Usein harmittelen, etten työni takia juurikaan ehdi harrastaa. Iltaisin lueskelen hieman historiallista tietokirjallisuutta. Luonnossa tulee liikuttua aivan liian harvoin. Vanha harrastukseni Turun Eränkävijöissä viikonloppureissuineen on työni luonteen takia ollut hankala pitää harrastusvalikoimassa. Iltoihin saati viikonloppuihin sitoutuminen ei vain onnistu.
Onneksi on jäänyt vaatteisiin tällainen mukava teatteriharrastus. Kun menin pikkupoikana 1994 Samppalinnan kesäteatterin työhaastatteluun, teatterinjohtaja Aulis Ruostepuro kyseli minulta taiteellisista taidoistani. "Osaatko laulaa?" Valitettavasti en. "Entäpä tanssia?" Eipä taida siitäkään tulla mitään, enkä ole näyttelemistäkään kokeillut. Sitten Auliksen ilme kirkastui ja hän kysyi "Osaisitko toimia äänimiehenä ja puuhailla mikrofonien ja kaiuttimien parissa?" Mutta enpä osannut sitäkään. Ruostepuro pudisteli päätään ja virkkoi "No niin, eiköhän me sinulle jotakin keksitä..."
En osaa vieläkään laulaa enkä tanssia, enkä ymmärrä äänentoistokaan mitään, mutta kesäteatterissa edelleen pyöritään. Olen vain vaihtanut mäkeä. Turun kesäteatteri Vartiovuorella tekee Suomen suurimmat koko perheen kesäteatterituotannot. Olen teatteria pyörittävän Turun Työväen Teatterin Kannatusyhdistyksen puheenjohtaja ja siinä sitä riittää harrastusta kerrakseen. Enemmänkin pitäisi ehtiä sitä sorttia harrastamaan.
Yksi osa harrastusta on itsensä valistaminen alan näytelmistä. Lastenteatteri on haastava laji, mitä vain ei voi perheen pienimmille syöttää. Sopivia näytelmiä ei loppujen lopuksi ole kovin paljon. Klassikot ovat suosituimpia, mutta uudistuakin pitäisi. Perheen pienimpien pitää saada virikkeitä ja kipinä teatteriin, mutta vanhemillekin pitää voida tarjota kunnon elämys. Siksi on hyvä hieman kiertää Suomea valistamassa itseään.
Tampere on julistautunut Suomen teatteripääkaupungiksi. Siellä onkin useita laadukkaita teattereita, jotka saavat sekä kaupungin että valtion tukea. Ja kävijämäärät ovat suuret hyvän maineen ja keskeisen sijainnin ansiosta. Eipä silti, Turun veronmaksajat laittavat vielä runsaammin rahaa omaan laitosteatteriinsa, sekä suureen ruotsinkieliseen teatteriin. Tampereella taloudellinen vastuu jakautuu tasaisemmin ja lipputulojen osuus on suurempi. Julistautuminen ei siksi ole kohtuutonta. Turun kulttuuripääkaupunkistatuksen puolesta puhuu se, että meidän kulttuuritarjontamme on monipuolisempaa mm. upean museoverkon ja tanssiteattereiden ansiosta. Mutta teatterissa on kirittävää. Siksi sinne on syytä tehdä aina silloin tällöin opintomatkoja.
Käväisimme Annikan kanssa piristämässä helmikuutamme ensin lauantaina Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä Lukkosulan ja Lumpeenkukkien parissa ja sitten pyhänä Komediateatterissa Ison Pahan Suden merkeissä. Heidi Krohnin mainio teksti oli samalla opiskelijoiden harjoitustyö. Teoksen on ohjannut Ilmari "Immu" Saarelainen (kuvassa Annikan kanssa). Ensimmäisen vaikutuksen tekivät upeassa kunnossa olevat teatterirakennukset. Ja seuraavan vaikutuksen tekivät laadukkaat näytelmät. Ja käsitin isäntämme Immun puheista, ettei se raha kasva Tampereellakaan puissa, vaan kaikessa vaaditaan nokkeluutta ja säästäväisyyttä. Se on syytä tiedostaa Turunkin talousvaikeuksien keskellä. Missään ei taide saa tarpeeksi rahaa ja se taitaa ollakin yksi sen käyttövoima.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti