Avain ekologisempaan liikenteeseen?

Vietimme Annikan kanssa lomaviikon ikuisessa kaupungissa. Rooma on historianharrastajan paratiisi. Vanhaa kiveä oli toisen päällä ihan riittävästi. Valtava kulttuuriperintö ihastuttaa mutta samalla jopa hieman hengästyttää. Ehkäpä kauniiden vanhojen rakennusten kauneus erottuisi vielä paremmin, jos rinnalla olisi hieman uusimpiakin kerrostumia. Toisaalta yhtenäiset kokonaisuudet ovat korvaamattomia aarteita.

Mutta voi sitä ilmansaasteen määrää. Seinät olivat pölyn peitossa. Raitis ilma piti hakea syvältä puistoista. Missä selitys? Ainakin osatekijä oli henkilöautojen valtava määrä. Opas kertoi, että autoilu on rajoitettua vanhan kaupungin alueella. Ajolupia myönnetään n. 60 000, mutta parkkipaikkoja on vain noin 13 000. Autoja ja skoottereja pörräsi joka paikassa. Se ei oikein sopinut kulttuurikaupungin arvolle. Parkkihalleja ei voi rakentaa purkamatta talokaunottaria eikä parkkiluolia kaivaa ilman valtavia arkeologisia kaivauksia. Yksityisautoilun vähentäminen ei onnistu rajoituksilla, eivätkä metrot ja bussit tunnu vetävän enempää porukkaa. Metrolinjoja tarvittaisiin myös enemmän, mutta sitäkin kaivamista rajoittavat arkeologian ja suhmuraisen politiikan pelisäännöt.

Turkua sanotaan Suomen Roomaksi seitsemine kukkuloineen. Myös ikä ja kulttuuriperimä oikeuttavat vertaukseen. Vertailin mielessäni myös liikennejärjestelyjä. Kotikaupungissani Turussakin kasvava yksityisautoilu on ongelma. Mikä neuvoksi?

En keksi muuta tapaa, kuin lisätä kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen vetovoimaa. Vanhoissa kaupungeissa kapeat kadut asettavat omat rajoitteensa pyöräteiden lisäämiselle. On siis vähennetävä maanpäällistä pysäköintiä. Mitä sitten tapahtuu henkilöautoille? No ne ajavat kauemmas ostareihin, jossei parkkitilaa ole. Eivät ne lopeta ajamistaan. Siksi on rakennettava maanalaista parkkitilaa. Kyllä kaupungin suurin ostoskeskus on turvattava keskustaan parhaiden joukkoliikenneyhteyksien päähän. Näin pidetään joukkoliikenne elinvoimaisena ja kun sitä vielä terästetään joukkoliikennekaistoilla ym. järjestelyillä, alkaa kehitys pikku hiljaa ruokkia itseään. Loppujen lopuksi keskustasta saadaan ihmisten - ei autojen - keskusta.

Jos jätämme kaiken nykyiselleen, kuihtuu keskusta epäviihtyisyyteensä. Jos kiellämme henkilöautot kokonaan, saamme viihtyisämmän ympäristön, mutta keskustan vetovoima hiipuu ja kärsijänä on loppujen lopuksi ympäristö kun väki suuntaa ostareihin. Keskustan erinomaisuus joukkoliikenteen vaivattomimpana kohteena menettäisi merkitystään.

Roomassa malli ei ole yhtä helppo, kulttuuriperintöä on maaperässä monin verroin ja kadut ovat vielä ahtaampia kuin Turussa. Mutta kun kaivaukset etenevät, on samaa syytä tehdä sielläkin. Ja kaikissa kasvavan liikenteen keskuksissa. Pelissä on ainoa yhteinen ilmakehämme.

Paras ei ole mustavalkoinen

Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen (kok.) piti lehdistötilaisuuden aiheellisesta huolestaan, jonka mukaan 50 miljoonaa euroa verotuloja valuu naapurikuntiin. Pendelöinnin mukana moni Turusta palkkansa hakeva vie verot pienempiin kuntiin - kuntiin, joissa ei juurikaan panosteta elinkeinotoimintaan, kulttuuriin tai huono-osaisten asiaan.

Lehtijutut aiheuttivat ärtyneitä kommentteja naapurikunnista - osin aiheellisia, osin aiheettomia. TS:n mielipidesivulle kirjoittanut lietolaisherra loukkaantui aiheellisesti pendelöitsijän syyllistämisestä. Tarkoitus ei olekaan ketään yksittäistä ihmistä syyllistää, muuttamisen motiivit ovat monet. Myös naapurikuntaan on rakennettava uutta infraa ja palveluja. Kirjoittaja muistutti myös yritysten maksavan veroa, harmi vaan että sen vaikutus on tuloveroa pienempi. Turun päätöksenteon asettaminen ainoaksi syypääksi ei osoittanut suurta analyyttisyyttä.

Toinen huomiotani herättänyt vastalause tuli Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtajalta Mikko Rönnholmilta (sd.). Siinä Mikko raflaavaan tyyliinsä pelkäsi turkulaisten pilaavan tekemisillään nykyiset valtionavut ja kurjistavansa seutua siten. Hän ei kuitenkaan huomioinut valtionapujen pitävän sisällään suuret valtion panostukset mm. Suomen suurimpaan ammattikorkeakouluun. Ne tuskin katoaisivat kuntaliitosten myötä.

Turun työpaikkaomavaraisuus on 125 prosentin luokkaa, kun naapurikunnissa on jotakin 40 ja 80 prosentin välillä. Samalla Turun työttömyys on 10 % luokkaa. Turku on Suomen vanhusvoittoisin kaupunki. Täällä on Helsingin jälkeen suhteessa toiseksi eniten maahanmuuttajia välilukuun nähden. Turkulaiset maksavat jokaista teatterikäyntiä kohden enemmän kuin 55 euroa, joten naapurikuntien teatterinystävät saavat kelpo kompensaation. Elinkeinoelämään Turku sijoittaa vuosittain yli 10 miljoonaa euroa. Tässä muutama näkökohta, miksi Turun näkökulmasta jotakin on tehtävä, jottei koko seutukunnan veturi ala nykyistä pahemmin yskiä.

Turun seudun 18 kuntaa kilpailevat asukkaistaan. Seudullinen joukkoliikenne ja kaavoitus voisivat toimia paremmin. Ympäristöystävällisyys lisääntyisi huomattavasti, jos koko seudun liikennettä ja asumista ruvettaisiin toteuttamaan yhtenä kokonaisuutena. Kun kerran on yksi työssäkäyntialue, olisi modernia ja oikeudenmukaista hoitaa sitä yhtenä pitäjänä.

Ja kuntademokratiakin lisääntyisi. Erilaisten kuntayhtymien ja muiden välillisesti valittujen elimien päätöksenteon sijaan kuntalaisten asioista ja veroeurojen käyttämisestä päätettäisiin vaaleilla valitussa elimessä.

Heikko-osaisten, ympäristön ja demokratian nimissä toivoisin, että keskustelua Paras-hankkeesta käytäisiin asiapohjalta eikä vain saavutettuja valta-asemia raivokkaasti puolustaen. Mikko Pukkinen teki kauan odotetun keskustelunavauksen ja nyt olisi aika käydä asiallista keskustelua yhteisestä paremmasta tulevaisuudesta tekemisen hengessä ilman kermankuorintameininkiä. Muuten koko seutukunta taantuu muutamassa vuodessa.

Liikennekäyttäytyminen

Arkiset asiat harmittavat usein. Yksi omaa mieltäni kaivava harmin aihe on liikennekäyttäytyminen. Harvoin tulee ajettua autolla, pyöräiltyä tai käveltyä kaupunkialueella siten, etteikö jonkun kanssaliikkujan käsitys liikennesäännöistä harmittaisi. Suurin osa ajaa oikein ja turvallisesti, mutta törppöjä on liikaa.

Annika lähtee joka aamu Stålarminkadun bussipysäkiltä töihin. Hän tulee Tiilentekijänkatua ja ylittää Stålarminkadun valottomassa risteyksessä. Aamuruuhkassa valtava määrä autoja tulee Hirvensalon suunnasta matkalla keskustaan. Annika on nuori ja vetreä, mutta silti kadun ylittäminen on aikamoinen suoritus autojen ajaessa tuhatta ja sataa yhtenäisenä virtana ilman aiettakaan hidastamisesta saati pysähtymisestä. Annika kertoi vanhasta pariskunnasta, joka viimein uskalsi lähteä ylittämään ko. katua, mutta autojen ajaessa törkeästi kohti joutuivat he palaamaan takaisin. Kukaan ei väistänyt edes vanhuksia! Samassa risteyksessä kuoli joku aika sitten turkulainen sosiaalityöntekijä työmatkallaan. Mitä tarvitaan ennen kuin jalankulkijoita kunnioitetaan? Minkälainen uhraus tarvitaan, ennenkuin kaupunki asentaa risteykseen liikennevalot?

Eipä silti. Itse kuljen niin autolla, fillarilla kuin jalankin Itäistä rantakatua töihini. Siinä on melkoiset hidasteet ja kevyeeseen liikenteeseen liittyvät varoituskyltit. Se ei estä eräitä autoilijoita ajamaan suoraan eteen vaikka jalankulkija on jo lähtenyt ylittämään katua. Autolla hidastetaan vain, jotta jousitukset eivät kärsisi - ei suinkaan väistämistarkoituksessa.

Minä olen joskus niin ajattelematon, että autoilijana pysähdyn antamaan jalankulkijalle tietä. Niin ei näköjään pitäisi tehdä etenkään silloin, kun samaan suuntaan menee kaksi kaistaa. Jos satun pysähtymään sulkuviivalle, porhaltaa joku täysillä ohi täysin piittaamatta suojatietä ylittävästä ihmisestä. Näin minulle kävi viimeksi Kuninkaankartanontien ja Kupittaankadun risteyksessä. Jalankulkijoita tuli kummastakin suunnasta.

Entäpä ne, jotka eivät pysähdy, mutta antavat tietä ja valuvat kohti sulkuviivaa? Lain mukaan viereistä kaistaa tulevan ei silloin tarvitse pysähtyä. Ajattelevaisuus muuttuu ajattelemattomuudeksi.

Esimerkkejä olisi satoja. Piittaamattomuus on päivän sana. Punaiset valot eivät merkitse mitään. Ryhmittyä voi miten sattuu huvittamaan. Vilkkua näytetään kunhan ensin ollaan käännytty...

Poliisi tekee ratsioita. Eräänä päivänä Aurasillan pielessä sakotettiin punaisiin ajavia. Se on hyvä, mutta riittämätöntä.

Etelän maissa liikenne muistuttaa normalisti suurta kaaosta. Torvet raikuvat ja autot menevät miten sattuu. Mutta jalankulkijat ovat kingejä. Ei tarvitse kuin näyttää siltä, että harkitsisi kadun ylittämistä, niin autot pysähtyvät vaikka minkälaisista nopeuksista. Mikä siellä on erilaista? Ovatko rangaistukset kovempia? Onko yleinen ihmiselämän ja/tai kevyen liikenteen arvostus suurempaa? Ollaanko siellä muuten vain sivistyneempiä? Onko Suomessa meneillään joku erityinen egoisimin puuska yhteiseen hiileen puhaltamisen sijasta?

Näihin ja moniin muihin piittaamattomuuksiin tarvittaisiin ripeitä rangaistusten lisäämisiä ja yleistä asennekasvatusta. Ihminen ja jalankulkija on nostettava liikenteen ykkösiksi.