lauantai 2. helmikuuta 2008

Naisten EM-jalkapallo ja päätöksenteko

Turku ja Turun demarit ovat saaneet kylmää kyytiä valtakunnan lehdistössä koskien naisten EM-turnauksen saamista Suomeen vuonna 2009. Tämä johtuu siitä, että Sdp:n edustajat kaupunginhallituksessa ovat suhtatuneet epäilevästi listalla olevaan esitykseen varastotilan vuokraamisesta yksityiseltä Veritas-stadionin osakeyhtiöltä. Urheilupolitiikalle tyypillisesti esitys olisi hyväksyttävä sellaisenaan riippumatta siitä, onko päätös veronmaksajien kannalta järkevä vai ei. Painostusta on tullut paljon ja tyyli on ollut melko "raflaavaa".

Turun sosialidemokraattien internetsivujen kautta tulleissa nimettömissä palautteissa sanotaan, että Sdp suhtautuu vihamielisesti jalkapalloon ja erityisesti naisten jalkapalloon. Se ei pidä paikkaansa. Sdp on päättänyt yrittää löytää järkevää ratkaisua, jotta kisat saataisiin Suomeen, mutta listalla oleva esitys ei ole sellainen. On kiusallista, että valmistelijat ovat päästäneet tilanteen ota tai jätä -asentoon.

Palautteessa on paheksuttu myös sitä, että Sdp on ollut tukemassa Kupittaan jäähallia, jossa on nimettömän kirjoittajan mukaan kyse yhden jääkiekkojoukkueen (TuTo) tukemisesta. Palautteessa muistutetaan, että jääkiekko on marginaalilaji kun taas jalkapallo ei. Olisin voinut vastata, mikäli yhteystiedot olisi jätetty, että Kupittaan vanha halli oli tullut elinkaarensa päähän, ja jääkiekon ohella ringette, kaukalopallo, taitoluistelu ym. tahot olivat kipeästi jääajan puutteessa (ja tarvetta olisi vieläkin enemmän). Kupittaan uusi jäähalli tuli mukaan paikkaamaan tätä aukkoa. Jalkapallostadionin laajennus koskisi neljää peliä kesällä 2009 ja muilta osin se olisi pääosin tyhjillään. Se ei tuo lisää harrastusmahdollisuuksia lapsille tai muille harrastajille.

Listalla olevan esityksen mukaan liikuntatoimi vuokraisi laajennusosan alle tulevat varastotilat 20 vuodeksi 60 000 euron vuosivuokralla. Kyseisellä vuokralla kuoletetaan koko investointi (1,2 milj.), mutta se menee puhtaasti yksityiseen hallintaan, eli ei jää kaupungille. Tämän kaltaisia sopimuksia on viljelty moniin paikkoihin, mikä on mielestäni suoraa tukea suursijoittajille. Hyvä bisnes. Muistaako joku Caribian urheiluhallin vuokraamisen 1 000 000 mummonmarkalla vuodessa? Caribian omistajat saivat päättää koska kaupunki saa hallia käyttää, joten seurojen näkökulmasta sopimus osoittautui hyödyttömäksi. Sekin oli suoraa tukea suursijoittajille ilman hyötyä veronmaksajille. Tuollaisten on loputtava.

Turun kaupunkihan tuki Veritas-stadionia alunperinkin ja vielä liikuntavirastokin muutti ko. tiloihin vastoin tehtyjä päätöksiä. Näin siitäkin huolimatta, että kaupungin omistuksessakin olisi tiloja löytynyt ja vuokrarahat olisivat siten pysyneet konsernin sisällä.

Kaupunki voi antaa avustusta tai muuten tukea tarvittavan katsomokapasiteetin kanssa. Kaupunki voisi kustantaa siirtokatsomon, jos sellainen kelpaisi. Mutta tyhmää sopimusta ei pidä olla suin päin hyväksymässä. Btw. huhujen mukaan TPS jalkapallo olisi ollut valmis ko. investoinnin tekemään, mutta se ei olisi kelvannut Håkanssille. Olisi tullut väärä omistaja. Voisiko tuollainen huhu pitää paikkansa?

Ja vielä herää kysymys: Eikö Suomessa ole muita kaupunkeja kuin Helsinki, Tampere, Lahti ja Turku? Onko Turun outo sopimus ainoa tapa saada sinänsä hieno urheilutapahtuma Suomeen?

3 kommenttia:

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Niin suuri jalkapallon ystävä kuin olenkin, niin kirjoitat todella asiaa. Kohtuus kaikessa. Kyseisiä kisoja tuskin voidaan perustella myöskään niiden kaupunkiin "jättämillä rahoilla". Aina huipputason olosuhteita ja fasiliteetteja rakennettaessa pitäisi muistaa, että jos todella halutaan vahvistaa jalkapallokulttuuria, niin penskojen harjoitusolosuhteisiin ja palloittelupaikkoihin satsaaminen olisi pitkäjänteistä. Myös yhteiskuntapoliittisesti.

Jari Nikkola kirjoitti...

Ymmärtääkseni Sairanen tosiaan tarjosi Stefulle stadionista tiettyä summaa. Joko ostamalla sen kokonaan tai puokkiin, versio vaihtelee kertojasta riippuen.

Käytännön tasolla Futis-Tepsiä nyppinee mm. ravintolatoiminnan tulojen vilahtaminen omasta pussista ohi matsitapahtumissa ja muulloinkin. Raflayhtiöhän on Interin/ Håkansin omistuksessa, ei seurojen yhteisomistuksessa kuten omalla tavallaan kohtuullista olisi?

FC TPS on näin ajatellen hiukan pussissa tämän asian kanssa. Oman stadioninkaan tekeminen ei ehkä olisi muuta kuin suuruudenhulluutta Turun kokoisessa paikassa. Toisaalta on hassua takoa lantteja kilpailijan pussiin missään määrin. Mielenkiintoista nähdä mitä asiassa tapahtuu jatkossa.

Petja Raaska kirjoitti...

No, esityshän meni läpi riemuhuutojen raikuessa. Silti olen sitä mieltä, että menettely oli typerä. Hyvä nyt sentään, että saamme hienot kisat kaupunkiin. Mutta jatkossa asiat pitäisi kyetä valmistelemaan fiksummalla tavalla.

Tuo TPS:ja Håkanssin välinen asia kyllä olisi sekä jalkapallon, että kaupunkilaisten takia syytä saada fiksumpaan asentoon. Ei ole tosiaan Turun kokoisessa paikassa tarvetta kahdelle futisstadionille. Enemmänkin tarvittaisiin harjoituskenttiä.