Suomalaisessa politiikassa ollaan herttaisen yksimielisiä siitä, että tasa-arvo on hyvä tavoite. Näkemyseroja on lähinnä siinä, riittääkö ns. mahdollisuuksien tasa-arvo, vai onko tavoiteltava toteutuvaa tasa-arvoa. Porvarileiri tyytyy usein ensimmäiseen vaihtoehtoon vasemmiston päätyessä jälkimmäiseen.
Kysymys on siksi tärkeä, että monet meistä syntyvät edelleen olosuhteisiin, jotka tekevät tasa-arvoisuuden toteutumisen hankalaksi, ellei jopa mahdottomaksi. Sellaisten perheiden lapset, joissa on työttömyyttä ja päihdeongelmia, ovat suuressa vaarassa ajautua vanhempiensa tielle. Sosiaalinen asema on Suomessa turhankin periytyvää.
Näin ei tarvitse olla. Sosiaalista liikkuvuutta voidaan lisätä yhteiskuntaluokkien sekoittumista ja yhteisiä kokemuksia lisäämällä. Lapset saavat helpommin murrettua osattomuuden periytymisen kierteen, kun esimerkiksi päiväkoteja ja kouluja ei eriytetä eri luokkataustaisten vanhempien mieltymysten perusteella.
Monet asiantuntijat pitävät ihmisen myöhemmän kehityksen ja tasa-arvon kannalta keskeisenä tekijänä laadukasta, maksutonta päivähoitoa ja esiopetusta. Päivähoidossa lapset voivat kehittyä tasa-arvoisesti riippumatta kodin olosuhteista.
SDP esitti puoluekokouksessa 2008 Suomeenkin maksutonta päivähoitoa. Vaikka kyseessä onkin lisähelpotus lapsiperheille, ensisijainen näkökulma on lasten olosuhteissa ja tasa-arvossa. Aloitteelle kohautettiin olkia ja se vaiettiin lähes kuoliaaksi.
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on julkisuudessa sanonut, että Suomella olisi varaa maksuttomaan päivähoitoon, mutta maksuttomuuteen ei pidä mennä periaatteesta. Onko siis Kokoomuksen periaatteena, että tasa-arvon ei pidä Suomessa toteutua nykyistä paremmin? Sopiiko periytyvä hyvinvointi Kataisen ideologiaan paremmin? Ovatko suuret tuloerot kenties hyvä tavoite kansantalouden mekanismien kannalta? Ei siihen ainakaan muiden pohjoismaiden esimerkki anna vahvistusta.
Toivon, että SDP jatkaa tämän tärkeän aloitteensa ajamista matkalla kohti seuraavia eduskuntavaaleja ja hyvän vaalimenestyksen kautta saa aloitteen seuraavaan hallitusohjelmaan. Siten voimme ottaa ratkaisevan askeleen mahdollisuuksien tasa-arvosta kohti todellista tasa-arvoa.
lauantai 20. maaliskuuta 2010
perjantai 12. maaliskuuta 2010
Jänikset maailmankartalle!
Tapasin Turku Touringin järjestämässä matkailutilaisuudessa Someron kaupunginjohtajan. Puhuimme sikäläisistä julkkiksista, ja puheeksi tuli luontevasti niin Unto Mononen kuin Rauli Badding Somerjokikin. Herroja yhdistää Someron lisäksi suht varhainen poistuminen elävien kirjoista. Kolmas yhdistävä tekijä on Mauri Antero Numminen, kolmas Someron superjulkkis.
Tähdennettäköön heti alkuunsa, että ajatusmaailmaani ei sovi henkilöpalvonta. Pidettäköön tätä siis pikemminkin onnittelupuheenvuorona. Vaikka ei lienekään tapana kirjoittaa julkisia onnittelupuheenvuoroja ihmisille, joita ei tunne. Kirjoitan silti.
Niin - M.A.Numminen täyttää tänään 70 vuotta, lämmin onnentoivotus hänelle siitä. Numminen aloitti tunnetun taiteellisen uransa vuoden 1958 paikkeilla nimenomaan Unto Monosen yhtyeessä. Somerolla ei silloin tainnut pahemmin olla bändivaihtoehtoja, mutta onnekas sattumus joka tapauksessa. Numminen ei aloittanut laulajana toisin kuin hänen ääntämyksestään voisi päätellä, vaan vasta Orgiastic Nalle Puh Big Band -yhtyeessä Monosen muutettua Helsinkiin vuoden 1960 paikkeilla. Tästä on siis puoli vuosisataa aikaa. Numminen oli jo konkari, kun hänen ja Someron kolmannen superjulkkiksen Rauli Badding Somerjoen tiet kohtasivat. Herrat olivat mukana mm. Suomen merkittävimmän underground-ilmiön Suomen Talvisota 1939-40 -kokoonpanon vaiheissa.
Ihailen suuresti antaumusta, millä Numminen on vienyt Suomea maailman kartalle. Hän on todellinen persoona, jollaisia ei tänä päivänä enää näytä syntyvän. Hänellä on ääni jonka jokainen suomalainen tuntee ja josta jokaisella on myös mielipide. Vuosikymmenet eivät ole lainkaan vaikuttaneet hänen luomisvoimaansa. Suomen lisäksi hänellä on uskollinen kannattajakuntansa mm. Ruotsissa ja Saksassa.
Numminen ei näyttäisi väheksyvän kulttuurin mitään osa-alueita. Häneltä sujuvat leadit ja oopperat. Hän puhuttelee tavallista lähiökansaa kapakkakulttuurillaan. Populaarikulttuurin toimijat arvostavat hänen panostaan kaupunkifestivaalien vakioesiintyjänä. Opiskelijoita Numminen on viihdyttänyt kaikkina aikoina. Kerrotaan, että M.A. kiersi Turun osakuntien juhlia vuosikaudet viinapalkalla, mutta kyllästyi jossakin vaiheessa sen sortin hyväntekeväisyyteen. Kerran hän otti mukaansa kymmenien henkien big bandin, mistä suurin osa istui juottolan puolella. Ei kuulemma tullut vähään aikaan uusia keikkapyyntejä. Mutta eniten arvostan M.A.n ja hänen aisaparinsa Pedro Hietasen merkittävää panosta lastenkulttuurille, mihin jutun otsikkokin viittaa. Kehenpä ei olisi lapsena tehnyt vaikutusta Nummisen tulkinta Herra Huusta taikka legendaarinen "Auto synnyttää"? On nostettava hattua herroille, jotka vielä hieman yli keski-ikäisinä arvostavat lapsia niin paljon, että pukeutuvat kissaksi ja jänikseksi.
Kokoonnun joskus samanhenkisteni seuraan juomaan huokeaa punaviiniä ja kuuntelemaan Nummisen musiikkia. Ilta alkaa yleensa 1960-luvun klassikoilla edeten erilaisiin tulkintoihin muotimusiikista. On ihmeellistä, kuinka paljon taiteilija voi saada irti tyhjänpäiväisistä muotirenkutuksista. On vaikea unohtaa M.A.n ja Pedron osallistumista teknohuumaan teknokitaran ja teknosyntikan säestyksellä.
Myös punk sopi yhdessä vaiheessa taiteilijan pirtaan, niin hienosti sujui yhteiskeikka kemiläisen Terveet kädet -yhtyeen kanssa. Legendaarinen "Tehtaan vahtimestarit" taipui punkiksi Turun illassa 1990-luvun lopussa. Keikan kruunasi yleisön kanssa yhdessä laulettu TK:n hittikappale "Pissaa ja paskaa".
Sen lisäksi, että Nummisen levytykset ovat ajattomia taideteoksia, hän on myös aktiivinen keikkailija. Muistan noin vuosikymmen sitten keikan vanhassa puutalossa Vartiovuorenrinteen juurella, jossa juhlittiin Pedron 50. ikävuotta. Koko yleisö lauloi yhteen ääneen kappaleen "Minä soitan harmonikkaa" antaumuksella, joka hakee vertaistaan. Olen ollut sen jälkeenkin muutamalla herrojen keikalla, eikä meininki hiipunut. Toivottavasti ei hiivu vastaisuudessakaan, vaikka ura onkin jo nyt ainutlaatuinen.
Onnea maestro.
Tähdennettäköön heti alkuunsa, että ajatusmaailmaani ei sovi henkilöpalvonta. Pidettäköön tätä siis pikemminkin onnittelupuheenvuorona. Vaikka ei lienekään tapana kirjoittaa julkisia onnittelupuheenvuoroja ihmisille, joita ei tunne. Kirjoitan silti.
Niin - M.A.Numminen täyttää tänään 70 vuotta, lämmin onnentoivotus hänelle siitä. Numminen aloitti tunnetun taiteellisen uransa vuoden 1958 paikkeilla nimenomaan Unto Monosen yhtyeessä. Somerolla ei silloin tainnut pahemmin olla bändivaihtoehtoja, mutta onnekas sattumus joka tapauksessa. Numminen ei aloittanut laulajana toisin kuin hänen ääntämyksestään voisi päätellä, vaan vasta Orgiastic Nalle Puh Big Band -yhtyeessä Monosen muutettua Helsinkiin vuoden 1960 paikkeilla. Tästä on siis puoli vuosisataa aikaa. Numminen oli jo konkari, kun hänen ja Someron kolmannen superjulkkiksen Rauli Badding Somerjoen tiet kohtasivat. Herrat olivat mukana mm. Suomen merkittävimmän underground-ilmiön Suomen Talvisota 1939-40 -kokoonpanon vaiheissa.
Ihailen suuresti antaumusta, millä Numminen on vienyt Suomea maailman kartalle. Hän on todellinen persoona, jollaisia ei tänä päivänä enää näytä syntyvän. Hänellä on ääni jonka jokainen suomalainen tuntee ja josta jokaisella on myös mielipide. Vuosikymmenet eivät ole lainkaan vaikuttaneet hänen luomisvoimaansa. Suomen lisäksi hänellä on uskollinen kannattajakuntansa mm. Ruotsissa ja Saksassa.
Numminen ei näyttäisi väheksyvän kulttuurin mitään osa-alueita. Häneltä sujuvat leadit ja oopperat. Hän puhuttelee tavallista lähiökansaa kapakkakulttuurillaan. Populaarikulttuurin toimijat arvostavat hänen panostaan kaupunkifestivaalien vakioesiintyjänä. Opiskelijoita Numminen on viihdyttänyt kaikkina aikoina. Kerrotaan, että M.A. kiersi Turun osakuntien juhlia vuosikaudet viinapalkalla, mutta kyllästyi jossakin vaiheessa sen sortin hyväntekeväisyyteen. Kerran hän otti mukaansa kymmenien henkien big bandin, mistä suurin osa istui juottolan puolella. Ei kuulemma tullut vähään aikaan uusia keikkapyyntejä. Mutta eniten arvostan M.A.n ja hänen aisaparinsa Pedro Hietasen merkittävää panosta lastenkulttuurille, mihin jutun otsikkokin viittaa. Kehenpä ei olisi lapsena tehnyt vaikutusta Nummisen tulkinta Herra Huusta taikka legendaarinen "Auto synnyttää"? On nostettava hattua herroille, jotka vielä hieman yli keski-ikäisinä arvostavat lapsia niin paljon, että pukeutuvat kissaksi ja jänikseksi.
Kokoonnun joskus samanhenkisteni seuraan juomaan huokeaa punaviiniä ja kuuntelemaan Nummisen musiikkia. Ilta alkaa yleensa 1960-luvun klassikoilla edeten erilaisiin tulkintoihin muotimusiikista. On ihmeellistä, kuinka paljon taiteilija voi saada irti tyhjänpäiväisistä muotirenkutuksista. On vaikea unohtaa M.A.n ja Pedron osallistumista teknohuumaan teknokitaran ja teknosyntikan säestyksellä.
Myös punk sopi yhdessä vaiheessa taiteilijan pirtaan, niin hienosti sujui yhteiskeikka kemiläisen Terveet kädet -yhtyeen kanssa. Legendaarinen "Tehtaan vahtimestarit" taipui punkiksi Turun illassa 1990-luvun lopussa. Keikan kruunasi yleisön kanssa yhdessä laulettu TK:n hittikappale "Pissaa ja paskaa".
Sen lisäksi, että Nummisen levytykset ovat ajattomia taideteoksia, hän on myös aktiivinen keikkailija. Muistan noin vuosikymmen sitten keikan vanhassa puutalossa Vartiovuorenrinteen juurella, jossa juhlittiin Pedron 50. ikävuotta. Koko yleisö lauloi yhteen ääneen kappaleen "Minä soitan harmonikkaa" antaumuksella, joka hakee vertaistaan. Olen ollut sen jälkeenkin muutamalla herrojen keikalla, eikä meininki hiipunut. Toivottavasti ei hiivu vastaisuudessakaan, vaikka ura onkin jo nyt ainutlaatuinen.
Onnea maestro.
torstai 25. helmikuuta 2010
Kansallismaisemakin voi seurata aikaansa
OLen joutunut taas tarkistamaan aikaisempia mielipiteitäni saatuani perusteellista taustatietoa. Ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta. Siksi hieman vierastan kantojen lyömistä ehdottomasti lukkoon ennen perusteellista pohdintaa. Ja eikös se ole hieman edustuksellisen demokratian ideakin, että valitaan henkilöt perehtymään puolestaan asioihin, joissa pakkaa aina olemaan monta kanttia? Tähän filosofiaan eivät sovi kansanäänestykset esim. yksittäisistä kaava-asioista.
Minut nimettiin kaupunginhallituksen edustajana Jouko Turton johtamaan palkintoraatiin, joka käsittelee uutta "Pennisillaksi" ristittyä kevyen liikenteen siltaa Aurajoen yli. Mukana ovat myös mm. Mikaela Sundqvist (vihr) ympäristö- ja kaavoituslautakunnasta ja Mikko Koskinen (kok) kiinteistöliikelaitoksen johtokunnasta. Tänään 25.2.2010 julistettiin arkkitehtikilpailu sillasta. Kiinnostus oli laajaa, sillä tiedotustilaisuudessa oli noin 20 eri arkkitehtitoimiston edustajaa.
Kaupunginhallitus päätti jo aikaisemmin, että silta tulee Kauppiaskadun päästä ns. Rettinginrinteeseen. Pidin ajatusta ennen tätä päivää aivan pölvästinä. Ajattelin sen hyödyttävän vain heitä, jotka haluavat nopeasti Wiklundilta Olavin Krouviin. Asemakaava-arkkitehti Timo Hintsanen piti kuitenkin vakuuttavan esityksen siitä, miksi paikka on mitä sopivin. Sillasta tulee osa "ihmisille parempaa keskustaa". Minulle oli tuttua Vähätoriin ja Kauppiaskadun pään muuttamiset "piazzoiksi" joista ensimmäinen onkin jo toteutunut. Nämä kuten myös kauppatorin ympäristön muuttaminen parkkitilasta kevyen liikenteen alueiksi sisältyivät myös vuoden takaiseen SDP:n esitykseen keskustan kehittämiseksi. Minulle kaavoitukseen kohtuullisen vähän perehtyneelle uutta tietoa oli uusien pyörätielinjausten suunnittelu koko Kauppiaskadun pituisena. Näin ollen Brahenkatu ei jää ainoaksi pystypyörätielinjaukseksi Kauppatorin toisella puolen.
Varsinainen mielipiteen muokkaukseni tuli kuitenkin yksinkertaisen karttaharjoituksen aikana. Pidän itseäni jonkinlaisena Turun keskustan pyöräilyspesialistina, koska olen koko ikäni siellä poljeskellut. Etenkin opiskeluaikoinani poljin paljon kampuksen ja keskustan väliä. Siksi pidin paljon järkevämpänä rakentaa silta Pinellan vierestä vanhan pääkirjaston eteen. Kun nyt näin kartasta, kuinka paljon kiertää ajaa polkupyörällä Hämeenkadulta Tuomiokirkon editse Pinellan eteen, ymmärsin yskän. Ajatus siitä, että pyörätie jatkuisikin hovioikeuden edestä Hämeenkatua aina Rettinginrinteeseen saakka alkoi vaikuttaa järkevältä. Ainakin oikaisevalta. Se oikaisee myös niiden polkumatkaa, jotka pyöräilevät Uudenmaankatua pitkin. Eikä kai sekään mahdotonta ole, että Kaskenmäkeä alas polkevat poikkeaisivat jatkossa oikean kautta Kauppiaskadulle. Ainakin se on turvallisempaa kuin Aurasillalla bussien seassa sukkulointi.
Oli niin taikka näin, silta on järkevää rakentaa, koska nykyisellä Aura- ja kirkkosillalla on turhan ahdasta. Ja etenkin siksi, että valtion reilu 2 miljoona euroa jää muuten käyttämättä. Kyse on myös työllisyydestä. Mitä tulee kansallismaisemaan, julistaudun sellaiseksi, joka ei piittaa seisovasta vedestä. Kaupunkimaisemille on tyypillistä muuttuvuus ajan mukana. Sitä paitsi uuden sillan myötä syntyy uusi kansallismaisema.
Palkintoraadin jäsenenä pääsen vaikuttamaan siihen, että silta on riittävän tyylikäs ja toimiva niin herkkään maisemaan. Olen varma, että se lisää alueen elävyyttä ja palvelee myös elinkeinoelämää sekä kulttuuria. Niinhän teki myös Teatterisilta epäilyistä huolimatta. Tärkeintä on kuitenkin, että se lisää turkulaisten viihtyvyyttä sekä hyötyliikuntaa. Siksi pitää edellyttää, että pyörätiet Kauppiakadulle, Hämeenkadulle sekä Kaskenmäkeen kuuluvat samaan kauppaan.
Mikä muuten olisi hyvä nimi sillalle? Pennisilta on mielestäni turhan selkeä viittaus kaupungin taloustilanteeseen. Myllysillan, Tuomiokirkkosillan ja Teatterisillan jatkoksi jonkun ehdottama "Kirjastosilta" voisi sopia teemaan.
Minut nimettiin kaupunginhallituksen edustajana Jouko Turton johtamaan palkintoraatiin, joka käsittelee uutta "Pennisillaksi" ristittyä kevyen liikenteen siltaa Aurajoen yli. Mukana ovat myös mm. Mikaela Sundqvist (vihr) ympäristö- ja kaavoituslautakunnasta ja Mikko Koskinen (kok) kiinteistöliikelaitoksen johtokunnasta. Tänään 25.2.2010 julistettiin arkkitehtikilpailu sillasta. Kiinnostus oli laajaa, sillä tiedotustilaisuudessa oli noin 20 eri arkkitehtitoimiston edustajaa.
Kaupunginhallitus päätti jo aikaisemmin, että silta tulee Kauppiaskadun päästä ns. Rettinginrinteeseen. Pidin ajatusta ennen tätä päivää aivan pölvästinä. Ajattelin sen hyödyttävän vain heitä, jotka haluavat nopeasti Wiklundilta Olavin Krouviin. Asemakaava-arkkitehti Timo Hintsanen piti kuitenkin vakuuttavan esityksen siitä, miksi paikka on mitä sopivin. Sillasta tulee osa "ihmisille parempaa keskustaa". Minulle oli tuttua Vähätoriin ja Kauppiaskadun pään muuttamiset "piazzoiksi" joista ensimmäinen onkin jo toteutunut. Nämä kuten myös kauppatorin ympäristön muuttaminen parkkitilasta kevyen liikenteen alueiksi sisältyivät myös vuoden takaiseen SDP:n esitykseen keskustan kehittämiseksi. Minulle kaavoitukseen kohtuullisen vähän perehtyneelle uutta tietoa oli uusien pyörätielinjausten suunnittelu koko Kauppiaskadun pituisena. Näin ollen Brahenkatu ei jää ainoaksi pystypyörätielinjaukseksi Kauppatorin toisella puolen.
Varsinainen mielipiteen muokkaukseni tuli kuitenkin yksinkertaisen karttaharjoituksen aikana. Pidän itseäni jonkinlaisena Turun keskustan pyöräilyspesialistina, koska olen koko ikäni siellä poljeskellut. Etenkin opiskeluaikoinani poljin paljon kampuksen ja keskustan väliä. Siksi pidin paljon järkevämpänä rakentaa silta Pinellan vierestä vanhan pääkirjaston eteen. Kun nyt näin kartasta, kuinka paljon kiertää ajaa polkupyörällä Hämeenkadulta Tuomiokirkon editse Pinellan eteen, ymmärsin yskän. Ajatus siitä, että pyörätie jatkuisikin hovioikeuden edestä Hämeenkatua aina Rettinginrinteeseen saakka alkoi vaikuttaa järkevältä. Ainakin oikaisevalta. Se oikaisee myös niiden polkumatkaa, jotka pyöräilevät Uudenmaankatua pitkin. Eikä kai sekään mahdotonta ole, että Kaskenmäkeä alas polkevat poikkeaisivat jatkossa oikean kautta Kauppiaskadulle. Ainakin se on turvallisempaa kuin Aurasillalla bussien seassa sukkulointi.
Oli niin taikka näin, silta on järkevää rakentaa, koska nykyisellä Aura- ja kirkkosillalla on turhan ahdasta. Ja etenkin siksi, että valtion reilu 2 miljoona euroa jää muuten käyttämättä. Kyse on myös työllisyydestä. Mitä tulee kansallismaisemaan, julistaudun sellaiseksi, joka ei piittaa seisovasta vedestä. Kaupunkimaisemille on tyypillistä muuttuvuus ajan mukana. Sitä paitsi uuden sillan myötä syntyy uusi kansallismaisema.
Palkintoraadin jäsenenä pääsen vaikuttamaan siihen, että silta on riittävän tyylikäs ja toimiva niin herkkään maisemaan. Olen varma, että se lisää alueen elävyyttä ja palvelee myös elinkeinoelämää sekä kulttuuria. Niinhän teki myös Teatterisilta epäilyistä huolimatta. Tärkeintä on kuitenkin, että se lisää turkulaisten viihtyvyyttä sekä hyötyliikuntaa. Siksi pitää edellyttää, että pyörätiet Kauppiakadulle, Hämeenkadulle sekä Kaskenmäkeen kuuluvat samaan kauppaan.
Mikä muuten olisi hyvä nimi sillalle? Pennisilta on mielestäni turhan selkeä viittaus kaupungin taloustilanteeseen. Myllysillan, Tuomiokirkkosillan ja Teatterisillan jatkoksi jonkun ehdottama "Kirjastosilta" voisi sopia teemaan.
lauantai 30. tammikuuta 2010
Hieman kehua liittyen "siihen itteensä"
Torstaina osallistuin todella miellyttävään tilaisuuteen Sigyn-salissa. Siellä vihittiin käyttöön uusi seudullinen jäteveden puhdistuslaitos. Uusi laitos on merkittävä ympäristöteko sekä kuntarajat ylittävä yhteistyöhanke.
Turun seudun jätevedenpuhdistamo edustaa uusinta teknologiaa. Puhdistustulokset ovat huippuluokkaa ja seudun asukkaiden jätökset otetaan pääosiltaan hyötykäyttöön ja satama-altaaseen lasketaan lähes täysin puhdistunutta vettä. Tulokset ovat jo nähtävissä: meri on lähtenyt puhdistumaan oleellisesti.
Tavan mukaan hanketta vastustettiin raivokkaasti. Se taitaa olla Turun tapa. Mitä ei tunneta sitä on parempi vastustaa. Suurin syy taisi olla sijainti ja pelko hajuhaitoista. Ympäristön kannalta jätevedet kannattaa käsitellä siellä, missä sitä eniten syntyy. Siksi Turun keskusta on seudun sopivin sijoituspaikka. Enkä ole pannut merkille, että Portsa olisi alkanut haista. Päin vastoin Patterihaan vanhoista "paskakaruselleista" tahi tuttavallisemmin "poliisien uima-altaista" eroon pääseminen on parantanut alueen ilmanlaatua.
Puhdistamo-osakeyhtiön hallituksen pj, puoluetoverini Esko Heinonen kertoi puheenvuorossaan, että jätevedestä erotellusta lietteestä tehdään energiaa ja sitä käytetään lämmitykseen. Ympäristö kiittää monin tavoin. On myös hienoa, että naapurikunnat ovat mukana hankkeessa. Esimerkiksi Raision mukaan lähteminen on puhdistanut Raisionlahtea välittömästi. Toivottavasti yhteistyö luontevoituu myös muissa hankkeissa.
Tilaisuudesta jäi myös muutoin hyvä mieli. Juhlassa hyödynnettiin alueella sijaitsevat Taideakatemian opiskelijoiden osaamista. Sali oli täynnä alueen päättäjiä, jotka varmuudella vakuuttuivat siitä, että Turun AMK:ssa osataan kouluttaa loistavia muusikoita, tanssijoita sekä sirkustaiteilijoita.
Mutta mitäpä näistä, kun on niin paljon mukavampaa taivastella kaikenlaisia ikäviä asioita. Palataan niihin taas ensi kerralla, niin menee turkulaisittain.
Turun seudun jätevedenpuhdistamo edustaa uusinta teknologiaa. Puhdistustulokset ovat huippuluokkaa ja seudun asukkaiden jätökset otetaan pääosiltaan hyötykäyttöön ja satama-altaaseen lasketaan lähes täysin puhdistunutta vettä. Tulokset ovat jo nähtävissä: meri on lähtenyt puhdistumaan oleellisesti.
Tavan mukaan hanketta vastustettiin raivokkaasti. Se taitaa olla Turun tapa. Mitä ei tunneta sitä on parempi vastustaa. Suurin syy taisi olla sijainti ja pelko hajuhaitoista. Ympäristön kannalta jätevedet kannattaa käsitellä siellä, missä sitä eniten syntyy. Siksi Turun keskusta on seudun sopivin sijoituspaikka. Enkä ole pannut merkille, että Portsa olisi alkanut haista. Päin vastoin Patterihaan vanhoista "paskakaruselleista" tahi tuttavallisemmin "poliisien uima-altaista" eroon pääseminen on parantanut alueen ilmanlaatua.
Puhdistamo-osakeyhtiön hallituksen pj, puoluetoverini Esko Heinonen kertoi puheenvuorossaan, että jätevedestä erotellusta lietteestä tehdään energiaa ja sitä käytetään lämmitykseen. Ympäristö kiittää monin tavoin. On myös hienoa, että naapurikunnat ovat mukana hankkeessa. Esimerkiksi Raision mukaan lähteminen on puhdistanut Raisionlahtea välittömästi. Toivottavasti yhteistyö luontevoituu myös muissa hankkeissa.
Tilaisuudesta jäi myös muutoin hyvä mieli. Juhlassa hyödynnettiin alueella sijaitsevat Taideakatemian opiskelijoiden osaamista. Sali oli täynnä alueen päättäjiä, jotka varmuudella vakuuttuivat siitä, että Turun AMK:ssa osataan kouluttaa loistavia muusikoita, tanssijoita sekä sirkustaiteilijoita.
Mutta mitäpä näistä, kun on niin paljon mukavampaa taivastella kaikenlaisia ikäviä asioita. Palataan niihin taas ensi kerralla, niin menee turkulaisittain.
tiistai 26. tammikuuta 2010
Tasan ei käy onnen lahjat
Turussa on edetty kohti valtionhallinnon kaltaista parlamentarismia hapuilevin askelin. Esimerkkinä ovat Euroopan kaupungit ja lähempää mm. Tukholma ja Tampere. Tavoitteena on osoittaa valta ja vastuu samaan paikkaan. Joulukuussa 2008 solmittu ryhmien välinen sopimus etäännytti tavoitetta entistä kauemmas, kun sopimus kelpasi kaikille valtuustopuolueille. Oppositiota ei jäänyt. Vasemmistoliitto pyysi sopimukseen mukaan lähtemisen vastineeksi paikkaa valtuuston puheenjohtajistossa ja heidän pyynnöstään aiemmin tehty päätös varapuheenjohtajien määrän supistamisesta kumottiinkin.
Kaikilla puolueilla on ollut omat vaikeat hetkensä koskien sopimuksen täytäntöönpanoa. Vihreät tuskailivat eräiden kaavoituspäätösten kanssa. Kokoomus yski muun muassa henkilöstön asemaan koskevien kirjausten takia. SDP:lle ikävintä oli antaa periksi muutamien kunnallisen yhtiön omistamien haja-asuntojen operointiin.
Ensimmäinen suuri koetinkivi oli sitoutuminen vaikeaan vuoden 2010 talousarvioon. Kaikki joutuivat tekemään ikäviä myönnytyksiä. Vain Vasemmistoliitto päätti irtautua sovusta ja tehdä omia poliittisia avauksiaan. Kaikkien olisi tehnyt mieli, mutta sellaista ei sopimus, eikä vaikea tilanne mahdollistanut. Muut ryhmät katsoivat oikeutetusti, että sopimuksessa joko ollaan mukana, tai ei olla. Irtopisteitä kerättäköön muilla tavoilla kuin leikkimällä yhteistyötä johon ei todellisuudessa kuitenkaan sitouduta. Tämän takia alkuperäinen ajatus varapuheenjohtajien määrän supistamisesta todellisen tarpeen mukaiseksi toteutettiin 25.1.2010.
Sopimuksessa on ongelmia. Keskeinen ongelma on se, että sopimusta johtava kaupungin suurimmaksi äänestetty puolue Kokoomus puhuu muidenkin äänellä, kun sopimusta laitetaan toteen. Muiden saavutukset näyttävät näin Kokoomuksen saavutuksilta, vaikka he saattavat todellisuudessa olla vastustaneet kyseisiä saavutuksia. Sellaista on sopiminen. Lehdet haastattelevat aina myönteisissä asioissa Aleksi Randellia (kok) tai Minna Arvetta (kok).
Mutta miksi ihmeessä kun on kysymys ikävistä asioista, eli tässä tapauksessa sopimusyhteistyön päättymisestä vasemmistoliiton kanssa, haastatellaan ainoastaan SDP:n edustajaa. Turun Sanomat teki tämän tempun joku viikko sitten Jarmo Rosenlöfille (sd) väittäen haastattelevansa myös Kokoomuksen ja Vihreiden edustajia. Mielikuva oli valmis: SDP haluaa vassarit pois yhteistyöstä (mikä ei pidä paikkaansa). Tänään 26.1.2010 Helsingin Sanomat teki saman tempun. Vasemmistoliiton Annika Lapintien aviomies toimittaja Pyry Lapintie halusi myös kaataa koko sangon nimenomaan SDP:n niskaan, ilman että olisi haastatellut suurinta puoluetta. Hänkin oli väittänyt haastattelevansa myös kokoomuksen edustajaa, mutta hän myös oli päätynyt olemaan pitämättä sanaansa. Tasan ei näköjään käy onnen lahjat. Toiset saavat korjata hedelmät ja toisille jää roiston rooli.
Vainoharhaako? En enää usko sattumaan.
Kaikilla puolueilla on ollut omat vaikeat hetkensä koskien sopimuksen täytäntöönpanoa. Vihreät tuskailivat eräiden kaavoituspäätösten kanssa. Kokoomus yski muun muassa henkilöstön asemaan koskevien kirjausten takia. SDP:lle ikävintä oli antaa periksi muutamien kunnallisen yhtiön omistamien haja-asuntojen operointiin.
Ensimmäinen suuri koetinkivi oli sitoutuminen vaikeaan vuoden 2010 talousarvioon. Kaikki joutuivat tekemään ikäviä myönnytyksiä. Vain Vasemmistoliitto päätti irtautua sovusta ja tehdä omia poliittisia avauksiaan. Kaikkien olisi tehnyt mieli, mutta sellaista ei sopimus, eikä vaikea tilanne mahdollistanut. Muut ryhmät katsoivat oikeutetusti, että sopimuksessa joko ollaan mukana, tai ei olla. Irtopisteitä kerättäköön muilla tavoilla kuin leikkimällä yhteistyötä johon ei todellisuudessa kuitenkaan sitouduta. Tämän takia alkuperäinen ajatus varapuheenjohtajien määrän supistamisesta todellisen tarpeen mukaiseksi toteutettiin 25.1.2010.
Sopimuksessa on ongelmia. Keskeinen ongelma on se, että sopimusta johtava kaupungin suurimmaksi äänestetty puolue Kokoomus puhuu muidenkin äänellä, kun sopimusta laitetaan toteen. Muiden saavutukset näyttävät näin Kokoomuksen saavutuksilta, vaikka he saattavat todellisuudessa olla vastustaneet kyseisiä saavutuksia. Sellaista on sopiminen. Lehdet haastattelevat aina myönteisissä asioissa Aleksi Randellia (kok) tai Minna Arvetta (kok).
Mutta miksi ihmeessä kun on kysymys ikävistä asioista, eli tässä tapauksessa sopimusyhteistyön päättymisestä vasemmistoliiton kanssa, haastatellaan ainoastaan SDP:n edustajaa. Turun Sanomat teki tämän tempun joku viikko sitten Jarmo Rosenlöfille (sd) väittäen haastattelevansa myös Kokoomuksen ja Vihreiden edustajia. Mielikuva oli valmis: SDP haluaa vassarit pois yhteistyöstä (mikä ei pidä paikkaansa). Tänään 26.1.2010 Helsingin Sanomat teki saman tempun. Vasemmistoliiton Annika Lapintien aviomies toimittaja Pyry Lapintie halusi myös kaataa koko sangon nimenomaan SDP:n niskaan, ilman että olisi haastatellut suurinta puoluetta. Hänkin oli väittänyt haastattelevansa myös kokoomuksen edustajaa, mutta hän myös oli päätynyt olemaan pitämättä sanaansa. Tasan ei näköjään käy onnen lahjat. Toiset saavat korjata hedelmät ja toisille jää roiston rooli.
Vainoharhaako? En enää usko sattumaan.
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Outoja avauksia kaupunginjohtajalta
Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen esitti käsityksiään Turun kehittämisestä Turun Sanomissa 3.1.2010. Tälläkään kerralla kaupungin ykkönen ei ota kantaa palvelujen järjestämiseen valtavassa rahapulassa vaan ideoi tulevia investointeja ja Turun vetovoimatekijöiden uudelleenjärjestelyjä. Ovathan ne kai sitten mukavampia aiheita pohtia, kuin oikeiden ihmisten oikeat ongelmat.
Kaupunginjohtajan visioissa tuntuu olevan varaa noin 100 miljoonan euroan musiikki- ja kongressitalolle Aurajoen rannassa. Siitä Pukkinen ei tälläkään kerralla puhu, että laitos vaatisi kokonaan oman henkilökunnan, mikä tarkoittaisi vuodessa kulttuuritoimelle tai vastaavalle taloa ylläpitävälle taholle noin miljoonan euron kiinteät vuosittaiset kustannukset. Tämän lisäksi tulisi sitoutua VR:n vanhaan konepajaan sijoitettavaan kulttuurikeskukseen (noin 500.000 - 1 M euroa / vuosi) ja Artukaisten alueen kehittämiseen samaan tarkoitukseen. Varmaankin Pukkisen visioon mahtuu myös Göteborgin asukkaisen sodan jälkeen lahjoittaman konserttitalon peruskorjaus. Mahtaako kyseessä ollakin miljoonametropoli, eikä Turun seutu?
Todennäköisesti Mikko Pukkinen on oikeassa siinä, että TuTo:n mestispelit pitäisi siirtää Turkuhalliin ja Kupittaan halli pitäisi muuttaa sisäpalloiluhalliksi. En tosi pidä siitäkään ajatuksesta, sillä 1000 katsojan mestispelien tunnelma on pilalla 10.000 katsojan hallissa. On varmaan kuitenkin liioittelua ylläpitää kahta tuon tason jäähallia Turussa. Mutta jos on varaa kaikkeen edellä lueteltuun ylellisyyteen, niin on varmaan varaa myös pitää TuTolle omaa jäähallia.
Pukkisen linjauksista lyhytnäköisin on kuitenkin ajatus Ruisrockin siirtämisestä Ruissalon Kansanpuistosta Artukaisten messukeskukseen. Messukeskus tekee paljon hyviä tapahtumia ja saa kansaa liikkeelle, mutta tähän tarkoitukseen sitä on turha kaavailla. Sinä päivänä, kun Ruisrokin siirtää pois Ruissalossa, voidaan hyvästellä koko tapahtuma. Samalla menetetään upea brändi ja Turun vetovoimatekijä. Miksi kaupunginjohtaja haluaa tuhota yhden Turun merkittävimmästä tapahtumista? Luontoarvoihin en selityksenä usko, koska Auragolf ja leirintäalue saavat olla rauhassa. Todennäköisesti kyseessä on ymmärtämättömyys ja taitamattomuus, sillä millään järkiseikalla tuota populaarikulttuurin vainoamista ei voida selittää.
Kaupunginjohtajan visioissa tuntuu olevan varaa noin 100 miljoonan euroan musiikki- ja kongressitalolle Aurajoen rannassa. Siitä Pukkinen ei tälläkään kerralla puhu, että laitos vaatisi kokonaan oman henkilökunnan, mikä tarkoittaisi vuodessa kulttuuritoimelle tai vastaavalle taloa ylläpitävälle taholle noin miljoonan euron kiinteät vuosittaiset kustannukset. Tämän lisäksi tulisi sitoutua VR:n vanhaan konepajaan sijoitettavaan kulttuurikeskukseen (noin 500.000 - 1 M euroa / vuosi) ja Artukaisten alueen kehittämiseen samaan tarkoitukseen. Varmaankin Pukkisen visioon mahtuu myös Göteborgin asukkaisen sodan jälkeen lahjoittaman konserttitalon peruskorjaus. Mahtaako kyseessä ollakin miljoonametropoli, eikä Turun seutu?
Todennäköisesti Mikko Pukkinen on oikeassa siinä, että TuTo:n mestispelit pitäisi siirtää Turkuhalliin ja Kupittaan halli pitäisi muuttaa sisäpalloiluhalliksi. En tosi pidä siitäkään ajatuksesta, sillä 1000 katsojan mestispelien tunnelma on pilalla 10.000 katsojan hallissa. On varmaan kuitenkin liioittelua ylläpitää kahta tuon tason jäähallia Turussa. Mutta jos on varaa kaikkeen edellä lueteltuun ylellisyyteen, niin on varmaan varaa myös pitää TuTolle omaa jäähallia.
Pukkisen linjauksista lyhytnäköisin on kuitenkin ajatus Ruisrockin siirtämisestä Ruissalon Kansanpuistosta Artukaisten messukeskukseen. Messukeskus tekee paljon hyviä tapahtumia ja saa kansaa liikkeelle, mutta tähän tarkoitukseen sitä on turha kaavailla. Sinä päivänä, kun Ruisrokin siirtää pois Ruissalossa, voidaan hyvästellä koko tapahtuma. Samalla menetetään upea brändi ja Turun vetovoimatekijä. Miksi kaupunginjohtaja haluaa tuhota yhden Turun merkittävimmästä tapahtumista? Luontoarvoihin en selityksenä usko, koska Auragolf ja leirintäalue saavat olla rauhassa. Todennäköisesti kyseessä on ymmärtämättömyys ja taitamattomuus, sillä millään järkiseikalla tuota populaarikulttuurin vainoamista ei voida selittää.
perjantai 18. joulukuuta 2009
Yleistäminen ei auta asiaa
Historian ja nykypäivän välillä on tapana etsiä yhtäläisyyksiä. Mikael Hiltunen (TS 13.12.2009) ja Jorma Miettinen (TS 16.12.2009) tuntuvat olevan aika lailla eri linjoilla siitä, mitä yhtäläisyyksiä on löydettävissä maastamuutosta Suomesta ammoisina aikoina ja maahanmuutosta Suomeen nykyisin.
Takavuosina historiaa opiskellessani tulin raaputtaneeksi hieman myös Pohjois-Amerikassa elävien suomalaissiirtokuntien elämän pintaa. Raittiusyhdistyksiä perustettiin, koska elämä uudella mantereella sisälsi juuri niitä sopeutumista vaikeuttavia tekijöitä, mihin Hiltunen viittaa. Sopeutuminen on vaatinut vuosikymmeniä niin siellä kuin myöhemmin Ruotsissakin. Vieläkin saattaa Ruotsissa kuulla epätoivoisen huudahduksen ”En finne igen!”. Kovalla työnteolla sopeutumisvaikeuksista selvittiin.
Keskeinen ero kirjoittajien näkemysten välillä näyttää olevan siinä, mitkä ovat maahanmuuton syyt. Miettinen leimaa kaikki nykyiset Suomessa elävät maahanmuuttajat sosiaaliturvan perässä muuttajiksi ja samalla sosiaaliturvasta nauttijat loisiksi. Suomalaiset taas muuttivat vain työtä tehdäkseen. Yhtäläisyyksillä leikittäessä ei pitäisi syyllistyä näin räikeisiin anakronismeihin. Eikä etenkään syyttää toista historian väärin tulkinnasta jos syyllistyy siihen itse. Aikahan oli tyystin toinen!
Moni suomalainen syrjäytyi Pohjois-Amerikassa juomisongelman tai muiden henkilökohtaisten onnettomuuksien takia. Tokihan he olisivat joutuneet käyttämään sosiaaliturvaa, jos sellainen olisi ollut. 1960-luvun Ruotsissa moni siihen jo turvautuikin. Mutta suurin osa halusi ja pystyi tekemään hyvin työnsä, mistä Miettinen kirjoittikin.
On räikeä vääryys väittää, että Suomessa asuvat maahanmuuttajat ovat muuttaneet tänne vain sosiaaliturvan perässä. Toki on niitäkin, jotka ottavat vain rusinat pullasta. Suurin osa kuitenkin haluaa tehdä töitä ja sopeutua yhteiskuntaamme. Yhtä hyvin voisimme yleistää, että kaikki suomalaiset ovat juntteja. Monihan niin sanoo. Se ei ole kuitenkaan totta. Eihän?
Kannatan lämpimästi Mikael Hiltusen ajatusta siitä, että meidän tulisi tehdä enemmän helpottaaksemme maahanmuuttajien sopeutumista ja sitä kautta työllistymistä. Työelämän vaatimukset ovat muuttuneet esi-isiemme ajoista. Ilman kielitaitoa on vaikea pärjätä työmarkkinoilla. Maahanmuuttajat eivät ole mielikseen lähteneet kotimaistaan kylmään Pohjolaan, kuten eivät esi-isämmekään lähteneet mielikseen valtameren taakse.
Takavuosina historiaa opiskellessani tulin raaputtaneeksi hieman myös Pohjois-Amerikassa elävien suomalaissiirtokuntien elämän pintaa. Raittiusyhdistyksiä perustettiin, koska elämä uudella mantereella sisälsi juuri niitä sopeutumista vaikeuttavia tekijöitä, mihin Hiltunen viittaa. Sopeutuminen on vaatinut vuosikymmeniä niin siellä kuin myöhemmin Ruotsissakin. Vieläkin saattaa Ruotsissa kuulla epätoivoisen huudahduksen ”En finne igen!”. Kovalla työnteolla sopeutumisvaikeuksista selvittiin.
Keskeinen ero kirjoittajien näkemysten välillä näyttää olevan siinä, mitkä ovat maahanmuuton syyt. Miettinen leimaa kaikki nykyiset Suomessa elävät maahanmuuttajat sosiaaliturvan perässä muuttajiksi ja samalla sosiaaliturvasta nauttijat loisiksi. Suomalaiset taas muuttivat vain työtä tehdäkseen. Yhtäläisyyksillä leikittäessä ei pitäisi syyllistyä näin räikeisiin anakronismeihin. Eikä etenkään syyttää toista historian väärin tulkinnasta jos syyllistyy siihen itse. Aikahan oli tyystin toinen!
Moni suomalainen syrjäytyi Pohjois-Amerikassa juomisongelman tai muiden henkilökohtaisten onnettomuuksien takia. Tokihan he olisivat joutuneet käyttämään sosiaaliturvaa, jos sellainen olisi ollut. 1960-luvun Ruotsissa moni siihen jo turvautuikin. Mutta suurin osa halusi ja pystyi tekemään hyvin työnsä, mistä Miettinen kirjoittikin.
On räikeä vääryys väittää, että Suomessa asuvat maahanmuuttajat ovat muuttaneet tänne vain sosiaaliturvan perässä. Toki on niitäkin, jotka ottavat vain rusinat pullasta. Suurin osa kuitenkin haluaa tehdä töitä ja sopeutua yhteiskuntaamme. Yhtä hyvin voisimme yleistää, että kaikki suomalaiset ovat juntteja. Monihan niin sanoo. Se ei ole kuitenkaan totta. Eihän?
Kannatan lämpimästi Mikael Hiltusen ajatusta siitä, että meidän tulisi tehdä enemmän helpottaaksemme maahanmuuttajien sopeutumista ja sitä kautta työllistymistä. Työelämän vaatimukset ovat muuttuneet esi-isiemme ajoista. Ilman kielitaitoa on vaikea pärjätä työmarkkinoilla. Maahanmuuttajat eivät ole mielikseen lähteneet kotimaistaan kylmään Pohjolaan, kuten eivät esi-isämmekään lähteneet mielikseen valtameren taakse.
Tilaa:
Kommentit (Atom)