Köyhyys lisääntyy Suomessa, eikä talouden taantuma paranna asiaa. Kunnat on ajettu ahdinkoon valtion toimesta: velvoitteet kasvavat toisin kuin tulot. Valtio on laskenut verojaan ja kunnat joutuneet vastaavasti nostamaan niitä, mikä huomioimatta eräitä vahennyksiä on askel kohti tasaverotusta. Ja tasaverotus taas on omiaan suosimaan suhteellisen köyhyyden lisääntymistä.
Huonosti hoidetut kunnat ovat suuri uhka köyhiä kohtaan. Talous on saatava tasapainoon omilla konsteilla ennen kuin ollaan pakon edessä. Pakkosäästämisestä syntyy suurimmat vaurioit niille, joista lähtee vähiten ääntä ja jotka eniten palveluja tarvitsisivat. Tätä taustaa vasten on hyvä tarkastella myös eräitä palveluverkkopäätöksiä.
Työ on parasta köyhyyden ehkäisyä. Siksi päättäjien on otettava kaikessa päätöksenteossa huomioon elinkeinoelämän tarpeet jos ei muuten, niin työllistämismielessä. Kuluttaminen tukee työllisyyttä, ja pienituloisten mahdollisimman matala verotus tukee kuluttamista. Ja helpottaa työllistämistä. Toisaalta verokertymä on pyrittävä pitämään mahdollisimman korkeana ja palvelutaso riittävänä pienituloisia ajatellen. Ja riittävä palvelutaso auttaa taas siihen työllisyyteen.
Keynes julisti aikanaan, että julkisen sektorin tulisi pienentää investointitasoaan hyvä taloustilanteen aikana ja lisätä sitä talouden taantuman aikana. Naulan kantaan. Pääministeri Vanhanen on antanut tätä ajattelua tukevia lausuntoja. Toivottavasti myös Kokoomus siirtyy SDP:n linjoille tässäkin asiassa. Valtiontaloutta ehtii taas laittaa kuntoon talouden lähtiessä uuteen nousuun, niin kuin SDP teki edellisellä hallituskaudellaan. Kun taas yksityinen sektori osoittaa kiinnostusta suuria investointeja kohtaan, on julkisen vallan tässä mielessä syytä mahdollistaa niiden tekeminen.
Suomessa ollaan tulossa tilanteeseen, joilloin liian pieni osuus väestöstä käy töissä. Ikäihmisten suhteellinen määrä kasvaa onnistuneen terveydenhuollon ja suurten ikäluokkien eläköitymisen ansiosta. Moni eläkkeestä haaveileva on havahtunut siihen, että vuosien varrella on kertynyt liian vähän eläkettä ja joudutaan jatkamaan työuraa. Yhteiskunnan kannalta tämä on positiivista - kokeneiden kansalaisten työpanosta ja osaamista tarvitaan. Ongelmaksi tämä muodostuu henkilökohtaisella tasolla, mikäli sairaatkin joutuvat tekemään töitä tai motivaatio on tyystin hukassa alalla. Tämä on ikävää yleisemminkin aloilla, joissa esiintyy työttömyyttä.
Eläkeläisten asema on yksi keskeisiä haasteita puhuttaessa köyhyyden torjumisesta. Toivottavasti hallituksen komiteatyö kantaa hedelmää tässä suhteessa. Epäilen, että taikatemppuja ei ole luvassa, vaan luu on jäämässä köyhtyvän käteen. Toivottavasti olen väärässä.
En tässä tarjoa mitää suurta visiota tai analyysia - en ole kansantaloustieteilijä enkä sosiaalipoliitikko. Kunhan hieman ajattelin ääneen talouden perusmekanismeista ja omasta arvomaailmastani niiden suhteen. Perusmurheenani on, että köyhyyttä ei tule edistää eikä tuloeroja kasvattaa. Mutta elinkeinoelämän pyörät pitäisi pitää pyörimässä juuri tästä syystä. Ja nämä tavoitteet tuntuvat välillä lyövän toisiaan korville.
maanantai 19. tammikuuta 2009
lauantai 17. tammikuuta 2009
Kasvun rajat?
Turun kaupunki on taloudellisesti ikävässä tilanteessa. Tulot ovat huomattavasti pienemmät kuin menot. Ennusteet vakuuttavat verotulojen pienenevän entisestään taloudellisen taantuman johdosta. Jo hyvinä aikoina Turku teki kymmenien miljoonien edestä alijäämäisiä vuosia.
Saman aikaisesti turkulaisten tarve laadukkaisiin palveluihin kasvaa. Jotkut menettävät työpaikkansa. Ikääntymisen tuomat palvelutarpeet lisääntyvät. Maahanmuuttajien integroiminen on vielä lapsen kengissään. Näiden työkykyiseksi kouluttamiseen pitäisi riittää paljon enemmän paukkuja.
Kuten Helsingissä, myös Turussa on yliedustus ikäihmisiä ja maahanmuuttajia verrattuna naapurikuntiin. Lapsiperheet muuttavat suurempien ja halvempien tonttien perässä lähikuntiin ja käyvät kahdella autolla Turussa töissä (raa'asti yleistäen). Uusia päiväkoteja ja kouluja rakennetaan yhä syrjemmäs sieltä, missä työpaikat sijaitsevat. Se ei ole erityisen kestävän kehityksen mukaista kaupunkisuunnittelua ja ilmiön taustat löytyvät tietenkin Turun kaupungin omasta takavuosikymmenten päätöksenteosta. Siitä huolimatta asiaan pitäisi saada korjaus. Jotta Turku voisi maksaa mm. seudun työpaikat, kulttuuri ja koulutuspalvelut, tarvitaan uusi tapa jakaa tuloja.
Saman aikaisesti Turku yrittää saada talouttaan tasapainoon. Keinovalikoimaa tarvitaan laajasti. Yksi ikävimpiä keinoja on nykyisen palveluverkon tarkistaminen. Se on luotu kultaisella 1970-luvulla silloisten väestökehityslinjojen pohjalta. Se ei monin paikoin vastaa enää tarvetta. Keskittämällä voitaisiin taata taloudellisuuden ohella laatu. Tunnetekijät estävät kuitenkin järkevät päätökset, kuten kävi viimeisessä kouluverkkoselvityksessä Kokoomukselle.
Opetustoimi on tehnyt sinänsä hyvää työtä Timo Jalosen ja Henry Toivarin johdolla saadakseen sektorin talouden kuntoon. Nyt on aika korjata hedelmiä ja panostaa oppilashuoltoon tulevien vuosikymmenten paremmat elämänvalmiudet saavien oppilaiden ja sosiaalitoimen säästöjen nimissä. Toki eräitä järkeistyksiä verkkoon tarvitaan lisää.
Edellisten sukupolvien päätöksenteossa oli varmasti mukava olla mukana. Satraapit päättivät vain, mihin paikkoihin sijoitetaan mikäkin uusi palvelu. Nykyisten päättäjien ikävä mutta välttämätön velvollisuus on karsia verkko uudelleen realistiset tarvevaatimukset täyttäväksi. Näin minun sukupolveni ja minua nuoremmat pääsevät päätöksentekoon puhtaalta pöydältä, eikä useiden sukupolvien luomuksia purkamaan. Päätökset ovat siinä määrin ikäviä, ettei kukaan niitä erityisesti halua tehdä, mutta valitettavasti on pakko.
Kasvun rajat on monin paikoin saavutettu. Uusia nykyiset asuinvaatimukset täyttäviä alueita syntyy, mutta monet palvelut puuttuvat. Siellä missä on pikkulapsia, tarvittaisiin päiväkotia. Siellä, missä on lapsia, tarvittaisiin kouluja. Sitä vanhemmat voivat liikkua pitempiäkin matkoja, kunhan tarjolla olevat palvelut ovat laadukkaita. Se taas vaatii toimivaa joukkoliikennettä ja tiivistä yhdyskuntarakennetta.
Kun palveluverkot on tarkistettu, on syytä käydä hallinnon kimppuun. Turhat projektit ja konsultit tulee hylätä ensi tilassa. Koko hallinnon rakenteita pitää uskaltaa tarkastella ennakkoluulottomasti kuntarajoista lähtien aina pienimpien virastojen toimintatapoihin. Palvelujen laadun valvontaa on tehostettava ja hintakontrollia on tiukennettava. Jos maksamme ulkopuoliselle ylihintaa, on palvelu tuotettava omana työnä. Jos oma työ on ylihintaista, on rinnalle saatava tervehdyttävää kilpailua. Kaikille aloille tosin kilpailu ei sovi.
Kun palvelut ja rakenteet on käyty läpi, voimme harkita myös verojen ja taksojen korotuksia. Kyllä näistä vuosista voidaan selvitä, mutta se vaatii valmiutta ikäviinkin päätöksiin. Siksi esimerkiksi Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Keskustan kannattaisi tarkistaa toimintatapojaan. Mitä haluamme tuleville turkulaisille jättää?
Saman aikaisesti turkulaisten tarve laadukkaisiin palveluihin kasvaa. Jotkut menettävät työpaikkansa. Ikääntymisen tuomat palvelutarpeet lisääntyvät. Maahanmuuttajien integroiminen on vielä lapsen kengissään. Näiden työkykyiseksi kouluttamiseen pitäisi riittää paljon enemmän paukkuja.
Kuten Helsingissä, myös Turussa on yliedustus ikäihmisiä ja maahanmuuttajia verrattuna naapurikuntiin. Lapsiperheet muuttavat suurempien ja halvempien tonttien perässä lähikuntiin ja käyvät kahdella autolla Turussa töissä (raa'asti yleistäen). Uusia päiväkoteja ja kouluja rakennetaan yhä syrjemmäs sieltä, missä työpaikat sijaitsevat. Se ei ole erityisen kestävän kehityksen mukaista kaupunkisuunnittelua ja ilmiön taustat löytyvät tietenkin Turun kaupungin omasta takavuosikymmenten päätöksenteosta. Siitä huolimatta asiaan pitäisi saada korjaus. Jotta Turku voisi maksaa mm. seudun työpaikat, kulttuuri ja koulutuspalvelut, tarvitaan uusi tapa jakaa tuloja.
Saman aikaisesti Turku yrittää saada talouttaan tasapainoon. Keinovalikoimaa tarvitaan laajasti. Yksi ikävimpiä keinoja on nykyisen palveluverkon tarkistaminen. Se on luotu kultaisella 1970-luvulla silloisten väestökehityslinjojen pohjalta. Se ei monin paikoin vastaa enää tarvetta. Keskittämällä voitaisiin taata taloudellisuuden ohella laatu. Tunnetekijät estävät kuitenkin järkevät päätökset, kuten kävi viimeisessä kouluverkkoselvityksessä Kokoomukselle.
Opetustoimi on tehnyt sinänsä hyvää työtä Timo Jalosen ja Henry Toivarin johdolla saadakseen sektorin talouden kuntoon. Nyt on aika korjata hedelmiä ja panostaa oppilashuoltoon tulevien vuosikymmenten paremmat elämänvalmiudet saavien oppilaiden ja sosiaalitoimen säästöjen nimissä. Toki eräitä järkeistyksiä verkkoon tarvitaan lisää.
Edellisten sukupolvien päätöksenteossa oli varmasti mukava olla mukana. Satraapit päättivät vain, mihin paikkoihin sijoitetaan mikäkin uusi palvelu. Nykyisten päättäjien ikävä mutta välttämätön velvollisuus on karsia verkko uudelleen realistiset tarvevaatimukset täyttäväksi. Näin minun sukupolveni ja minua nuoremmat pääsevät päätöksentekoon puhtaalta pöydältä, eikä useiden sukupolvien luomuksia purkamaan. Päätökset ovat siinä määrin ikäviä, ettei kukaan niitä erityisesti halua tehdä, mutta valitettavasti on pakko.
Kasvun rajat on monin paikoin saavutettu. Uusia nykyiset asuinvaatimukset täyttäviä alueita syntyy, mutta monet palvelut puuttuvat. Siellä missä on pikkulapsia, tarvittaisiin päiväkotia. Siellä, missä on lapsia, tarvittaisiin kouluja. Sitä vanhemmat voivat liikkua pitempiäkin matkoja, kunhan tarjolla olevat palvelut ovat laadukkaita. Se taas vaatii toimivaa joukkoliikennettä ja tiivistä yhdyskuntarakennetta.
Kun palveluverkot on tarkistettu, on syytä käydä hallinnon kimppuun. Turhat projektit ja konsultit tulee hylätä ensi tilassa. Koko hallinnon rakenteita pitää uskaltaa tarkastella ennakkoluulottomasti kuntarajoista lähtien aina pienimpien virastojen toimintatapoihin. Palvelujen laadun valvontaa on tehostettava ja hintakontrollia on tiukennettava. Jos maksamme ulkopuoliselle ylihintaa, on palvelu tuotettava omana työnä. Jos oma työ on ylihintaista, on rinnalle saatava tervehdyttävää kilpailua. Kaikille aloille tosin kilpailu ei sovi.
Kun palvelut ja rakenteet on käyty läpi, voimme harkita myös verojen ja taksojen korotuksia. Kyllä näistä vuosista voidaan selvitä, mutta se vaatii valmiutta ikäviinkin päätöksiin. Siksi esimerkiksi Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Keskustan kannattaisi tarkistaa toimintatapojaan. Mitä haluamme tuleville turkulaisille jättää?
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Vuoden vaihduttua
Huh, olipa loppuvuosi. Sen aikana synnytettiin Turkuun uusi ryhmien välinen sopimus ja jaettiin luottamustehtäviä seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Perustrendi on se, että kukaan ei ole tyytyväinen. Nähtäväksi jää, tuoko uusi erilainen sopu edes kaupungin talouteen tasapainon. Ennusteet verokertymästä ja toisaalta menojen kasvun jatkumisesta eivät tue tätä toivetta. Ja sopimuksen keinot jättävät liikaa vielä avoimeksi. Ikäviä päätöksiä ei yleensä kukaan halua kauden mittaan tehdä, muistellaanpa vaikka viime kaudelta eräiden puolueiden "vastuullista" käyttäytymistä kouluverkkoasiassa.
Yksi harmillinen ilmentymä talousahdingon kasvaessa on keskustelu Turun kulttuuripalveluista. Martin ja Mikaelin kirjastojen lakkauttamispäätös herättää voimakkaita tunteita vastaan, minkä toki ymmärrän hyvin. Oman alueen lähikirjasto on tärkeä palvelu etenkin huonommin liikkuville vanhuksille ja lapsiperheille. Ja kaikkien ulottuvilla oleva sivistys on arvo sinänsä.
Taas päivitellään, kuinka julkeaa tulevalta kulttuuripääkaupungilta on sulkea kulttuurilaitoksia. Tämä taas on mielestäni hieman ahdasta tulkintaa kulttuurin olemuksesta. Onko se seiniä ja vanhojen rakenteiden ylläpitämistä? Olisiko uusi upea pääkirjasto pitänyt jättää rakentamatta ja vanha pääkirjasto remontoimatta? Nimittäin jo sitä päätettäessä oli selvää, että ylläpitoresursseja (sisältää palkat ja materiaalit) tullaan siirtämään kahdesta keskustan muusta lähikirjastosta.
Turku tarvitsee mielestäni erityisesti uutta kulttuuria. Toisaalta uusia kulttuurin ilmenemismuotoja siellä missä ihmiset ovat. Vuoden 2011 on siis näyttävä arkipäivässä ja jäätävä rakenteisiin. Toisaalta tarvitaan uutta toimintakulttuuria: ikävätkin päätökset on uskallettava viedä läpi, mikäli ne ovat perusteltuja. Poukkoileva päätöksenteko ei ole hyvää kulttuuria.
Martinmäen asukkaana koen tuskaa Martin sivukirjaston lakkauttamisesta, mutta koetan ajatella positiivisesti: Uusi pääkirjasto on sen arvoinen. Tasapainoinen talous taas mahdollistaisi uudenlaistenkin kulttuurin muotojen ylläpidon ja laajemman materiaalitarjonnan jäljelle jääviin kirjastoihin. Taloudellisesti vakaa kaupunki pystyy paremmin pitämään huolta asukkaistaan, kuin se, joka kynsin hampain pitää kiinni vanhoista seinistä ja rakenteista.
Ja lopuksi varoituksen sana: Ikävät päätökset eivät tule jäämään tähän.
Yksi harmillinen ilmentymä talousahdingon kasvaessa on keskustelu Turun kulttuuripalveluista. Martin ja Mikaelin kirjastojen lakkauttamispäätös herättää voimakkaita tunteita vastaan, minkä toki ymmärrän hyvin. Oman alueen lähikirjasto on tärkeä palvelu etenkin huonommin liikkuville vanhuksille ja lapsiperheille. Ja kaikkien ulottuvilla oleva sivistys on arvo sinänsä.
Taas päivitellään, kuinka julkeaa tulevalta kulttuuripääkaupungilta on sulkea kulttuurilaitoksia. Tämä taas on mielestäni hieman ahdasta tulkintaa kulttuurin olemuksesta. Onko se seiniä ja vanhojen rakenteiden ylläpitämistä? Olisiko uusi upea pääkirjasto pitänyt jättää rakentamatta ja vanha pääkirjasto remontoimatta? Nimittäin jo sitä päätettäessä oli selvää, että ylläpitoresursseja (sisältää palkat ja materiaalit) tullaan siirtämään kahdesta keskustan muusta lähikirjastosta.
Turku tarvitsee mielestäni erityisesti uutta kulttuuria. Toisaalta uusia kulttuurin ilmenemismuotoja siellä missä ihmiset ovat. Vuoden 2011 on siis näyttävä arkipäivässä ja jäätävä rakenteisiin. Toisaalta tarvitaan uutta toimintakulttuuria: ikävätkin päätökset on uskallettava viedä läpi, mikäli ne ovat perusteltuja. Poukkoileva päätöksenteko ei ole hyvää kulttuuria.
Martinmäen asukkaana koen tuskaa Martin sivukirjaston lakkauttamisesta, mutta koetan ajatella positiivisesti: Uusi pääkirjasto on sen arvoinen. Tasapainoinen talous taas mahdollistaisi uudenlaistenkin kulttuurin muotojen ylläpidon ja laajemman materiaalitarjonnan jäljelle jääviin kirjastoihin. Taloudellisesti vakaa kaupunki pystyy paremmin pitämään huolta asukkaistaan, kuin se, joka kynsin hampain pitää kiinni vanhoista seinistä ja rakenteista.
Ja lopuksi varoituksen sana: Ikävät päätökset eivät tule jäämään tähän.
torstai 6. marraskuuta 2008
Turun museot maksuttomiksi
Sdp kokoontui heti huonosti menneiden kunnallisvaalien jälkeen pohtimaan omia Turun budjettitavoitteitaan vuodelle 2009. Päällimmäisenä silmiin pisti, että talous näyttäisi edelleen olevan suuremmoisen epätasapainoinen, eikä kaupungin johdon esitykseen sisältynyt mitään tasapainoehdotuksia. Se, että kaupunginjohtaja sanoo lehtimiehille, että budjetti tähtää tasapainotukseen, ei sinänsä ole tasapainottamistoimenpide. Parempia esityksi kallispalkkaisilta ihmisiltä kaivataan edelleen.
Sdp teki muutamia muutosesityksiä, jotka eivät myöskään ratkaise tulopuolta, mutta edesauttavat parempaa lopputulosta. Sdp ilmoitti heti olevansa valmis Forum Marinumin lisärakennuksen lykkäämiseen tulevaisuuteen, mistä saadaan 300.000 euron säästö.
Puolueen valtakunnallisessa ja Reilun Turun ohjelmassa luvattiin parempia terveyskeskuspalveluja. Tähän pyritään kahden seuraavan vuoden aikana palvelujen kehittämisohjelmalla. Vuodelle 2009 Sdp esittää ja muut sopimusryhmät kannattavat 130.000€ määrärahalisäystä terveyskeskusten henkilökuntalisäykseen. Toimenpiteen pitäisi tuoda 1.000.000€ säästöt sairaanhoitopiirin momentilta, kun asiakkaita on nyt hoidettu väärällä ja huomattavasti kalliimmalla paikalla.
Sdp vaati myös 80.000€ ennaltaehkäisevään lastensuojeluun kahden sosiaalityöntekijän palkkakuluihin. Tässä kohtaa katsottiin, että Kaste-projektin muodossa valtion osoittamat miljoonat saavat riittää.
Sdp:n tavoitteena on myös turvata kulttuuritoimen valtionosuudet täysimääräisenä, mikä luonnollisesti oli muidenkin ryhmien tavoitteena ja asia hoidetaankin kuntoon.
Kulttuuritoimeen osoitettiin Sdp:n esityksestä 170.000€ lisää rahaa ja tarkoituksena on kokeilla Käsityöläismuseon, Wäinö Aaltosen museon, Apteekkimuseon, Biologisen museon ja Kuralan kylämäen maksuttomuutta puoli vuotta vuonna 2009.
Esityksellä on nähdäkseni monta hyvää tarkoitusta: Esityksellä lisätään muutaman vähemmän tunnetun turkulaismuseon tunnettuutta ja kävijämääriä (Turun linna puuttuu listasta), edistetään matkailuelinkeinoja, lapsiperheet saavat maksuttoman lisäpalvelun esim. Kylämäen eläimiä katsomaan ja ennen kaikkea koulujen kevätretket voidaan hoitaa pienemmin rahoin, joten päätöksestä hyötyy myös opetustoimi. Toivottavasti kulttuurilautakunta ottaa huomioon nämä seikat pohtiessaan kokeilun ajankohtaa. Matkailun edistämisen kannalta mielestäni ei maksuttomuutta kannata kokeilla niinkään kesällä, jolloin hotellit ovat muutenkin täynnä. Toisaalta kokeilun tulisi hyödyntää turkulaisia koululaisryhmiä nimenomaan kevätretkiaikaan.
Lisäksi sopimusryhmät Kokoomus, Sdp, Vihreät, Rkp ja Kd päättivät esittää 200.000€ opetustoimeen ennaltaehkäisevään työhön ja oppikirjoihin sekä turvata joukkoliikenteen lippujen hinnat ja palvelutason vuonna 2009. Opetuspuolella on mielestäni tärkeää, että lisäys ei kohdennu seiniin, vaan apua tarvitsevien oppilaiden parempaan palvelemiseen. Jälkimmäinen edellyttää valtiovallalta aikamoista panostusta, mitä jäämme innolla odottamaan.
Sdp teki muutamia muutosesityksiä, jotka eivät myöskään ratkaise tulopuolta, mutta edesauttavat parempaa lopputulosta. Sdp ilmoitti heti olevansa valmis Forum Marinumin lisärakennuksen lykkäämiseen tulevaisuuteen, mistä saadaan 300.000 euron säästö.
Puolueen valtakunnallisessa ja Reilun Turun ohjelmassa luvattiin parempia terveyskeskuspalveluja. Tähän pyritään kahden seuraavan vuoden aikana palvelujen kehittämisohjelmalla. Vuodelle 2009 Sdp esittää ja muut sopimusryhmät kannattavat 130.000€ määrärahalisäystä terveyskeskusten henkilökuntalisäykseen. Toimenpiteen pitäisi tuoda 1.000.000€ säästöt sairaanhoitopiirin momentilta, kun asiakkaita on nyt hoidettu väärällä ja huomattavasti kalliimmalla paikalla.
Sdp vaati myös 80.000€ ennaltaehkäisevään lastensuojeluun kahden sosiaalityöntekijän palkkakuluihin. Tässä kohtaa katsottiin, että Kaste-projektin muodossa valtion osoittamat miljoonat saavat riittää.
Sdp:n tavoitteena on myös turvata kulttuuritoimen valtionosuudet täysimääräisenä, mikä luonnollisesti oli muidenkin ryhmien tavoitteena ja asia hoidetaankin kuntoon.
Kulttuuritoimeen osoitettiin Sdp:n esityksestä 170.000€ lisää rahaa ja tarkoituksena on kokeilla Käsityöläismuseon, Wäinö Aaltosen museon, Apteekkimuseon, Biologisen museon ja Kuralan kylämäen maksuttomuutta puoli vuotta vuonna 2009.
Esityksellä on nähdäkseni monta hyvää tarkoitusta: Esityksellä lisätään muutaman vähemmän tunnetun turkulaismuseon tunnettuutta ja kävijämääriä (Turun linna puuttuu listasta), edistetään matkailuelinkeinoja, lapsiperheet saavat maksuttoman lisäpalvelun esim. Kylämäen eläimiä katsomaan ja ennen kaikkea koulujen kevätretket voidaan hoitaa pienemmin rahoin, joten päätöksestä hyötyy myös opetustoimi. Toivottavasti kulttuurilautakunta ottaa huomioon nämä seikat pohtiessaan kokeilun ajankohtaa. Matkailun edistämisen kannalta mielestäni ei maksuttomuutta kannata kokeilla niinkään kesällä, jolloin hotellit ovat muutenkin täynnä. Toisaalta kokeilun tulisi hyödyntää turkulaisia koululaisryhmiä nimenomaan kevätretkiaikaan.
Lisäksi sopimusryhmät Kokoomus, Sdp, Vihreät, Rkp ja Kd päättivät esittää 200.000€ opetustoimeen ennaltaehkäisevään työhön ja oppikirjoihin sekä turvata joukkoliikenteen lippujen hinnat ja palvelutason vuonna 2009. Opetuspuolella on mielestäni tärkeää, että lisäys ei kohdennu seiniin, vaan apua tarvitsevien oppilaiden parempaan palvelemiseen. Jälkimmäinen edellyttää valtiovallalta aikamoista panostusta, mitä jäämme innolla odottamaan.
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Tiiviisti ympäristön ja talouden nimissä
Kuntavaalien alla suurin poru syntyy usein oman asuinalueen muutossuunnitelmista. Valtuustoon voi hyvin päästä vastustamalla jotakin omalle alueelle tulossa olevaa täydennysrakentamista tai uutta laitosta. Vielä en ole selvittänyt itselleni, onko Turun ensi vuonna aloittavassa valtuustossa tällaisia toimijoita. Usein poru on ainakin osittain aiheellinen, mutta turhan usein kyse on ns. NIMBY-ilmiöstä, eli "not in my back yard".
Turku on 1970-luvun "Turun tauti"- vuosien seurauksena aika lailla hajalleen rakennettu. Hieman raflaavasti sanottuna kussakin lähiössä kukin rakennusliike sai puuhata mitä huvitti millä laadulla huvitti. Positiivisena seurauksena olemme saaneet useita mukavia vihervyöhykkeitä lähiöiden väliin.
Turun seutu kasvaa edelleen ja Turkuunkin rakennetaan jatkuvasti lisää uusia asuntoja, mikä ei kuitenkaan valitettavasti näy asukasluvun lisääntymisenä. Turussa työssä käyvät ihmiset muuttavat naapurikuntiin, mikä ei ole Turun elinkeinopolitiikan kannalta mielekästä. Miksi laitamme köyhien asukkaidemme verovaroja miljoonatolkulla naapurikuntien asukkaiden työllistämiseen? Lisäksi ongelmana on epäjohdonmukainen yhdyskuntarakennesuunnittelu, kun jokainen kunta kaavoittaa vain oman napansa ehdoilla, eikä luonnon ja seudun talouden parhaaksi. Onneksi kuntien yhteistyö tässä on tiivistynyt, mutta tuloksia saamme odotella vielä pitkään.
Ympäristöministeriö julkaisi 17. lokakuuta Kuntatalous ja yhdyskuntarakenne -selvityksen. Sen mukaan hajarakentaminen tulee 30 vuoden aikana jopa 5000 euroa kalliimmaksi asukasta kohti kuin täydennysrakentaminen. Tämän voi uskoa.
Mutta vielä merkittävämpänä pidän palvelujen ja joukkoliikenteen turvaamista asuinalueiden tuntumassa. Kannattaako rakentaa kaukometsiin, kun vanhojen asuinalueiden kupeessa kaikki on jo valmiina ja itse asiassa lakkautus/siirtouhan alla? Miksi haluamme edistää yksityisautoilun lisääntymistä vastustamalla suurinta osaa täydennysrakentamisista.
Me emme pärjää ilmastonmuutoksen kanssa, ellemme saa ihmisiä, palveluita ja työpaikkoja mahdollisimman nopeasti samalle alueelle. Kaikkein älyttömintä tämän haasteen kannalta on myöntää verovähennyksiä niille, jotka käyvät päivittäin korvesta toisella paikkakunnalla töissä. Sen sijaan pitäisi tukea nykyistä enemmän joukkoliikennettä, jotta lippujen hinnat saataisiin kohtuullisiksi. Puistojen nurkkia on annettava entistä enemmän täydennysrakentamisen käyttöön. Mutta alueiden viihtyisyydestäkin on pidettävä kiinni - puistojakin on jäätävä ja ne on pidettävä hyvässä kunnossa. Jokaisen on jatkossa annettava periksi omasta mukavuudestaan, etenkin kun näyttää siltä, että monien puistojen käyttö lisääntyy vasta kun ne ovat rakentamisuhan alla. Toivon, että vihreiden kannatuksen lisääntyminen helpottaa täydennysrakentamista ja kuntien liittymistä yhteen myös Turun seudulla.
Turku on 1970-luvun "Turun tauti"- vuosien seurauksena aika lailla hajalleen rakennettu. Hieman raflaavasti sanottuna kussakin lähiössä kukin rakennusliike sai puuhata mitä huvitti millä laadulla huvitti. Positiivisena seurauksena olemme saaneet useita mukavia vihervyöhykkeitä lähiöiden väliin.
Turun seutu kasvaa edelleen ja Turkuunkin rakennetaan jatkuvasti lisää uusia asuntoja, mikä ei kuitenkaan valitettavasti näy asukasluvun lisääntymisenä. Turussa työssä käyvät ihmiset muuttavat naapurikuntiin, mikä ei ole Turun elinkeinopolitiikan kannalta mielekästä. Miksi laitamme köyhien asukkaidemme verovaroja miljoonatolkulla naapurikuntien asukkaiden työllistämiseen? Lisäksi ongelmana on epäjohdonmukainen yhdyskuntarakennesuunnittelu, kun jokainen kunta kaavoittaa vain oman napansa ehdoilla, eikä luonnon ja seudun talouden parhaaksi. Onneksi kuntien yhteistyö tässä on tiivistynyt, mutta tuloksia saamme odotella vielä pitkään.
Ympäristöministeriö julkaisi 17. lokakuuta Kuntatalous ja yhdyskuntarakenne -selvityksen. Sen mukaan hajarakentaminen tulee 30 vuoden aikana jopa 5000 euroa kalliimmaksi asukasta kohti kuin täydennysrakentaminen. Tämän voi uskoa.
Mutta vielä merkittävämpänä pidän palvelujen ja joukkoliikenteen turvaamista asuinalueiden tuntumassa. Kannattaako rakentaa kaukometsiin, kun vanhojen asuinalueiden kupeessa kaikki on jo valmiina ja itse asiassa lakkautus/siirtouhan alla? Miksi haluamme edistää yksityisautoilun lisääntymistä vastustamalla suurinta osaa täydennysrakentamisista.
Me emme pärjää ilmastonmuutoksen kanssa, ellemme saa ihmisiä, palveluita ja työpaikkoja mahdollisimman nopeasti samalle alueelle. Kaikkein älyttömintä tämän haasteen kannalta on myöntää verovähennyksiä niille, jotka käyvät päivittäin korvesta toisella paikkakunnalla töissä. Sen sijaan pitäisi tukea nykyistä enemmän joukkoliikennettä, jotta lippujen hinnat saataisiin kohtuullisiksi. Puistojen nurkkia on annettava entistä enemmän täydennysrakentamisen käyttöön. Mutta alueiden viihtyisyydestäkin on pidettävä kiinni - puistojakin on jäätävä ja ne on pidettävä hyvässä kunnossa. Jokaisen on jatkossa annettava periksi omasta mukavuudestaan, etenkin kun näyttää siltä, että monien puistojen käyttö lisääntyy vasta kun ne ovat rakentamisuhan alla. Toivon, että vihreiden kannatuksen lisääntyminen helpottaa täydennysrakentamista ja kuntien liittymistä yhteen myös Turun seudulla.
maanantai 27. lokakuuta 2008
Voima hiipui
Sdp on toiminut markkinavoimien kontrollina ja sosiaalisena omanatuntona viimeiset kaudet ja pystynyt paljoon. Kokoomusjohtoiseen tuhlailuun ja keskushallinnon paisuttamiseen on pyritty puuttumaan.
Turkulaiset äänestivät Kokoomuksen ylivoimaiseksi ykköseksi. Minun nähdäkseni se on lupalappu vuokrataloyhtiöiden myynnille ja palveluiden ulkoistamiselle. Viesti on selkeä. Harmi vain, että kyseessä on ideologinen tuki kansainvälisille pörssiyhtiöille, mutta kaupungin talousongelmat eivät siitä oikene. Tosin kukaan ei taida juuri nyt olla ostopuuhissakaan.
Sdp ei ole enää vuodenvaihteen jälkeen toinen selkeä voimapuolue Turussa. Kokoomus vie ja muut vikisevät. Se on kansan tahto ja sen mukaan edetään.
Turkulaiset äänestivät Kokoomuksen ylivoimaiseksi ykköseksi. Minun nähdäkseni se on lupalappu vuokrataloyhtiöiden myynnille ja palveluiden ulkoistamiselle. Viesti on selkeä. Harmi vain, että kyseessä on ideologinen tuki kansainvälisille pörssiyhtiöille, mutta kaupungin talousongelmat eivät siitä oikene. Tosin kukaan ei taida juuri nyt olla ostopuuhissakaan.
Sdp ei ole enää vuodenvaihteen jälkeen toinen selkeä voimapuolue Turussa. Kokoomus vie ja muut vikisevät. Se on kansan tahto ja sen mukaan edetään.
lauantai 18. lokakuuta 2008
Sukuni naiset
Minulta usein kysytään, miksi nuori suht pärjäävä mies on valinnut puoleekseen Sdp:n. Perustelen valintaa arvomaailmalla, mutta sitten kun satun jaksamaan, kerron tarkemmin taustastani. Kertaanpa sen nytkin.
Kutsuin äitini äitiä mummiksi. Hän asui pääosan elämästään Etelä-Karjalassa Joutsenossa, vaikka kävikin syntymässä Seikolla turkuiseen porvariperheeseen vuonna 1920. Vankilaperheen jäsenenä mummi muutti Konnunsuolle uutta varavankilaa perustamaan 1930-luvun alussa. Hän oli lottana talvisodassa 1939-40, mutta jatkosodan vuosina rakastui kirvesmies Raaskaan.
Sodan aikana ja sen jälkeen perhe kasvoi ja oma äitini syntyi vuonna 1948. Mummi valitsi luokkayhteiskunnan vallitessa rakkauden syntymäänsä perustuvan aseman sijasta. Hän liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen vaaran vuosina ja oli kuolemaansa 2001 omien sanojensa mukaan "tannerilainen sosialidemokraatti". Asetelma kommunismia vastaan oli yhtä merkitsevä kuin uusi aate sosialistina.
Sodan jälkeisinä vuosina kaikesta oli puute. Mummi kävi useissa töissä lapion varresta paikallislehden toimittajaksi ennen kuin sai eläkevirkansa Konnunsuon keskusvankilan keittiömestarina. Äiti muutti 1960-luvulla miehen perässä Turkuun ja sai nykyisen työpaikkansa Turun kaupunginteatterin puvustajana vuonna 1967. Minä synnyin vuonna 1977 huomattavasti tasa-arvoisempaan maailmaan. Äiti oli silloin jo eronnut ensimmäisestä miehestään.
1980-luku oli yhteiskunnallemme taloudellisen menestyksen vuosikymmen. Kaupungin palvelut paisuivat. Mummi jäi eläkkeelle ja muutti Turkuun. Me muutimme äitin kanssa samaan omakotitaloon mummin kanssa. Äiti kasvatti minua pienellä kaupungin palkalla ja mummi auttoi pienestä eläkkeestään. Sain ennen kaikkea perheeni aikaa ja rakkautta.
Menin vuonna 1984 Martin kouluun ja olin kuin kuka tahansa lapsi, vaikka äitini oli pienituloinen yksinhuoltaja. Muistan kuinka äitiä itketti aina muutama päivä ennen palkkapäivää. Kirjoitin itseni ylioppilaaksi ja myöhemmin filosofian maisteriksi. Sosialidemokraattisessa Suomessa tämä oli mahdollista ja suorastaan helppoa. Toki se edellytti myös älykästä äitiä ja isoäitiä. Oleellista on mahdollisuuksien tasa-arvo. Koen, että se on sosialidemokraattinen projekti. Ja erittäin onnistunut sellainen.
Näemme jatkuvasti apua tarvitsevia lapsia, aikuisia ja vanhuksia. Maailma ei ole vielä valmis. Sosiaalinen eriarvoistuminen periytyy ja asian korjaaminen vaikuttaa haasteelliselta. Mutta kukaan ei ole enää syntyjään tuomittu alemman luokan jäseneksi. Tavoitteenani on pitää huoli, että tulevatkin sukupolvet voivat nauttia laadukkaasta maksuttomasta koulutuksesta ja muista palveluista ja elää hyvän tasapainoisen elämän vaikka sattuisikin syntymään vähävaraiseen perheeseen.
Kutsuin äitini äitiä mummiksi. Hän asui pääosan elämästään Etelä-Karjalassa Joutsenossa, vaikka kävikin syntymässä Seikolla turkuiseen porvariperheeseen vuonna 1920. Vankilaperheen jäsenenä mummi muutti Konnunsuolle uutta varavankilaa perustamaan 1930-luvun alussa. Hän oli lottana talvisodassa 1939-40, mutta jatkosodan vuosina rakastui kirvesmies Raaskaan.
Sodan aikana ja sen jälkeen perhe kasvoi ja oma äitini syntyi vuonna 1948. Mummi valitsi luokkayhteiskunnan vallitessa rakkauden syntymäänsä perustuvan aseman sijasta. Hän liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen vaaran vuosina ja oli kuolemaansa 2001 omien sanojensa mukaan "tannerilainen sosialidemokraatti". Asetelma kommunismia vastaan oli yhtä merkitsevä kuin uusi aate sosialistina.
Sodan jälkeisinä vuosina kaikesta oli puute. Mummi kävi useissa töissä lapion varresta paikallislehden toimittajaksi ennen kuin sai eläkevirkansa Konnunsuon keskusvankilan keittiömestarina. Äiti muutti 1960-luvulla miehen perässä Turkuun ja sai nykyisen työpaikkansa Turun kaupunginteatterin puvustajana vuonna 1967. Minä synnyin vuonna 1977 huomattavasti tasa-arvoisempaan maailmaan. Äiti oli silloin jo eronnut ensimmäisestä miehestään.
1980-luku oli yhteiskunnallemme taloudellisen menestyksen vuosikymmen. Kaupungin palvelut paisuivat. Mummi jäi eläkkeelle ja muutti Turkuun. Me muutimme äitin kanssa samaan omakotitaloon mummin kanssa. Äiti kasvatti minua pienellä kaupungin palkalla ja mummi auttoi pienestä eläkkeestään. Sain ennen kaikkea perheeni aikaa ja rakkautta.
Menin vuonna 1984 Martin kouluun ja olin kuin kuka tahansa lapsi, vaikka äitini oli pienituloinen yksinhuoltaja. Muistan kuinka äitiä itketti aina muutama päivä ennen palkkapäivää. Kirjoitin itseni ylioppilaaksi ja myöhemmin filosofian maisteriksi. Sosialidemokraattisessa Suomessa tämä oli mahdollista ja suorastaan helppoa. Toki se edellytti myös älykästä äitiä ja isoäitiä. Oleellista on mahdollisuuksien tasa-arvo. Koen, että se on sosialidemokraattinen projekti. Ja erittäin onnistunut sellainen.
Näemme jatkuvasti apua tarvitsevia lapsia, aikuisia ja vanhuksia. Maailma ei ole vielä valmis. Sosiaalinen eriarvoistuminen periytyy ja asian korjaaminen vaikuttaa haasteelliselta. Mutta kukaan ei ole enää syntyjään tuomittu alemman luokan jäseneksi. Tavoitteenani on pitää huoli, että tulevatkin sukupolvet voivat nauttia laadukkaasta maksuttomasta koulutuksesta ja muista palveluista ja elää hyvän tasapainoisen elämän vaikka sattuisikin syntymään vähävaraiseen perheeseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)