lauantai 20. maaliskuuta 2010

Maksuttomalla päivähoidolla kohti todellista tasa-arvoa

Suomalaisessa politiikassa ollaan herttaisen yksimielisiä siitä, että tasa-arvo on hyvä tavoite. Näkemyseroja on lähinnä siinä, riittääkö ns. mahdollisuuksien tasa-arvo, vai onko tavoiteltava toteutuvaa tasa-arvoa. Porvarileiri tyytyy usein ensimmäiseen vaihtoehtoon vasemmiston päätyessä jälkimmäiseen.

Kysymys on siksi tärkeä, että monet meistä syntyvät edelleen olosuhteisiin, jotka tekevät tasa-arvoisuuden toteutumisen hankalaksi, ellei jopa mahdottomaksi. Sellaisten perheiden lapset, joissa on työttömyyttä ja päihdeongelmia, ovat suuressa vaarassa ajautua vanhempiensa tielle. Sosiaalinen asema on Suomessa turhankin periytyvää.

Näin ei tarvitse olla. Sosiaalista liikkuvuutta voidaan lisätä yhteiskuntaluokkien sekoittumista ja yhteisiä kokemuksia lisäämällä. Lapset saavat helpommin murrettua osattomuuden periytymisen kierteen, kun esimerkiksi päiväkoteja ja kouluja ei eriytetä eri luokkataustaisten vanhempien mieltymysten perusteella.

Monet asiantuntijat pitävät ihmisen myöhemmän kehityksen ja tasa-arvon kannalta keskeisenä tekijänä laadukasta, maksutonta päivähoitoa ja esiopetusta. Päivähoidossa lapset voivat kehittyä tasa-arvoisesti riippumatta kodin olosuhteista.

SDP esitti puoluekokouksessa 2008 Suomeenkin maksutonta päivähoitoa. Vaikka kyseessä onkin lisähelpotus lapsiperheille, ensisijainen näkökulma on lasten olosuhteissa ja tasa-arvossa. Aloitteelle kohautettiin olkia ja se vaiettiin lähes kuoliaaksi.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on julkisuudessa sanonut, että Suomella olisi varaa maksuttomaan päivähoitoon, mutta maksuttomuuteen ei pidä mennä periaatteesta. Onko siis Kokoomuksen periaatteena, että tasa-arvon ei pidä Suomessa toteutua nykyistä paremmin? Sopiiko periytyvä hyvinvointi Kataisen ideologiaan paremmin? Ovatko suuret tuloerot kenties hyvä tavoite kansantalouden mekanismien kannalta? Ei siihen ainakaan muiden pohjoismaiden esimerkki anna vahvistusta.

Toivon, että SDP jatkaa tämän tärkeän aloitteensa ajamista matkalla kohti seuraavia eduskuntavaaleja ja hyvän vaalimenestyksen kautta saa aloitteen seuraavaan hallitusohjelmaan. Siten voimme ottaa ratkaisevan askeleen mahdollisuuksien tasa-arvosta kohti todellista tasa-arvoa.

1 kommentti:

Kari kirjoitti...

Helevatan hyvä kirjoitus, ihastelin sitä jo männä viikolla Turun Sanomissa. Maksutonta päivähoitoa täytyy pitää tavoitteena edelleen.