maanantai 3. joulukuuta 2007

Vasemmistoliitto osaa

Turun Sanomat kertoivat Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen piirin piirikokouksesta tuttua tarinaa. Suurin syntipukki kaikkeen on Sdp, joka ei vieläkään ymmärrä olla vasemmistolainen puolue. Ja vasemmistolaisuudenhan määrittelee Vasemmistoliitto eikä kukaan muu. Koska he ovat fiksumpia. Tai ainakin he ovat vasemmistolaisempia - eihän sitä nyt perustella tarvitse. Joka tapauksessa Sdp on kaiken pahan alku ja juuri - ja koko kokouksen kärkisanoma olikin siinä.

Ei mitään uutta auringon alla. Vasemmistoliitto jatkaa tässäkin asiassa kommunistien perinteitä, onhan väkikin sama. Miten se vanha koira nyt voisikaan uusia temppuja oppia.

Maailma muuttuu. Sen mukana kommunistinen ideologia käytäntöön vietynä on ajautunut karille oikein ryminällä. Ja hyvä niin. Suomessa raunioille perustettiin Vasemmistoliitto, jonka ideologia on kauniisti sanottuna jäänyt ainakin minulle hieman epäselväksi. Selvää on kuitenkin se, että Sdp on edelleen luokkavihollisten puolue. Ainakin ne demarit on ärsyttävän taviksia, älymystöä siellä ei juurikaan ole niin kuin Vasemmistoliitossa, jonka jäsenet ovat paljon fiksumpia.

Maailma muuttuu, sosialidemokratia pysyy. Se on rauhan liike, jonka perustuu vapauden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon ihanteille. Kuvaavaa onkin, että Stalinia ja Hitleriä yhdisti inho sosialidemokratiaa kohtaan juuri noiden ihanteiden takia. Vasemmistoliiton retoriikasta huomaa, että myös asenteet sosialidemokraatteja kohtaan pysyvät yhtä yllätyksettöminä. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee.

1 kommentti:

Ari Korhonen kirjoitti...

Kiinnitin huomiota täsmälleen samaan asiaan TS:n jutussa. Varmaan vassareiden piirikokouksessa muutakin lienee sanottu, mutta niin on sanottu myös kaikki SDP:hen kohdistuvat piikitkin. Kulisseissa vasurit käyvät ajoittain ihmettelemässä, miksi emme tee enemmän yhteistyötä. Kukapa ruokkisi kättä purevaa koiraa?

Vasemmistoliiton horisontissa häämöttää auringonlasku - fiksuimmat siirtyvät ajan mittaan demareiden kannattajiksi ja puolue jää alle 5 % kannatuksella taantumuksellisten käsiin. Vasemmistoliiton viimeinen oljenkorsi on yrittää syödä SDP:n kannatusta, jotta itse pärjäisi.