On asioita joihin ei tunnu tottuvan. Yksi on esiintyminen yleisölle ainakin uusissa tilanteissa. Turun Nuori Teatteri pyysi minua ystävällisesti esitykseensä Haarakonttori vierailevaksi "pizzakuskiksi". Olen päättänyt esittää esityksen yhteydessä kauniin kansanballadin "Kaikki linnut laulelevat", jonka on tehnyt tunnetuksi Someron lahja suomalaiselle säveltaiteelle eli M.A.Numminen. Säestän itse itseäni barokkihuilulla. Harmi vaan, että sävelkorvaa on yhtä paljon kuin vastasyntyneellä variksella. Nervös! Erityisesti harmittaa, että jotkut ovat ostaneet lippunsa esitykseen ihan rahalla. Katsotaan, voiko jännitykseen kuolla.
Siitä puheen ollen, joudumme Annikan kanssa huomenna laskemaan kukat Annikan edesmenneen ystävän arkun ääreen. Koska Annika ymmärrettävästi pelkää itkun vievän vallan, olen luvannut lukea lyhet muistosanat. Kyllä sekin aiheuttaa ikävää oloa sen lisäksi että suru on suuri. Tällaiseen esiintymisjännitykseen tuskin pitääkään voida tottua. En ainakaan halua tottua.
Näihin tilanteisiin ei taida sopia puheiden yhteydessä käyttämäni vanha tilannetta laukaiseva kaskutoteamus: "Mikähän tätä paperia vaivaa kun se näin tärisee?" Parempi vaan koettaa kestää. Yleinen totuus lienee, että muut harvoin edes huomaavat jännitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti