Turun museot maksuttomiksi

Sdp kokoontui heti huonosti menneiden kunnallisvaalien jälkeen pohtimaan omia Turun budjettitavoitteitaan vuodelle 2009. Päällimmäisenä silmiin pisti, että talous näyttäisi edelleen olevan suuremmoisen epätasapainoinen, eikä kaupungin johdon esitykseen sisältynyt mitään tasapainoehdotuksia. Se, että kaupunginjohtaja sanoo lehtimiehille, että budjetti tähtää tasapainotukseen, ei sinänsä ole tasapainottamistoimenpide. Parempia esityksi kallispalkkaisilta ihmisiltä kaivataan edelleen.

Sdp teki muutamia muutosesityksiä, jotka eivät myöskään ratkaise tulopuolta, mutta edesauttavat parempaa lopputulosta. Sdp ilmoitti heti olevansa valmis Forum Marinumin lisärakennuksen lykkäämiseen tulevaisuuteen, mistä saadaan 300.000 euron säästö.

Puolueen valtakunnallisessa ja Reilun Turun ohjelmassa luvattiin parempia terveyskeskuspalveluja. Tähän pyritään kahden seuraavan vuoden aikana palvelujen kehittämisohjelmalla. Vuodelle 2009 Sdp esittää ja muut sopimusryhmät kannattavat 130.000€ määrärahalisäystä terveyskeskusten henkilökuntalisäykseen. Toimenpiteen pitäisi tuoda 1.000.000€ säästöt sairaanhoitopiirin momentilta, kun asiakkaita on nyt hoidettu väärällä ja huomattavasti kalliimmalla paikalla.

Sdp vaati myös 80.000€ ennaltaehkäisevään lastensuojeluun kahden sosiaalityöntekijän palkkakuluihin. Tässä kohtaa katsottiin, että Kaste-projektin muodossa valtion osoittamat miljoonat saavat riittää.

Sdp:n tavoitteena on myös turvata kulttuuritoimen valtionosuudet täysimääräisenä, mikä luonnollisesti oli muidenkin ryhmien tavoitteena ja asia hoidetaankin kuntoon.

Kulttuuritoimeen osoitettiin Sdp:n esityksestä 170.000€ lisää rahaa ja tarkoituksena on kokeilla Käsityöläismuseon, Wäinö Aaltosen museon, Apteekkimuseon, Biologisen museon ja Kuralan kylämäen maksuttomuutta puoli vuotta vuonna 2009.

Esityksellä on nähdäkseni monta hyvää tarkoitusta: Esityksellä lisätään muutaman vähemmän tunnetun turkulaismuseon tunnettuutta ja kävijämääriä (Turun linna puuttuu listasta), edistetään matkailuelinkeinoja, lapsiperheet saavat maksuttoman lisäpalvelun esim. Kylämäen eläimiä katsomaan ja ennen kaikkea koulujen kevätretket voidaan hoitaa pienemmin rahoin, joten päätöksestä hyötyy myös opetustoimi. Toivottavasti kulttuurilautakunta ottaa huomioon nämä seikat pohtiessaan kokeilun ajankohtaa. Matkailun edistämisen kannalta mielestäni ei maksuttomuutta kannata kokeilla niinkään kesällä, jolloin hotellit ovat muutenkin täynnä. Toisaalta kokeilun tulisi hyödyntää turkulaisia koululaisryhmiä nimenomaan kevätretkiaikaan.

Lisäksi sopimusryhmät Kokoomus, Sdp, Vihreät, Rkp ja Kd päättivät esittää 200.000€ opetustoimeen ennaltaehkäisevään työhön ja oppikirjoihin sekä turvata joukkoliikenteen lippujen hinnat ja palvelutason vuonna 2009. Opetuspuolella on mielestäni tärkeää, että lisäys ei kohdennu seiniin, vaan apua tarvitsevien oppilaiden parempaan palvelemiseen. Jälkimmäinen edellyttää valtiovallalta aikamoista panostusta, mitä jäämme innolla odottamaan.

Tiiviisti ympäristön ja talouden nimissä

Kuntavaalien alla suurin poru syntyy usein oman asuinalueen muutossuunnitelmista. Valtuustoon voi hyvin päästä vastustamalla jotakin omalle alueelle tulossa olevaa täydennysrakentamista tai uutta laitosta. Vielä en ole selvittänyt itselleni, onko Turun ensi vuonna aloittavassa valtuustossa tällaisia toimijoita. Usein poru on ainakin osittain aiheellinen, mutta turhan usein kyse on ns. NIMBY-ilmiöstä, eli "not in my back yard".

Turku on 1970-luvun "Turun tauti"- vuosien seurauksena aika lailla hajalleen rakennettu. Hieman raflaavasti sanottuna kussakin lähiössä kukin rakennusliike sai puuhata mitä huvitti millä laadulla huvitti. Positiivisena seurauksena olemme saaneet useita mukavia vihervyöhykkeitä lähiöiden väliin.

Turun seutu kasvaa edelleen ja Turkuunkin rakennetaan jatkuvasti lisää uusia asuntoja, mikä ei kuitenkaan valitettavasti näy asukasluvun lisääntymisenä. Turussa työssä käyvät ihmiset muuttavat naapurikuntiin, mikä ei ole Turun elinkeinopolitiikan kannalta mielekästä. Miksi laitamme köyhien asukkaidemme verovaroja miljoonatolkulla naapurikuntien asukkaiden työllistämiseen? Lisäksi ongelmana on epäjohdonmukainen yhdyskuntarakennesuunnittelu, kun jokainen kunta kaavoittaa vain oman napansa ehdoilla, eikä luonnon ja seudun talouden parhaaksi. Onneksi kuntien yhteistyö tässä on tiivistynyt, mutta tuloksia saamme odotella vielä pitkään.

Ympäristöministeriö julkaisi 17. lokakuuta Kuntatalous ja yhdyskuntarakenne -selvityksen. Sen mukaan hajarakentaminen tulee 30 vuoden aikana jopa 5000 euroa kalliimmaksi asukasta kohti kuin täydennysrakentaminen. Tämän voi uskoa.

Mutta vielä merkittävämpänä pidän palvelujen ja joukkoliikenteen turvaamista asuinalueiden tuntumassa. Kannattaako rakentaa kaukometsiin, kun vanhojen asuinalueiden kupeessa kaikki on jo valmiina ja itse asiassa lakkautus/siirtouhan alla? Miksi haluamme edistää yksityisautoilun lisääntymistä vastustamalla suurinta osaa täydennysrakentamisista.

Me emme pärjää ilmastonmuutoksen kanssa, ellemme saa ihmisiä, palveluita ja työpaikkoja mahdollisimman nopeasti samalle alueelle. Kaikkein älyttömintä tämän haasteen kannalta on myöntää verovähennyksiä niille, jotka käyvät päivittäin korvesta toisella paikkakunnalla töissä. Sen sijaan pitäisi tukea nykyistä enemmän joukkoliikennettä, jotta lippujen hinnat saataisiin kohtuullisiksi. Puistojen nurkkia on annettava entistä enemmän täydennysrakentamisen käyttöön. Mutta alueiden viihtyisyydestäkin on pidettävä kiinni - puistojakin on jäätävä ja ne on pidettävä hyvässä kunnossa. Jokaisen on jatkossa annettava periksi omasta mukavuudestaan, etenkin kun näyttää siltä, että monien puistojen käyttö lisääntyy vasta kun ne ovat rakentamisuhan alla. Toivon, että vihreiden kannatuksen lisääntyminen helpottaa täydennysrakentamista ja kuntien liittymistä yhteen myös Turun seudulla.

Voima hiipui

Sdp on toiminut markkinavoimien kontrollina ja sosiaalisena omanatuntona viimeiset kaudet ja pystynyt paljoon. Kokoomusjohtoiseen tuhlailuun ja keskushallinnon paisuttamiseen on pyritty puuttumaan.

Turkulaiset äänestivät Kokoomuksen ylivoimaiseksi ykköseksi. Minun nähdäkseni se on lupalappu vuokrataloyhtiöiden myynnille ja palveluiden ulkoistamiselle. Viesti on selkeä. Harmi vain, että kyseessä on ideologinen tuki kansainvälisille pörssiyhtiöille, mutta kaupungin talousongelmat eivät siitä oikene. Tosin kukaan ei taida juuri nyt olla ostopuuhissakaan.

Sdp ei ole enää vuodenvaihteen jälkeen toinen selkeä voimapuolue Turussa. Kokoomus vie ja muut vikisevät. Se on kansan tahto ja sen mukaan edetään.

Sukuni naiset

Minulta usein kysytään, miksi nuori suht pärjäävä mies on valinnut puoleekseen Sdp:n. Perustelen valintaa arvomaailmalla, mutta sitten kun satun jaksamaan, kerron tarkemmin taustastani. Kertaanpa sen nytkin.

Kutsuin äitini äitiä mummiksi. Hän asui pääosan elämästään Etelä-Karjalassa Joutsenossa, vaikka kävikin syntymässä Seikolla turkuiseen porvariperheeseen vuonna 1920. Vankilaperheen jäsenenä mummi muutti Konnunsuolle uutta varavankilaa perustamaan 1930-luvun alussa. Hän oli lottana talvisodassa 1939-40, mutta jatkosodan vuosina rakastui kirvesmies Raaskaan.

Sodan aikana ja sen jälkeen perhe kasvoi ja oma äitini syntyi vuonna 1948. Mummi valitsi luokkayhteiskunnan vallitessa rakkauden syntymäänsä perustuvan aseman sijasta. Hän liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen vaaran vuosina ja oli kuolemaansa 2001 omien sanojensa mukaan "tannerilainen sosialidemokraatti". Asetelma kommunismia vastaan oli yhtä merkitsevä kuin uusi aate sosialistina.

Sodan jälkeisinä vuosina kaikesta oli puute. Mummi kävi useissa töissä lapion varresta paikallislehden toimittajaksi ennen kuin sai eläkevirkansa Konnunsuon keskusvankilan keittiömestarina. Äiti muutti 1960-luvulla miehen perässä Turkuun ja sai nykyisen työpaikkansa Turun kaupunginteatterin puvustajana vuonna 1967. Minä synnyin vuonna 1977 huomattavasti tasa-arvoisempaan maailmaan. Äiti oli silloin jo eronnut ensimmäisestä miehestään.

1980-luku oli yhteiskunnallemme taloudellisen menestyksen vuosikymmen. Kaupungin palvelut paisuivat. Mummi jäi eläkkeelle ja muutti Turkuun. Me muutimme äitin kanssa samaan omakotitaloon mummin kanssa. Äiti kasvatti minua pienellä kaupungin palkalla ja mummi auttoi pienestä eläkkeestään. Sain ennen kaikkea perheeni aikaa ja rakkautta.

Menin vuonna 1984 Martin kouluun ja olin kuin kuka tahansa lapsi, vaikka äitini oli pienituloinen yksinhuoltaja. Muistan kuinka äitiä itketti aina muutama päivä ennen palkkapäivää. Kirjoitin itseni ylioppilaaksi ja myöhemmin filosofian maisteriksi. Sosialidemokraattisessa Suomessa tämä oli mahdollista ja suorastaan helppoa. Toki se edellytti myös älykästä äitiä ja isoäitiä. Oleellista on mahdollisuuksien tasa-arvo. Koen, että se on sosialidemokraattinen projekti. Ja erittäin onnistunut sellainen.

Näemme jatkuvasti apua tarvitsevia lapsia, aikuisia ja vanhuksia. Maailma ei ole vielä valmis. Sosiaalinen eriarvoistuminen periytyy ja asian korjaaminen vaikuttaa haasteelliselta. Mutta kukaan ei ole enää syntyjään tuomittu alemman luokan jäseneksi. Tavoitteenani on pitää huoli, että tulevatkin sukupolvet voivat nauttia laadukkaasta maksuttomasta koulutuksesta ja muista palveluista ja elää hyvän tasapainoisen elämän vaikka sattuisikin syntymään vähävaraiseen perheeseen.

Kuinka ympäristöä suojellaan?

Hei hulinaa. Kunnallisvaalikiireet ovat vieneet kaiken liikennevän ajan. Tunnelma on suht positiivinen, joskin vaalijulisteita rikotaan enemmän kuin koskaan ja enteet talouden tulevaisuudesta heikkenevät jatkuvasti. Helpolle kaudelle en ole pyrkimässä.

Aika yleinen syy olla äänestämättä Raaskaa tai SDP:tä tuntuu olevan se, että vihreät ajavat paremmin ympäristön asiaa. Se on kyllä väite, josta pakkaan loukkaantumaan. Peilaan omaa ideologiaani usein historiaan ja tässäkin tapauksessa on syytä lähteä 1970-luvun alusta, jolloin Sdp laati ensimmäisen ympäristöohjelmansa. Sdp:n aloitteesta perustettiin myös mm. ympäristöministeriö.

Mutta viime aikojenkaan poliittiset päätökset eivät tue yleistä käsitystä vihreiden ympäristöosaamisesta. Lähinnä joukkoliikenteen rahalisäyksissä rintamamme ovat pitäneet yhtä. Ja siinäkin suhteessa Suomen hallitus on tuottanut pettymyksen myöntämällä huomattavasti kaavailtua pienemmän tuen suurten kaupunkien joukkoliikenteelle - vihreät mukana. Sen sijaan polttoaineen verotuksen yhteydessä myös joukkoliikenne ajettiin kaiken muun liikenteen tavoin ahdinkoon. Veropäätöksin hallitus päätti tukea myös mm. citymaastureiden ostamista.

Turussa minua nyppii parikin asiaa. Toinen on taannoinen päätös olla keskittämättä jätehuollon kilpailutusta, missä vihreiden ryhmä hajosi. Osa vihreistä oli sitä mieltä, että voidaan jatkaa nykymeinikiä siten, että eri firmojen rekat pörräävät vähän väliä eri puolilla kaupunkia sen sijaan että päätöksellä olisi ajettu päästöt huomattavasti alhaisemmiksi. Samalla jätehuollon kustannukset ajettiin huomattavan korkeiksi, esim. Tampereen hinnat ovat paljon halvemmat kyseisen kilpailutuspäätöksen takia.

Entäpä jätteiden loppusijoitus? Lounais-Suomen Ympäristökeskuksen tuella saatiin kaadettua uuden jätteenpolttolaitoksen rakentaminen. Vasemmistoliitto ja Vihreät saivat "ympäristötietoisen" tahtonsa läpi. Ei tehdäkään jätteistä energiaa vaan rahdataan ne vaikkapa Saksaan!

Enkä minä ymmärrä tiiviin kaupunkirakentamisen vastustamistakaan, mihin mainitut kaksi puoluetta usein mielellään syyllistyvät. Jos haluamma vähentää päästöjä, on meidän sijoitettava ihmiset, palvelut ja työpaikat mahdollisimman lähelle toisiaan. Jonkun idylli saattaa kärsiä (vaikkapa Raunistulassa), mutta puhtaamman ympäristön ja Itämeren takia pitää joskus tehdä uhrauksia.

Toki kyseisillä puolueilla on paljon oikeanlaisiakin näkemyksiä ympäristön suojelemisesta, mutta ei pidä asettaa puolueita vastakkain tässä asiassa, koska kukaan ei ole syytön. Sdp antoi lamavuosina periksi muutamista ympäristötavoitteistaan ihmisten hädän edelle, enkä osaa siitä oikein moittiakaan. Ne periksiannot on kuitenkin jo otettu takaisin.

Myynneilläkö säästöjä?

Näiden kunnallisvaalien keskeisin kysymys on (tai ainakin pitäisi olla) miten saamme kaupunkimme erittäin huolestuttavan taloustilanteen korjattaua ilman että peruspalveluiden määrä tai laatu laskee.

Kaupunginjohtaja Armas Lahoniityn (sd) jäädessä eläkkeelle kassavarannot olivat jo hupenemaan päin ja oli selvästi nähtävissä, että taloustilanne vaatii korjausliikettä. Tilalle palkattiin Seinäjoen kaupunginjohtajana näyttöjä antanut Kuntaliiton varapuheenjohtaja Mikko Pukkinen (kok.) jolta odotettiin suuria talouden tervehdyttämiseksi. Turun kaupungin alijäämä on monikertaistunut tämän palkkauksen jälkeen: hallinto on paisunut edelleen suurimman puolueen Kokoomuksen tuella, mutta säästöjäkään ei ole löytynyt. Osan syystä voimme ottaa sosialidemokraattien niskoille: vaatimuksestamme työvoimaa on lisätty ja vakinaistettu myös suorittavaan portaaseen lähinnä vanhustenhuoltoon. Näin olemme saaneet lääninhallituksen vähimmäisvaatimukset täytettyä.

No mitä uusi kaupunginjohtaja on tuonut tullessaan: Hän aloitti kautensa esittämällä, että valtuuston päätöksestä huolimatta Kristiinankatu 1:n kiinteistöä ei pidäkään myydä. Hieman myöhemmin hän on esittänyt mm. rakennettavaksi Turkuun ns. Hämähäkkitontille suurta musiikki- ja kongressitaloa hintaan 70 miljoonaa €. Eli menoja olisi kyllä tiedossa lisääkin.

Säästöpuolella kaupunginjohtajan johdolla valmisteltiin esitys, jonka säästövaikutusten laskettiin olevan 30 miljoonaa €. Esityksen keinoista hyväksyttiin heti noin puolet, eli tietohallinnon ja hankintojen keskittäminen. Sdp katsoi, että nämä toimenpiteen voidaan hyväksyä talouden tasapainottamiseksi.

Toinen puoli säästöistä perustui Turun vuokrataloyhtiöiden myymiseen, vanhustenpalveluja tuottavan Myllykoti Oy:n myymiseen, eräiden kaupungin teknisen sektorin liikelaitosten myymiseen sekä kaupungin tekstiilihuoltoyhtiön myymiseen. Myyntitulot rahastoistaisiin ja korkotuloilla rahoitettaisiin alijäämää. Kivalta kuullostaa? Jos ei oteta huomioon sitä, että tuhannet vuokrataloasukkaat ja kaupungin työntekijät saisivat käytännössä samalla potkun persauksiin tai ainakin joutuisivat elämään sen uhan alla. Tai sitä, että myynnit eivät tosiasiassa toisi minkään valtakunnan säästöjä, vaan päin vastoin.

Vuokrataloyhtiöille löytyisi toki ostajia ja myyntitulo olisi valtava. Miksi? No tietenkin siksi, että niistä on saatavissa suurenmoinen tuotto. Kun seuraa rahastomarkkinoiden tilannetta, on helppo oivaltaa kiinteistöbisneksen turvallisuus. Vuokratalot eivät rasita kaupungin taloutta millään tavalla. Tällä hetkellä vuokratalojen tuotolla korjataan fiksusti asuntoja sitä mukaa kun on tarvetta. Hätätapauksessa tuoton voisi kuitenkin tulouttaa myös kaupungille. Yksityisessä omistuksessa voidaan kuitenkin pitää varmana, että vuokria nostetaan ja lystin maksaja olisi Turun kaupungin sosiaalitoimi. Lopulta mitään säästöä ei synny, mutta omaisuus on mennyt.

Entäpä Myllykoti? Se tarjoaa esimerkiksi vanhusten pitkäaikaissairaanhoitoa noin 20 € halvemmalla per vuorokausi kuin yksityiset palveluntarjoajat keskimäärin. Kun puhutaan kymmenistä vuoteista ja 365 vuorokaudesta vuotta kohti, on helppo laskea, että myyntitulo olisi hetkessä valunut yksityisiin käsiin. Oleellista on, että 100 % kaupungin omistama palvelutalo ei pyri voittoon vaan laadukkaisiin palveluihin oikealla hinnalla. Myynnillä menettäisimme merkittävän verrokin markkinoilla, joissa kilpailua ei ole vielä riittävästi.

Sama pätee tekstiilihuoltoyhtiöön. Tampereen esimerkki kertoo, että palvelun hinta nousi heti tuntuvasti, joten myynti oli hetken ilo. Teknisen sektorin puolella jo nyt ostetaan liikaa kalliita palveluita aloilla, joissa työt kannattaisi tehdä omana työnä.

Esitykset eivät siis perustu taloudelliseen järkeen. Mistä on kyse? Nähdäkseni kyse on ideologisesta ohjelmasta, jossa halutaan voittoa yksityisiin taskuihin. Onhan kaupunginjohtajan oltava poliittinen henkilö, koska hän on poliittisella paikalla Kuntaliiton hallituksessa Kokoomuksen mandaatilla. Kokoomus on ilmoittanut tukevansa tehtyjä esityksiä. Näissä vaaleissa ratkaistaan, millä arvoilla kaupungin omaisuutta jatkossa hallitaan - vai hallitaanko!

Nuorisotalo on nuorisotalo

Muutama päivä sitten uutisoitiin Turun nuorisotoimen harkitsevan Varissuon nykyisen nuorisotalon sulkemista ja uuden avaamista Varissuon kirjaston yhteydessä. Turun kaupungissa haetaan säästöjä kiinteistöistä luopumalla ja palvelusektorin tiloissa se usein on helpointa. Ehdotus kuullostaakin ensi hätään kelvolliselta.

Olin nuorisolautakunnan puheenjohtaja silloin kun Varissuon silloisesta nuorisotalosta annettiin siivu kansainväliselle koululle. Silloiseen käyttöön nähden koko talo oli liian suuri ja suurimpia käyttäjäryhmiä olivat eläkeläisjärjestöt (missä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta ne eivät olleet meidän hallintokuntamme ydintoimintoja, ja rahasta oli silloinkin kova pula). Sen jälkeen alueelle on avattu Majanummen koululle yhdistysten talo, mistä eläkeläisjärjestöt ovat paikkansa löytäneet.

Vieläkö nuorison on annettava periksi? Nuorisotalo on nuorten oma paikka, eikä kirjaston nurkkaus. Etenkin Varissuolla, jossa lapsia ja nuoria on verrattain paljon, etnisiä ryhmiä on useita ja nuoret vaativat runsaasti osaavaa aikuista tukea, nuokkarin merkitys on suuri. Olisiko kirjaston hyyryläiseksi siirtyminen edullista nuorille? Olisiko rahallinen säästö merkittävämpi kuin menetteävät olosuhteet? Varissuon nuorisotalo on nuorisotoimen tärkeimpiä yksiköitä, missä palvelun laatu ei saa kärsiä, ja sehän kärsii, kun asetetaan rajoituksia oman tilan käytölle
Mielestäni kirjastossa on myös otettava kirjaston muut käyttäjät huomioon ja melutaso on pidettävä alhaalla.

Nuorisotoimi on tehnyt Turussa suhteessa eniten säästöjä kiinteistöjen käytön suhteen. Se olisi huomioitava laadituissa kiinteistöjen vähentämissuunnitelmissa. Kun nuorisotoimi siirtyi Vimmaan, Palatsin vanha kiinteistö jäi tyhjilleen ja rasittaa kaupungin taloutta siellä edelleenkin. Myykäämme ensin nykyiset turhat kiinteistöt ja jätetään Varissuon nuokkari täyttämään omaa tärkeää tehtäväänsä nykyisellä paikallaan.

Yhdistystoiminnan uusia tuulia

Suomen sanotaan olevan yhdistystoiminnan luvattu maa. Samalla kuulemme uutisia lukuisten yhdistysten ja nuorisojärjestöjen laskevista jäsenmääristä ja aktiivisuudesta. Jo pitkään minustakin on näytänyt siltä, että etenkin nuorisojärjestöt partiosta lähtien kärsivät uusien jäsenten vähyydestä. 1970-luvulla järjestötoiminta vei ihmisten vapaa-ajasta karhunosan. Nytkin vapaa-aika on täynnä toimintaa, mutta yhä enemmän erikoistutaan jo pienestä pitäen johonkin urheilulajiin tai musiikki-instrumenttiin. Vapaa-ajasta kilpailee myös vapaa-aika - siis oleskelu perhepiirissä. Enkä moiti mitään mainituista korvikkeista.

Vanhat yhdistykset jatkavat mutta vaikka jonkun verran tulee uusia toimijoita, ei se riitä korvaamaan luonnollista poistumaa. Voi ajatella, että monet yhdistykset ovat olleet poikkeuksellisen suuria ja nyt normalisoituvat kokonsa puolesta. Toisaalta rinnalle tulee koko ajan uusia aktiivisia yhdistyksiä. Eli näyttää siltä, että Suomi on edelleenkin yhdistysten luvattu maa, mutta yhä monisäikeisempi ja sirpaleisempi.

Kävin tutustumassa yhteen suhteellisen uuteen yhdistykseen, Turun seudun nivelyhdistykseen Aninkaistenkadulla. Yhdistys tarjoaa apua, kerhotoimintaa ja tukea niveltautiasioissa. Esimerkiksi anoppini, joka sai kesällä polven tekonivelen, liittyi yhdistykseen ja hän on kehunut saaneensa yhdistykseltä paljon hyödyllistä tietoa ja tukea. Jäsenmäärä ylitti nopeassa tahdissa 1000 rajapyykin.

Kuten monella muullakin vasta-alkaneella yhdistyksellä, nivelyhdistykselläkin innon ja jäsenmäärän sijaan ongelmana on käyttövarat. Se peittoaa toiminnallaan monet perinteikkäät yhdistykset, mutta uutena yhdistyksenä sen on vaikeampi päästä kaupungin vakiintuneiden avustuksensaajien joukkoon, onhan vanhoille tutuillekin tarjolla lähinnä kurjuutta. Ilman aktiivisia vapaaehtoisia toimihenkilöitä yhdistys olisi jo lakannut toimimasta. Mistä apu?

Turun kaupungin olisi syytä löytää tulevalla vaalikaudella riittävät keinot turvatakseen vapaaehtoisen yhdistystoiminnan uudet muodot. Toiminta ei saa jäädä kiinni yksittäisten toimijoiden jaksamisesta. Siinä määrin tämän kaltaiset säästävät panostuksia yhteiskunnalta. Tilanne on vaikea, kun kaupunki on talousvaikeuksissa ja vanhatkin yhdistykset tarvitsevat tukensa. Hyvällä tahdolla tilanne varmasti kuitenkin ratkeaa.

Tuttu ja turvallinen?

Turun Sanomat uutisoi tänään 26.8.2008 kunnallisvaaliasetelmista. Jo aikaisemmin lehti esitteli Kokoomuksen ehdokaslistaa kertoen mm. että "lähes puolet ehdokkaista on uusia". Sdp:n osalta lehti totesi puolueettomaan tyyliinsä, että Sdp:n lista on kuten puheenjohtajansa Seppo Lehtisen slogan "tuttu ja turvallinen". Olen kohtuullisen pahoillani luodusta vastakkainasettelusta. En siksi, että tuttuudessa ja turvallisuudessa olisi jotakin pahaa, vaan siksi, että olemme osittain pakon edessä ja osin tietoisesti hakeneet hallittua muutosta ryhmään ja uusia kasvoja.

Sdp:n listalla on 52 uutta ehdokasta vuoden 2004 vaaleihin nähden. En ole matemaattisesti kyvykäs, mutta minun käsitykseni mukaan 52 on yli puolet sadasta. Turun Sanomien mukaan lista on siis tuttu ja turvallinen mutta Kokoomuksen lista on uudistunut. Millä logiikalla? Sdp:n ehdokkaista 18 on 30-vuotiaita tai sitä nuorempia. Mutta varsinainen uutinen mielestäni on suuri määrä aiemmin kadoksissa olleita kolmi- ja nelikymppisiä.

Viittaako turvallisuuteen se, että Sdp:stä on luopumassa kuusi suosittua valtuutettua Pertti ja Kirsti Paasio suurimpina ääniharavoina? Minusta tilanne on suorastaan kihelmöivä. Pystyvätkö uudet haastajat pitämään luopujien äänet? Ketkä nousevat vapautuneille paikoille? Kokoomuksella on muuten luopujia huomattavasti vähemmän kuin Sdp:llä joten vaihtuvuus tullee olemaan vähäisempää ja ääniharavina vanhat tutut Ilkka Kanervan johdolla.

Haastajia, joilla on hyvät saumat, on sdp:n listalla paljon. Onnistuneella kampanjalla Sdp pystyy pitämään asemansa tai jopa nousemaan kaupungin valtapuolueeksi. Nyt on nähty viimeiset 12 vuotta, mihin on johtanut kokoomuksen hegemonia. Yhteistyötä pitää jatkaa talouden tervehdyttämiseksi mutta aloite voisi olla välillä inhimillisissä mutta jämpteissä käsissä, eli Sdp:llä.

Voisiko Turun Sanomien lähestymistavalla olla joitain ideologisia tarkoitusperiä?

Omaishoitajan arki

Eräs kunnallisvaaliehdokkaamme kävi tänään luonani. Hän kertoi, että kesä on mennyt 89-vuotiasta äitiä hoidellessa Uudessakaupungissa. Muut lapset asuvat vielä kauempana äidin sijoilta, mutta vuorovedoin häntä hoidetaan. Pää toimii, mutta siivous, kaupassakäynti ja sairauden jälkeinen kuntoutus vaativat apua. Itse toimimaan tottunut rouva purkaa tietysti turhautumistaan siihen lähimmäiseensä, joka eniten auttaa. Tinki on raskas, mutta arvokas.

Ehdokas kertoi aikovansa pyrkiä vaikuttamaan omaishoitajien aseman helpottamiseen ja kotisairaanhoidon palvelujen lisäämiseen, kun nyt on tutustunut omaishoitajan arkeen. Asian hyväksi on pitkään toiminut mm. Omaishoitajat ja läheiset -liitto, mutta kuntia ja muita rahoittajia tarvittaisiin hätiin.

Itse olen saanut hieman häivähdystä siitä, mitä se on. Anoppi muutti joku vuosi sitten Turkuun asuttuaan siihen saakka pääkaupunkiseudulla. Polvivaivat seurasivat mukana ja hän lähti jonottamaan keinoniveltä. Ylpeydellä voimme todeta, että operaatio, jota Helsingissä saisi jonottaa kolmekin vuotta, tuli täällä puolessa vuodessa. Kallis operaatio vaatisi vielä kotona tehtävää kuntoutusta ja jälkiseurantaa. Nykyisellään tämä on potilaan ja tämän läheisten aktiivisuuden varassa. Ilman kuntoutusta kallis operaatio on turhanpäiväinen ja se saadaan uusia.

Ei muuten tekisi mieli kokeilla: polvi irrotettiin ja sen tilalle laitettiin uusi muovinen. Anoppi kuunteli musiikkia siinä vieressä, kun nukutusta ei anneta komplikaatioiden pelossa. Sitten vaan hakasilla ja tikeillä kiinni. Sattuipa niinkin, että kipulääkepumppu oli ensimmäisen yön tukossa. Ja kyllä kuulemma sattuikin.

Olemme Annikan kanssa käyneet anopin urheaa kultaista noutajaa Akua lenkittämässä kolmasti päivässä. Kaupassa on tullut käytyä ja ruokaa tehtyä. Ei voi väittää, että kesäloman lopulla ja töiden juuri alettua urakka olisi kohtuuton, mutta työtahdin kiihtyessä asioiden sovittaminen käy yhä haasteellisemmaksi. Vaikka toki Akun kanssa ulkoilu on mukavaa vastapainoa toimistossa kökkimiselle.

Osaan jo aika hyvin eläytyä siihen, mitä se vaatisi, jos toinen olisi täysin armoillasi, eikä kyseessä olisi tilapäinen vaiva, vaan pysyvä hoitosuhde. Kiitos ja kumarrus niille, jotka niin tekevät. Tämä joukko ei tule pienenemään, vaan vanhusten kunnon kohetessa pikemminkin päin vastoin. Yhteiskunnan on kyettävä tavalla tai toisella vastaamaan tähän haasteeseen.

Verot laskee - kansa hurraa!

En ole ekonomisti, enkä kansantaloustieteilijä. En siis osaa kirjoittaa merkittäviä analyyseja nykyisen veropolitiikan vahvuuksista ja heikkouksista. Etenkään vahvuuksista. Siksi tyydyn pieneen kansanmiehen pähkäilyyn.

Suomen tasavallan hallitus ilmoitti ylpeänä laskevansa tuloveroa tasaisesti tulotasosta piittaamatta. Ihmiset ovat hyväntuulisia. Onhan hallitus ensin ilmoittanut laskevansa ruuan arvonlisäveroa ja metsäomistuksistaankin köyhä kansamme saa nyt suuremman tuoton, kun verokarhu ei vie kaikkia tuohia.

Kärpän Unto kävi talolla ja kertoi eräiden eläkkeellä olevien tovereidensa iloinneen valtion tuloveron laskemisesta. Unto oli kysynyt tuttavaltaan kuinka paljon tämä tienaa. Kävi sitten ilmi, että itse asiassa riemuitsija saa niin pientä eläkettä, että hän ei edes maksa valtion veroa, vaan pelkkää kunnallisveroa. Eipä voi sitten alennuskaan olla järin merkittävä. Suurituloisille veroale sen sijaan on merkittävä.

Ruuan arvonlisäveron alentaminen on useiden asiantuntijoiden suulla todisteltu tehottomaksi keinoksi kuluttajan ja valtiontalouden kannalta. Se nyt vaan oli pakko tehdä, kun KePu oli sen maajusseille luvannut. Valtio menettää valtavat verotulot ja voiton käärivät maanviljelijät ja kauppiaat. On sekin yhdenlainen tulonsiirto. Kansaneläkkeen varassa elävä tahi opiskelija saa sen kuuluisan luun käteensä. Onneksi kaikki metsää omistavat opiskelijat saavat nyt paremman tuoton omistukselleen.

Saman aikaisesti luemme uutisista, että taksat nousevat. Viimeksi eilen kerrottiin, että televisiolupamaksu nousee 10 € kerralla. Lämmitys- ja polttoainekustannukset ovat jo nousseet aiemmin, joten aiemmat palkankorotukset syödään tehokkaasti.

Kun kunnallisveroja ja taksoja nostetaan, lähestytään tasaveromallia. Valtio antaa ja valtio ottaa. Kuntien on pakko nostaa maksuja, mutta valtio pienentää samassa suhteessa valtionapuja. Kierre on valmis. Kunnat joutuvat ahdinkoon, mutta suurituloiset ostavat palvelunsa yksityisiltä. Onhan selvä, että taksat (esim. televisiolupamaksu) ovat samat suurituloiselle perheelle kuin yksin elävälle eläkeläiselle tai opiskelijalle.

Kuntien talous kurjistuu ja palvelut sitä myöden. Rikkaat pärjäävät paremmin, köyhä kärsii pahiten. Valtio on porvarihallituksen aikana pistänyt edellisten hallitusten teettämän hyvän talouden hyödyttämään rikkaita suurin veronalennuksin. Ja kansa hurraa.

Mukavaa ajanvietettä historian harrastajalle

Eilen pyhäehtoolla Caius Julius Caesar sai melkoisen määrän tikarinpistoja loistavassa tv-sarjassa Rooma. Se oli jo toinen kerta lyhyen ajan sisällä ja jaksoin silti katsoa sen uudelleen. Yleensä en anna suurta arvoa tv-sarjoille, enkä etenkään niiden uusinnoille, mutta nyt oikein odotin seuraavia jaksoja.

Neloskanava on tuottanut Suomeen myös toista erinomaista historiallista tv-sarjaa Tudors, joka kuvaa Henrik VIII:n hovin elämää. Pelkään kovasti, että uutisoinnit koskien sarjan huonoja katsojalukuja johtavat sarjan hyllyttämiseen. Pitäisi päästä näkemään jokaisen vaimon vaiheet ja mallin mitoissa olevan pääosan esittäjän lihominen jälkipolville tuttuihin mittoihin.

Mikä näissä sarjoissa sitten viehättää? Onhan epookkileffoja ilmestynyt tasaisin väliajoin ja historiallisia sarjojakin ihan mukavasti. Ehkäpä nyt sarjojen dramaturgit ovat vihdoin päässeet ällöttävästä ihanteellisuudesta ja anakronismien viljelemisestä koskien jalosukuisten vaiheita. Luonnekuvaukset ja ajan tavan kuvaukset ovat aidon tuntuisia. Käsikirjoittajat ovat käyttäneet suurta luovuutta keksiessään sivujuonteita ja täydentäessään historiankirjoituksen jättämiä aukkoja, mutta nekin on tehty tyylillä. Eihän kukaan tiedä, mitä oikeasti tapahtui 1500-luvun alun Englannissa ja miten ihmiset ajattelivat. Saatikka sitten 2000 vuotta sitten Roomassa. Mutta luodut arvaukset ovat uskottavia.

Ns. jeesustelua on siis aika vähän. Orjien asema kuvataan oikein ja tunteet on sysätty nurkkaan. Senaattoriksi edennyt sotilas esitetään Roomassa poikkeavana hörhönä, koska hän oikeasti rakasti vaimoaan, eikä uittanut vehjettään joka paikassa. Henrikin vaimojen ja näiden lähisuvun motiivit ovat hieman epäilyttäviä. Uskonnon nimissä käytiin häikäilemätöntä valtapolitiikkaa ja Henrik kuvataan täysin megalomaanisena pojankloppina (mitä hän ilmeisesti olikin, mutta samalla menestynyt kuningas).

Jos nyt pitää hakemalla hakea asenteellisuutta, niin Tudorsin käsikirjoittaja pitää selvästi katolisia muita jalompina ja anglikaaneja pelkkinä valtaa tavoittelevina roistoina. Tosin katolisillakin on puutteensa, paavi eli yltäkylläisyydessä ja Rankan kuningas vaihtoi leiriä kuin sukkia, mutta ne puutteet ovat sittenkin vähäisempiä ja inhimillisempiä. Oma näkemykseni on, että tuona aikana yksikään uskontokunta ei ollut muita parempi - kaikki olivat yhtä sekularisoituneita ja vallantäyteisiä.

Tällaisia sarjoja toivon lisää. Kuvattaessa valtapoliittisia vaiheita ja hovin juonenkäänteitä ei unohdeta arjen ja rahvaan kuvausta, ajan asenteiden ja ilmiöiden kuvaamista, myös vaatteet ja ruokalajit, tavat ja uskomukset kuvataan hyvin realistisen tuntuisesti. Historia on usein fiktiota mielenkiintoisempaa (ainakin historian tutkijalle). Kiitos Neloselle hyvistä ohjelmavalinnoista.

Suomenkin historiassa riittäisi vaiheita sarjojen tarpeiksi. Harmi vain, että väkeä on niin vähän, ettei sarjan tekeminen vaikkapa Juhana-herttuan ja veljensä Eerikin taikka Sigismundin ja Kaarle-herttuan välisestä valtataistelusta taitaisi kannattaa. Toisaalta olihan Hovimäki hyvä yritys ja alku - vielä kun karsitaan kansainvälisten esimerkkien mukaan ylimääräistä ihanteellisuutta ja "jeesustelua", syntyy varmaan ihan hieno historiankuvaus Suomestakin.

On mukava tulla todistetusti luetuksi

Kirjoitin kesäni ratoksi Kirjoittajavieras -kolumnin Turun Sanomiin mielestäni erittäin tärkeästä aiheesta palvelujen järjestämisen kannalta. Laitan sen tämän pienen kommentin perään.

Epäilin jo etukäteen, että erityisesti Betaniakodin kohtaloa koskeva osuus voi herättää sanomista. Toisaalta pelkäsin, ettei kirjoitus herätä mitään kenessäkään. Turhaan. Kirjoitus julkaistiin viime perjantaina 11.7.2008 ja heti lauantaina oli asiallinen joskin kipakka vastine Betaniakodin aiemmin omistaneen yhdistyksen edustajilta. Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään, mutta herättää kylläkin ajatuksia asiasta. Nopeasta ja kiivaasta rektiosta tuli mieleen, että ehkä taustatyössä ei olisi pitänyt tyytyä pelkkiin muistikuviin aiheesta. Enkä minä tietenkään voi tietää lopettamisen todellista motiivia, kunhan provosoin. Toisaalta tuli mieleen vanha sananlasku koirasta, kalikasta ja älähdyksestä.

Vastineen kirjoittajat painottavat, että Betaniakodin lakkauttaminen tapahtui hyvässä yhteisymmärryksessä kaupungin kanssa. Olin siellä hieman minäkin. Minun muistikuvani mukaan kaupungille ilmoitettiin ystävällisesti, että toiminta lakkaa. Vanhuksille piti löytää uusi paikka. Kaikki eivät mahtuneet Iso-Heikkilään. Toivottavasti mahtuvat jatkossa. Osa laitettiin Portsakotiin, minne oli tarkoitus alun perin sijoittaa väärillä hoitopaikoilla olevia vanhuksia esimerkiksi TYKS:istä. Ei kai siinä muukaan auttanut vaikka hetki oli kaupungin kannalta eritäin huono. Avun tarvitsija on kuitenkin aina pääasia.

Meidän entinen naapuripariskuntamme muutti Betaniakotiin kolme vuotta sitten siinä uskossa, että se on heidän viimeinen muuttonsa. Ei kulunut kauan, kun tuli ilmoitus uudesta muutosta. Ei se nyt hirveän suunnitelmalliselta alasajolta mielestäni näyttänyt.

Ja tässä alkuperäinen kirjoitukseni:

Myllykodin myyminen olisi tuhlausta

Turun kaupungin taloudessa on kymmenien miljoonien vääristymä, jota on lähdetty oikaisemaan kaupunginjohtajan talousohjelmalla. Osa säästötoimenpiteistä on järkeviä, osa ei. Vuokrataloyhtiö Lehtolaakson myyntiehdotusta on kritisoitu, ja minäkin suhtaudun asiaan kielteisesti. Sellaiset myynnit ovat tyhmiä, jotka tulevat toisesta taskusta viemään vielä enemmän, kuin mitä myyntitulon rahastoitu tuotto olisi.

Niinikään vanhusten palvelutalo Myllykoti Oy:n myyminen olisi vikatikki. Ensinnäkin kaupunginjohtajan alkuperäisessä talousohjelmassa esittämä arvio hinnasta on liioiteltu. Korjausvelkaisesta Myllykodista ei voi saada kolmen, saatikka kymmenen miljoonan myyntituloa, kun uuden rakentaminen tulisi kuitenkin kannattavammaksi. Puoltatoista miljoonaakin voidaan pitää optimistisena arviona.

Myllykodin toiminta on Turun kaupungille tuiki tarpeellista. Vanhusten laitospaikkoja tarvitaan enemmän kuin mitä pystytään osoittamaan. Kaupungin tulisikin aloittaa välittömästi uuden vanhusten hoitolaitoksen rakentaminen eikä miettiä yhdenkään myymistä.

Myllykoti tarjoaa erittäin laadukkaita vanhusten hoiva- ja pitkäaikaissairaanhoidon palveluja. Palaute palvelun laadusta on positiivista. Myllykoti pystyy kilpailemaan työntekijöistä yhä kiristyvillä markkinoilla ottamalla työntekijöiden jaksamisen tosissaan huomioon.

Korkeasta laadusta huolimatta Myllykoti tarjoaa palvelujaan Turun kaupungille niin halvalla, että esimerkiksi pitkäaikaissairaanhoidon kilpailutuksessa vastaavaan hintaan pystyy vain Lähimmäispalveluyhdistyksen ylläpitämä Kotikunnas, joka myös on tunnettu laadusta. Kaikkien yksityisten voittoa tavoittelevien toimijoiden hinnat ovat reilusti korkeammat. Myynnistä koituvat tulot olisi alta aikayksikön tuhraantuneet korkeampiin hintoihin, ja erotus menisi suoraan uusien omistajien kukkaroon. Talon ostamisesta koitunut lasku tietysti kuoletettaisiin näillä korkeammilla hinnoilla.

Kaiken lisäksi Myllykoti 100% kaupungin omistamana osakeyhtiönä on luotettava yhteistyökumppani. Kaupunki tuskin menettelisi kuten yksityisen Betaniakodin tapauksessa meneteltiin. Omistaja päätti lakkauttaa Betaniakodin toiminnan ja jättää vanhukset kaupungin kontolle huomattuaan, että asuntoina sama kiinteistö tuottaa paremman voiton. Vanhukset eivät siis tuottaneet omistajalleen tarpeeksi, joten heidät laitettiin pihalle.

Kilpailua tulee hyödyntää sellaisilla alueilla joissa kilpailun voidaan todeta olevan rehellistä ja aitoa. Vanhustenpalvelujen osalta kaikki palveluntarjoajat tietävät, että kaupunki joutuu ostamaan kaiken minkä saa, joten hinnan suhteen ei ole mitään estoja. Siksi olisi tyhmää luopua oikean hintatason mittaavasta palveluntarjoajasta.

Hyvää Jussia!

Minulla on kaksi lempijuhlaa. Vappuna vedän kovat kaulaan ja olen ylevällä mielellä koko suomalaisen työn juhlan. Perversioni on marssimusiikin kuunteleminen: TTY:n soittokunta saa minut hyvälle tuulelle. Ehkäpä sukupolvien vaihtuessa marssiminen ja soittaminenkin sujuvat taas yhtä aikaa.

Vuoden toinen kohokohta tulee melkein heti perään. Keskikesän juhla, Suomen lipun juhla eli Juhannus on minulle tunteikas tilaisuus, mutta eri tavalla kuin vappu. Juhannuksena rentoudutaan ja ollaan läheisten seurassa. Saunominen, syöminen, kaljoittelu ja pitkään nukkuminen kuuluvat onnistuneeseen jussiin. Tuhmia taikojakin voisi harkita, jos saunomiselta, syömiseltä, kaljoittelulta ja pitkään nukkumiselta kykenisi.

Myös meri kuuluu Juhannukseen. Rissasen Tuomas huolii perinteisen ystävällisesti minut ja nykyisin myös armaan vaimoni ristiksensä paatilleen. Perinne on jatkunut eräin keskeytyksin vuodesta 1994 lähtien (kyllä sitä tuntee itsensä jo vanhaksi ukoksi!). Olen käyttänyt Rissasen meriläisen useasti kivillä ja sotkenut alasalongin milloin milläkin, mutta onneksi tulee aina talvi aikaa unohtaa menneet. Seurueet ovat myös olleet monipuolisia ja poikkeuksetta upeita. Mahtavaa, että perinne jatkuu.

Vietin yhden Juhannuksen täällä Suomen kulttuurin kehdossa, pohjoismaiden Roomassa elikkä synnyinkaupungissani Turussa. Se oli hirveätä. Vuosi oli 1996 ja minä yritin lukea pääsykokeisiin. Mutta kun minä jäin kaupunkiin niin kostoksi Rissanen venekuntineen jäi myös. Se oli uhrautuvaa, mutta lukemisesta ei tietenkään tullut mitään. Kaupungissa oli kaksi baaria auki, niissä oli muutama hassu meidän lisäksemme ja kadut olivat muuten autiot. Minusta tuntuu että kaikki kaupunkiin jääneet kriminaalit tulivat minun kotiini jatkoille. Juhannuspäivä menikin sitten siivoillessa. Pääsin siitä huolimatta yliopistoon. Mutta samalla päätin, että se oli viimeinen juhannukseni kaupungissa.

Juhannuksen jälkeen lähdemme pörräämään ympäri saariston kauneimpia kohteita. Se kannattaa nyt kun polttoöljy on niin halpaa. Moikataan kun tavataan.

Tällaisin tarkoitusta vailla kirjoitetuin horinoin toivotan kaikille mukavaa Juhannusta ja rauhoittavaa kesää. Pitäkää vetskarit kiinni.

Hyvin meni turkulaisittain... ja muutenkin

Sdp kokoontui erinäisten hälyjen saattelemana Hämeenlinnaan linjaamaan seuraavien vuosien politiikkaansa ja valitsemaan puolueelle kokonaan uutta johtoa. Tiedettiin, että Heinäluoma ja Feldt-Ranta jäisivät syrjään. Halukkaita paikoille oli todella runsaasti. Asetelma suosi osaavia turkulaisia. Etukäteen juntatuissa jutuissa kun turkulaiset harvemmin ovat päässeet juhlimaan.

Turun poliittinen yhteydenpito valtakunnantasolle on viime vuosina jäänyt kokoomuksen ja eräiden yksittäisten pienten puolueiden kellokkaiden harteille. On ollut Itälää ja Kanervaa, nyt uusina niminä mm. Wallin ja Niinistö. Sdp:n yhteydenpito on jäänyt muutamien seniori-taustavaikuttajien varaan.

Nyt tilanne muuttui kertaheitolla. Ari Korhonen Turun Halisista valittiin Sdp:n puoluesihteeriksi politiikan raskaimpaan sarjaan. Eipä käy kiistäminen, että suurimpina vaikuttajina pidetään kolmen suurimman puolueen puheenjohtajia ja puoluesihteereitä. Painoarvo kasvaa yleensä vielä hallituksessa oltaessa. Mutta myös suurten puolueiden varapuheenjohtajat ovat usein niissä pöydissä, missä päätöksiä tehdään. Ilkka Kantola huudettiin kätten taputuksin Sdp:n 1. varapuheenjohtajaksi. Onnittelut herroille hienosta suorituksesta! Asiaa hehkutti myös Turun Sanomat pääkirjoituksessaan nimenomaan Turun edunvalvonnan kannalta. Vaikka Sdp onkin oppositiossa, että villojakin tullaan odottamaan parin vuoden sisällä. Uskon, että valinnat näkyvät. Ja lupaan toimia sen edistämiseksi.

Mutta Turun ohella jättimenestyksestä nautti Sdp. Jutta Urpilainen on vielä kirjoittamaton lehti, mutta edellytykset on todelliseen kasvojenkohotukseen. Jutta on erinomainen keulakuva ja pelinrakentaja. He muodostavat Arin kanssa melkoisen tarmokkaan ja osaavan parivaljakon ja pari näyttää myös tuoreelta ja hyvältä.

Nyt vain pitää pitää kieli keskellä suuta, etteivät seniorikansalaiset ja SAK:n miljoonainen väki tunne itseään hyljityksi ja käännä meille selkäänsä. Kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää. Niin ei saisi käydä.

Lukioiden paremmuus

Juhlimme eilen vaimoni Annikan valmistujaisia. Onnea rakkaalle maisterittarilleni. Annikan ja minun sukua sekä muutama Annikan opiskelukaveri kokoontui mukaviin pihakekkereihin. Kiitos kaikille. Lakkiaisjuhlia ja muita valmistujaisia oli eilen aika lailla ja Turun yö oli täynnä juhlakansaa.

Eilen tuli myös kuluneeksi 12 vuotta omista lakkiaisjuhlistani. Valmistuin Luostarivuoren lukiosta, jonka sain tänään lukea kuuluvan Suomen viiden parhaimman lukion joukkoon. Turun Sanomat esitti uutisen yhteydessä hyvä nettikysymyksen: Onko mielestäsi oikein, että lukioita laitetaan paremmuusjärjestykseen?

Luostarivuoressa oli fiksuja oppilaita ja opettajia ja näköjään on nykyäänkin. Rehtori Luojola nimittäin huomautti lehdessä, että vaikka siellä on toki tehty paljon työtä, on paremmat tulokset helppoa perustella sillä, että sisäänpääsykeskiarvo on 8,7. Sama oli vuonna 1993. Tunsin itseni 8,7 keskiarvolla ihan pöljäksi, eli ei se nyt ihan oikein mennyt niinkään (ei siksi ettenkö aina silloin tällöin olisi hieman pöljäkin - näin ajattelin viimeksi tänä aamuna eilisen juhlimisen jälkimainingeissa).

Luostarivuoressa oli jonkin verran opettajia, jotka opettivat koko ajan tähtäimessään ylioppilaskirjoitukset. Jälkikäteen ajateltuna metodi oli huono - kielen opetuksen pitäisi tähdätä kielen oppimiseen ja siihen motivoimiseen. Toki Luostarivuoressa oli paljon sellaisiakin opettajia, parhaiten mieleen jäi historianopettaja Timo Joutsamo, joka motivoi minua niin hyvin, että sai minut hakeutumaan yliopistoon lukemaan historiaa.

Mielestäni lukioiden rankkaaminen paremmuusjärjestykseen ei edusta hyvää journalismia eikä edesauta hyvää, tasapuolista ja laadukasta opetustamme. Ei pitäisi väheksyä niiden lukioiden työtä, jotka tekevät pienemmillä keskiarvoilla sisään päässeiden parissa loistavaa työtä. Päin vastoin, ne pitäisi nostaa jalustalle eikä Luostarivuoria ja muita korkean kynnyksen lukioita. Kun Pernon lukiota lakkautettiin, huonoja kirjoitustuloksia ja huonoa tavoitettavuutta käytettiin yhtenä perusteena. Se on perusteista minusta kaikkein huonoin. Pernon lukiossa oli todennäköisesti kaikkein haasteellisinta ja toisaalta tuloksekkainta opetusta ja sen lakkauttaminen oli kyseiselle kaupunginosalle suuri harmin aihe ja imagotappio.

Jos rankkauksia on pakko tehdä, voitaisiin korkeintaan laskea, kuinka paljon oppilaiden keskiarvot nousevat opiskeluvuosien aikana.

Eläinhoitola ja julkisuus

Minun on taas vaikea käsittää, millä tavalla Turusta on onnistuttu saamaan roisto asiassa, jossa se on pitkään ollut edelläkävijä. Eläinhoitola on tärkeä kohde, vaikka humanistina omassa arvojärjestyksessäni esim. lapset ja vanhukset menevätkin edelle. Kun olen lukenut sähköpostistani lukuisia vetoomuksia, käy niistä ilmi, että tyhmät Turun päättäjät haluavat lakkauttaa eläinhoitolan.

Olen yrittänyt turhaan etsiä yhtä päättäjää tai yhtä puoluetta, joka edes vihjaisi hieman siihen suuntaan, että haluaisi näin. Päin vastoin - ongelma halutaan ratkaista pikaisesti.

Vaikeutena on tietenkin raha. Vuonna 2004 tehdyssä hankesuunnitelmassa uusi eläinhoitola maksoi tietyn verran, niin on tunnettua, että rakennuskustannukset ovat nousseet noin 5 % vuosivauhtia. Lisäksi jossakin tuntemattomassa vaiheessa joku valmistelija on lisännyt suunniteltuihin 1000 neliön tiloihin 400 neliötä lisää, vaikka jopa Heidi Leyser on sanonut, että vaatimattomampikin riittäisi. Terveyslautakunta pyysi Turun talotoimea selvittämään, miten eläinhoitola saataisiin toteutettua nopeasti sille jo varatulla määrärahalla. Tämä selvitys on syytä tehdä, koska asiat on toteutettava niille varatuilla rahoilla ja satoja tarpeettomia neliöitä ei voi vain tupsahtaa jostakin.

Eli: rahat ovat olemassa, suunnitelma pitää vain palauttaa entiselleen. Poliitikot ovat yksimielisiä.

Toivon toki eläinhoitolan osalta pikaisempaa menettelyä kuin esim. Reilun kaupan kaupungin aseman tavoittelussa. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti Sdp:n ehdotuksesta marraskuussa 2007, että Turku tavoittelee reilun kaupan kaupungin asemaa ensimmäisenä Suomessa. Asia annettiin kaupunginjohtajan valmisteltavaksi. Asia tulee kaupunginhallitukseen päätettäväksi 2.6.2008. Neljän sivun esittelytekstiin ja mittaluokaltaan helppoon valmisteluun meni puoli vuotta!

Avain ekologisempaan liikenteeseen?

Vietimme Annikan kanssa lomaviikon ikuisessa kaupungissa. Rooma on historianharrastajan paratiisi. Vanhaa kiveä oli toisen päällä ihan riittävästi. Valtava kulttuuriperintö ihastuttaa mutta samalla jopa hieman hengästyttää. Ehkäpä kauniiden vanhojen rakennusten kauneus erottuisi vielä paremmin, jos rinnalla olisi hieman uusimpiakin kerrostumia. Toisaalta yhtenäiset kokonaisuudet ovat korvaamattomia aarteita.

Mutta voi sitä ilmansaasteen määrää. Seinät olivat pölyn peitossa. Raitis ilma piti hakea syvältä puistoista. Missä selitys? Ainakin osatekijä oli henkilöautojen valtava määrä. Opas kertoi, että autoilu on rajoitettua vanhan kaupungin alueella. Ajolupia myönnetään n. 60 000, mutta parkkipaikkoja on vain noin 13 000. Autoja ja skoottereja pörräsi joka paikassa. Se ei oikein sopinut kulttuurikaupungin arvolle. Parkkihalleja ei voi rakentaa purkamatta talokaunottaria eikä parkkiluolia kaivaa ilman valtavia arkeologisia kaivauksia. Yksityisautoilun vähentäminen ei onnistu rajoituksilla, eivätkä metrot ja bussit tunnu vetävän enempää porukkaa. Metrolinjoja tarvittaisiin myös enemmän, mutta sitäkin kaivamista rajoittavat arkeologian ja suhmuraisen politiikan pelisäännöt.

Turkua sanotaan Suomen Roomaksi seitsemine kukkuloineen. Myös ikä ja kulttuuriperimä oikeuttavat vertaukseen. Vertailin mielessäni myös liikennejärjestelyjä. Kotikaupungissani Turussakin kasvava yksityisautoilu on ongelma. Mikä neuvoksi?

En keksi muuta tapaa, kuin lisätä kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen vetovoimaa. Vanhoissa kaupungeissa kapeat kadut asettavat omat rajoitteensa pyöräteiden lisäämiselle. On siis vähennetävä maanpäällistä pysäköintiä. Mitä sitten tapahtuu henkilöautoille? No ne ajavat kauemmas ostareihin, jossei parkkitilaa ole. Eivät ne lopeta ajamistaan. Siksi on rakennettava maanalaista parkkitilaa. Kyllä kaupungin suurin ostoskeskus on turvattava keskustaan parhaiden joukkoliikenneyhteyksien päähän. Näin pidetään joukkoliikenne elinvoimaisena ja kun sitä vielä terästetään joukkoliikennekaistoilla ym. järjestelyillä, alkaa kehitys pikku hiljaa ruokkia itseään. Loppujen lopuksi keskustasta saadaan ihmisten - ei autojen - keskusta.

Jos jätämme kaiken nykyiselleen, kuihtuu keskusta epäviihtyisyyteensä. Jos kiellämme henkilöautot kokonaan, saamme viihtyisämmän ympäristön, mutta keskustan vetovoima hiipuu ja kärsijänä on loppujen lopuksi ympäristö kun väki suuntaa ostareihin. Keskustan erinomaisuus joukkoliikenteen vaivattomimpana kohteena menettäisi merkitystään.

Roomassa malli ei ole yhtä helppo, kulttuuriperintöä on maaperässä monin verroin ja kadut ovat vielä ahtaampia kuin Turussa. Mutta kun kaivaukset etenevät, on samaa syytä tehdä sielläkin. Ja kaikissa kasvavan liikenteen keskuksissa. Pelissä on ainoa yhteinen ilmakehämme.

Uutta verta demariryhmään

Alkuviikosta varmistui Turun sosialidemokraattien jäsenten tahto koskien kunnallisvaaliehdokkaita ensi syksyn kunnallisvaaleissa. Tulos loi jälleen kerran uskoa uudistuvaan liikkeeseen. Kuten puoluekokousäänestyksessä, nytkin uudet kasvot ja erityisesti nuoret sellaiset menestyivät mainiosti. Uudistuminen tapahtuu kuitenkin hallitusti - myös konkareita jatkaa rinnalla.

Näyttää selvältä, että valtuustoryhmään tulee ainakin yksi uusi nimi - kansanedustaja Ilkka Kantolan menestys oli niin omaa luokkaansa. Oma menestykseni oli myös ilahduttavaa: sain seitsemänneksi eniten ääniä 114 ehdokkaan joukosta. Kiitos kaikille, jotka minuun luotitte. Myös Korhosen Ari ja Elon Piia menestyivät uusista naamoista mainiosti. Uskon erityisesti siihen, että hyvällä vaalityöllä Piia heilauttaa itsensä läpi - mainio eduskuntavaalitulos on pohjalla. Arin menestys liittynee puoluesihteerimenestykseen, mutta on hän muutenkin halislaisena perheenisänä ja näkyvänä puoluepamppuna oivallinen ehdokas.

Mainiota on myös se, että lyhyen ajan mukana olleita fiksuja nuoria tai hieman kokeneempiakin äänestettiin riittävästi: muiden muassa lakimies Petra Määttäsen, avainasiakaspäällikkö Kimmo Laatan, kätilö Päivi Pietarin, sairaanhoitaja Taina Leppäsen ja yrittäjä Mikko Alikorven nimet kannattaa painaa mieleen. Suurta ennakkoluulottomuutta jäsenkenttä osoitti myös äänestäessää kaksi nuorta maahanmuuttajamiestä, Ahmed Al Chibibin ja Arttu Efremovin ehdokaslistan kärkipäähän. Ahmedilla on kova vaikuttamisen palo ja valtavat verkostot. Arttu on 17-vuotias nuorisokulttuurin puolestapuhuja ja melkoisella varmuudella tulee olemaan Turun ellei koko Suomen nuorin kunnallisvaaliehdokas.

Mutta tuleehan niitä pettymyksiäkin, kun ehdokkaita on enemmän kuin paikkoja: Olisin suonut listalle mahtuvan mm. Turun albaaniyhteisön nokkamiehen, toimittaja Selim Selimin ja metalliliiton aktiivin, venäläisyhteisöaktiivin Viktor Germanin. Uskon, että kunnallistoimikunta huomio nämä nimet täydentäessään ehdokaslistaa. Myös OTL, lakimies Juha Turunen, kauppias Eija Nieminen, logistiikkakoordinaattori Kalle Leinonen, FK Päivi Salminen, toimitilavälittäjä Juho Viljanen, nuorisotyöntekijä Ana Kuusisto ja liikkeenharjoittaja Rauni Laine olisivat olleet mieluisia nimiä listalla, kuten monet muutkin. Tulee olemaan vaikeaa valikoida loistavasta joukosta muutamia "villillä kortilla" mukaan syksyn koetokseen.

Ongelma on tietenkin positiivinen - hankalampaa olisi jos halukkaita fiksuja turkulaisia ei olisi riittävästi. Tästä on hyvä jatkaa.

Harmaat hapset

Suomalaisen työn juhlaa eli vappua juhlittiin perinteisen juhlavasti. Keli suosi, joskin se verotti yhdessä viikonlopun läheisyyden kanssa väkeä mökeille ja lomamatkoille. Työhöni kuuluu aina järjestää sdp:n vappujuhla, joka onnistui mielestäni ja saamani palautteen perusteella oikein mukavasti.

Eikä Turun Sanomatkaan muuta väittänyt. Tällä kertaa toimituksesta oli demareiden vappujuhlavuorossa Jari Heino, fiksu toimittaja. Hieman minua vain alkaa sapettamaan jokaisen toimittajan suosima hokema "harmaista ohimoista". Se on pakko mahduttaa jokaiseen vappujuttuun, ikäänkuin olisi yllätys, että vappujuhliin osallistuu erityisesti puolueen seniorijäsenet.

Onko rikos ikääntyä? Onko Sdp jotenkin poikkeuksellinen järjestö, kun siellä keski-ikä on korkea? Minä kuulun todella moneen yhdistykseen ja jokaisen jäsenkuntaan kuuluu huomattava joukko seniorikansalaisia ja keski-ikä on sen myötä korkea. Mukaan tulevien nuorten määrä ei ole vastaava kuin "kultaisella" 1970-luvulla. Osoittaa aikamoista analyyttisyyden puutetta leimata ilmiö vuodesta toiseen lähinnä vasemmistolle kuuluvaksi piirteeksi, jossa on jotakin todella syntistä.

Minä toivon, etteivät kokeneemmat toimijamme lannistu moisesta halveksunnasta, vaan jatkavat aktiivista toimintaansa järjestökentässämme, joka on monipuolinen ja tärkeä. Yhteiskunnallamme ei ole varaa menettää tuota panosta - sanoo Turun Sanomat mitä vain.

Ja missä nuoret? Sdp äänesti Varsinais-Suomesta puoluekokoukseen 1/3 delegaatiosta alle 30-vuotiaita, mikä viestii nuorten vahvasta panoksesta tämän päivän Sdp:ssä. Vappumarssin lippulinna on nuorentunut vuosi vuodelta. Myös kulkueen jatkona oli nuoria, nyt myös maahanmuuttajataustaisia nuoria. Nämä kokevat marssin tärkeäksi osaksi vappuaan, vaikka kaverit ovat jo tähtitorninmäellä piknikillä tai järjestävät juhlia kotonaan. 20 minuuttia voi silti uhrata marssia varten. Mutta juhla jää väliin. Ne kokeneet toverit, jotka eivät ole jaksaneet enää marssia, ottavat heidän paikkansa juhlassa. Hyvä työnjako.

Mutta niistä marssilla olevista nuoristahan ei ole tarpeen mainita. Voisiko ajatella, että lähestymistapa on tarkoitushakuinen?

Vaalien välillä näkyminen osa 2

Vajaa vuosi sitten eduskuntavaalien jälkimainingeissa kirjoitin vaalien välillä näkymisestä hieman huvittuneena niistä rektioista, mitä herätimme jakamalla makkaraa, vaikkein vaaleja ollut lähimainkaan. Samaa linjaa on jatkettu koko vuosi ja siltä osin on hyvä fiilis.

Olen työni puolesta ollut mukana järjestämässä Sdp:n kojua viisille messuille Turun messukeskuksessa sekä yleisötapahtumia ympäri Turkua. Viime syksynä tapahtumia oli mm. Patterihaassa, Jäkärlässä ja Runosmäessä. Tänä keväänä olemme kiertäneet valtuustoryhmämme ja aktiiviemme voimin itäisessä Turussa Majanummen koululla, pohjoisessa Turussa Impivaaran ulkoilukeskuksessa koko perheen tapahtuman merkeissä, läntisessä Turussa Pansion koululla niinikään koko perheen tapahtuman merkeissä ja viimeksi viime torstaina eteläisessä Turussa Vähä-Heikkilän koululla.

Selkeänä havaintona voidaan todeta, että turkulaiset ovat selkeästi kiinnostuneita yhteisistä asioista, mutta lähestymistapa niihin on erilainen. Tapahtumat, joissa kävijäjakauma koostuu lapsiperheistä, saa valtuutettu patsastella rauhassa. Kynnys tehdä keskustelualoite tuntuu olevan kummallekin osapuolelle ylivoimainen. Sen sijaan tapahtumissa, joissa pääjoukko on ollut kokenempia turkulaisia, on palautetta tullut reippaasti. Vaikuttamisen kulttuuri on tutumpi seniorikansalaisille. Miksi se on vieras nuoremmille? Voisiko 80-luvulla alkanut politiikan vastainen kouluopetus ja toimintakulttuuri olla osaselitys? On todellinen haaste saada yhteisten asioiden hoidon maine palautettua hovikelpoiseksi. On saatava sanoma perille, ettei ajankohtaisista asioista kiinnostunut ole mikään friikki. Ja meidän luottamushekilöidenkin olisi opeteltava ottamaan keskustelualoite haltuun, mikäli se madaltaa kynnystä kertoa murheistaan.

Joka tapauksessa on ollut mukava kiertää Turkua ilman sitä perinteistä vaalikrääsää ja vaalikiihkoa. Joskin sitäkin on taas luvassa ensi syksynä. Ja on sekin ihan mukavaa.

Jätetään Koulu rauhaan

On aina mukava lukea, että turkulaisilta päättäjiltä löytyy aloitteellisuutta. Turun kulttuurilautakunnan demarit ehdottivat 12.4. Turun Sanomissa seniorien kulttuuritalon perustamista Turun keskustaan. Sellaista varmaan tarvitaankin aktiivisille kokeneemmille kansalaisille, joilta omat kokoontumistilat puuttuvat.

Mutta minun on tunnustauduttava konservatiiviksi mitä tulee ryhmän ehdotukseen senioritalon sijoittamiseksi.

Panimoravintola Koulua ei ole syytä ajaa pois nykyisestä kiinteistöstään. Kysymyksessä on persoonallinen keidas tusinakapakoiden viidakossa. Miellyttävä miljöö itse pantuine oluineen on paikka, johon voi ylpeänä viedä vieraat niin muualta Suomesta kuin muualtakin maailmasta. Myös Koulun keittiö edustaa kaupungin parhaimmistoa.

Ammattitaitoinen ja ystävällinen henkilökunta on aina antanut tilaa myös monien ravintoloitsijoiden kammoksumille poliittisille keskustelutilaisuuksille ja monille kulttuuritapahtumillekin. Muun muassa Turun Sdp:n juttutuvat pidetään Koulun hissanluokassa. Näin toivon tapahtuvan myös jatkossa ja uskon puhuvani laajan sosialidemokraattisen aktiivijoukon puolesta.

Perustetaan seniorien kulttuuritalo vaikkapa Palatsin kiinteistöön ja jätetään Koulu rauhaan.

Cay Sevónin haaste

Vihdoin kulttuuripääkaupunki on saanut varsinaisen johtotähtensä. Ehkä odotin vielä tunnetumpaa kulttuurinimeä ja olin hieman huolissanikin siitä, olisiko tällä talouden tajua. Noin suuri projekti vaatii myös sitä. Mielessäni siinsi Georg Dolivon kaltainen kulttuurinimi, jolla olisi myös talouden tajua. Mutta lienee hyvä näin.

Kulttuuripääkaupunkisäätiön väki piti valintaprosessin visusti salassa. Kyselin kovasti toimitusjohtajan perään, mutta aina sain vastaukseksi, että heihin kannattaa luottaa. Ja eivätköhän he olleet luottamuksen arvoisia, niin haluan uskoa. Olisi tietenkin kovin mielenkiintoista tietää, keitä muita hakijoiden joukossa oli.

Cay Sevón omaa mainion suhdeverkoston ja hänen täytyy ymmärtää jotakin myös taloudesta. Minulla ei ole mitään käsitystä hänen kulttuuritaipumuksistaan, mutta nekin selvinnevät lähikuukausina. Toivotan hänelle onnea ja menestystä vaativassa työssään.

Nyt Sevónin haasteina on voittaa Turun seudun kulttuuriväen luottamus puolelleen ja kerätä pääkaupunkivuoden hankkeisiin yksityiseltä sektorilta muhkea 18 miljoonan euron tuki. Ne ovat isoja haasteita. Mikäli niiltä jää aikaa myös sisältökysymyksiin, toivon hänen jakavan näkemykseni siitä, että 2011 tulisi olla erityiseti lasten kulttuurin ja kaikkien turkulaisten, eli populaarin kulttuurin vuosi. Vuosi ei saa jäädä eliittien näpräämiseksi.

Laadukas opetus

Pitää myöntää, että edellisessä kirjoituksessa käsittelemäni Turun päätöksenteko todella kaipaa välillä kriittistä tarkastelua. Eipä silti, ettenkö puutteita olisi aiemminkin nähnyt, mutta sattui juuri edellisen kirjoituksen aikoihin taas niin huono esimerkki, että sitä pitää hieman ruotia.

Turun kaupunginvaltuusto on useaan otteeseen päättänyt muokata kouluverkkoaan vastaamaan tarvetta lähialueen oppilaita varten. Sdp:n mielestä opetuksen laatu on vielä koulun läheisyyttäkin tärkeämpi tekijä pohdittaessa kouluverkon kattavuutta. Opetuslautakunnan sos.dem. ryhmä on tehnyt hyvää työtä, kun otetaan huomioon, minkälaiset resurssit kaupunginvaltuusto ko. hallintokunnalle on kulloinkin osoittanut.

Yhtenä osana kouluverkon karsimista ovat olleet Paimalan ja Kärsämäen pienten koulujen opetuksen lopettaminen ja vähien oppilaiden siirtäminen muihin kouluihin. Oppilaiden vanhemmat olivat saaneet tiedon lakkautuksista. Siinä tilanteessa kokoomuksen valtuustoryhmä päätti pistää hyrskyn myrskyn. Paimalasta ei saakkaan opetus loppua. Ensi syksynä tulee yksi uusi oppilas noin kahdenkymmenen hengen kouluun. Kuutta eri vuosiluokkaa opettaa yksi opettaja! Miten käy opetuksen laadun?

Osoittautui, että esitys menee läpi valtuustossa, joten Sdp otti tilaisuudesta vaarin ja vaati, että myös Kärsämäessä opetuksen on jatkuttava. Kärsämäen koulun lakkauttamista kristisoitiin jo päätöstä tehtäessä, mutta yhteisessä ikävässä päätöksessä haluttiin kuitenkin olla vastuullisesti mukana.

Rahat opetuslautakunnalle on osoitettava. Nyt ei saa käydä niin, että valtuusto käskee opetuslautakuntaa jatkamaan opetusta kyseisissä kouluissa, mutta laadukasta opetusta niissä ei pystytä järjestämään. Se vaatii kunnon panostuksia myös lisähenkilökuntaan. Asia olisi hoitunut opetuslautakunnan esittämällä tavalla huomattavasti järkevämmin ja huokeammin.

Pitää muistaa, että opetustoimi teettää jatkuvasti uusia kouluja uusille asuinalueille suurimman tarpeen mukaan. Kauempana asuvia kuljetetaan. Niin se menee, joka kortteliin ei omaa koulua voida rakentaa. Ja jotta uusia olisi varaa rakentaa, olisi jostakin luovuttava.

Päätösten luulisi olevan päätöksiä. Eipä ole ihme, että naapurit nauravat, kun tehdyt päätökset nousevat esiin uudelleen ja uudelleen ja ne pyörretään kun oma vaalimenestys menee koko kaupungin edun edelle. Kokoomus voisi hieman mennä itseensä ja pohtia, ketkä tässä kaupungissa ovat epäjohdonmukaisia ja ketkä eivät. Kokoomus pyörsi nyt moneen kertaan eri elimissä tekemänsä päätökset. Ikävintä on, että pienet lapset joutuvat kärsimään tässä päätöksentekojärjestelmässä. Ja lapsiperheet etsivät vielä innokkaammin uusia asuntoja naapurikunnista.

Paras ei ole mustavalkoinen

Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen (kok.) piti lehdistötilaisuuden aiheellisesta huolestaan, jonka mukaan 50 miljoonaa euroa verotuloja valuu naapurikuntiin. Pendelöinnin mukana moni Turusta palkkansa hakeva vie verot pienempiin kuntiin - kuntiin, joissa ei juurikaan panosteta elinkeinotoimintaan, kulttuuriin tai huono-osaisten asiaan.

Lehtijutut aiheuttivat ärtyneitä kommentteja naapurikunnista - osin aiheellisia, osin aiheettomia. TS:n mielipidesivulle kirjoittanut lietolaisherra loukkaantui aiheellisesti pendelöitsijän syyllistämisestä. Tarkoitus ei olekaan ketään yksittäistä ihmistä syyllistää, muuttamisen motiivit ovat monet. Myös naapurikuntaan on rakennettava uutta infraa ja palveluja. Kirjoittaja muistutti myös yritysten maksavan veroa, harmi vaan että sen vaikutus on tuloveroa pienempi. Turun päätöksenteon asettaminen ainoaksi syypääksi ei osoittanut suurta analyyttisyyttä.

Toinen huomiotani herättänyt vastalause tuli Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtajalta Mikko Rönnholmilta (sd.). Siinä Mikko raflaavaan tyyliinsä pelkäsi turkulaisten pilaavan tekemisillään nykyiset valtionavut ja kurjistavansa seutua siten. Hän ei kuitenkaan huomioinut valtionapujen pitävän sisällään suuret valtion panostukset mm. Suomen suurimpaan ammattikorkeakouluun. Ne tuskin katoaisivat kuntaliitosten myötä.

Turun työpaikkaomavaraisuus on 125 prosentin luokkaa, kun naapurikunnissa on jotakin 40 ja 80 prosentin välillä. Samalla Turun työttömyys on 10 % luokkaa. Turku on Suomen vanhusvoittoisin kaupunki. Täällä on Helsingin jälkeen suhteessa toiseksi eniten maahanmuuttajia välilukuun nähden. Turkulaiset maksavat jokaista teatterikäyntiä kohden enemmän kuin 55 euroa, joten naapurikuntien teatterinystävät saavat kelpo kompensaation. Elinkeinoelämään Turku sijoittaa vuosittain yli 10 miljoonaa euroa. Tässä muutama näkökohta, miksi Turun näkökulmasta jotakin on tehtävä, jottei koko seutukunnan veturi ala nykyistä pahemmin yskiä.

Turun seudun 18 kuntaa kilpailevat asukkaistaan. Seudullinen joukkoliikenne ja kaavoitus voisivat toimia paremmin. Ympäristöystävällisyys lisääntyisi huomattavasti, jos koko seudun liikennettä ja asumista ruvettaisiin toteuttamaan yhtenä kokonaisuutena. Kun kerran on yksi työssäkäyntialue, olisi modernia ja oikeudenmukaista hoitaa sitä yhtenä pitäjänä.

Ja kuntademokratiakin lisääntyisi. Erilaisten kuntayhtymien ja muiden välillisesti valittujen elimien päätöksenteon sijaan kuntalaisten asioista ja veroeurojen käyttämisestä päätettäisiin vaaleilla valitussa elimessä.

Heikko-osaisten, ympäristön ja demokratian nimissä toivoisin, että keskustelua Paras-hankkeesta käytäisiin asiapohjalta eikä vain saavutettuja valta-asemia raivokkaasti puolustaen. Mikko Pukkinen teki kauan odotetun keskustelunavauksen ja nyt olisi aika käydä asiallista keskustelua yhteisestä paremmasta tulevaisuudesta tekemisen hengessä ilman kermankuorintameininkiä. Muuten koko seutukunta taantuu muutamassa vuodessa.

Liikennekäyttäytyminen

Arkiset asiat harmittavat usein. Yksi omaa mieltäni kaivava harmin aihe on liikennekäyttäytyminen. Harvoin tulee ajettua autolla, pyöräiltyä tai käveltyä kaupunkialueella siten, etteikö jonkun kanssaliikkujan käsitys liikennesäännöistä harmittaisi. Suurin osa ajaa oikein ja turvallisesti, mutta törppöjä on liikaa.

Annika lähtee joka aamu Stålarminkadun bussipysäkiltä töihin. Hän tulee Tiilentekijänkatua ja ylittää Stålarminkadun valottomassa risteyksessä. Aamuruuhkassa valtava määrä autoja tulee Hirvensalon suunnasta matkalla keskustaan. Annika on nuori ja vetreä, mutta silti kadun ylittäminen on aikamoinen suoritus autojen ajaessa tuhatta ja sataa yhtenäisenä virtana ilman aiettakaan hidastamisesta saati pysähtymisestä. Annika kertoi vanhasta pariskunnasta, joka viimein uskalsi lähteä ylittämään ko. katua, mutta autojen ajaessa törkeästi kohti joutuivat he palaamaan takaisin. Kukaan ei väistänyt edes vanhuksia! Samassa risteyksessä kuoli joku aika sitten turkulainen sosiaalityöntekijä työmatkallaan. Mitä tarvitaan ennen kuin jalankulkijoita kunnioitetaan? Minkälainen uhraus tarvitaan, ennenkuin kaupunki asentaa risteykseen liikennevalot?

Eipä silti. Itse kuljen niin autolla, fillarilla kuin jalankin Itäistä rantakatua töihini. Siinä on melkoiset hidasteet ja kevyeeseen liikenteeseen liittyvät varoituskyltit. Se ei estä eräitä autoilijoita ajamaan suoraan eteen vaikka jalankulkija on jo lähtenyt ylittämään katua. Autolla hidastetaan vain, jotta jousitukset eivät kärsisi - ei suinkaan väistämistarkoituksessa.

Minä olen joskus niin ajattelematon, että autoilijana pysähdyn antamaan jalankulkijalle tietä. Niin ei näköjään pitäisi tehdä etenkään silloin, kun samaan suuntaan menee kaksi kaistaa. Jos satun pysähtymään sulkuviivalle, porhaltaa joku täysillä ohi täysin piittaamatta suojatietä ylittävästä ihmisestä. Näin minulle kävi viimeksi Kuninkaankartanontien ja Kupittaankadun risteyksessä. Jalankulkijoita tuli kummastakin suunnasta.

Entäpä ne, jotka eivät pysähdy, mutta antavat tietä ja valuvat kohti sulkuviivaa? Lain mukaan viereistä kaistaa tulevan ei silloin tarvitse pysähtyä. Ajattelevaisuus muuttuu ajattelemattomuudeksi.

Esimerkkejä olisi satoja. Piittaamattomuus on päivän sana. Punaiset valot eivät merkitse mitään. Ryhmittyä voi miten sattuu huvittamaan. Vilkkua näytetään kunhan ensin ollaan käännytty...

Poliisi tekee ratsioita. Eräänä päivänä Aurasillan pielessä sakotettiin punaisiin ajavia. Se on hyvä, mutta riittämätöntä.

Etelän maissa liikenne muistuttaa normalisti suurta kaaosta. Torvet raikuvat ja autot menevät miten sattuu. Mutta jalankulkijat ovat kingejä. Ei tarvitse kuin näyttää siltä, että harkitsisi kadun ylittämistä, niin autot pysähtyvät vaikka minkälaisista nopeuksista. Mikä siellä on erilaista? Ovatko rangaistukset kovempia? Onko yleinen ihmiselämän ja/tai kevyen liikenteen arvostus suurempaa? Ollaanko siellä muuten vain sivistyneempiä? Onko Suomessa meneillään joku erityinen egoisimin puuska yhteiseen hiileen puhaltamisen sijasta?

Näihin ja moniin muihin piittaamattomuuksiin tarvittaisiin ripeitä rangaistusten lisäämisiä ja yleistä asennekasvatusta. Ihminen ja jalankulkija on nostettava liikenteen ykkösiksi.

Naisten EM-jalkapallo ja päätöksenteko

Turku ja Turun demarit ovat saaneet kylmää kyytiä valtakunnan lehdistössä koskien naisten EM-turnauksen saamista Suomeen vuonna 2009. Tämä johtuu siitä, että Sdp:n edustajat kaupunginhallituksessa ovat suhtatuneet epäilevästi listalla olevaan esitykseen varastotilan vuokraamisesta yksityiseltä Veritas-stadionin osakeyhtiöltä. Urheilupolitiikalle tyypillisesti esitys olisi hyväksyttävä sellaisenaan riippumatta siitä, onko päätös veronmaksajien kannalta järkevä vai ei. Painostusta on tullut paljon ja tyyli on ollut melko "raflaavaa".

Turun sosialidemokraattien internetsivujen kautta tulleissa nimettömissä palautteissa sanotaan, että Sdp suhtautuu vihamielisesti jalkapalloon ja erityisesti naisten jalkapalloon. Se ei pidä paikkaansa. Sdp on päättänyt yrittää löytää järkevää ratkaisua, jotta kisat saataisiin Suomeen, mutta listalla oleva esitys ei ole sellainen. On kiusallista, että valmistelijat ovat päästäneet tilanteen ota tai jätä -asentoon.

Palautteessa on paheksuttu myös sitä, että Sdp on ollut tukemassa Kupittaan jäähallia, jossa on nimettömän kirjoittajan mukaan kyse yhden jääkiekkojoukkueen (TuTo) tukemisesta. Palautteessa muistutetaan, että jääkiekko on marginaalilaji kun taas jalkapallo ei. Olisin voinut vastata, mikäli yhteystiedot olisi jätetty, että Kupittaan vanha halli oli tullut elinkaarensa päähän, ja jääkiekon ohella ringette, kaukalopallo, taitoluistelu ym. tahot olivat kipeästi jääajan puutteessa (ja tarvetta olisi vieläkin enemmän). Kupittaan uusi jäähalli tuli mukaan paikkaamaan tätä aukkoa. Jalkapallostadionin laajennus koskisi neljää peliä kesällä 2009 ja muilta osin se olisi pääosin tyhjillään. Se ei tuo lisää harrastusmahdollisuuksia lapsille tai muille harrastajille.

Listalla olevan esityksen mukaan liikuntatoimi vuokraisi laajennusosan alle tulevat varastotilat 20 vuodeksi 60 000 euron vuosivuokralla. Kyseisellä vuokralla kuoletetaan koko investointi (1,2 milj.), mutta se menee puhtaasti yksityiseen hallintaan, eli ei jää kaupungille. Tämän kaltaisia sopimuksia on viljelty moniin paikkoihin, mikä on mielestäni suoraa tukea suursijoittajille. Hyvä bisnes. Muistaako joku Caribian urheiluhallin vuokraamisen 1 000 000 mummonmarkalla vuodessa? Caribian omistajat saivat päättää koska kaupunki saa hallia käyttää, joten seurojen näkökulmasta sopimus osoittautui hyödyttömäksi. Sekin oli suoraa tukea suursijoittajille ilman hyötyä veronmaksajille. Tuollaisten on loputtava.

Turun kaupunkihan tuki Veritas-stadionia alunperinkin ja vielä liikuntavirastokin muutti ko. tiloihin vastoin tehtyjä päätöksiä. Näin siitäkin huolimatta, että kaupungin omistuksessakin olisi tiloja löytynyt ja vuokrarahat olisivat siten pysyneet konsernin sisällä.

Kaupunki voi antaa avustusta tai muuten tukea tarvittavan katsomokapasiteetin kanssa. Kaupunki voisi kustantaa siirtokatsomon, jos sellainen kelpaisi. Mutta tyhmää sopimusta ei pidä olla suin päin hyväksymässä. Btw. huhujen mukaan TPS jalkapallo olisi ollut valmis ko. investoinnin tekemään, mutta se ei olisi kelvannut Håkanssille. Olisi tullut väärä omistaja. Voisiko tuollainen huhu pitää paikkansa?

Ja vielä herää kysymys: Eikö Suomessa ole muita kaupunkeja kuin Helsinki, Tampere, Lahti ja Turku? Onko Turun outo sopimus ainoa tapa saada sinänsä hieno urheilutapahtuma Suomeen?

Luonnon ja viihtyisyyden puolesta

Asumisen ja elämisen vaatimukset muuttuvat ajan mittaan. Nykyisin meitä huolettaa aiheellisesti ilmastonmuutos ja ympäristö tulee ottaa entistä paremmin huomioon. Minä näen, että liikenteen päästöjä on pienennettävä. Ihmisen on asuttava tulevaisuudessa yhä lähempänä työpaikkaansa ja käytävä ostoksilla yhä lähempänä. Siksi mielestäni turkulaisten tulee todella pohtia keskustansa elinvoimaa asuinpaikkana, mutta myös kauppa- ja työpaikkana.

Elinvoima tarvitsee viihtyvyyttä. Mielestäni maanpäällistä pysäköintiä on saatava vähenemään viihtyisyyden nimissä. Samalla on lisättävä pyöräteitä keskustan alueella, se vähentää maanpäällisten parkkipaikkojen määrää entisestään. Turun keskustan kaava juontaa juurensa 1800-luvun ensimmäiselle puoliskolle, joten tilaa on vähän sekä autojen, pyörien, jalankulkijoiden kulkemiseen, että autojen pysäköimiseen.

Kauppiaat taas toimivat liikevaihdon perusteella. Kauppa kannattaa siellä, mihin pääsee autolla helposti. Se ei sovi maanpäällisen pysäköimisen vähentämisen kanssa yksiin. Entä jos kauppiaat yhä suurempina joukkoina muuttavat kaupungin laitamille. Se taas lisää autorallia. Lapsiperheet haluavat kauppaan sinne, mihin voi pysäköidä helposti ja huokeasti.

Turun keskusta on talvisin tupaten täynnä autoja. Katujen varsilta on turha etsiä parkkipaikkaa. Huonolla kelillä myös Louhi on täynnä, olen nähnyt sen usein. Tyhjyyden mielikuva syntyy keväällä, kesällä ja syksyllä, silloin tilaa riittää. Neljä sohjoisinta kuukautta on kuitenkin ostosaikaa sekin. Olen väistellyt polkupyörällä lumisateessa parkkipaikkaa etsiviä autoilijoita jokirannassa ja muualla, mihin autot eivät kuulu. Se on johtunut siitä, että kaikki muut parkkipaikat ovat olleet täynnä.

Parasta luonnon kannalta olisi kieltää autoilu. Niin ei tule tapahtumaan. Ruuhkamaksuilla voisimme ohjata liikennettä pois keskustasta, mikä taas kurjistaa kauppaa ja kuihduttaa keskustaa, siis muuten ekologista asuin- ja kaupankäyntialuetta - sitä aluetta, minne on parhaat joukkoliikenneyhteydet. Kun kauppojen taso laskee, joukkoliikenteenkin käyttäjät suuntaavat bussinsa Myllyyn. Kierre on loputon.

Toivon, että Turun keskustan viihtyvyyttä asuinalueena lisätään, tyhjät tontit rakennetaan kerrostaloiksi, kadun varsia siivotaan autoista ja muutetaan pyöräteiksi, mutta keskustan kauppojenkin vetovoiman ylläpitoon panostetaan. Pahaa pelkään, että se tarkoittaa maanalaisen pysäköintitilan rakentamisen sallimista, haluttiin sitä tai ei. Muuta konstia en keksi.

Pankkien armoilla

Uutisissa kuulin jonkun Suomen Pankin asiantuntijan ehdottavan, että käteisen nostaminen ja luottokortin käyttäminen pitäisi kalleutensa takia laittaa maksullisiksi. Johan on. Saman aikaisesti joku toinen uutisoi, että pankkikorteista luovutaan kokonaan. Sillä lailla. Ja veronmaksajat seurailevat iloisina vieressä, kuinka heidän 1990-luvun alun kriisivuosina pelastamansa pankit etsivät uusia keinoja riistää asiakkaitaan. Mielestäni huolenaiheena ei Suomen Pankissa saisi niinkään olla pankkien kustannukset vaan suomalaisten maksukyky ja talouden hyvinvointi.

En tiedä muista, mutta minä ainakin maksan jo nyt korttini luotto-ominaisuudesta ihan kivasti. Ja työkorteista työnantajani maksaa pankeille mukavia summia. Tileiltä napsitaan palvelumaksuja ja asuntolainasta ihan kivoja korkoja. Minä en toivoisi että minun veroeuroillani joku "asiantuntija" Suomen Pankin kammareiden perukoilla uhraa kauheasti yöuniaan pankkien asiakkaittensa maksuvälineisiin kuluvien kustannusten takia.

Käsittääkseni palkkaa ei saa enää nykyisin ohjata muualle, kuin pankkitilille. Se olkoon riittävä kädenojennus lainsäätäjältä pankeille. Olemme siis pakotetut käyttämään pankkeja. Siksi pankit eivät saisi käyttää meitä ihan miten lystää.

Suomen kansalaisella tulisi olla oikeus maksaa ostoksensa käteisellä ilman lisäkustannuksia. Näin ennen kaikkea siksi, että kärsijänä muutoksessa olisivat ensisijassa pienituloiset eläkeläiset.

Ryhmäpäätös

Tänään loppiaisena oli TS:ssä mielenkiintoinen artikkeli koskien Turun nykyisten kaupunginvaltuutettujen jatkohalukkuuksia perusteluineen. Muutama toveri ilmoitti päättävänsä valtuustouransa tähän kauteen. Riitta Eklund kertoi fiksusti haluavansa antaa tilaa nuoremmille. Jo pitkään olen Riitan puheista saanut sen kuva, että sopiva nuori ehdokas onkin jo katsottuna ja että hän on valmis tekemään töitä ehdokkaansa hyväksi. Niin uusiudutaan.

Toinen tapa ilmoittaa lopettamisestaan on kaataa sangollinen jätöksiä lopun porukan niskaan. "Enemmistö on tehnyt vääriä valintoja ja päätöksiä." Sellaista on demokratia - porukalla saatetaan olla joskus eri mieltä, kuin mitä oma järki sanoo. Mutta kun näitä asioita retostellaan lehdistössä tuohon tyyliin, ei tarvitse ihmetellä, jos julkikuva on rosoinen.

Arveluttavinta on perustella lähtemistään sillä, että Sdp:ssä tehdään ryhmäpäätöksiä, ja että se vasta on kamalaa. Ryhmäpäätös on Sdp:n säännöissä määritelty menettelytapa, jonka avulla on luotu nykyinen hyvinvointiyhteiskunta. Ei sellaisten ryhmien kanssa tehdä sopimuksia, jotka eivät ole yhtenäisiä, joiden neuvottelijoiden sana ei välttämättä pidä. Eivät sellaiset ryhmät saa muutosta aikaan, jotka hajaantuvat eri suuntiin. Joukkovoima on työväen paras apu.

Suurin osa puolueista tekee ryhmäpäätöksiä, mutta verhoavat sen sanahelinällä: "Me nyt vain satumme olemaan näin paljon samaa mieltä." Ei Kokoomuksessa juuri livetä ryhmäpäätöksistä eikä ruotsalaisissa. Eduskunnassa vihreät ovat tiukasti samaa mieltä asioista. Turun valtuustossa vain 10:n hengen vasemmistoliitto ajaa asiaansa jäntevästi äänestämällä toistuvasti 5-5. Mitä sanoo vasemmistoliittoa äänestänyt turkulainen siihen? Mihin se hänen ääni nyt menikään?

Eriävin menettely ryhmäpäätöksiä tekevien puoleiden välillä nähdään ryhmästä lipeämisten jälkeen. Kun demari äänestää ryhmäpäätöksen vastaisesti, media peräänkuuluttaa ryhmän ranagaistustoimia haukan lailla. Ja aina lopputuloksena on huomautus. Hui. Kun kokoomuslainen lipeää, ryhmän johtoa ei haastattele kukaan, koska heillä ei muka edes ole ryhmäkuria. Kulissien takana he voivat rauhassa haukkua ja myllyttää pahantekijän, mutta julkisuudessa ei tapahdu mitään. Ehkäpä Sdp:nkin pitäisi jo ottaa säännöissään askel kohti tällaista salailevampaa käytäntöä?

Ryhmäpäätös on maan tapa ja hyvä niin. Se luo ennustettavuutta ja mahdollisuuden tehdä sovinnossa hyviä kompromisseja. Nihkeä kopromissi on parempi kuin näyttävä tappio. Ainoa poliittinen ryhmä, joka uskalataa uhmata individualismin muoti-ihannetta ja julistaa ääneen noudattavansa ryhmäpäätöksiä on Sdp. Se kärsii siitä julkisessa sanassa, mutta onpahan rehellinen.

Joka tapauksessa on mukavaa, että moni toveri lähtee vielä ensi syksyn kisaan mukaan ja samalla moni uusi tulokas saa todellisen mahdollisuuden mahtua joukkoon. Ehkäpä ryhmämme keski-ikä laskee ja muutos tuo uutta dynamiikkaa. Sitä ei ole koskaan liikaa.