sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Lukioiden paremmuus

Juhlimme eilen vaimoni Annikan valmistujaisia. Onnea rakkaalle maisterittarilleni. Annikan ja minun sukua sekä muutama Annikan opiskelukaveri kokoontui mukaviin pihakekkereihin. Kiitos kaikille. Lakkiaisjuhlia ja muita valmistujaisia oli eilen aika lailla ja Turun yö oli täynnä juhlakansaa.

Eilen tuli myös kuluneeksi 12 vuotta omista lakkiaisjuhlistani. Valmistuin Luostarivuoren lukiosta, jonka sain tänään lukea kuuluvan Suomen viiden parhaimman lukion joukkoon. Turun Sanomat esitti uutisen yhteydessä hyvä nettikysymyksen: Onko mielestäsi oikein, että lukioita laitetaan paremmuusjärjestykseen?

Luostarivuoressa oli fiksuja oppilaita ja opettajia ja näköjään on nykyäänkin. Rehtori Luojola nimittäin huomautti lehdessä, että vaikka siellä on toki tehty paljon työtä, on paremmat tulokset helppoa perustella sillä, että sisäänpääsykeskiarvo on 8,7. Sama oli vuonna 1993. Tunsin itseni 8,7 keskiarvolla ihan pöljäksi, eli ei se nyt ihan oikein mennyt niinkään (ei siksi ettenkö aina silloin tällöin olisi hieman pöljäkin - näin ajattelin viimeksi tänä aamuna eilisen juhlimisen jälkimainingeissa).

Luostarivuoressa oli jonkin verran opettajia, jotka opettivat koko ajan tähtäimessään ylioppilaskirjoitukset. Jälkikäteen ajateltuna metodi oli huono - kielen opetuksen pitäisi tähdätä kielen oppimiseen ja siihen motivoimiseen. Toki Luostarivuoressa oli paljon sellaisiakin opettajia, parhaiten mieleen jäi historianopettaja Timo Joutsamo, joka motivoi minua niin hyvin, että sai minut hakeutumaan yliopistoon lukemaan historiaa.

Mielestäni lukioiden rankkaaminen paremmuusjärjestykseen ei edusta hyvää journalismia eikä edesauta hyvää, tasapuolista ja laadukasta opetustamme. Ei pitäisi väheksyä niiden lukioiden työtä, jotka tekevät pienemmillä keskiarvoilla sisään päässeiden parissa loistavaa työtä. Päin vastoin, ne pitäisi nostaa jalustalle eikä Luostarivuoria ja muita korkean kynnyksen lukioita. Kun Pernon lukiota lakkautettiin, huonoja kirjoitustuloksia ja huonoa tavoitettavuutta käytettiin yhtenä perusteena. Se on perusteista minusta kaikkein huonoin. Pernon lukiossa oli todennäköisesti kaikkein haasteellisinta ja toisaalta tuloksekkainta opetusta ja sen lakkauttaminen oli kyseiselle kaupunginosalle suuri harmin aihe ja imagotappio.

Jos rankkauksia on pakko tehdä, voitaisiin korkeintaan laskea, kuinka paljon oppilaiden keskiarvot nousevat opiskeluvuosien aikana.

Ei kommentteja: