lauantai 11. elokuuta 2007

Kuntakoko ja ympäristö

Aktian pääekonomisti hämmästelee aiheellisesti viikonlopun Iltasanomissa Suomen heikkoa asuntopolitiikkaa tähän mennessä. Asuminen on kallista ja uudisrakennuskohteiden hinnat ovat pilvissä. Pitää muuttaa kauas keskustoista jos haluaa asua tilavasti. Nähdäkseni tähän on johtanut mm. sirpaleinen kuntakenttä, jossa kaikki kunnat kilpailevat vain parhaista veronmaksajista sen sijaan, että työssäkäyntialueilla tehtäisiin kestävän kehityksen mukaista asuntopolitiikkaa.

Mitä kauemmas perhe joutuu muuttaamaan vanhempien työpaikoista ja koulu- ym. palveluista, sen enemmän luontoa kuormitetaan turhalla yksityisautoilulla. Parasta, mitä tällä sektorilla on tapahtunut pitkään aikaan, on edellisen punamultahallituksen käynnistämä Paras-hanke. Sen myötä kuntien keskinäisen asukaskilpailun sijaan voitaisiin keskittyä kokonaisvaltaiseen, monipuoliseen ja ympäristöystävälliseen kaavoittamiseen kuntarajoista piittaamatta. Toivonpa vaan, että se ei jää torsoksi Turun seudulla.

Toinen kysymys on suurten asutuskeskusten keskustojen hyötykäyttö. Otan esimerkiksi parhaiten tuntemani Turun. Kadut ovat liian kapeita johtuen 1800-luvun Engelin kaavasta. Tarve oli tuolloin toisenlainen. Nyt hyviä pyöräily-yhteyksiä haittaa omituisissa paikoissa olevat vanhat tehottomat rakennukset (esim. Kivenhakkaajankadun ja Itäisen Pitkäkadun risteys, jossa vanha ränsistynyt puutalo tukkii risteyksen, eikä toimivaa poikittaista pyörätieyhteyttä voida rakentaa).

Päättäjien on kannettava vastuunsa ympäristöstä: on rakennettava parempia ja turvallisempia pyörätieyhteyksiä sinne missä ihmiset liikkuvat. Ja on luotava parempia ja monipuolisempia mahdollisuuksia ihmisten asua työpaikan ja palvelujen läheisyydessä. Valitettavasti se voi tarkoittaa joidenkin kauniiden puutalojen purkamista uusien enemmän asuttavien kerrostalojen tieltä, enkä toki esitäkään minkään rakennushistoriallisesti (sijaintinsa tai rakennustapansa puolesta) arvokkaan rakennuksen oitis kaatamista. Toivonpahan vain, että luonto ja tulevat sukupolvet menevät luopumisen tuskan edelle.

Miksi vihreät ja ns. punavihreät vasemmistoliittolaiset kiihkeimmin vastustavat tällaisia ympäristöarvoja?

Ei kommentteja: