Eilen pyhäehtoolla Caius Julius Caesar sai melkoisen määrän tikarinpistoja loistavassa tv-sarjassa Rooma. Se oli jo toinen kerta lyhyen ajan sisällä ja jaksoin silti katsoa sen uudelleen. Yleensä en anna suurta arvoa tv-sarjoille, enkä etenkään niiden uusinnoille, mutta nyt oikein odotin seuraavia jaksoja.
Neloskanava on tuottanut Suomeen myös toista erinomaista historiallista tv-sarjaa Tudors, joka kuvaa Henrik VIII:n hovin elämää. Pelkään kovasti, että uutisoinnit koskien sarjan huonoja katsojalukuja johtavat sarjan hyllyttämiseen. Pitäisi päästä näkemään jokaisen vaimon vaiheet ja mallin mitoissa olevan pääosan esittäjän lihominen jälkipolville tuttuihin mittoihin.
Mikä näissä sarjoissa sitten viehättää? Onhan epookkileffoja ilmestynyt tasaisin väliajoin ja historiallisia sarjojakin ihan mukavasti. Ehkäpä nyt sarjojen dramaturgit ovat vihdoin päässeet ällöttävästä ihanteellisuudesta ja anakronismien viljelemisestä koskien jalosukuisten vaiheita. Luonnekuvaukset ja ajan tavan kuvaukset ovat aidon tuntuisia. Käsikirjoittajat ovat käyttäneet suurta luovuutta keksiessään sivujuonteita ja täydentäessään historiankirjoituksen jättämiä aukkoja, mutta nekin on tehty tyylillä. Eihän kukaan tiedä, mitä oikeasti tapahtui 1500-luvun alun Englannissa ja miten ihmiset ajattelivat. Saatikka sitten 2000 vuotta sitten Roomassa. Mutta luodut arvaukset ovat uskottavia.
Ns. jeesustelua on siis aika vähän. Orjien asema kuvataan oikein ja tunteet on sysätty nurkkaan. Senaattoriksi edennyt sotilas esitetään Roomassa poikkeavana hörhönä, koska hän oikeasti rakasti vaimoaan, eikä uittanut vehjettään joka paikassa. Henrikin vaimojen ja näiden lähisuvun motiivit ovat hieman epäilyttäviä. Uskonnon nimissä käytiin häikäilemätöntä valtapolitiikkaa ja Henrik kuvataan täysin megalomaanisena pojankloppina (mitä hän ilmeisesti olikin, mutta samalla menestynyt kuningas).
Jos nyt pitää hakemalla hakea asenteellisuutta, niin Tudorsin käsikirjoittaja pitää selvästi katolisia muita jalompina ja anglikaaneja pelkkinä valtaa tavoittelevina roistoina. Tosin katolisillakin on puutteensa, paavi eli yltäkylläisyydessä ja Rankan kuningas vaihtoi leiriä kuin sukkia, mutta ne puutteet ovat sittenkin vähäisempiä ja inhimillisempiä. Oma näkemykseni on, että tuona aikana yksikään uskontokunta ei ollut muita parempi - kaikki olivat yhtä sekularisoituneita ja vallantäyteisiä.
Tällaisia sarjoja toivon lisää. Kuvattaessa valtapoliittisia vaiheita ja hovin juonenkäänteitä ei unohdeta arjen ja rahvaan kuvausta, ajan asenteiden ja ilmiöiden kuvaamista, myös vaatteet ja ruokalajit, tavat ja uskomukset kuvataan hyvin realistisen tuntuisesti. Historia on usein fiktiota mielenkiintoisempaa (ainakin historian tutkijalle). Kiitos Neloselle hyvistä ohjelmavalinnoista.
Suomenkin historiassa riittäisi vaiheita sarjojen tarpeiksi. Harmi vain, että väkeä on niin vähän, ettei sarjan tekeminen vaikkapa Juhana-herttuan ja veljensä Eerikin taikka Sigismundin ja Kaarle-herttuan välisestä valtataistelusta taitaisi kannattaa. Toisaalta olihan Hovimäki hyvä yritys ja alku - vielä kun karsitaan kansainvälisten esimerkkien mukaan ylimääräistä ihanteellisuutta ja "jeesustelua", syntyy varmaan ihan hieno historiankuvaus Suomestakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti