Oppia ikä kaikki. Nyt olen sitten pitänyt puheen Suomen itsenäisyyden kunniaksi. Tärkeälle aiheelle arvokkaat puitteet antoi palvelutalo Kotikunnaan asukkaista ja henkilökunnasta koostunut monikymmenpäinen yleisö. Oli hienoa nähdä, että niin monia sotiemme veteraaneja on vieläkin itsenäisyysjuhlissa mukana. Tilaisuus oli tunteellinen, sotaveteraanien veljeskuoro lauloi ja kodin asukas lausui runon. Ohessa juhlapuheeni 4.12.2007:
Arvoisat kuulijat
Hyvä Kotikunnaan väki
Itsenäinen Suomi täyttää ylihuomenna 90 vuotta. Itsenäisyys on termi, jonka jokainen suomalainen yhdistää johonkin positiiviseen ja ihanteikkaaseen, mutta muuten tulkinnat sen olemuksesta vaihtelevat ihmisten välillä ja ikäryhmittäin.
Vuonna 1917 itsenäisyys oli eliittien harrastus ja se saavutettiin laajemman kuohunnan sivutuotteena. Maailmankatsomus oli erilainen. Suomi oli osa Venäjän mahtavaa keisarikuntaa, joka oli osallisena suuressa maailmansodassa samalla kun se kävi omaa sisäistä kuohuntaansa. Saksaan lähteneet jääkärit haaveilivat itsenäisestä Suomesta, mutta laajoja kansanjoukkoja huoletti lähinnä ruuan riittävyys ja sodan tuoma kurjuus. Maailmansota ja poliittinen kuohunta yhdistyivät kohtalokkaalla tavalla ja suotuisten suhdanteiden seurauksena Suomi uskaltautui haastamaan heikoimmillaan olleen Venäjän. Pelaaminen kannatti, sillä Venäjällä valtaan nousseet bolsevikit olivat valmiita vahvistamaan suomalaisten itsenäisyysjulistuksen.
Nykynuoren on mahdotonta kuvitella suomalaista yhteiskuntaa 90 vuotta sitten. Venäläinen yksinvaltius vahvisti jyrkkää luokkajakoamme. Yksikamarisen eduskunnan mukanaan tuoma demokratia otti ensi askeliaan, mutta keisari saattoi koska vaan kävellä pienen Suomen eduskunnan yli. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo elivät vain julistuksissa. Nälkä ja puute olivat köyhän alituisina vieraina. Itsenäinen Suomi sai huonoimmat mahdolliset eväät alkutaipaleellaan, kun yhteiskunta repeytyi kahteen sotivaan ja sen jälkeen katkeruuttaan purkavaan leiriin.
Onkin ihme, että yhteiskuntamme on edistynyt näin paljon. Se on vaatinut kansallista yksimielisyyttä ja suuria uhrauksia itse kultakin. 1930-luvulla olimme lähellä diktatuuria, mutta demokratiamme kesti paineen. 1940-luvulla suuri Neuvostoliitto yritti saada Suomen valtaansa, mutta yhtenäinen Suomen kansa kesti senkin paineen. Sanoin on mahdoton kuvata sitä ihmettä, mikä koettiin talvella 1939–40, kun pari vuosikymmentä aiemmin toisiaan tappaneet leirit puolustivat yhteistä rajaamme tunnetuin, kunniakkain seurauksin. Eikä voida unohtaa myöskään kesän 1944 suurta puolustustaistelua, kun varmistettiin Suomen säilyminen demokraattisten valtioiden joukossa. Se oli torjuntavoitto.
Vaikka kunnioitukseni sotiemme veteraaneja kohtaan on suurta, haluan nostaa vielä erikseen esiin toisen uroteon. Toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakennus ja Suomen nostaminen ennennäkemättömään kukoistukseen lähes epätoivoisessa tilanteessa on suursaavutus sekin. Lapsia kasvatettiin aivan omaa luokkaansa oleva määrä. Samalla kehitettiin lainsäädäntöä ja torjuttiin Neuvostoliiton lähentelyt niin sanottuina vaaran vuosina. Aserintama-akselin häikäilemätön politiikka oli välttämätöntä, kun joiltakin toisilta meni samalla sekaisin oman maan ja naapurimaan etu. Pikatahdissa sotakorvaukset maksettiin ja rakennettiin loistava toimiva hyvinvointiyhteiskunta, minkälaista nyt kadehditaan ympäri maailman.
Hyvät kuulijat,
Mitkä ovat ne arvot, jotka yhdistävät suomalaisia itsenäisyyden alkutaipaleella, tai toisen maailmansodan juoksuhaudoissa verrattuna nykyisin työikäiseksi tuleviin? Mitä on se itsenäisyys, mitä me haluamme tänä päivänä puolustaa? Onhan päätöksentekoa jyvitetty Euroopan unionille ja kansallisomaisuuttamme leviää ympäri maailman. Nykysuomalainen ei koe samankaltaista kansallismielisyyttä, kuin 1930-luvun suomalainen. Sitä ei enää opeteta oppikirjoissa eikä opetuselokuvissa eikä se liity automaattisesti maaseuturomantiikkaan ja maanpuolustukseen.
Minä koen, että itsenäisyytemme ydin on yhteinen uskomme oikeudenmukaisuuteen. Toisille se tarkoittaa lakien orjallista tulkintaa, kuten sortovuosina nähtiin. Valkoinen Suomi katsoi vuonna 1918 puolustavansa laillista esivaltaa. Toisille se tarkoittaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, eli avun antamista sitä tarvitseville ja tasa-arvon edistämistä työelämässä ja sukupuolten välillä. Tämä painotus korostui punaisen Suomen joukoissa. Näiden oikeuskäsitysten välille itsenäisessä Suomessa on löydetty ihailtava harmonia, jota on puolustettu niin sodassa kuin rauhassa, ja jos sen minusta on kiinni, niin tullaan puolustamaan vastaisuudessakin.
Hyvät Kotikunnaan asukkaat. Tällaisin miettein haluan kiittää teitä elämäntyöstänne tähän mennessä. Ja hyvät työntekijät, teitä kiitän siitä arvokkaasta työstä mitä täällä teette. Päiväkään siitä ei ole turhaa. Ja toivotan teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää.
