mutta yli mennään taas niin että rytisee. Turussa on toimeenpano-ongelma.
Aiemmin on nähty asioiden menevän siten, että kaupunginvaltuusto tekee virkamiesten esittelystä poikkeavan päätöksen. Jääräpäiset virkamiehet jättävät päätöksen toteuttamatta, odottavat muutaman kuukauden jotta asia unohtuu ja tuovat sen uudelleen alkuperäisellä tavalla päätettäväksi. Onko vika oman työnsä ohessa toimivissa luottamushenkilöissä vai virkamieskunnassa? Vika näyttäisi olevan henkilöissä ja johtamisjärjestelmässä.
Jos valtuusto tekee tiukan budjetin, virkamiesten tehtävä on toteuttaa se. Vain siten valtuusto voi kantaa asiasta vastuun. Ikävätkin leikkaukset menisivät poliitikkojen piikkiin. Jos ylitetään niin kuin ylitetään, siirtyykö vastuu virkamiehille? Näyttää kyllä siltä, ettei mene kenellekään.
Kaupunginjohtajan on pantava tuulemaan! Vaikka ongelma onkin vanhempi kuin Mikko Pukkisen kausi, noin suurta palkkaa ei olkien kohauttelusta makseta.

Vaihtoehto musiikki- ja kongressitalolle

Turun kaupunginjohtajan Mikko Pukkisen johdolla tehdyssä esityksessä Aurajoen rantaan syntyisi valtava kompleksi uudeksi musiikki- ja kongressitaloksi. Investointi olisi valtava ja sen vuosittaiset käyttökustannukset nousisivat useisiin miljooniin euroihin. Samalla luotaisiin kilpaileva organisaatio Turun Messukeskukselle, missä kaupunkikin on merkittävänä osakkaana.
Turun Sanomien mukaan Turun hotellit ovat täynnä kesäisin ja kongerssikaupunkina Turku on noussut maan suurimpien joukkoon. Tilannetta on varaa vielä hieman parantaa, mutta kuvatun kaltaista jättilaitosta tilanne ei vaadi. Panos-tuotos-suhde ei olisi kohdallaan.
Ja mitä tehdään akustiikaltaan ylistetylle Aninkaistenkadun konserttitalolle? Se on peruskorjauksen tarpeessa, eikä siitäkään ole tulossa halpa investointi.
Kaupunginhallitus nimeää tänään työryhmän pohtimaan Aurajoen rannan pytingin sijoituksen rahoittamista. Sitä tulee johtamaan kokoomuksen Pekka Ruola, jäseniksi tullee Pauliina de Anna (vihr), Rauno Artesola (vas) sekä Sdp:n Piia Elo. Demarit katsoivat, että ryhmässä tulisi olla mukana myös joku sellainen, joka 40 vuoden päästä maksaa niitä käyttökustannuksia, ja Piia 28-vuotiaana on sellainen.
Toivon, että ryhmä päätyy sellaiseen lopputulokseen, että Aurajoen rannan mallille ei löydy rahaa. Sen sijaan kunnostettaisiin nykyinen konserttitalo ja tuettaisiin Messukeskuksen laajennusosaa siten, että Turkuun saataisiin Suomen komein kongressitila näyttelytiloineen. Näin elinkeinoelämä ja veronmaksajat saavat parhaan hyödyn.

Vaalien välillä näkyminen

Olipa upea kesäpäivä! Järjestimme työporukalla kesätilaisuuden Ruissalon Kansanpuistossa vanhojen työväenliikkeen perinteiden mukaisesti. Opiskelijapumppu Sohon Torwet soitti mukavaa musiikkia, lapsille oli ohjelmaa ja musiikin tauolla sana oli vapaa. Olimme myös luvanneet parissa lehti-ilmoituksessa tarjota makkaraa vieraillemme. Kaasugrillimme teki tenän - se ryhtyi palamaan täysillä ja venttiilivian takia sitä ei saanut sammutettua. Soitin paloauton katsomaan tilannetta. Pojat sanoivat, että täytyy vain antaa kaasupullon laskea tyhjäksi. Tarjosimme palomiehillekin makkarat saatuamme ensin toimivan varagrillin ja siihen toimivan kaasupullon. Että sellaistakin ohjelmaa kesäjuhlakansalle.
Paikalla oli myös mahdollisuus antaa palautetta paikalla olleille turkulaisille ja lähikuntien sosialidemokraateille. Viritimme rollupit ja kojut makkarapisteen viereen, jotta tapahtuman järjestäjä ja maksaja tulisi kaikille selväksi. Muutamia ohikulkijoita kävikin.
Joskus hymyilyttää, kun vaalien alla ihmiset tulevat aina närkästyneinä sanomaan, että kyllä sitä nyt näytään kun on vaalit, mutta muuten ei koskaan. Tänään en ollut suinkaan ensimmäistä kertaa ihmisiä tapaamassa vaalityön ulkopuolella. Mainitsemani periaate istuu kuitenkin syvässä. Nimittäin eräs herra joka poikkesi tarjotulle makkaralle totesi, että "joko te olette sen vaalityön aloittaneet?"
Asiat saadaan aina näyttämään siltä kuin halutaan...

Suomen kesäteatteripääkaupunki

Suomalaisilla kaupungeilla on muotivillityksenä julistautua erilaisiksi pääkaupungeiksi. Helsingistä tehtiin riittävän itämyönteisyyden ansiosta Suomen pääkaupunki pari vuosisataa sitten. Vanhasta pääkaupungista Turusta on tulossa Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011. Vastaiskuna Tampere julistautui Suomen teatteripääkaupungiksi. Se lieneekin oikeutettua.
Samppalinnan kesäteatterin väki oivalsi pikapuoleen, että Turku on Suomen kesäteatteripääkaupunki. Kesällä 2006 Turussa kävi yli 120 000 henkeä katsomassa kesäteatteria. Suurin osa kävi Samppalinnassa, Linna-teatterin kahdella kesänäyttömöllä kävi myös paljon kesäkulttuurin nälkäisiä. Johdan puhetta Turun Työväen Teatterin Kannatusyhdistyksessä, joka pyörittää Turun Kesäteatteria Vartiovuorella. Keskitymme koko perheen näytelmiin ollen Suomen suurin lastennäytelmiin keskittyvä kesäteatteri. Krisse Salmisen tähdittämän Lumikin näki 35000 henkeä.
Jos Turku haluaa olla uskottava kulttuuripääkaupunki, tulee sen nostaa populaarikulttuuri keskeiselle sijalle. Festivaalit ja kesäteatterit ovat keskeinen osa Turun imagoa ja ovat suurimpia matkailuvaltteja. Niitä tulee tukea kaupungin organisaatioiden toimesta, mihin TurkuTouring onkin osoittanut kiinnostusta.
Kulttuuri on muutakin kuin ns. korkeakulttuuria. Ihmisten mieltymykset on otettava demokraattisesti huomioon. Georg Dolivon kakkosmiehenä toiminut Jorma Bergholm kertoi, että Helsinki oivalsi tämän omana kulttuuripääkaupunkivuotenaan. Turunkin tulee tehdä samoin.