lauantai 7. kesäkuuta 2008

Hyvin meni turkulaisittain... ja muutenkin

Sdp kokoontui erinäisten hälyjen saattelemana Hämeenlinnaan linjaamaan seuraavien vuosien politiikkaansa ja valitsemaan puolueelle kokonaan uutta johtoa. Tiedettiin, että Heinäluoma ja Feldt-Ranta jäisivät syrjään. Halukkaita paikoille oli todella runsaasti. Asetelma suosi osaavia turkulaisia. Etukäteen juntatuissa jutuissa kun turkulaiset harvemmin ovat päässeet juhlimaan.

Turun poliittinen yhteydenpito valtakunnantasolle on viime vuosina jäänyt kokoomuksen ja eräiden yksittäisten pienten puolueiden kellokkaiden harteille. On ollut Itälää ja Kanervaa, nyt uusina niminä mm. Wallin ja Niinistö. Sdp:n yhteydenpito on jäänyt muutamien seniori-taustavaikuttajien varaan.

Nyt tilanne muuttui kertaheitolla. Ari Korhonen Turun Halisista valittiin Sdp:n puoluesihteeriksi politiikan raskaimpaan sarjaan. Eipä käy kiistäminen, että suurimpina vaikuttajina pidetään kolmen suurimman puolueen puheenjohtajia ja puoluesihteereitä. Painoarvo kasvaa yleensä vielä hallituksessa oltaessa. Mutta myös suurten puolueiden varapuheenjohtajat ovat usein niissä pöydissä, missä päätöksiä tehdään. Ilkka Kantola huudettiin kätten taputuksin Sdp:n 1. varapuheenjohtajaksi. Onnittelut herroille hienosta suorituksesta! Asiaa hehkutti myös Turun Sanomat pääkirjoituksessaan nimenomaan Turun edunvalvonnan kannalta. Vaikka Sdp onkin oppositiossa, että villojakin tullaan odottamaan parin vuoden sisällä. Uskon, että valinnat näkyvät. Ja lupaan toimia sen edistämiseksi.

Mutta Turun ohella jättimenestyksestä nautti Sdp. Jutta Urpilainen on vielä kirjoittamaton lehti, mutta edellytykset on todelliseen kasvojenkohotukseen. Jutta on erinomainen keulakuva ja pelinrakentaja. He muodostavat Arin kanssa melkoisen tarmokkaan ja osaavan parivaljakon ja pari näyttää myös tuoreelta ja hyvältä.

Nyt vain pitää pitää kieli keskellä suuta, etteivät seniorikansalaiset ja SAK:n miljoonainen väki tunne itseään hyljityksi ja käännä meille selkäänsä. Kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää. Niin ei saisi käydä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

pitaa tarkistaa:)