Minulla on kaksi lempijuhlaa. Vappuna vedän kovat kaulaan ja olen ylevällä mielellä koko suomalaisen työn juhlan. Perversioni on marssimusiikin kuunteleminen: TTY:n soittokunta saa minut hyvälle tuulelle. Ehkäpä sukupolvien vaihtuessa marssiminen ja soittaminenkin sujuvat taas yhtä aikaa.
Vuoden toinen kohokohta tulee melkein heti perään. Keskikesän juhla, Suomen lipun juhla eli Juhannus on minulle tunteikas tilaisuus, mutta eri tavalla kuin vappu. Juhannuksena rentoudutaan ja ollaan läheisten seurassa. Saunominen, syöminen, kaljoittelu ja pitkään nukkuminen kuuluvat onnistuneeseen jussiin. Tuhmia taikojakin voisi harkita, jos saunomiselta, syömiseltä, kaljoittelulta ja pitkään nukkumiselta kykenisi.
Myös meri kuuluu Juhannukseen. Rissasen Tuomas huolii perinteisen ystävällisesti minut ja nykyisin myös armaan vaimoni ristiksensä paatilleen. Perinne on jatkunut eräin keskeytyksin vuodesta 1994 lähtien (kyllä sitä tuntee itsensä jo vanhaksi ukoksi!). Olen käyttänyt Rissasen meriläisen useasti kivillä ja sotkenut alasalongin milloin milläkin, mutta onneksi tulee aina talvi aikaa unohtaa menneet. Seurueet ovat myös olleet monipuolisia ja poikkeuksetta upeita. Mahtavaa, että perinne jatkuu.
Vietin yhden Juhannuksen täällä Suomen kulttuurin kehdossa, pohjoismaiden Roomassa elikkä synnyinkaupungissani Turussa. Se oli hirveätä. Vuosi oli 1996 ja minä yritin lukea pääsykokeisiin. Mutta kun minä jäin kaupunkiin niin kostoksi Rissanen venekuntineen jäi myös. Se oli uhrautuvaa, mutta lukemisesta ei tietenkään tullut mitään. Kaupungissa oli kaksi baaria auki, niissä oli muutama hassu meidän lisäksemme ja kadut olivat muuten autiot. Minusta tuntuu että kaikki kaupunkiin jääneet kriminaalit tulivat minun kotiini jatkoille. Juhannuspäivä menikin sitten siivoillessa. Pääsin siitä huolimatta yliopistoon. Mutta samalla päätin, että se oli viimeinen juhannukseni kaupungissa.
Juhannuksen jälkeen lähdemme pörräämään ympäri saariston kauneimpia kohteita. Se kannattaa nyt kun polttoöljy on niin halpaa. Moikataan kun tavataan.
Tällaisin tarkoitusta vailla kirjoitetuin horinoin toivotan kaikille mukavaa Juhannusta ja rauhoittavaa kesää. Pitäkää vetskarit kiinni.
torstai 19. kesäkuuta 2008
lauantai 7. kesäkuuta 2008
Hyvin meni turkulaisittain... ja muutenkin
Sdp kokoontui erinäisten hälyjen saattelemana Hämeenlinnaan linjaamaan seuraavien vuosien politiikkaansa ja valitsemaan puolueelle kokonaan uutta johtoa. Tiedettiin, että Heinäluoma ja Feldt-Ranta jäisivät syrjään. Halukkaita paikoille oli todella runsaasti. Asetelma suosi osaavia turkulaisia. Etukäteen juntatuissa jutuissa kun turkulaiset harvemmin ovat päässeet juhlimaan.
Turun poliittinen yhteydenpito valtakunnantasolle on viime vuosina jäänyt kokoomuksen ja eräiden yksittäisten pienten puolueiden kellokkaiden harteille. On ollut Itälää ja Kanervaa, nyt uusina niminä mm. Wallin ja Niinistö. Sdp:n yhteydenpito on jäänyt muutamien seniori-taustavaikuttajien varaan.
Nyt tilanne muuttui kertaheitolla. Ari Korhonen Turun Halisista valittiin Sdp:n puoluesihteeriksi politiikan raskaimpaan sarjaan. Eipä käy kiistäminen, että suurimpina vaikuttajina pidetään kolmen suurimman puolueen puheenjohtajia ja puoluesihteereitä. Painoarvo kasvaa yleensä vielä hallituksessa oltaessa. Mutta myös suurten puolueiden varapuheenjohtajat ovat usein niissä pöydissä, missä päätöksiä tehdään. Ilkka Kantola huudettiin kätten taputuksin Sdp:n 1. varapuheenjohtajaksi. Onnittelut herroille hienosta suorituksesta! Asiaa hehkutti myös Turun Sanomat pääkirjoituksessaan nimenomaan Turun edunvalvonnan kannalta. Vaikka Sdp onkin oppositiossa, että villojakin tullaan odottamaan parin vuoden sisällä. Uskon, että valinnat näkyvät. Ja lupaan toimia sen edistämiseksi.
Mutta Turun ohella jättimenestyksestä nautti Sdp. Jutta Urpilainen on vielä kirjoittamaton lehti, mutta edellytykset on todelliseen kasvojenkohotukseen. Jutta on erinomainen keulakuva ja pelinrakentaja. He muodostavat Arin kanssa melkoisen tarmokkaan ja osaavan parivaljakon ja pari näyttää myös tuoreelta ja hyvältä.
Nyt vain pitää pitää kieli keskellä suuta, etteivät seniorikansalaiset ja SAK:n miljoonainen väki tunne itseään hyljityksi ja käännä meille selkäänsä. Kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää. Niin ei saisi käydä.
Turun poliittinen yhteydenpito valtakunnantasolle on viime vuosina jäänyt kokoomuksen ja eräiden yksittäisten pienten puolueiden kellokkaiden harteille. On ollut Itälää ja Kanervaa, nyt uusina niminä mm. Wallin ja Niinistö. Sdp:n yhteydenpito on jäänyt muutamien seniori-taustavaikuttajien varaan.
Nyt tilanne muuttui kertaheitolla. Ari Korhonen Turun Halisista valittiin Sdp:n puoluesihteeriksi politiikan raskaimpaan sarjaan. Eipä käy kiistäminen, että suurimpina vaikuttajina pidetään kolmen suurimman puolueen puheenjohtajia ja puoluesihteereitä. Painoarvo kasvaa yleensä vielä hallituksessa oltaessa. Mutta myös suurten puolueiden varapuheenjohtajat ovat usein niissä pöydissä, missä päätöksiä tehdään. Ilkka Kantola huudettiin kätten taputuksin Sdp:n 1. varapuheenjohtajaksi. Onnittelut herroille hienosta suorituksesta! Asiaa hehkutti myös Turun Sanomat pääkirjoituksessaan nimenomaan Turun edunvalvonnan kannalta. Vaikka Sdp onkin oppositiossa, että villojakin tullaan odottamaan parin vuoden sisällä. Uskon, että valinnat näkyvät. Ja lupaan toimia sen edistämiseksi.
Mutta Turun ohella jättimenestyksestä nautti Sdp. Jutta Urpilainen on vielä kirjoittamaton lehti, mutta edellytykset on todelliseen kasvojenkohotukseen. Jutta on erinomainen keulakuva ja pelinrakentaja. He muodostavat Arin kanssa melkoisen tarmokkaan ja osaavan parivaljakon ja pari näyttää myös tuoreelta ja hyvältä.
Nyt vain pitää pitää kieli keskellä suuta, etteivät seniorikansalaiset ja SAK:n miljoonainen väki tunne itseään hyljityksi ja käännä meille selkäänsä. Kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää. Niin ei saisi käydä.
sunnuntai 1. kesäkuuta 2008
Lukioiden paremmuus
Juhlimme eilen vaimoni Annikan valmistujaisia. Onnea rakkaalle maisterittarilleni. Annikan ja minun sukua sekä muutama Annikan opiskelukaveri kokoontui mukaviin pihakekkereihin. Kiitos kaikille. Lakkiaisjuhlia ja muita valmistujaisia oli eilen aika lailla ja Turun yö oli täynnä juhlakansaa.
Eilen tuli myös kuluneeksi 12 vuotta omista lakkiaisjuhlistani. Valmistuin Luostarivuoren lukiosta, jonka sain tänään lukea kuuluvan Suomen viiden parhaimman lukion joukkoon. Turun Sanomat esitti uutisen yhteydessä hyvä nettikysymyksen: Onko mielestäsi oikein, että lukioita laitetaan paremmuusjärjestykseen?
Luostarivuoressa oli fiksuja oppilaita ja opettajia ja näköjään on nykyäänkin. Rehtori Luojola nimittäin huomautti lehdessä, että vaikka siellä on toki tehty paljon työtä, on paremmat tulokset helppoa perustella sillä, että sisäänpääsykeskiarvo on 8,7. Sama oli vuonna 1993. Tunsin itseni 8,7 keskiarvolla ihan pöljäksi, eli ei se nyt ihan oikein mennyt niinkään (ei siksi ettenkö aina silloin tällöin olisi hieman pöljäkin - näin ajattelin viimeksi tänä aamuna eilisen juhlimisen jälkimainingeissa).
Luostarivuoressa oli jonkin verran opettajia, jotka opettivat koko ajan tähtäimessään ylioppilaskirjoitukset. Jälkikäteen ajateltuna metodi oli huono - kielen opetuksen pitäisi tähdätä kielen oppimiseen ja siihen motivoimiseen. Toki Luostarivuoressa oli paljon sellaisiakin opettajia, parhaiten mieleen jäi historianopettaja Timo Joutsamo, joka motivoi minua niin hyvin, että sai minut hakeutumaan yliopistoon lukemaan historiaa.
Mielestäni lukioiden rankkaaminen paremmuusjärjestykseen ei edusta hyvää journalismia eikä edesauta hyvää, tasapuolista ja laadukasta opetustamme. Ei pitäisi väheksyä niiden lukioiden työtä, jotka tekevät pienemmillä keskiarvoilla sisään päässeiden parissa loistavaa työtä. Päin vastoin, ne pitäisi nostaa jalustalle eikä Luostarivuoria ja muita korkean kynnyksen lukioita. Kun Pernon lukiota lakkautettiin, huonoja kirjoitustuloksia ja huonoa tavoitettavuutta käytettiin yhtenä perusteena. Se on perusteista minusta kaikkein huonoin. Pernon lukiossa oli todennäköisesti kaikkein haasteellisinta ja toisaalta tuloksekkainta opetusta ja sen lakkauttaminen oli kyseiselle kaupunginosalle suuri harmin aihe ja imagotappio.
Jos rankkauksia on pakko tehdä, voitaisiin korkeintaan laskea, kuinka paljon oppilaiden keskiarvot nousevat opiskeluvuosien aikana.
Eilen tuli myös kuluneeksi 12 vuotta omista lakkiaisjuhlistani. Valmistuin Luostarivuoren lukiosta, jonka sain tänään lukea kuuluvan Suomen viiden parhaimman lukion joukkoon. Turun Sanomat esitti uutisen yhteydessä hyvä nettikysymyksen: Onko mielestäsi oikein, että lukioita laitetaan paremmuusjärjestykseen?
Luostarivuoressa oli fiksuja oppilaita ja opettajia ja näköjään on nykyäänkin. Rehtori Luojola nimittäin huomautti lehdessä, että vaikka siellä on toki tehty paljon työtä, on paremmat tulokset helppoa perustella sillä, että sisäänpääsykeskiarvo on 8,7. Sama oli vuonna 1993. Tunsin itseni 8,7 keskiarvolla ihan pöljäksi, eli ei se nyt ihan oikein mennyt niinkään (ei siksi ettenkö aina silloin tällöin olisi hieman pöljäkin - näin ajattelin viimeksi tänä aamuna eilisen juhlimisen jälkimainingeissa).
Luostarivuoressa oli jonkin verran opettajia, jotka opettivat koko ajan tähtäimessään ylioppilaskirjoitukset. Jälkikäteen ajateltuna metodi oli huono - kielen opetuksen pitäisi tähdätä kielen oppimiseen ja siihen motivoimiseen. Toki Luostarivuoressa oli paljon sellaisiakin opettajia, parhaiten mieleen jäi historianopettaja Timo Joutsamo, joka motivoi minua niin hyvin, että sai minut hakeutumaan yliopistoon lukemaan historiaa.
Mielestäni lukioiden rankkaaminen paremmuusjärjestykseen ei edusta hyvää journalismia eikä edesauta hyvää, tasapuolista ja laadukasta opetustamme. Ei pitäisi väheksyä niiden lukioiden työtä, jotka tekevät pienemmillä keskiarvoilla sisään päässeiden parissa loistavaa työtä. Päin vastoin, ne pitäisi nostaa jalustalle eikä Luostarivuoria ja muita korkean kynnyksen lukioita. Kun Pernon lukiota lakkautettiin, huonoja kirjoitustuloksia ja huonoa tavoitettavuutta käytettiin yhtenä perusteena. Se on perusteista minusta kaikkein huonoin. Pernon lukiossa oli todennäköisesti kaikkein haasteellisinta ja toisaalta tuloksekkainta opetusta ja sen lakkauttaminen oli kyseiselle kaupunginosalle suuri harmin aihe ja imagotappio.
Jos rankkauksia on pakko tehdä, voitaisiin korkeintaan laskea, kuinka paljon oppilaiden keskiarvot nousevat opiskeluvuosien aikana.
torstai 29. toukokuuta 2008
Eläinhoitola ja julkisuus
Minun on taas vaikea käsittää, millä tavalla Turusta on onnistuttu saamaan roisto asiassa, jossa se on pitkään ollut edelläkävijä. Eläinhoitola on tärkeä kohde, vaikka humanistina omassa arvojärjestyksessäni esim. lapset ja vanhukset menevätkin edelle. Kun olen lukenut sähköpostistani lukuisia vetoomuksia, käy niistä ilmi, että tyhmät Turun päättäjät haluavat lakkauttaa eläinhoitolan.
Olen yrittänyt turhaan etsiä yhtä päättäjää tai yhtä puoluetta, joka edes vihjaisi hieman siihen suuntaan, että haluaisi näin. Päin vastoin - ongelma halutaan ratkaista pikaisesti.
Vaikeutena on tietenkin raha. Vuonna 2004 tehdyssä hankesuunnitelmassa uusi eläinhoitola maksoi tietyn verran, niin on tunnettua, että rakennuskustannukset ovat nousseet noin 5 % vuosivauhtia. Lisäksi jossakin tuntemattomassa vaiheessa joku valmistelija on lisännyt suunniteltuihin 1000 neliön tiloihin 400 neliötä lisää, vaikka jopa Heidi Leyser on sanonut, että vaatimattomampikin riittäisi. Terveyslautakunta pyysi Turun talotoimea selvittämään, miten eläinhoitola saataisiin toteutettua nopeasti sille jo varatulla määrärahalla. Tämä selvitys on syytä tehdä, koska asiat on toteutettava niille varatuilla rahoilla ja satoja tarpeettomia neliöitä ei voi vain tupsahtaa jostakin.
Eli: rahat ovat olemassa, suunnitelma pitää vain palauttaa entiselleen. Poliitikot ovat yksimielisiä.
Toivon toki eläinhoitolan osalta pikaisempaa menettelyä kuin esim. Reilun kaupan kaupungin aseman tavoittelussa. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti Sdp:n ehdotuksesta marraskuussa 2007, että Turku tavoittelee reilun kaupan kaupungin asemaa ensimmäisenä Suomessa. Asia annettiin kaupunginjohtajan valmisteltavaksi. Asia tulee kaupunginhallitukseen päätettäväksi 2.6.2008. Neljän sivun esittelytekstiin ja mittaluokaltaan helppoon valmisteluun meni puoli vuotta!
Olen yrittänyt turhaan etsiä yhtä päättäjää tai yhtä puoluetta, joka edes vihjaisi hieman siihen suuntaan, että haluaisi näin. Päin vastoin - ongelma halutaan ratkaista pikaisesti.
Vaikeutena on tietenkin raha. Vuonna 2004 tehdyssä hankesuunnitelmassa uusi eläinhoitola maksoi tietyn verran, niin on tunnettua, että rakennuskustannukset ovat nousseet noin 5 % vuosivauhtia. Lisäksi jossakin tuntemattomassa vaiheessa joku valmistelija on lisännyt suunniteltuihin 1000 neliön tiloihin 400 neliötä lisää, vaikka jopa Heidi Leyser on sanonut, että vaatimattomampikin riittäisi. Terveyslautakunta pyysi Turun talotoimea selvittämään, miten eläinhoitola saataisiin toteutettua nopeasti sille jo varatulla määrärahalla. Tämä selvitys on syytä tehdä, koska asiat on toteutettava niille varatuilla rahoilla ja satoja tarpeettomia neliöitä ei voi vain tupsahtaa jostakin.
Eli: rahat ovat olemassa, suunnitelma pitää vain palauttaa entiselleen. Poliitikot ovat yksimielisiä.
Toivon toki eläinhoitolan osalta pikaisempaa menettelyä kuin esim. Reilun kaupan kaupungin aseman tavoittelussa. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti Sdp:n ehdotuksesta marraskuussa 2007, että Turku tavoittelee reilun kaupan kaupungin asemaa ensimmäisenä Suomessa. Asia annettiin kaupunginjohtajan valmisteltavaksi. Asia tulee kaupunginhallitukseen päätettäväksi 2.6.2008. Neljän sivun esittelytekstiin ja mittaluokaltaan helppoon valmisteluun meni puoli vuotta!
tiistai 27. toukokuuta 2008
Avain ekologisempaan liikenteeseen?
Vietimme Annikan kanssa lomaviikon ikuisessa kaupungissa. Rooma on historianharrastajan paratiisi. Vanhaa kiveä oli toisen päällä ihan riittävästi. Valtava kulttuuriperintö ihastuttaa mutta samalla jopa hieman hengästyttää. Ehkäpä kauniiden vanhojen rakennusten kauneus erottuisi vielä paremmin, jos rinnalla olisi hieman uusimpiakin kerrostumia. Toisaalta yhtenäiset kokonaisuudet ovat korvaamattomia aarteita.
Mutta voi sitä ilmansaasteen määrää. Seinät olivat pölyn peitossa. Raitis ilma piti hakea syvältä puistoista. Missä selitys? Ainakin osatekijä oli henkilöautojen valtava määrä. Opas kertoi, että autoilu on rajoitettua vanhan kaupungin alueella. Ajolupia myönnetään n. 60 000, mutta parkkipaikkoja on vain noin 13 000. Autoja ja skoottereja pörräsi joka paikassa. Se ei oikein sopinut kulttuurikaupungin arvolle. Parkkihalleja ei voi rakentaa purkamatta talokaunottaria eikä parkkiluolia kaivaa ilman valtavia arkeologisia kaivauksia. Yksityisautoilun vähentäminen ei onnistu rajoituksilla, eivätkä metrot ja bussit tunnu vetävän enempää porukkaa. Metrolinjoja tarvittaisiin myös enemmän, mutta sitäkin kaivamista rajoittavat arkeologian ja suhmuraisen politiikan pelisäännöt.
Turkua sanotaan Suomen Roomaksi seitsemine kukkuloineen. Myös ikä ja kulttuuriperimä oikeuttavat vertaukseen. Vertailin mielessäni myös liikennejärjestelyjä. Kotikaupungissani Turussakin kasvava yksityisautoilu on ongelma. Mikä neuvoksi?
En keksi muuta tapaa, kuin lisätä kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen vetovoimaa. Vanhoissa kaupungeissa kapeat kadut asettavat omat rajoitteensa pyöräteiden lisäämiselle. On siis vähennetävä maanpäällistä pysäköintiä. Mitä sitten tapahtuu henkilöautoille? No ne ajavat kauemmas ostareihin, jossei parkkitilaa ole. Eivät ne lopeta ajamistaan. Siksi on rakennettava maanalaista parkkitilaa. Kyllä kaupungin suurin ostoskeskus on turvattava keskustaan parhaiden joukkoliikenneyhteyksien päähän. Näin pidetään joukkoliikenne elinvoimaisena ja kun sitä vielä terästetään joukkoliikennekaistoilla ym. järjestelyillä, alkaa kehitys pikku hiljaa ruokkia itseään. Loppujen lopuksi keskustasta saadaan ihmisten - ei autojen - keskusta.
Jos jätämme kaiken nykyiselleen, kuihtuu keskusta epäviihtyisyyteensä. Jos kiellämme henkilöautot kokonaan, saamme viihtyisämmän ympäristön, mutta keskustan vetovoima hiipuu ja kärsijänä on loppujen lopuksi ympäristö kun väki suuntaa ostareihin. Keskustan erinomaisuus joukkoliikenteen vaivattomimpana kohteena menettäisi merkitystään.
Roomassa malli ei ole yhtä helppo, kulttuuriperintöä on maaperässä monin verroin ja kadut ovat vielä ahtaampia kuin Turussa. Mutta kun kaivaukset etenevät, on samaa syytä tehdä sielläkin. Ja kaikissa kasvavan liikenteen keskuksissa. Pelissä on ainoa yhteinen ilmakehämme.
Mutta voi sitä ilmansaasteen määrää. Seinät olivat pölyn peitossa. Raitis ilma piti hakea syvältä puistoista. Missä selitys? Ainakin osatekijä oli henkilöautojen valtava määrä. Opas kertoi, että autoilu on rajoitettua vanhan kaupungin alueella. Ajolupia myönnetään n. 60 000, mutta parkkipaikkoja on vain noin 13 000. Autoja ja skoottereja pörräsi joka paikassa. Se ei oikein sopinut kulttuurikaupungin arvolle. Parkkihalleja ei voi rakentaa purkamatta talokaunottaria eikä parkkiluolia kaivaa ilman valtavia arkeologisia kaivauksia. Yksityisautoilun vähentäminen ei onnistu rajoituksilla, eivätkä metrot ja bussit tunnu vetävän enempää porukkaa. Metrolinjoja tarvittaisiin myös enemmän, mutta sitäkin kaivamista rajoittavat arkeologian ja suhmuraisen politiikan pelisäännöt.
Turkua sanotaan Suomen Roomaksi seitsemine kukkuloineen. Myös ikä ja kulttuuriperimä oikeuttavat vertaukseen. Vertailin mielessäni myös liikennejärjestelyjä. Kotikaupungissani Turussakin kasvava yksityisautoilu on ongelma. Mikä neuvoksi?
En keksi muuta tapaa, kuin lisätä kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen vetovoimaa. Vanhoissa kaupungeissa kapeat kadut asettavat omat rajoitteensa pyöräteiden lisäämiselle. On siis vähennetävä maanpäällistä pysäköintiä. Mitä sitten tapahtuu henkilöautoille? No ne ajavat kauemmas ostareihin, jossei parkkitilaa ole. Eivät ne lopeta ajamistaan. Siksi on rakennettava maanalaista parkkitilaa. Kyllä kaupungin suurin ostoskeskus on turvattava keskustaan parhaiden joukkoliikenneyhteyksien päähän. Näin pidetään joukkoliikenne elinvoimaisena ja kun sitä vielä terästetään joukkoliikennekaistoilla ym. järjestelyillä, alkaa kehitys pikku hiljaa ruokkia itseään. Loppujen lopuksi keskustasta saadaan ihmisten - ei autojen - keskusta.
Jos jätämme kaiken nykyiselleen, kuihtuu keskusta epäviihtyisyyteensä. Jos kiellämme henkilöautot kokonaan, saamme viihtyisämmän ympäristön, mutta keskustan vetovoima hiipuu ja kärsijänä on loppujen lopuksi ympäristö kun väki suuntaa ostareihin. Keskustan erinomaisuus joukkoliikenteen vaivattomimpana kohteena menettäisi merkitystään.
Roomassa malli ei ole yhtä helppo, kulttuuriperintöä on maaperässä monin verroin ja kadut ovat vielä ahtaampia kuin Turussa. Mutta kun kaivaukset etenevät, on samaa syytä tehdä sielläkin. Ja kaikissa kasvavan liikenteen keskuksissa. Pelissä on ainoa yhteinen ilmakehämme.
lauantai 10. toukokuuta 2008
Uutta verta demariryhmään
Alkuviikosta varmistui Turun sosialidemokraattien jäsenten tahto koskien kunnallisvaaliehdokkaita ensi syksyn kunnallisvaaleissa. Tulos loi jälleen kerran uskoa uudistuvaan liikkeeseen. Kuten puoluekokousäänestyksessä, nytkin uudet kasvot ja erityisesti nuoret sellaiset menestyivät mainiosti. Uudistuminen tapahtuu kuitenkin hallitusti - myös konkareita jatkaa rinnalla.
Näyttää selvältä, että valtuustoryhmään tulee ainakin yksi uusi nimi - kansanedustaja Ilkka Kantolan menestys oli niin omaa luokkaansa. Oma menestykseni oli myös ilahduttavaa: sain seitsemänneksi eniten ääniä 114 ehdokkaan joukosta. Kiitos kaikille, jotka minuun luotitte. Myös Korhosen Ari ja Elon Piia menestyivät uusista naamoista mainiosti. Uskon erityisesti siihen, että hyvällä vaalityöllä Piia heilauttaa itsensä läpi - mainio eduskuntavaalitulos on pohjalla. Arin menestys liittynee puoluesihteerimenestykseen, mutta on hän muutenkin halislaisena perheenisänä ja näkyvänä puoluepamppuna oivallinen ehdokas.
Mainiota on myös se, että lyhyen ajan mukana olleita fiksuja nuoria tai hieman kokeneempiakin äänestettiin riittävästi: muiden muassa lakimies Petra Määttäsen, avainasiakaspäällikkö Kimmo Laatan, kätilö Päivi Pietarin, sairaanhoitaja Taina Leppäsen ja yrittäjä Mikko Alikorven nimet kannattaa painaa mieleen. Suurta ennakkoluulottomuutta jäsenkenttä osoitti myös äänestäessää kaksi nuorta maahanmuuttajamiestä, Ahmed Al Chibibin ja Arttu Efremovin ehdokaslistan kärkipäähän. Ahmedilla on kova vaikuttamisen palo ja valtavat verkostot. Arttu on 17-vuotias nuorisokulttuurin puolestapuhuja ja melkoisella varmuudella tulee olemaan Turun ellei koko Suomen nuorin kunnallisvaaliehdokas.
Mutta tuleehan niitä pettymyksiäkin, kun ehdokkaita on enemmän kuin paikkoja: Olisin suonut listalle mahtuvan mm. Turun albaaniyhteisön nokkamiehen, toimittaja Selim Selimin ja metalliliiton aktiivin, venäläisyhteisöaktiivin Viktor Germanin. Uskon, että kunnallistoimikunta huomio nämä nimet täydentäessään ehdokaslistaa. Myös OTL, lakimies Juha Turunen, kauppias Eija Nieminen, logistiikkakoordinaattori Kalle Leinonen, FK Päivi Salminen, toimitilavälittäjä Juho Viljanen, nuorisotyöntekijä Ana Kuusisto ja liikkeenharjoittaja Rauni Laine olisivat olleet mieluisia nimiä listalla, kuten monet muutkin. Tulee olemaan vaikeaa valikoida loistavasta joukosta muutamia "villillä kortilla" mukaan syksyn koetokseen.
Ongelma on tietenkin positiivinen - hankalampaa olisi jos halukkaita fiksuja turkulaisia ei olisi riittävästi. Tästä on hyvä jatkaa.
Näyttää selvältä, että valtuustoryhmään tulee ainakin yksi uusi nimi - kansanedustaja Ilkka Kantolan menestys oli niin omaa luokkaansa. Oma menestykseni oli myös ilahduttavaa: sain seitsemänneksi eniten ääniä 114 ehdokkaan joukosta. Kiitos kaikille, jotka minuun luotitte. Myös Korhosen Ari ja Elon Piia menestyivät uusista naamoista mainiosti. Uskon erityisesti siihen, että hyvällä vaalityöllä Piia heilauttaa itsensä läpi - mainio eduskuntavaalitulos on pohjalla. Arin menestys liittynee puoluesihteerimenestykseen, mutta on hän muutenkin halislaisena perheenisänä ja näkyvänä puoluepamppuna oivallinen ehdokas.
Mainiota on myös se, että lyhyen ajan mukana olleita fiksuja nuoria tai hieman kokeneempiakin äänestettiin riittävästi: muiden muassa lakimies Petra Määttäsen, avainasiakaspäällikkö Kimmo Laatan, kätilö Päivi Pietarin, sairaanhoitaja Taina Leppäsen ja yrittäjä Mikko Alikorven nimet kannattaa painaa mieleen. Suurta ennakkoluulottomuutta jäsenkenttä osoitti myös äänestäessää kaksi nuorta maahanmuuttajamiestä, Ahmed Al Chibibin ja Arttu Efremovin ehdokaslistan kärkipäähän. Ahmedilla on kova vaikuttamisen palo ja valtavat verkostot. Arttu on 17-vuotias nuorisokulttuurin puolestapuhuja ja melkoisella varmuudella tulee olemaan Turun ellei koko Suomen nuorin kunnallisvaaliehdokas.
Mutta tuleehan niitä pettymyksiäkin, kun ehdokkaita on enemmän kuin paikkoja: Olisin suonut listalle mahtuvan mm. Turun albaaniyhteisön nokkamiehen, toimittaja Selim Selimin ja metalliliiton aktiivin, venäläisyhteisöaktiivin Viktor Germanin. Uskon, että kunnallistoimikunta huomio nämä nimet täydentäessään ehdokaslistaa. Myös OTL, lakimies Juha Turunen, kauppias Eija Nieminen, logistiikkakoordinaattori Kalle Leinonen, FK Päivi Salminen, toimitilavälittäjä Juho Viljanen, nuorisotyöntekijä Ana Kuusisto ja liikkeenharjoittaja Rauni Laine olisivat olleet mieluisia nimiä listalla, kuten monet muutkin. Tulee olemaan vaikeaa valikoida loistavasta joukosta muutamia "villillä kortilla" mukaan syksyn koetokseen.
Ongelma on tietenkin positiivinen - hankalampaa olisi jos halukkaita fiksuja turkulaisia ei olisi riittävästi. Tästä on hyvä jatkaa.
torstai 1. toukokuuta 2008
Harmaat hapset
Suomalaisen työn juhlaa eli vappua juhlittiin perinteisen juhlavasti. Keli suosi, joskin se verotti yhdessä viikonlopun läheisyyden kanssa väkeä mökeille ja lomamatkoille. Työhöni kuuluu aina järjestää sdp:n vappujuhla, joka onnistui mielestäni ja saamani palautteen perusteella oikein mukavasti.
Eikä Turun Sanomatkaan muuta väittänyt. Tällä kertaa toimituksesta oli demareiden vappujuhlavuorossa Jari Heino, fiksu toimittaja. Hieman minua vain alkaa sapettamaan jokaisen toimittajan suosima hokema "harmaista ohimoista". Se on pakko mahduttaa jokaiseen vappujuttuun, ikäänkuin olisi yllätys, että vappujuhliin osallistuu erityisesti puolueen seniorijäsenet.
Onko rikos ikääntyä? Onko Sdp jotenkin poikkeuksellinen järjestö, kun siellä keski-ikä on korkea? Minä kuulun todella moneen yhdistykseen ja jokaisen jäsenkuntaan kuuluu huomattava joukko seniorikansalaisia ja keski-ikä on sen myötä korkea. Mukaan tulevien nuorten määrä ei ole vastaava kuin "kultaisella" 1970-luvulla. Osoittaa aikamoista analyyttisyyden puutetta leimata ilmiö vuodesta toiseen lähinnä vasemmistolle kuuluvaksi piirteeksi, jossa on jotakin todella syntistä.
Minä toivon, etteivät kokeneemmat toimijamme lannistu moisesta halveksunnasta, vaan jatkavat aktiivista toimintaansa järjestökentässämme, joka on monipuolinen ja tärkeä. Yhteiskunnallamme ei ole varaa menettää tuota panosta - sanoo Turun Sanomat mitä vain.
Ja missä nuoret? Sdp äänesti Varsinais-Suomesta puoluekokoukseen 1/3 delegaatiosta alle 30-vuotiaita, mikä viestii nuorten vahvasta panoksesta tämän päivän Sdp:ssä. Vappumarssin lippulinna on nuorentunut vuosi vuodelta. Myös kulkueen jatkona oli nuoria, nyt myös maahanmuuttajataustaisia nuoria. Nämä kokevat marssin tärkeäksi osaksi vappuaan, vaikka kaverit ovat jo tähtitorninmäellä piknikillä tai järjestävät juhlia kotonaan. 20 minuuttia voi silti uhrata marssia varten. Mutta juhla jää väliin. Ne kokeneet toverit, jotka eivät ole jaksaneet enää marssia, ottavat heidän paikkansa juhlassa. Hyvä työnjako.
Mutta niistä marssilla olevista nuoristahan ei ole tarpeen mainita. Voisiko ajatella, että lähestymistapa on tarkoitushakuinen?
Eikä Turun Sanomatkaan muuta väittänyt. Tällä kertaa toimituksesta oli demareiden vappujuhlavuorossa Jari Heino, fiksu toimittaja. Hieman minua vain alkaa sapettamaan jokaisen toimittajan suosima hokema "harmaista ohimoista". Se on pakko mahduttaa jokaiseen vappujuttuun, ikäänkuin olisi yllätys, että vappujuhliin osallistuu erityisesti puolueen seniorijäsenet.
Onko rikos ikääntyä? Onko Sdp jotenkin poikkeuksellinen järjestö, kun siellä keski-ikä on korkea? Minä kuulun todella moneen yhdistykseen ja jokaisen jäsenkuntaan kuuluu huomattava joukko seniorikansalaisia ja keski-ikä on sen myötä korkea. Mukaan tulevien nuorten määrä ei ole vastaava kuin "kultaisella" 1970-luvulla. Osoittaa aikamoista analyyttisyyden puutetta leimata ilmiö vuodesta toiseen lähinnä vasemmistolle kuuluvaksi piirteeksi, jossa on jotakin todella syntistä.
Minä toivon, etteivät kokeneemmat toimijamme lannistu moisesta halveksunnasta, vaan jatkavat aktiivista toimintaansa järjestökentässämme, joka on monipuolinen ja tärkeä. Yhteiskunnallamme ei ole varaa menettää tuota panosta - sanoo Turun Sanomat mitä vain.
Ja missä nuoret? Sdp äänesti Varsinais-Suomesta puoluekokoukseen 1/3 delegaatiosta alle 30-vuotiaita, mikä viestii nuorten vahvasta panoksesta tämän päivän Sdp:ssä. Vappumarssin lippulinna on nuorentunut vuosi vuodelta. Myös kulkueen jatkona oli nuoria, nyt myös maahanmuuttajataustaisia nuoria. Nämä kokevat marssin tärkeäksi osaksi vappuaan, vaikka kaverit ovat jo tähtitorninmäellä piknikillä tai järjestävät juhlia kotonaan. 20 minuuttia voi silti uhrata marssia varten. Mutta juhla jää väliin. Ne kokeneet toverit, jotka eivät ole jaksaneet enää marssia, ottavat heidän paikkansa juhlassa. Hyvä työnjako.
Mutta niistä marssilla olevista nuoristahan ei ole tarpeen mainita. Voisiko ajatella, että lähestymistapa on tarkoitushakuinen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)