Toisinaan on hyvä määritellä itselleen, mikä on oma ideologia. Minun tapauksessani kyse on sosialidemokratiasta. Perinteikkäät tasa-arvo, vapaus ja oikeudenmukaisuus ovat hyviä ihanteita, mutta kaipaavat hieman täsmennystä ja elävöitystä. Asiaa voisi olla hyvä lähestyä populaaristi metaforien kautta.
Oma kiteytykseni sosialidemokratiasta palautuu yllättäen partioharrastukseni oppeihin kauas 1980-luvulle. Ensimmäisillä patikkaretkilläni vaellustaitoja meille räkänokille opetti partiojohtaja Ari "Aimo" Linkolehto (nykyisin Partiovarusteen toimitusjohtaja). Eipä varmaan arvannut, että opeillaan olisi vaikutuksia jonkun pojan yhteiskunnallis-aatteelliseen ajatteluun.
Aimo opetti, että kun liikutaan ryhmässä, kannattaa aina liikkua hitaimman ja heikoimman kulkijan ehdoilla. Siten päästään parhaaseen lopputulokseen. Ei siten, että muut - vahvemmat ja nopeammat - jäisivät kaikki lorvimaan, vaan siten, että he kannustavat ja auttavat hitaampaa parempaan suoritukseen. Yhteishenki ja toimintakyky on huonoin niissä ryhmissä, joiden nopeimmat ampaisevat karkuun näyttäen omaa erinomaisuuttaan, kun heikoimmat jäävät kelkasta kokonaan. Sellainen ryhmä on perillä kokonaisuutena paljon myöhemmin, kuin toisistaan välittävä ryhmä ja yhteistyössä suunnistava ryhmä.
Olen omaksunut tämän mallin yhteiskunnallisen ajatteluni perustaksi. Sivistynyt ja menestyvä yhteisö laittaa lapset ja vanhukset etusijalle. Heikko-osaisia ei päästetä syrjäytymään, vaan turvaverkko pidetään toimintakunnossa. Heikoimman voidessa hyvin koko porukka voi hyvin.
Ehkä toimintamalli oli helppo omaksua siksi, että itse tulin aina viimeisenä. Olin lättäjalkainen ylipainoinen sohvaperunuuteen taipuvainen kaupunkilainen. Minua kuitenkin kannustettiin aina parempaan suoritukseen. Nyt kun on ihmissuhteet, kotiasiat, työasiat ynnä muut kunnossa, haluan toimia niidenkin puolesta, jotka itse eivät jaksa.
8 kommenttia:
Hieno metafora! Niin hieno, että tekisi sopivan tilaisuuden tullen jopa mieli lainata.
Kiitos vaan kehuista. Eihän nuo koskaan täysin omia ole. Tuskin minulle asiasta puhunut asiaa itse oli keksinyt. Joten hyötykäyttöön vaan.
Tämä oli musta hieno kirjoitus: ytimekäs, mutta sanoi silti paljon.
"Ei siten, että muut - vahvemmat ja nopeammat - jäisivät kaikki lorvimaan, vaan siten, että he kannustavat ja auttavat hitaampaa parempaan suoritukseen."
Juuri noin armeijassakin aikoinaan.
Alikessut kannustivat heikompia sylki roiskuen "parempiin suorituksiin".
On se haudanvakavaa puuhaa tuo patikointi. Muistaakseni se jonkin yli-ikäisen maisterialokkaan veikin hautaan.
jussi
No jos sen noin haluaa nähdä. 10-vuotiaana kun oppii ryhmässä vaeltamisen perusasioita, saattaa homma tuntua raskaalta elleivät muut ota kokemattomuuttasi riittävästi huomioon. Ei se tee siitä haudan vakavaa. Välttämättä.
Muistan sällin, jolta puuttui masokismin taito tyystin. Olimme hieman pitemmällä reissulla ja kamaa oli aika lailla mukana. Silloin olimme jo vanhempia. Se jäi sen viimeiseksi kerraksi. Muilla oli hieman liian kunnianhimoiset päivämatkatavoitteet.
Ryhmässä toimiminen on vaikea laji, kun taustoja ja haluja on niin monenlaisia. Armeijassa ryhmähengen nostatus on yleensä suoritettu kuvaamallasi kaavalla.
ad Petja
Masokismi, taito? Luulin perversioksi.
Protestoin vahvasti sitä vastaan, että luonnossa liikkumisen(kin) pitäisi olla suorittamista. Ja miksi tehdä oudossa maastossa etukäteen jotain päivämatkatavoitteita. Tehdään matkaa niin kauan kuin hyvältä tuntuu ja sopiva asentopaikka löytyy. Luonnossa tapahtuvat kilpailut ovatkin sitten vain yksi osoitus ihmisten typeryydestä (melua, roskaa jne.). Meikäläinen, hiljainen luonnossa liikkuja havaitsee partiolaisporukan jo n. kolmen kilometrin etäisyydeltä. Ei välttämättä hajusta, vaan metelistä.
Jussi
No joo, epäilemättä sinun tapasi toimia on oikea ja muiden väärä. Turha opetella tulemaan toimeen muiden kanssa, kun yksinkin voi olla oikeassa.
ad anonyymi
Tulen toimeen yksinkin ja opettelen olemaan oikeassa.
jussi
Lähetä kommentti