Mikä on median vaikutin?

Medialla tuntuu olevan dilemma: vallassa olevaa porvarikoalitiota tulisi haukkua, mutta inhottaa tehdä sitä johtavan oppositiopuolueen SDP:n hyväksi. Mikään ei tunnu olevan niin vastenmielistä, kuin tylsä ja inhorealistinen sosialidemokraattinen aate.

Ajankohtainen kakkonen kokosi 17.11. suureen studiokeskusteluunsa suuren joukon mediavaikuttajia, alan tutkijoita ja pari poliitikkoa pohtimaan teemaa "media ja valta". Yleinen teesi oli, että koska oppositio on niin hampaaton, pitää median ottaa sen rooli haltuunsa (ja kirjoittaa lautakasoista, taiteenostoista ja muista politiikan ydinkysymyksistä).

Kuitenkin johtavat mediat ovat vaienneet johdonmukaisesti mm. Jutta Urpilaisen ja Ari Korhosen varoittelut koskien taantumaa (loppukesä 2008), vääriä veronalennuksia sekä elvytyksen puutetta. Kun Euroopan komissio moittii porvarihallitusta, vain HS kirjoittaa asiasta ja sekin ikään kuin pelin keksijänä. Oppositio onkin hampaaton jos se vaietaan jatkuvasti.

SDP:llä on oma linja verotuksen toteuttamiseksi, kuntien tukemiseksi ja palvelujen turvaamiseksi. Se järjestää aiheesta tiedotustilaisuuksia, mutta sisältö ilmeisesti ylittää median edustajien vastaanottokyvyn. Sen sijaan Timo Soinin reppavat hokemat aiheuttavat iloisia huudahduksia ja kätten taputuksia. Taitaa olla riittävän yksinkertaista. Mutta mitä hän esittikään.

Päätoimittaja Lasse Virtanen kirjoittaa jälleen kerran SDP:n "linjakriisistä" (Aamuset 18.11.2009). Kaikilla muilla on omia vaihtoehtoja mutta SDP vain keskittyy kertomaan, mitä vikaa niissä on.

Ensinnäkin, SDP:llä on omia tavoitteita koskien julkisen sektorin toimintakyvyn kehittämistä, mutta ne eivät ole kovinkaan radikaaleja. Pitäisikö sitten olla? Toiseksi, politiikan agendan määrittää suurin puolue Kokoomus ja esittelijänä toimiva kaupunginjohtaja. Kokoomus kyllä esittää muutoksia, mutta eiväthän ne mitään säästä. Tai säästää pitkällä jänteellä kun palveluista täytyy luopua kun niihin ei enää ole varaa. Siihenkö Aamuset ja muu media tähtää?

Media tuntee oman valtansa. Potkimalla ja ennen muuta vaientamalla demareita viestimet ottavat osaa omistajiensa talkoisiin, joilla luodaan kaupallisempaa yhteiskuntaa - yhteiskuntaa jossa ostetaan enemmän ilmoitustilaa ja maksetaan vähemmän veroja.

Kesäjuttuja kesäterässä

Vihdoinkin olemme Annikan kanssa päässeet lomailun makuun. Hieman vierailtu siellä ja lomailtu täällä. Oikein rentouttavaa.

Olemme taas kotona käymässä ja selailin lehtiä. Taas on Turun kunnallispolitiikasta tehty "asiajuttuja" kun ei asiajuttuja näytä olevan.

TS / Heinon Jari on päässyt yhdessä pääkirjoitustoimittajan kanssa hämmästyttävään lopputulokseen: Kokoomus ja demarit ovat nimenneet pääosin kokeneita miespuolisia valtuutettuja konserniyhtiöiden hallitusten puheenjohtajiksi. Pitäisi olla kuulemma nuoria kokeilemassa ja kasvamassa.

Näiden harmaahapsisetien joukkoon lueteltiin mm. varavaltuutettu Mia Ilola ja kiinteistökehitysasiantuntija Mikko Lehtinen (noin 30-v). Tai Mikko lueteltiin virkamieskiintiöön, kun taas Esko Heinonen poliittisiin mandaatteihin (miksi?).

Jos olisimme vaihtaneet vaikkapa Turun Seudun veden puheenjohtaja Esko Heinosen juuri pari vuotta ennen valtavan hankkeen valmistumista johonkin nuoreen kokeilijaan, mitäköhän TS sanoisi siihen? Onko yhtiön puheenjohtajuus ylipäänsä oikea paikka harjoitella vaikuttamista? Tuntevatko TS:n toimittajat yhtiölakia ja sen tuomia velvollisuuksia verrattuna lautakuntatyöhön?

Eikö sille anneta mitään arvoa, että useiden yhtiöiden hallituksissa on kasvamassa fiksuja nuoria tuleviin ykköspesteihin? Opiskelija Toni Eklund nimettiin Turun Messukeskus Oy:n hallitukseen ja opiskelija Terhi Salmenoja Turun Kaapelitelevisio Oy:n hallitukseen. Minä ikäloppuna (31) jatkan Myllykoti Oy:n hallituksessa ja aloitin myös Turku Touring Oy:n hallituksen varapuheenjohtajana. Säätiöt ovat sitten oma maailmansa. SDP on luottanut nuoriin niin ylioppilaskyläsäätiössä kuin kauppaopetussäätiössäkin.

Onko asioiden laittaminen mittasuhteisiinsa tai niiden laajempi tutkistelu ihan vanhanaikaista? On sitten kesä tai ei.

Sukuni naiset

Minulta usein kysytään, miksi nuori suht pärjäävä mies on valinnut puoleekseen Sdp:n. Perustelen valintaa arvomaailmalla, mutta sitten kun satun jaksamaan, kerron tarkemmin taustastani. Kertaanpa sen nytkin.

Kutsuin äitini äitiä mummiksi. Hän asui pääosan elämästään Etelä-Karjalassa Joutsenossa, vaikka kävikin syntymässä Seikolla turkuiseen porvariperheeseen vuonna 1920. Vankilaperheen jäsenenä mummi muutti Konnunsuolle uutta varavankilaa perustamaan 1930-luvun alussa. Hän oli lottana talvisodassa 1939-40, mutta jatkosodan vuosina rakastui kirvesmies Raaskaan.

Sodan aikana ja sen jälkeen perhe kasvoi ja oma äitini syntyi vuonna 1948. Mummi valitsi luokkayhteiskunnan vallitessa rakkauden syntymäänsä perustuvan aseman sijasta. Hän liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen vaaran vuosina ja oli kuolemaansa 2001 omien sanojensa mukaan "tannerilainen sosialidemokraatti". Asetelma kommunismia vastaan oli yhtä merkitsevä kuin uusi aate sosialistina.

Sodan jälkeisinä vuosina kaikesta oli puute. Mummi kävi useissa töissä lapion varresta paikallislehden toimittajaksi ennen kuin sai eläkevirkansa Konnunsuon keskusvankilan keittiömestarina. Äiti muutti 1960-luvulla miehen perässä Turkuun ja sai nykyisen työpaikkansa Turun kaupunginteatterin puvustajana vuonna 1967. Minä synnyin vuonna 1977 huomattavasti tasa-arvoisempaan maailmaan. Äiti oli silloin jo eronnut ensimmäisestä miehestään.

1980-luku oli yhteiskunnallemme taloudellisen menestyksen vuosikymmen. Kaupungin palvelut paisuivat. Mummi jäi eläkkeelle ja muutti Turkuun. Me muutimme äitin kanssa samaan omakotitaloon mummin kanssa. Äiti kasvatti minua pienellä kaupungin palkalla ja mummi auttoi pienestä eläkkeestään. Sain ennen kaikkea perheeni aikaa ja rakkautta.

Menin vuonna 1984 Martin kouluun ja olin kuin kuka tahansa lapsi, vaikka äitini oli pienituloinen yksinhuoltaja. Muistan kuinka äitiä itketti aina muutama päivä ennen palkkapäivää. Kirjoitin itseni ylioppilaaksi ja myöhemmin filosofian maisteriksi. Sosialidemokraattisessa Suomessa tämä oli mahdollista ja suorastaan helppoa. Toki se edellytti myös älykästä äitiä ja isoäitiä. Oleellista on mahdollisuuksien tasa-arvo. Koen, että se on sosialidemokraattinen projekti. Ja erittäin onnistunut sellainen.

Näemme jatkuvasti apua tarvitsevia lapsia, aikuisia ja vanhuksia. Maailma ei ole vielä valmis. Sosiaalinen eriarvoistuminen periytyy ja asian korjaaminen vaikuttaa haasteelliselta. Mutta kukaan ei ole enää syntyjään tuomittu alemman luokan jäseneksi. Tavoitteenani on pitää huoli, että tulevatkin sukupolvet voivat nauttia laadukkaasta maksuttomasta koulutuksesta ja muista palveluista ja elää hyvän tasapainoisen elämän vaikka sattuisikin syntymään vähävaraiseen perheeseen.

Hyvin meni turkulaisittain... ja muutenkin

Sdp kokoontui erinäisten hälyjen saattelemana Hämeenlinnaan linjaamaan seuraavien vuosien politiikkaansa ja valitsemaan puolueelle kokonaan uutta johtoa. Tiedettiin, että Heinäluoma ja Feldt-Ranta jäisivät syrjään. Halukkaita paikoille oli todella runsaasti. Asetelma suosi osaavia turkulaisia. Etukäteen juntatuissa jutuissa kun turkulaiset harvemmin ovat päässeet juhlimaan.

Turun poliittinen yhteydenpito valtakunnantasolle on viime vuosina jäänyt kokoomuksen ja eräiden yksittäisten pienten puolueiden kellokkaiden harteille. On ollut Itälää ja Kanervaa, nyt uusina niminä mm. Wallin ja Niinistö. Sdp:n yhteydenpito on jäänyt muutamien seniori-taustavaikuttajien varaan.

Nyt tilanne muuttui kertaheitolla. Ari Korhonen Turun Halisista valittiin Sdp:n puoluesihteeriksi politiikan raskaimpaan sarjaan. Eipä käy kiistäminen, että suurimpina vaikuttajina pidetään kolmen suurimman puolueen puheenjohtajia ja puoluesihteereitä. Painoarvo kasvaa yleensä vielä hallituksessa oltaessa. Mutta myös suurten puolueiden varapuheenjohtajat ovat usein niissä pöydissä, missä päätöksiä tehdään. Ilkka Kantola huudettiin kätten taputuksin Sdp:n 1. varapuheenjohtajaksi. Onnittelut herroille hienosta suorituksesta! Asiaa hehkutti myös Turun Sanomat pääkirjoituksessaan nimenomaan Turun edunvalvonnan kannalta. Vaikka Sdp onkin oppositiossa, että villojakin tullaan odottamaan parin vuoden sisällä. Uskon, että valinnat näkyvät. Ja lupaan toimia sen edistämiseksi.

Mutta Turun ohella jättimenestyksestä nautti Sdp. Jutta Urpilainen on vielä kirjoittamaton lehti, mutta edellytykset on todelliseen kasvojenkohotukseen. Jutta on erinomainen keulakuva ja pelinrakentaja. He muodostavat Arin kanssa melkoisen tarmokkaan ja osaavan parivaljakon ja pari näyttää myös tuoreelta ja hyvältä.

Nyt vain pitää pitää kieli keskellä suuta, etteivät seniorikansalaiset ja SAK:n miljoonainen väki tunne itseään hyljityksi ja käännä meille selkäänsä. Kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää. Niin ei saisi käydä.

Uutta verta demariryhmään

Alkuviikosta varmistui Turun sosialidemokraattien jäsenten tahto koskien kunnallisvaaliehdokkaita ensi syksyn kunnallisvaaleissa. Tulos loi jälleen kerran uskoa uudistuvaan liikkeeseen. Kuten puoluekokousäänestyksessä, nytkin uudet kasvot ja erityisesti nuoret sellaiset menestyivät mainiosti. Uudistuminen tapahtuu kuitenkin hallitusti - myös konkareita jatkaa rinnalla.

Näyttää selvältä, että valtuustoryhmään tulee ainakin yksi uusi nimi - kansanedustaja Ilkka Kantolan menestys oli niin omaa luokkaansa. Oma menestykseni oli myös ilahduttavaa: sain seitsemänneksi eniten ääniä 114 ehdokkaan joukosta. Kiitos kaikille, jotka minuun luotitte. Myös Korhosen Ari ja Elon Piia menestyivät uusista naamoista mainiosti. Uskon erityisesti siihen, että hyvällä vaalityöllä Piia heilauttaa itsensä läpi - mainio eduskuntavaalitulos on pohjalla. Arin menestys liittynee puoluesihteerimenestykseen, mutta on hän muutenkin halislaisena perheenisänä ja näkyvänä puoluepamppuna oivallinen ehdokas.

Mainiota on myös se, että lyhyen ajan mukana olleita fiksuja nuoria tai hieman kokeneempiakin äänestettiin riittävästi: muiden muassa lakimies Petra Määttäsen, avainasiakaspäällikkö Kimmo Laatan, kätilö Päivi Pietarin, sairaanhoitaja Taina Leppäsen ja yrittäjä Mikko Alikorven nimet kannattaa painaa mieleen. Suurta ennakkoluulottomuutta jäsenkenttä osoitti myös äänestäessää kaksi nuorta maahanmuuttajamiestä, Ahmed Al Chibibin ja Arttu Efremovin ehdokaslistan kärkipäähän. Ahmedilla on kova vaikuttamisen palo ja valtavat verkostot. Arttu on 17-vuotias nuorisokulttuurin puolestapuhuja ja melkoisella varmuudella tulee olemaan Turun ellei koko Suomen nuorin kunnallisvaaliehdokas.

Mutta tuleehan niitä pettymyksiäkin, kun ehdokkaita on enemmän kuin paikkoja: Olisin suonut listalle mahtuvan mm. Turun albaaniyhteisön nokkamiehen, toimittaja Selim Selimin ja metalliliiton aktiivin, venäläisyhteisöaktiivin Viktor Germanin. Uskon, että kunnallistoimikunta huomio nämä nimet täydentäessään ehdokaslistaa. Myös OTL, lakimies Juha Turunen, kauppias Eija Nieminen, logistiikkakoordinaattori Kalle Leinonen, FK Päivi Salminen, toimitilavälittäjä Juho Viljanen, nuorisotyöntekijä Ana Kuusisto ja liikkeenharjoittaja Rauni Laine olisivat olleet mieluisia nimiä listalla, kuten monet muutkin. Tulee olemaan vaikeaa valikoida loistavasta joukosta muutamia "villillä kortilla" mukaan syksyn koetokseen.

Ongelma on tietenkin positiivinen - hankalampaa olisi jos halukkaita fiksuja turkulaisia ei olisi riittävästi. Tästä on hyvä jatkaa.

Harmaat hapset

Suomalaisen työn juhlaa eli vappua juhlittiin perinteisen juhlavasti. Keli suosi, joskin se verotti yhdessä viikonlopun läheisyyden kanssa väkeä mökeille ja lomamatkoille. Työhöni kuuluu aina järjestää sdp:n vappujuhla, joka onnistui mielestäni ja saamani palautteen perusteella oikein mukavasti.

Eikä Turun Sanomatkaan muuta väittänyt. Tällä kertaa toimituksesta oli demareiden vappujuhlavuorossa Jari Heino, fiksu toimittaja. Hieman minua vain alkaa sapettamaan jokaisen toimittajan suosima hokema "harmaista ohimoista". Se on pakko mahduttaa jokaiseen vappujuttuun, ikäänkuin olisi yllätys, että vappujuhliin osallistuu erityisesti puolueen seniorijäsenet.

Onko rikos ikääntyä? Onko Sdp jotenkin poikkeuksellinen järjestö, kun siellä keski-ikä on korkea? Minä kuulun todella moneen yhdistykseen ja jokaisen jäsenkuntaan kuuluu huomattava joukko seniorikansalaisia ja keski-ikä on sen myötä korkea. Mukaan tulevien nuorten määrä ei ole vastaava kuin "kultaisella" 1970-luvulla. Osoittaa aikamoista analyyttisyyden puutetta leimata ilmiö vuodesta toiseen lähinnä vasemmistolle kuuluvaksi piirteeksi, jossa on jotakin todella syntistä.

Minä toivon, etteivät kokeneemmat toimijamme lannistu moisesta halveksunnasta, vaan jatkavat aktiivista toimintaansa järjestökentässämme, joka on monipuolinen ja tärkeä. Yhteiskunnallamme ei ole varaa menettää tuota panosta - sanoo Turun Sanomat mitä vain.

Ja missä nuoret? Sdp äänesti Varsinais-Suomesta puoluekokoukseen 1/3 delegaatiosta alle 30-vuotiaita, mikä viestii nuorten vahvasta panoksesta tämän päivän Sdp:ssä. Vappumarssin lippulinna on nuorentunut vuosi vuodelta. Myös kulkueen jatkona oli nuoria, nyt myös maahanmuuttajataustaisia nuoria. Nämä kokevat marssin tärkeäksi osaksi vappuaan, vaikka kaverit ovat jo tähtitorninmäellä piknikillä tai järjestävät juhlia kotonaan. 20 minuuttia voi silti uhrata marssia varten. Mutta juhla jää väliin. Ne kokeneet toverit, jotka eivät ole jaksaneet enää marssia, ottavat heidän paikkansa juhlassa. Hyvä työnjako.

Mutta niistä marssilla olevista nuoristahan ei ole tarpeen mainita. Voisiko ajatella, että lähestymistapa on tarkoitushakuinen?

Vasemmistoliitto osaa

Turun Sanomat kertoivat Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen piirin piirikokouksesta tuttua tarinaa. Suurin syntipukki kaikkeen on Sdp, joka ei vieläkään ymmärrä olla vasemmistolainen puolue. Ja vasemmistolaisuudenhan määrittelee Vasemmistoliitto eikä kukaan muu. Koska he ovat fiksumpia. Tai ainakin he ovat vasemmistolaisempia - eihän sitä nyt perustella tarvitse. Joka tapauksessa Sdp on kaiken pahan alku ja juuri - ja koko kokouksen kärkisanoma olikin siinä.

Ei mitään uutta auringon alla. Vasemmistoliitto jatkaa tässäkin asiassa kommunistien perinteitä, onhan väkikin sama. Miten se vanha koira nyt voisikaan uusia temppuja oppia.

Maailma muuttuu. Sen mukana kommunistinen ideologia käytäntöön vietynä on ajautunut karille oikein ryminällä. Ja hyvä niin. Suomessa raunioille perustettiin Vasemmistoliitto, jonka ideologia on kauniisti sanottuna jäänyt ainakin minulle hieman epäselväksi. Selvää on kuitenkin se, että Sdp on edelleen luokkavihollisten puolue. Ainakin ne demarit on ärsyttävän taviksia, älymystöä siellä ei juurikaan ole niin kuin Vasemmistoliitossa, jonka jäsenet ovat paljon fiksumpia.

Maailma muuttuu, sosialidemokratia pysyy. Se on rauhan liike, jonka perustuu vapauden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon ihanteille. Kuvaavaa onkin, että Stalinia ja Hitleriä yhdisti inho sosialidemokratiaa kohtaan juuri noiden ihanteiden takia. Vasemmistoliiton retoriikasta huomaa, että myös asenteet sosialidemokraatteja kohtaan pysyvät yhtä yllätyksettöminä. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee.

Patikointi ja sosialidemokratia

Toisinaan on hyvä määritellä itselleen, mikä on oma ideologia. Minun tapauksessani kyse on sosialidemokratiasta. Perinteikkäät tasa-arvo, vapaus ja oikeudenmukaisuus ovat hyviä ihanteita, mutta kaipaavat hieman täsmennystä ja elävöitystä. Asiaa voisi olla hyvä lähestyä populaaristi metaforien kautta.

Oma kiteytykseni sosialidemokratiasta palautuu yllättäen partioharrastukseni oppeihin kauas 1980-luvulle. Ensimmäisillä patikkaretkilläni vaellustaitoja meille räkänokille opetti partiojohtaja Ari "Aimo" Linkolehto (nykyisin Partiovarusteen toimitusjohtaja). Eipä varmaan arvannut, että opeillaan olisi vaikutuksia jonkun pojan yhteiskunnallis-aatteelliseen ajatteluun.

Aimo opetti, että kun liikutaan ryhmässä, kannattaa aina liikkua hitaimman ja heikoimman kulkijan ehdoilla. Siten päästään parhaaseen lopputulokseen. Ei siten, että muut - vahvemmat ja nopeammat - jäisivät kaikki lorvimaan, vaan siten, että he kannustavat ja auttavat hitaampaa parempaan suoritukseen. Yhteishenki ja toimintakyky on huonoin niissä ryhmissä, joiden nopeimmat ampaisevat karkuun näyttäen omaa erinomaisuuttaan, kun heikoimmat jäävät kelkasta kokonaan. Sellainen ryhmä on perillä kokonaisuutena paljon myöhemmin, kuin toisistaan välittävä ryhmä ja yhteistyössä suunnistava ryhmä.

Olen omaksunut tämän mallin yhteiskunnallisen ajatteluni perustaksi. Sivistynyt ja menestyvä yhteisö laittaa lapset ja vanhukset etusijalle. Heikko-osaisia ei päästetä syrjäytymään, vaan turvaverkko pidetään toimintakunnossa. Heikoimman voidessa hyvin koko porukka voi hyvin.

Ehkä toimintamalli oli helppo omaksua siksi, että itse tulin aina viimeisenä. Olin lättäjalkainen ylipainoinen sohvaperunuuteen taipuvainen kaupunkilainen. Minua kuitenkin kannustettiin aina parempaan suoritukseen. Nyt kun on ihmissuhteet, kotiasiat, työasiat ynnä muut kunnossa, haluan toimia niidenkin puolesta, jotka itse eivät jaksa.

Jälleen S:t Olofskolan

Päivän Turun Sanomissa oli taas paljon ihmeteltävää. Yksi on Kokoomuksen vaikeus päästä eroon S:t Olofskolanin lisätilojen asian hoitamiseen liittyvistä epämiellyttävyyksistä vajaa vuosi sitten. Petteri Orpo vierittää syyn siitä, ettei Turun taloutta saada kuntoon Sdp:lle, koska tämä kieltäytyi osallistumasta talouden tasapainottamistyöryhmään tapauksen jälkeen. Se oli Orpon mukaan "tekosyy, ettei tarvitsisi kantaa vastuuta kaupungin taloudesta". Aika paksua tekstiä sellaisesta ryhmästä, joka osaa kyllä kertoa, minne tarvittaisiin lisää rahaa, muttei kerro mistä sitä saadaan (muuta kuin ympäripyöreästä "tehostamisesta"). Tehostaminen tarkoittaa leikkaamista. Mistä leikataan?

Siksipä kertauksena tapaus S:t Olofskolan:

Turussa oli päätetty budjetin teon yhteydessä perustaa talouden tasapainottamista pohtiva työryhmä jäseninään suurimpien "hallitussopimukseen" sitoutuneiden ryhmien edustajat. Samoihin aikoihin kaupunginhallitukseen tuli investointikorjauslista, jonka yhtenä kohtana oli S:t Olofskolanin lisätilatarpeen paikkaaminen Työväenopiston kiinteistöstä vapautuvilla tiloilla. Lisätilaan oltiin sitouduttu "hallitussopimuksessa". Kiinteistössä oli kuitenkin kaksi vaihtoehtoa tarpeen tyydyttämiseen; valmis opetukseen kelvollinen kerros, hinta 20 000 € tai tyystin remonttia vaativa kerros, hinta 600 000 €. Rkp:n vaatimuksesta kiinteistölautakuntaa ja opetuslautakuntaa kuulematta kaupunginhallitus päätti äänestämällä, että toteutetaan kalliimpi vaihtoehto. Tämä oli vallitsevassa taloustilanteessa Sdp:lle sietämätön vaihtoehto, kun halvempikin olisi kelvannut.

Hallitussopimuksessa on pykälä, että mikäli sopimusosapuolille syntyy erimielisyyttä sopimukseen kirjattujen asioiden täytäntöönpanosta, kutsuu kaupunginhallituksen puheenjohtaja (silloin Aleksi Randell, kok) sopimusosapuolet neuvottelemaan ratkaisusta. S:t Olofskolanin lisätila oli kirjattu sopimukseen. Sdp:n pyynnöstäkään neuvotteluja ei kutsuttu koolle, vaan asia vietiin porvarien äänienemmistöllä (kok, vihr, rkp) läpi.

Asiassa syntyi selvä käsitys, että Sdp:tä tarvitaan kyllä taloutta tasapainottamaan, mutta siitä ei tarvitse sopimusosapuolena piitata. Päätös oli täysin luotujen pelisääntöjen vastainen sekä järkevän taloudenpidon vastainen. Jos Sdp olisi silloin taipunut asiassa, olisi ollut todennäköistä, että sitä olisi kyykytetty työryhmänkin asioissa. Homma ei toimi niin, että toiset tuhlaavat ja toiset säästävät, asioihin pitää sitoutua yhteisesti yhteisin pelisäännöin.

Eipä tainnut huoli olla aiheeton. Kun keväällä 2007 kaupunginjohtaja toi vuoden 2008 ohjeluvut hallintokunnille, pyysi Sdp perusteita niille ennen päätöksentekoa. Miksi ammattiopetuslautakunta saa alle prosentin, kun keskushallintoa taas paisutetaan prosenttikaupalla tehtyjen päätösten vastaisesti? Luvut vietiin porvariäänin läpi niiden taustoista piittaamatta. Miten voidaan lisätä hoitajien määrää ja palkkoja, kun terveystoimen luvut eivät kata edes nykyisten palkkojen ja vuokrien indeksikorotuksia? Vastaus pitäisi löytyä kaupungin suurimmaksi äänestetyn puoleen Kokoomuksen suunnalta, mutta eipä kuulu mitään.

Ei vielä kirvestä kaivoon

Edeltäjäni Turun sosialidemokraattien toiminnanjohtajana, eli Ari Korhonen elvytti vanhan perinteen kuukausittaisesta juttutupaillasta. Tarkoituksena on koota kuukauden viimeisenä perjantaina jäseniä epävirallisempaan debattiin ajankohtaisista aiheista. Tuoppi kädessä on helpompi kertoa mitä ajattelee. Kokoustilanamme on Panimoravintola Koulun historianluokka.

Eilen perjantaina 31.8. tupa oli tupaten täynnä. Illan otsikkona oli "Uudistumisen alku? Kalliomäen työryhmän analyysin analyysi". Alustajana oli työryhmän jäsen Pertti "Pepe" Paasio ja kommenttipuheenvuoron käytti Turun demarinuorten puheenjohtaja Piia Elo. Pertin alustus oli hyvä, Piian kommentit raikkaita ja keskusteluun ei tahtonut riittää siihen varattu kaksi tuntia. Uudistumishalukkuutta oli, eikä tyydytty pelkkään huonon onnen valittamiseen.

Itse raportti ei olisi antanut aihetta niinkin monipuoliseen keskusteluun, mutta Pertti antoi hieman ekstraa. Televisiomainokset ja huonot äänestysilmat jäivät onneksi sivulauseisiin ja keskityttiin harjoitetun politiikan ja yleisen mediaosaamisen ruotimiseen. Myös järjestö"koneelle" annettiin huutia ja etsittiin uusia toiminnan ja osallistumisen muotoja. Henkilökysymykset jäivät harmillisen pieneen rooliin.

Paikalla oli normaali juttutupaa nuorekkaampi joukko. Oli eri ikäisiä ja eri taustan omaavia demareita. Kenenkään puheista ei kuultanut epätoivo tai luovuttamisen halu. Minulle jäi sellainen olo, että tekemisen meninki tulee parantumaan ja uudistuksia seuraamaan. Pidetään kirveet vielä käsissä, veisteltävää piisaa. Kuten puheissa todettiin, heikompi tarvitsee jatkossakin puolestapuhujia ja painotusten suurista linjoista riippumatta sosialidemokraatit tulevat sellaisia olemaan.

Vaikeuksien kautta uuteen nousuun

Sdp on käynyt erittäin raikasta ja tarpeellista keskustelua vaalitappionsa syistä tulevaisuuden tekemisensä tavoista. Katson, että vahvaa sosialidemokraattista puoluetta tarvitaan Suomessa jatkossakin. Isänmaa on aina ollut heikoimmillaan silloin, kun Sdp on ollut vaikeuksissa.

Kun minulta kysytään perusteluja, miksi olen valinnut sosialidemokraattisen aatemaailman ja puolueen, olen aloittanut perustelut historiasta. Se on luontevaa, sillä olen saanut historian tutkijan koulutuksen. Sdp on uudistuksellisilla ohjelmillaan ollut keskeisesti luomassa hyvinvointivaltiota ja ollut tärkein toimija padotessaan kommunismin etenemistä Suomessa. Tämä on täyttä totta, mutta kelpaako se perusteluksi enää vuonna 2007?

Minun, kuten kaikkien sosialidemokraattien, tulisi esittää itselleen kysymys: "Mitä minä voisin tehdä paremmin?" Itse olen koettanut muuttaa näkökulmaani. Miksi ajattelen edelleen, että Sdp on kannatettavin joukko kantamaan vastuuta Suomesta? Vaikka aatteellinen taustani löytyy edelleen historian saavutuksista, tulee minunkin miettiä tätä päivää ja tulevaisuutta.

Jahka sosialidemokraatit saavat jähmeän järjestökoneistonsa ja toimijoidensa ajatusmaailman vastaamaan 2000-luvun vaatimustasoa, uskon että sosialidemokratia on edelleen paras voima aatteellisen perustansa toteuttamisessa. Sdp edistää aidoimmin suvaitsevuutta ja tasa-arvoa. Paavo Lipponen ärsytti pitkälle menevällä tasa-arvoajattelullaan jopa lähipiiriään. Mutta tällainen ehdottomuus meille perustavaa laatua olevassa kysymyksessä tulee olla ylpeyden aihe ja itsestäänselvyys. Myös kansainvälisen solidaarisuuden ajatus kytee väessämme syvällä. Sdp:n tulee kertoa kaikille olevansa vastuullisten menestyjien puolue, puolue joka kantaa huolta myös niistä jotka eivät omillaan pärjää, eikä mikään yksittäisten ammattikuntien etujärjestö.

Työelämän kysymykset ovat jatkossakin Sdp:n ominta aluetta. Vaikka suomalaiset tienaavat enemmän kuin koskaan ja ihmisillä menee pintapuolisesti hyvin, on henkinen pahoinvointi lisääntynyt. Työelämän pelisääntöjä on parannettava yhdessä kaikkien ammattijärjestöjen kanssa. Toisaalta on huolehdittava siitä, että työtä riittää tasapuolisesti kaikille. Hyvänä alkuna näen keskustelun päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta. Jos työtön yksinhuoltajaäiti lähtee vauvan sylissään työnhakuun vain siksi, että porvarit haluavat, että köyhä ei voi lastaan maksutta päivähoitoon laittaa, ollaan väärillä jäljillä. Työnhaun tulee olla mahdollista täysipäiväisesti myös yksinhuoltajille. Kysymys on ensisijaisesti lapsen edusta, mutta myös työelämän tasa-arvon edistämisestä.

Toivon, että mahdollisimman moni sosialidemokraatti saa itsensä positiiviseen asentoon käytävän keskustelun pohjalta ja ottaa itseään niskasta kiinni. Meitä tarvitaan vielä!

Rakkikoirista ei pidetä

Olen pohdiskellut Sdp:n toimintatapoja paljon. Valtakunnallisessa toimitsija/puheenjohtajapalverissa pari viikkoa sitten vakuuteltiin Eero Heinäluoman suulla, että "ei lähdetä ampumaan kaikkea mikä liikkuu vaan tehdään uskottavaa oppositiopolitiikkaa". Se on erittäin viisas lähestymistapa. Ei pidä vastustaa asioita vain siksi että esittäjä on väärä. Pitää puuttua vain todellisiin asioihin.
Uusi porvarihallitus vaan tuntuu antavan kaikki aseet kaiken haukkumiseen. Perintöveron poiston yksipuolisuus, hoitoalan palkkauskysymys ja sokerina pohjalla päivähoidon nollamaksuluokan poistaminen.
Näihin asioihin voidaan puuttua ja pitää puuttua. Mutta ihmiset ovat yliherkkiä sille, että heti hallitusvastuun loputtua aletaan ampua kaikkea liikkuvaa. Ja pöljää se olisikin. Ihmisiä ei pidä aliarvioida. Ollaan tarkkoina!