tiistai 12. kesäkuuta 2007

Vastuun jaon vaikeudesta

Olen nyt toiminut kohta kolme kesää kunnianarvoisan Turun kesäteatterin peräsimessä. Kysymyksessä on luottamustehtävä, ei ammatti. Koko teatterin hallinto perustuu yhdistyksen harrastajavoimiin, mutta tuotamme ammattimaisia produktioita. Tapamme tehdä on halpa ja siihen nähden lopputulos on vuodesta toiseen erittäin laadukas. Tänä kesänä on luvassa erittäin upea Peter Pan.
Kun aloitin yhdistyksen luotsaamisen, ajattelin kirkasotsaisesti laittavani yhdistyksen organisaation rip rap kuntoon. Tehdään selkeät vastuujaot ja tasataan työtaakkaa täten. Ongelma ei ole siinä, etteikö kaikki hoitaisi ne tehtävät, mitkä heille on osoitettu. Ongelma on siinä, että vähän väliä tulee vastaan tekemättä jääneitä tehtäviä, josta kukaan ei kanna vastuuta. Ja kaikki osaavat kyllä sanoa, että "ei kuulu minulle".
Kaikkiin organisaatioihin tarvitaan jatkuvasti läsnäoleva ihminen, jolle kuuluu kaikki. Tuottajamme Anneli Larkia taikka minä olemme päivätöissä, emmekä tällaisia ihmisiä pysty olemaan. Näyttää siltä, että noin suuri lafka tarvitsee täysipäiväisen johtajan tai tuottajan. Yritämme nyt vielä täsmentää vastuujakoa entisestään, mutta alan muuttua skeptiseksi.
No, oli niin tai näin, niin joka vuosi osaava harrastajaporukkamme saa yhdessä upeiden ammattilaistemme kanssa loistavan teatterielämyksen koko perheelle - niin tänäkin vuonna. Synnytystuskat ovat silloin toissijaisia.

Ei kommentteja: