Sdp on käynyt erittäin raikasta ja tarpeellista keskustelua vaalitappionsa syistä tulevaisuuden tekemisensä tavoista. Katson, että vahvaa sosialidemokraattista puoluetta tarvitaan Suomessa jatkossakin. Isänmaa on aina ollut heikoimmillaan silloin, kun Sdp on ollut vaikeuksissa.
Kun minulta kysytään perusteluja, miksi olen valinnut sosialidemokraattisen aatemaailman ja puolueen, olen aloittanut perustelut historiasta. Se on luontevaa, sillä olen saanut historian tutkijan koulutuksen. Sdp on uudistuksellisilla ohjelmillaan ollut keskeisesti luomassa hyvinvointivaltiota ja ollut tärkein toimija padotessaan kommunismin etenemistä Suomessa. Tämä on täyttä totta, mutta kelpaako se perusteluksi enää vuonna 2007?
Minun, kuten kaikkien sosialidemokraattien, tulisi esittää itselleen kysymys: "Mitä minä voisin tehdä paremmin?" Itse olen koettanut muuttaa näkökulmaani. Miksi ajattelen edelleen, että Sdp on kannatettavin joukko kantamaan vastuuta Suomesta? Vaikka aatteellinen taustani löytyy edelleen historian saavutuksista, tulee minunkin miettiä tätä päivää ja tulevaisuutta.
Jahka sosialidemokraatit saavat jähmeän järjestökoneistonsa ja toimijoidensa ajatusmaailman vastaamaan 2000-luvun vaatimustasoa, uskon että sosialidemokratia on edelleen paras voima aatteellisen perustansa toteuttamisessa. Sdp edistää aidoimmin suvaitsevuutta ja tasa-arvoa. Paavo Lipponen ärsytti pitkälle menevällä tasa-arvoajattelullaan jopa lähipiiriään. Mutta tällainen ehdottomuus meille perustavaa laatua olevassa kysymyksessä tulee olla ylpeyden aihe ja itsestäänselvyys. Myös kansainvälisen solidaarisuuden ajatus kytee väessämme syvällä. Sdp:n tulee kertoa kaikille olevansa vastuullisten menestyjien puolue, puolue joka kantaa huolta myös niistä jotka eivät omillaan pärjää, eikä mikään yksittäisten ammattikuntien etujärjestö.
Työelämän kysymykset ovat jatkossakin Sdp:n ominta aluetta. Vaikka suomalaiset tienaavat enemmän kuin koskaan ja ihmisillä menee pintapuolisesti hyvin, on henkinen pahoinvointi lisääntynyt. Työelämän pelisääntöjä on parannettava yhdessä kaikkien ammattijärjestöjen kanssa. Toisaalta on huolehdittava siitä, että työtä riittää tasapuolisesti kaikille. Hyvänä alkuna näen keskustelun päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesta. Jos työtön yksinhuoltajaäiti lähtee vauvan sylissään työnhakuun vain siksi, että porvarit haluavat, että köyhä ei voi lastaan maksutta päivähoitoon laittaa, ollaan väärillä jäljillä. Työnhaun tulee olla mahdollista täysipäiväisesti myös yksinhuoltajille. Kysymys on ensisijaisesti lapsen edusta, mutta myös työelämän tasa-arvon edistämisestä.
Toivon, että mahdollisimman moni sosialidemokraatti saa itsensä positiiviseen asentoon käytävän keskustelun pohjalta ja ottaa itseään niskasta kiinni. Meitä tarvitaan vielä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti